Malediivit 18.01.2019

Maan rikostilasto on korkea ja rikollisjengien toiminta huolestuttava sosiaalinen ongelma. Rukoillaan uskoville suojelua ja voimia olla Kristuksen todistajia yhteiskunnassa.

Ps. 27:5 Kun vaara uhkaa, Hän ottaa minut majaansa. Hän antaa minulle suojan teltassaan, nostaa minut turvaan kalliolle.

Vietnam 07.01.2019

Muistetaan uskovia naisia, jotka osallistuvat Open Doorsin tukemaan koulutukseen. Joidenkin on vaikea päästä paikalle huonojen kulkuyhteyksien tai viranomaisten valvonnan takia. Rukoillaan naisille suojelusta.

Ps. 68:12 Herra on sanonut sanansa, suurin joukoin naiset tuovat voitonsanoman.

Kazakstan 02.01.2019

Kazakstanissa aiotaan säätää laki, joka rajoittaisi entisestään uskonnonvapautta ja määräisi rangaistuksia uskonnollisesta toiminnasta. Rukoillaan seurakunnille turvaa ja rohkeutta pysyä vahvana. Kiitetään Jumalaa siitä, että Hän rakentaa Valtakuntaansa Keski-Aasiassa.

Ps. 57:3 Minä huudan avukseni Jumalaa, Korkeinta, Hän vie asiani päätökseen.

Kirgisia 01.01.2019

Muistetaan myös Emminin kristittyä siskoa Aygulia*, joka todisti veljensä pahoinpitelyn ja järkyttyi niin, että sai keskenmenon. Hän on epätoivoinen ja masentunut. Rukoilemme hänelle henkistä ja fyysistä tervehtymistä.

Ps. 56:4–5 Kun pelko minut valtaa, minä turvaudun sinuun. Sinun sanaasi, Jumala, minä ylistän, sinuun minä luotan, en pelkää mitään. Mitä voi minulle kukaan kuolevainen?

Norsunluurannikko 29.12.2018

Rukoillaan Louiselle* – vaimolle ja kahden lapsen äidille – varjelusta ja voimaa. Aviomies ja koko perhe hylkäsivät hänet sekä lapset saatuaan tietää Louisen uskosta. Hän pyytää rukousta koko perheen uskoontulon puolesta.

Ps. 27:10 Vaikka isä ja äiti minut hylkäisivät, Herra pitää minusta huolen.

Etiopia 26.12.2018

Nuredi* on muslimitaustainen uskova, jonka kimppuun kyläläiset hyökkäsivät rangaistakseen Nuredia hänen uskostaan Jeesukseen. Nuredin talo ja omaisuus tuhottiin. Rukoillaan hänelle Jumalan rauhaa ja tarpeiden täyttymistä.

Ps. 37:18 Herra pitää huolen omiensa jokaisesta päivästä, eikä heidän perintöosansa koskaan häviä.

Brunei 18.12.2018

Bruneissa kristityt voivat viettää joulua yksityisesti. Rukoillaan, että he voisivat jakaa
joulun sanomaa myös ei-uskoville ystävilleen. Jotkut aikovat lähteä joulunviettoon jonnekin
vapaampaan naapurimaahan. Rukoillaan heille vahvistusta ja iloa tästä matkasta.

Ps. 34:3 Tulkaa, kiittäkää minun kanssani Herraa, kunnioittakaamme yhdessä hänen nimeään!

Tunisia 13.12.2018

Halima*, jonka aviomies ajoi kotoa (sen takia, että heidän 15-vuotias tyttärensä tuli
myös uskoon), on saanut väliaikaista apua. Rukoillaan hänelle pitkäaikaisempaa ratkaisua,
tyttärelle Jumalan huolenpitoa ja miehelle Jeesuksen kohtaamista.

Ps. 13:6 Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän
pitää minusta huolen.

Norsunluurannikko 29.11.2018

Sidoine jätti perinteisen afrikkalaisen uskonnon tultuaan kristityksi. Häntä on syytetty petturiksi ja yritetty monta kertaa jopa tappaa. Rukoillaan, ettei pelko saisi Sidoinea valtaansa, vaan Jumala suojelisi ja vahvistaisi häntä.

Ps. 37:18 Herra pitää huolen omiensa jokaisesta päivästä, eikä heidän perintöosansa koskaan häviä.

Myanmar 18.11.2018

Kiitetään Herraa Raamattujen leviämisestä maassa. Daw Seng* kertoo: ”Olen ollut leirillä yhdeksän vuotta ilman Raamattuani, ja elämä tuntui tyhjältä. Olen onnellinen, kun sain Raamatun omalla kielelläni, se on elämäni ja toivoni lähde”.

Ps. 119:105 Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani

Myanmar 17.11.2018

Muistetaan monsuunitulvista kärsineitä ihmisiä. Rukoillaan heille suojaa ja toipumista tulvien aiheuttamista vahingoista. Rukoillaan myös, että tilanne toisi ihmisiä lähemmäs Herraa.

Ps. 103:17 Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa.

Intia 07.11.2018

Koillis-Intiassa vapaaehtoiset yrittävät tavoittaa vainosta kärsiviä kristittyjä. Rukoillaan, että vainon kohteeksi joutuneet saisivat apua sitä kautta. Pyydetään Jumalaa myös johdattamaan työhön lisää vapaaehtoisia.

Ps. 33:4 Herran sana on tosi ja varma. Hän on uskollinen ja osoittaa sen teoissaan.

Intia 06.11.2018

Pastori Kumar* ja hänen seurakuntansa joutuivat hyökkäyksen kohteeksi jumalanpalveluksen aikana. Äärihindujen ryhmä kantoi ulos kirkon kuvat ja painosti ihmisiä luopumaan uskosta Jeesukseen. Muistetaan pastoria ja seurakuntaa!

Ps. 25:10 Herran tie on hyvä, hän on uskollinen niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja lakinsa.

Intia 05.11.2018

Muistetaan perhettä, jonka tytär joukkoraiskattiin ja murhattiin julmasti. Perhe tarvitsee paljon rukoustukea toipuakseen tästä traumaattisesta, traagisesta tapahtumasta.

Ps. 5:3 Kuninkaani ja Jumalani, kuule, kun huudan sinulta apua. Sinua minä rukoilen.

Keski-Aasia 31.10.2018

Keski-Aasia Oikeudenkäynnissä seitsemän kristittyä tuomittiin ”laittomasta toiminnasta” (rukouskokouksesta) sakkoihin ja lyhyisiin vankeusrangaistuksiin. Rukoillaan heidän uskonsa, turvallisuutensa, taloutensa ja perheidensä puolesta.

Ps. 7:9 Herra, sinä kansojen tuomari, anna oikeuden tapahtua minulle, minä olen syytön.

Lähi-itä 27.10.2018
Lähi-idän projekteissa suurena haasteena on saada päteviä henkilöitä eri tehtäviin. Kiitetään Jumalaa, että hän on antanut jo monta kertaa vastauksia yli odotusten.

Ps. 139:6:
Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.

Iran 21.10.2018

Rukoillaan iranilaisten kristittyjen vanhempien puolesta. Heidän on usein vaikea päättää, miten suhtautua islamilaiseen opetukseen kouluissa. Kasvatustehtävä on raskasta myös, koska pyhäkouluja ei ole ja toisia uskovia on vaikeaa tavata.

Ps. 25:5:
Ohjaa minut totuuteesi ja opeta minua, sinä Jumalani, auttajani! Sinuun minä luotan aina.

Tunisia 18.10.2018

Muistetaan rukouksin nuorta tunisialaisnaista, jonka isä on ajanut tämän pois kotoaan saatuaan tietää tyttärensä uskosta. Rukoillaan, että nainen löytäisi itselleen asuinpaikan ja töitä.

Ps. 91: 1-2:
Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: ”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.” Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. sanoo näin: ”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.”

14.10.2018

YK juhlistaa tänään maaseudun naisia. Monissa maissa erityisesti maaseutualueilla kristittyjen naisten sieppaukset, raiskaukset, kotiväkivalta ja eristäminen ovat yleisiä. Rukoillaan, että Jumala varustaisi ja vahvistaisi heitä.

Ps. 12:5:
”Kun heikkoja sorretaan ja köyhät vaikeroivat, minä astun esiin”, sanoo Herra. ”Minä tuon avun ja pelastan heidät”, lupaa Herra.

Rukoillaan kristittyjen heimotaustaisten vietnamilaisten puolesta. Suuri osa heistä on köyhiä ja kouluttamattomia, sillä pääsy koulutuksen piiriin on hankalaa. Heidän on myös vaikea saada töitä tai monia valtion tarjoamia palveluja.

Ps. 119:17 Pidä huolta minusta, palvelijastasi, niin saan elää ja noudattaa sinun sanaasi.

Tansania 12.10.2018

​Muslimitaustaista uskovaa nuorta on valheellisesti syytetty Koraanin polttamisesta. Rukoillaan, että syytön nuori mies saisi oikeutta ja että hänen uskonsa pysyisi lujana tässä koetuksessa.

Ps. 7:8:
Herra, sinä kansojen tuomari, anna oikeuden tapahtua minulle, minä olen syytön.

Nigeria 10.10.2018

Toukokuussa muslimiyhteisön johtaja Pohjois-Nigeriassa järjesti kristityn tytön sieppauksen. Rukoillaan Jumalan väliintuloa, voimaa siepatuille ja lohdutusta heidän läheisilleen.

Ps. 102:2:
Älä kätke minulta kasvojasi, kun olen ahdingossa. Kallista korvasi minun puoleeni! Kun huudan sinua avuksi, älä viivytä vastaustasi.

Kiina 07.10.2018

Amin* on muslimitaustainen kristitty, jonka kutsumuksena on todistaa ystävilleen ja naapureilleen Jeesuksesta. Rukoillaan Aminille työtoveria ja koko hänen perheelle voimia.

Ps. 121:2:
Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.

Libanon 28.09.2018

Rukoillaan kristillistä TV- ja radiotyötä tekevien puolesta. Rukoillaan, että ohjelmat vastaisivat Lähi-Idän ihmisten tarpeisiin. Kiitetään Herraa kaikista mahdollisuuksista palvella pakolaisia.

Ps. 19:1-4: Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi.
Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle.
Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla.
Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin. Hän on tehnyt sinne majan auringolle.

Nigeria 23.09.2018

Open Doors järjestää Nigeriassa seminaareja, joissa hoidetaan Boko Haramin ja Fulanin uhrien traumoja. Kiitetään Herraa, että hän on mahdollistanut nämä seminaarit ja rukoillaan, että uhrit paranevat haavoistaan täysin.

Ps. 34:18: Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

Kamerun 19.09.2018

Rukoillaan Pohjois-Kamerunissa elävien kristittyjen puolesta. He joutuvat kohtaamaan Boko Haramin hyökkäyksiä. Pyydetään heille lohdutusta ja rauhan palaamista alueelle. Rukoillaan Jumalalta ruokaa ja suojaa kotinsa menettäneille.

Ps. 138:7: Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää. Vihamieheni tahtovat minulle pahaa, mutta sinä ojennat kätesi, sinun väkevä kätesi pelastaa minut.

Malediivit 17.09.2018

Kiitämme hengellisen ilmapiirin avautumisesta Malediiveilla. Rukoillaan evankeliumin leviämisen puolesta ulkomailla asuvien malediivilaisten keskuudessa. Rukoillaan, että paikallisseurakunnat tavoittavat heidät evankeliumille.

Ps. 139:9-10: Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.

Tadžikistan 05.09.2018

Rukoillaan Alimin* puolesta, jota muslimisukulaiset painostavat. Alim perheineen on tällä hetkellä turvatalossa. Rukoillaan heille voimaa ja turvaa sekä välirikon rauhoittumista. Rukoillaan myös sukulaisten pelastumista.

Ps. 27:10: Vaikka isä ja äiti minut hylkäisivät, Herra pitää minusta huolen.

Tadžikistan 04.09.2018

Rukoillaan Mihrabin* puolesta, jonka vaimo on kuollut ja jota islaminuskoiset sukulaiset vaativat kääntymään islamiin. Rukoillaan lohdutusta ja turvaa Mihrabille ja hänen lapsilleen. Rukoillaan myös heidän muslimisukulaistensa pelastumista.

Ps. 34:19: Monet vaivat kohtaavat vanhurskasta, mutta kaikista niistä Herra hänet vapauttaa.

Irak 27.08.2018

Kiitetään Jumalaa ihmisistä, jotka ovat uskollisia vaikeissa olosuhteissa. Rukoillaan kristillisten järjestöjen ja koulujen puolesta tässä maassa, jossa Jeesuksesta kertominen on vapaata. Rukoillaan, että Libanon saisi tulevaisuudessakin olla turvapaikka monille ihmisille.

Ps. 37:7: Ole ääneti Herran edessä, odota hänen apuaan! Älä kadehdi sitä, joka menestyy elämässään, sitä, jonka kaikki juonet onnistuvat.