Uutiset
31.01.2025

25 rukousta vainottujen kristittyjen puolesta vuodelle 2025

Vuotta 2025 on kulunut kuukauden verran. Vuoden alku on monille toivon aikaa, mutta miljoonille kärsiville kristityille se ei merkitse juuri mitään. Voimme kuitenkin rukoilla, että tänä vuonna Jumala tekisi tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.

Vuosi 2025 on jo hyvässä vauhdissa. Tämän vuoden alkaessa monet kristityt eri puolilla maailmaa eivät kuitenkaan ole kokeneet sitä samaa toivoa, jota uusi vuosi usein meissä herättää.

Esimerkiksi nigerialainen pastori Barnabas* herää samassa pakolaisleirissä, minne hän pakeni neljä vuotta sitten ääriryhmän hyökätessä hänen kotikyläänsä. Bangladeshilainen 9-vuotias Rumana joutuu yhä käymään koulua, jossa hänen luokkatoverinsa eristävät ja kiusaavat häntä.

Mikään ei myöskään ole muuttunut niiden arviolta 50 000–70 000 pohjoiskorealaisen uskovan elämässä, jotka ovat vankeina maan vankileireissä epäinhimillisissä oloissa. Nämä uskovat eivät ehkä edes tiedä, että uusi vuosi on alkanut.

Miljoonille kristityille, omalle perheväellemme, vuoden vaihtuminen ei merkitse juuri mitään.

Kutsu rukoilemaan ja auttamaan

Jumalan seurakuntana meitä silti kutsutaan rukoilemaan kodeistaan paenneiden, vankien, leskien, orpojen, sairaiden ja köyhien puolesta.

Olemme myös kutsuttuja pitämään heistä huolta. Apuamme tarvitsevat kaikki, jotka ottavat riskin ja kärsivät, koska uskovat Jeesukseen ja ovat riippuvaisia Hänen voimastaan. Hänen kansanaan voimme loistaa Hänen valoaan.

Voimme rukoilla, että vainotut veljemme ja sisaremme katsovat Jeesukseen saadakseen sisäistä uudistumista, rauhaa sekä toivoa, jonka vain Hän voi antaa. Voimme myös rukoilla rohkeasti ulkoisten olosuhteiden muuttumista: valtion uskonnollisten rajoitusten vähenemistä ja sitä että perheenjäsenet hyväksyisivät kristittyjen päätöksen seurata Kristusta. Voimme rukoilla suojelusta ääriryhmiltä, vangittujen vapautumista ja paljon muuta.

Voimme rukoilla, että vuonna 2025 Jumala tekisi tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle ja että perheemme sydämissään tietäisi ja ehkä näkisi myös silmillään, että Hän on todellakin luomassa uusia asioita heidän elämässään:

“Katso: Minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.” (Jes. 43:19.)

Rukouksen avuksi jaamme 25 ”uudenvuoden” rukousta vainottujen kristittyjen puolesta. Lisäksi Open Doorsin rukousaiheita julkaistaan päivittäin somekanavistamme. Kooste niistä löytyy myös verkkosivuiltamme.

Rukoile:

1. Voi olla hankalaa nähdä, missä Jumala tekee työtään Pohjois-Koreassa. Rukoile tänä vuonna, että Jumala antaisi kristityille – maan rajojen sisällä ja ulkopuolella – silmät nähdä Hänen valonsa pimeyden keskellä. Herra, me pyydämme, että edelleen vastaat rukouksiin ja puhut Pohjois-Korean uskoville näkyvillä ja näkymättömillä tavoilla.

2. Rukoile Pohjois-Korean 400 000 salaisen kristityn puolesta. Pyydä Jumalaa antamaan vuonna 2025 veljillesi ja sisarillesi mahdollisuuksia kokoontua, lukea Raamattua ja ylistää yhdessä muiden kristittyjen kanssa – vieläpä turvallisesti.

3. Kiitä Jumalaa turvatalopalvelustamme naapurimaassa. Siellä Joo Minin* kaltaiset pohjoiskorealaiset voivat kohdata Jeesuksen ja vahvistua viedäkseen evankeliumin takaisin kotimaahansa.

4. Somalia voi olla hämmästyttävän vaarallinen paikka Jeesuksen seuraamiseen. Pyydä Jumalaa kulkemaan somalikristittyjen matkassa sekä maan sisällä että sen ulkopuolella ja antamaan heille toivoa jopa silloin, kun asiat näyttävät toivottomilta.

5. Rukoile, että Jumala varjelisi somalikristittyjä, joita vastaan ääri-islamistinen ryhmä al-Shabaab suuntaa iskujaan. Pyydä, että Hän olisi heidän ”turvapaikkansa” (2. Sam. 22:3).

6. Libya on edelleen jaettu maa, jossa eri ryhmät kamppailevat vallasta. Rukoile, että tämä jännite ei kehittyisi yhä lisääntyvää vaaraa uskovillle aiheuttavaksi sisällissodaksi.

7. Libyassa on vain vähän kirkkoja, ja islamista kääntyneiden on pidettävä uskonsa Jeesukseen salassa. Pyydä Jumalaa vuonna 2025 avaamaan ovia kristityille, jotta nämä löytäisivät elämää antavan yhteisön ja voisivat kasvaa uskossaan.

8. Itäafrikkalaisessa Eritreassa on yksi maailman pahamaineisimmista vankilaverkostoista. Rukoile vankina olevien kristittyjen puolesta vuonna 2025, että heidät vapautettaisiin ja etteivät he menettäisi toivoaan näissä koettelemuksissa.

9. Vuonna 2024 Eritreassa nähtiin jälleen yksi kristittyjen joukkopidätys. Rukoile, että tänä vuonna nämä uskovat ja monet heidän kaltaisensa vapautettaisiin. Rukoile, ettei tällaisia ikävyyksiä enää tapahtuisi.

10. Jemenissä näyttää siltä, että väkivallalle ei näy lainkaan loppua. Rukoile, että vuonna 2025 Jumala toisi Jemeniin rauhan ja oikeudenmukaisuuden. Rukoile myös, että Hänen kansansa avunhuudot kuultaisiin.

11. Rukoile jemeniläisen naisten palvelutyön johtajan Zahran* puolesta. Hän keskustelee usein naisten kanssa, jotka eivät vielä tunne Kristusta. ”Tämä on kaikkein vaarallisin osa palvelutyötäni”, hän kertoo. ”Vaarojen vuoksi on suoranainen ihme, jos jemeniläiset naiset tulevat tuntemaan Kristuksen.”

12. Rukoile niiden miljoonien nigerialaisten puolesta, jotka ovat väkivallan vuoksi joutuneet pakenemaan kodeistaan. Rukoile, että Jumala ohjaisi heitä ja antaisi heille konkreettisia muistutuksia siitä, että Hän on lähellä ja Hän on totuus, ja että heidän toivonsa on Hänessä.

13. Rukoile, että vuonna 2025 Jumala tekisi työtään Nigerian hallituksen johtajien ja erityisesti presidentti Bola Tinubun sydämessä. Rukoile, että heidät saataisiin toimimaan kristittyjen kansalaisten ja yhteisöjen suojelemiseksi.

14. Pakistanin pahamaineisia jumalanpilkkalakeja käytetään edelleen vääriin syytöksiin kristittyjä vastaan. Pyydä, että Jumala muuttaisi Pakistanin päättäjien sydämet ja mielet kumoamaan nämä lait.

15. Pyydä Jumalaa suojelemaan ja varjelemaan kristittyjä tyttöjä ja naisia Pakistanissa, Egyptissä, Nigeriassa ja joka puolella maailmaa. Rukoile, ettei heitä siepattaisi ja pakotettaisi naimisiin.

16. Sudanissa kristityt ovat sisällissodan ristitulessa. Rukoile, että vuonna 2025 tulisi rauha.

17. Pyydä Jumalaa olemaan lähellä kaikkia väkivaltaisuuksien vuoksi kodeistaan paenneita kristittyjä. Rukoile, että Hän kuulisi kärsivien huudot ja että vuosi 2025 voisi olla takaisin palaamisen ja virkistymisen aikaa.

18. Joka vuosi kiinalaisten kristittyjen kohtaama painostus näyttää lisääntyvän. Rukoile, että vuonna 2025 uskovat kokisivat uskossaan kasvua, vaikka vainon määrä kasvaakin.

19. Kaikki Afganistanin uskovat ovat salaisia kristittyjä. Pyydä Jumalaa suojelemaan heitä. On mahdotonta elää avoimesti Kristuksen seuraajana, joten rukoile, että Herra suojelisi ja varjelisi kansaansa.

20. Kiitä Jumalaa vuoden 2024 vaalituloksista Intiassa. Pyydä Häntä auttamaan uutta koalitiohallitusta suojaamaan tänä vuonna kaikkien intialaisten, myös kristittyjen, oikeuksia.

21. Yhä useampi Intian osavaltio tiukentaa kääntymisen vastaisia lakeja. Rukoile, että kotiseurakuntien johtajia vastaan ei hyökättäisi, eikä heitä vangittaisi. Pyydä Jumalaa olemaan heidän miekkansa ja kilpensä (Ef. 6).

22. Algerian lähes kaikki protestanttiset kirkot on suljettu väkisin tai on pelko, että ne suljetaan pian. Rukoile kirkkojen johtajien kanssa, että Jumala antaisi näiden jumalanpalveluspaikkojen pysyä auki, ja että suljetut kirkot avattaisiin uudelleen vuonna 2025.

23. Pyydä Jumalaa johdattamaan Iranin uutta presidenttiä, Masoud Pezeshkiania, että hän pyrkisi olemaan avoin kaikkia vähemmistöjä, myös kristittyjä kohtaan. Rukoile hänen puolestaan tänään nimeltä mainiten.

24. Samalla kun vaino lisääntyy, Iranin kirkko jatkaa kasvuaan. Rukoile, että Jumala siunaisi tämän Hänen valtakuntansa moninkertaistumisen ja antaisi sille voiman jatkaa kasvuaan.

25. Rukoile, että kärsivät kristityt kaikkialla maailmassa laittaisivat tänä vuonna toivonsa ja luottamuksensa Jumalaan tietäen, että Hän luo uutta.

*Nimi muutettu turvallisuussyistä.