Kuuba 12.12.2021

Tätä kirjoitettaessa pastori Lorenzo Fajardo on edelleen pidätettynä kammottavissa olosuhteissa. Hänet pidätettiin rauhanomaisesta osallistumisesta heinäkuun maanlaajuisiin protesteihin. Häntä syytetään “kunnioituksen puutteesta” ja “julkisesta häirinnästä”, joista uhkaa 3-20 vuoden vankeustuomio. Rukoilemme, että syytteistä luovutaan.

1. Piet. 5:8 Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.

Meksiko 29.11.2021

Pastori Garcia tekee työtä Loxichassa, joka on erään sissiryhmän valvoma alue. Hän on saarnannut yli sadassa kylässä, vaikka häntä on ammuttu ja viety vankeuteen. “Kaikki on ollut sen arvoista”, hän sanoo. “Monet ovat ottaneet vastaan Kristuksen.” Herra, anna pastori Garcian kaltaisille, vaarallisilla alueilla palveleville seurakuntajohtajille viisautta ja luja usko.

Ef. 5:16-17 Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha. Älkää olko järjesttömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto.

Iran 20.11.2021

Suljetaan rukoukseen 31-vuotias kristitty Hamed Ashouri, joka tuomittiin 10 kuukaudeksi vankeuteen “islamilaisen tasavallan vastaisesta propagandasta”. Hän saa viettää loput 8 kuukautta tuomiostaan kotona, sähköpannan valvonnassa. Pyydämme, Herra, että ohjaat ja varjelet Hamedia ja hänen toimiaan valvonnan aikana.

Ps. 71:14-15 Minä en luovu toivostani enkä lakkaa sinua ylistämästä. Minä julistan uskollista hyvyyttäsi ja alati sinun apusi runsautta, jonka mittaa ja määrää en tiedä.

Eritrea 16.06.2021

Jumala, ylistämme Sinua siitä, että 21 kristittyä naista vapautui vankilasta yli kolmen vuoden vankeuden jälkeen. Uutinen vapauttamisesta oli ilosanoma paikallisille kristityille. Ole, Herra, näiden naisten rinnalla, kun he palaavat perheittensä luo ja aloittavat taas elämää vankilan ulkopuolella.

Jer. 30:18 Näin sanoo Herra: – Minä pystytän jälleen Jaakobin teltat, minä armahdan hänen asuinsijojaan. Kaupunki rakennetaan kukkulalleen, palatsi on seisova entisellä paikallaan.

Iran 07.05.2021

Jatketaan rukousta Lydian (2) ja hänen kristityiksi kääntyneiden adoptiovanhempiensa Samin ja Maryamin puolesta. Viranomaiset haluavat peruuttaa adoption, koska tytön biologinen äiti on muslimi. Tuomari vahvisti äskettäin Samille vuoden vankeustuomion, jonka jälkeen hänet karkotetaan maasta kahdeksi vuodeksi. Herra, muuta tuomarin ajatukset ja hanki oikeutta tälle perheelle.

Mark. 9:22-23 »Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!» »Jos voit?» vastasi Jeesus. »Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.»

Iran 04.05.2021

Sara Ahmadi (42) ja hänen Parkinsonin tautia sairastava puolisonsa Homayoun Zhayeh (62) on tuomittu 8 ja 2 vuoden vankeuteen kirkon jäsenyyden ja johtamisen vuoksi. Heidän vetoomuksensa tuomion kumoamiseksi on hylätty. Suojele Jumala tätä pariskuntaa. Rukoilemme, että tuomioistuin kumoaa päätöksensä ja luopuu heitä vastaan nostetuista syytteistä.

Ps. 7:9-10 Herra, sinä kansojen tuomari, anna oikeuden tapahtua minulle, minä olen syytön. Tee loppu jumalattomien pahuudesta, mutta viatonta vahvista, sinä vanhurskas Jumala, joka tutkit sydämen ja ajatukset.

Iran 03.05.2021

Herra, kiitämme Taherin uskosta! Uhkailu, häirintä ja edes vankeus eivät voineet estää häntä kertomasta iranilaisille Jeesuksesta. Lopulta hän joutui pakenemaan perheineen Turkkiin. Anna Herra heille tulevaisuuden toivo. Rukoilemme heidän kanssaan, että he saavat vielä palata Iraniin.

Ps. 56:9-10 Pakolaisuuteni päivät sinä merkitset muistiin. Kokoa kyyneleeni leiliisi, merkitse ne kirjaasi. Kun pyydän sinua avukseni, viholliseni pakenevat. Silloin minä tiedän, että Jumala on puolellani.