Myanmar 22.03.2021

”Aikaisemmat sotilashallitukset ovat aina vaalineet buddhalaista kulttuuria ja perinnettä”, sanoo Open Doorsin yhteistyökumppani, veli Lwin*. ”Pelkäämme, että kirkkojen toimintaa rajoitetaan taas, joskaan emme vielä tiedä missä määrin ja miten.” Rukoillaan Herran myötävaikutusta siihen, että kirkko saisi pitää viime vuosikymmenellä saamansa oikeudet.

1. Tim. 2:1-2 Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti.

03.03.2021

Kotiväkivalta ja kunniamurhat ovat lisääntyneet jyrkästi pandemian aikana. Karanteenit ja talouden kiristyminen pahentavat nekin tilannetta. Pyhä Jumala, varjele suojattomia kristittyjä naisia vainolta omissa kodeissaan. Suojele myös Open Doorsin työntekijöitä, jotka yrittävät tavoittaa ja tukea heitä.

5. Moos. 7:21 Älkää pelätkö, sillä Herra, teidän Jumalanne, suuri ja pelottava Jumala, on teidän keskellänne.

Vietnam 10.02.2021

A Dhon* ja Y Mae* ovat olleet naapurien ja paikallisviranomaisten vakavan vainon kohteena siitä alkaen, kun kääntyivät kristityiksi. Heidän satonsa on tuhottu, Y Mae sai potkut työstään ja heidän kaksi poikaansa erotettiin koulusta, koska he eivät suostu luopumaan Jeesuksesta. Suojele, Herra, heitä ja tyynnytä etenkin lasten pelot. Rukoilemme, että Open Doorsin kumppanit löytävät keinot, miten auttaa heitä parhaiten.

Matt. 25:40 Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.

Aasia 07.02.2021
Muistetaan edelleen rukouksessa Open Doorsin yhteistyökumppaneita, jotka toimittavat hätäapua ja kouluttavat elannon hankkimiseen kristittyjä, joilta Covid-19-kriisi on vienyt työn. ”Kriisin seuraukset tuntuvat vielä pitkään sen jälkeen, kun kriisi on ohi”, sanoo Open Doors Aasian johtaja. ”Toivomme, että kristityt kautta maailman seisovat rinnallamme ja auttavat vainottua kirkkoa selviämään.”

Hepr. 10:23-24 Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin.

Pohjois-Korea 06.02.2021

Pyhä Jumala, pyydämme siunausta ja varjelusta Open Doorsin työlle Kiinassa. Sieltä lähetetään kristillisiä radio-ohjelmia Pohjois-Koreaan, hoivataan Pohjois-Koreasta paenneita turvataloissa ja toimitetaan maan uskoville hätäapua.

Jes. 61:11 Ja niin kuin maa työntää versoa, niin kuin puutarha saa kylvetyn siemenen kasvamaan, niin Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan, ja ylistys kohoaa kaikkien kansojen kuultavaksi.

Pohjois-Korea 01.02.2021

Suljetaan rukoukseen Open Doorsin kenttätyöntekijät, jotka auttavat Pohjois-Koreasta paenneita kristittyjä Kiinassa. Työ on vaarallista, sillä Pohjois-Korean agentit yrittävät jäljittää ja tappaa heitä. ”Olen kauhuissani”, myöntää Matthew*. ”Ilman rukouksianne en selviäisi tehtävästä. Jumala vuodattaa meille armoaan teidän rukoustenne vuoksi.”

Jes. 9:3 Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäitä, ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat, niin kuin murskasit Midianin vallan.

Pohjois-Korea 28.01.2021

Pyhä Jumala, pyydämme siunausta ja varjelusta Open Doorsin työlle Kiinassa. Sieltä lähetetään kristillisiä radio-ohjelmia Pohjois-Koreaan, hoivataan Pohjois-Koreasta paenneita turvataloissa ja toimitetaan maan uskoville hätäapua.

Jes. 61:11 Ja niin kuin maa työntää versoa, niin kuin puutarha saa kylvetyn siemenen kasvamaan, niin Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan, ja ylistys kohoaa kaikkien kansojen kuultavaksi.

Kuvalähde: Kristittyjen ja seurakuntajohtajien kouluttaminen

Nigeria 26.01.2021

Ääri-islamistiset Boko Haram ja Länsi-Afrikan maakunnan islamilainen valtio (ISWAP) terrorisoivat, tappavat ja sieppaavat jatkuvasti nigerialaisia, erityisesti kristittyjä. Suljetaan rukoukseen Open Doorsin yhteistyökumppanit, jotka antavat traumaterapiaa ja hätäapua uskoville, jotka ovat menettäneet kotinsa ja rakkaansa tai joutuneet siepatuiksi.

Jes. 57:18-19 Nyt tahdon parantaa tämän kansan, johtaa sen askelia, tahdon antaa sille lohdutuksen. Sen surevien huulille minä annan ylistyksen hedelmän. Minä annan rauhan, rauhan lähelle ja kauas – sanoo Herra, ja minä parannan heidät.

Kiina 11.01.2021

Open Doorsin yhteistyökumppanit Horace* ja Teresa* tuottavat opetusaineistoa ja digitaalista materiaalia buddhalaistaustaisille uskoville. Työ on äärimmäisen arkaluontoista uskontoa koskevien rajoitusten vuoksi. Rukoillaan heille Jumalan suojaa ja voitelua kirjoitustyöhön.

Joh. 17:9 ”Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle.”