KESKI-AASIAN KIRKON LYHYT HISTORIA

KOMMUNISMIN NOUSU JA TUHO

Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto (ven. CCCP) oli sosialistinen/kommunistinen valtio vuosina 1922 – 1991.

Kaikki neuvostotasavallat itsenäistyivät riippumattomiksi valtioiksi kommunistihallinnon kahden viimeisen vuoden aikana. Itsenäistyminen lopetti 70 vuotta kestäneen, ajoittain julman uskonnon ja kristittyjen sorron.

Kommunismin kaatuminen toi mukanaan uuden uskonnonvapauden ajan.
Muutos on kuitenkin tapahtunut tuskallisen hitaasti joissakin entisen Neuvostoliiton maissa, kuten Uzbekistanissa, Turkmenistanissa, Azerbaidžanissa ja Tadžikistanissa.

Näissä maissa uskonnollisten komiteoiden läsnäolo, loputon salaisten palvelujen vaikutusvalta, rekisteröintien tärkeys, uskonnonharjoitusta rajoittava lainsäädäntö, kaikkialla läsnäolevien byrokraattien ja paikallisten sukujen paine vaikeuttavat monen kristityn elämää.

Vladimir Lenin (Kuva julkisesta lähteestä)

Neuvostojohtajat Vladimir Lenin ja Josif Stalin vannoivat säälimättä hajottavansa kristinuskon hallintokausinaan. Mattokuva turkmenistanilaisilta markkinoilta.

STALININ VALTAKAUSI: 1924-1953

Lenin kuoli 1924. Hänen seuraajakseen tuli lopulta Josif Stalin. Hän teki järjestelmällisesti kaikkensa jatkaakseen kristinuskon tuhoamista yli 30 vuoden ajan kuolemaansa asti 1953.

Kaikki kirkot kärsivät massiivisesta kansakunnan laajuisesta hyökkäyksestä kaikkia uskonnonharjoituksen muotoja vastaan. Kymmeniä tuhansia kirkkoja suljettiin ja/tai tuhottiin. Kaikki uskonnonharjoitus rekisteröidyissä, valtion kontrolloimissa kirkoissa pidettyjä palveluksia lukuunottamatta oli kielletty. Ketkä tahansa kirkon johtajiksi tunnistetut lähetettiin vankilaan tai työleireille. Heitä kidutettiin, he hävisivät ja usein kuolivat.

Myös tavallisia uskovia poimittiin rangaistaviksi ja tuhottaviksi. 40 miljoonaa kansalaista kärsi Stalinin terrorista neuvostohistorioitsijoiden mukaan. Työleireille hävinneiden noin 20 miljoonan enemmistö oli kristittyjä.

Eräs Militanttien Ateistien Liiton johtaja kuvasi tuon ajan asenteita:

”Vuoden 1930 kuluessa meidän on muutettava punainen pääomamme jumalattomaksi Moskovaksi, kylämme jumalattomiksi yhteismaatiloiksi… kolhoosi, jossa on kirkko ja pappi, on sarjakuvan arvoinen… uusi kylä ei tarvitse pappia.”

Josif Stalinin muistomerkki Turkmenistanissa.

HRUŠTŠOVIN VALTAKAUSI: 1954-1963

Nikita Hruštšov oli vallassa 1954-1963. Hän jatkoi Stalinin perintöä 11 vuoden ajan kohdistaen erityishuomion koululaisten ja opiskelijoiden johdatukseen ateistiseen filosofiaan ja minkä tahansa hengellisen uskon kitkemiseen nuorisosta. Hän sulki kaksi kolmasosaa Venäjän jäljellä olevista ortodoksisista kirkoista, suurimman osan luostareista sekä kaikki teologiset oppilaitokset. Evankeliset, baptistit ja helluntailaiset joutuivat erityiseen painostukseen.

Eräs agitaattori teki yleislinjan yhteenvedon:

”Jokaisen kommunistin vastuulla on olla militantti ateisti, joka taistelee aktiivisesti kommunismin ideologian puhtauden ja uskonnollisten luulojen täydellisen hävittämisen puolesta.”

Leonid Brezhnev (Kuva Creative commons Wikipedia)

GORBATŠOVIN VALTAKAUSI: 1985-1992

1985 valtaan tuli Mihail Gorbatšov. Vuoteen 1987 mennessä hän oli toimeenpannut poliittisia ja taloudellisia uudistuksia, jotka tunnetaan nyt perestroikana (ven. rakennemuutos).

Hän otti käyttöön myös käsitteen glasnost (ven. julkisuus), joka mahdollisti neuvostojohdon toimien avoimemman tutkimisen ja julkisen keskustelun. Se salli myös median ja tavallisten kansalaisten vapaamman tiedonvälityksen ja sananvapauden.

Nämä uudistukset johtivat monet Itä-Euroopan maat vaatimaan vapaita vaaleja. Vuoden 1989 loppuun mennessä kommunismi oli romahtanut Puolassa, Unkarissa, Itä-Saksassa, Tšekkoslovakiassa ja Romaniassa. 1990 Itä- ja Länsi-Saksa yhdistyivät 1945 jälkeen ensimmäistä kertaa, ja Bulgariassa pidettiin vapaat vaalit.

1991 Gorbatšovin hallinto kukistettiin. Neuvostoliitto lakkautettiin ja korvattiin 15 itsenäisellä valtiolla. Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välinen kylmä sota loppui kestettyään yli 40 vuotta.

Kristittyjen tilanne parani dramaattisesti Gorbatšovin hallinnon aikana, vaikka hänen uudistuksensa vaikuttivat merkittävästi hänen omaan poistamiseensa.

OLGAN TARINA

OLGA ON ELÄNYT NEUVOSTOAJAN YLI JA TODISTANUT SEN KAATUMISTA 1991. SEURAAVASSA HÄN MUISTELEE TUON AJAN PERHEEN, KRISTITYN JA KIRKON ELÄMÄÄ.

Kristittyinä tunsimme vainon paineen aina. Olo oli kuin akvaariokalalla – kaikkea, mitä sanoit tai teit, tarkkailtiin. Jopa omaan asuntoon voitiin asentaa kuuntelulaitteet. Vapautta ei kokenut missään. KGB:n kuuma hengitys puhalsi niskaan jatkuvasti. Kun olin naimisissa, veljeni ja minä huomasimme kerran, että asuntoihimme on laitettu kuuntelulaitteet. Kävelimme jatkuvasti munankuorilla.

Tunsimme myös, ettei meitä pidetty Neuvostoliiton täysinä kansalaisina. Olimme toisen luokan väkeä, kommunistisen ideologian vihollisia, joten olimme yhteiskunnan vihollisia, maan vihollisia. Valtion vihollisia! Toisen luokan kansalaisille tapahtuu monenlaista.

Nainen Keski-Aasiassa.

________________

”KGB:n kuuma hengitys puhalsi jatkuvasti niskaan.”

________________

Näin maanalaisen Evankelisten Kristittyjen Baptistien (ECB) marttyyrien luettelon. Luettelo aloitettiin 60-luvulla, ja siinä oli yli kaksikymmentä marttyyria. Jotkut heistä olivat kuolleet vankilassa, toiset tuntemattomissa oloissa, joista kukaan ei tuntunut tietävän mitään. Mutta me kaikki tiesimme, ketkä olisivat voineet aiheuttaa kuolemat.

Joillekin kirkkojemme jäsenille pelko oli musertava. Tiesimme, että melkein kaikissa ECB:n suurissa kirkoissa oli vasikoita. Emme koskaan tienneet, kehen voi luottaa. KGB varmisti hajottamisen ja epäluulon kylvön. Jopa omien veljien ja sisarten kanssa piti olla hyvin varovainen. Sama pelko ja epäluottamus näkyy vielä nykyään maissa, joissa kristittyjä vainotaan.

Tuo elämänvaihe vahvisti minua henkilökohtaisesti. Rukous ravitsi meitä. Kommunikointi Herran Jeesuksen kanssa oli meille elintärkeää. Isälläni oli tapana sanoa, että rukous oli hengellinen leipä, elämä, varsinkin vankilassa ja vainoissa.

Venäläinen ortodoksinen kirkko Almatyssa, Kazakstanissa.

________________

Isälläni oli tapana sanoa, että rukous oli hengellinen leipä, elämä, varsinkin vankilassa ja vainoissa.

________________

Rukoilimme kaikki, että Jumala muuttaisi tilannetta niin, että meillä olisi suurempi vapaus julistaa evankeliumia. Emme koskaan rukoilleet kommunistisen järjestelmän romahdusta. Puimme sen paljon miedompaan muotoon, mutta Jumala antoi enemmän kuin pyysimme. Hän tunsi sydämemme ja isoisiemme ja isoisiemme isien rukoukset. Toteutuneet muutokset olivat Hänen vastauksensa rukouksiimme, kyyneliimme, vankileireiltä palaamattomien vereen.

Jumala teki hyväksemme jotakin uutta.

Uskovien salainen tapaaminen Keski-Aasiassa.

Suurin haasteemme kommunismin ajan kirkkona oli ’ollako vai eikö olla’. Oli kyse henkiin jäämisestä, olemassaolosta. Kirkon elossa pysymisestä käytiin hengellistä taistelua.

Alituisena haasteena oli kirkon oikean aseman löytäminen suhteessa viranomaisiin. Valtion kontrolloimien virallisten kirkkojen johtajien asemaan kuului kompromissien teko hengissä pysymiseksi. Muutoin kirkko katoaisi. Muutoin oma turvallisuutesi olisi vaarassa. Arvioin, että noin kolmasosa protestanttisista kirkoista kieltäytyi yhteistyöstä valtion kanssa ja painui maan alle.

Maanalaisen seurakunnan tapaaminen Keski-Aasiassa.

Uskoa kohtaan oli aina todellisen vainon vaara: sakot, häirintä, syrjintä, vankeus. Viranomaisilla oli oikeus ottaa lapset pois kristityiltä vanhemmilta ja sijoittaa heidät lastenkotiin valtion kasvatettaviksi vielä 60-luvun alkupuolella, kun uusi vainojen aalto pyyhkäisi maamme yli Nikita Hruštšovin kaudella.

Nuori poika Kazakstanissa.

Sitten tulivat akvaariokalan ja toisen luokan kansalaisen haasteet, kohdata yhteiskunnasta eristys, selvitä urakehitystä estävien oikeuksien rajoituksista. Yliopistoon pääsy oli miltei mahdotonta. Politiikkaan tai hallintoon pääsy ei tullut kysymykseenkään. Tämä kaikki kuului pakettiin, jonka kanssa meidän oli selvittävä neuvostoajan kristittyinä.

Bukhara, Uzbekistan.

MUUTOKSEN TUULET

Me neuvostoajan kristityt vaistosimme vapauden ajan tulon ennen Berliinin muurin murtumista. Isäni oli vielä vankilassa. Hänet oli tuomittu viideksi vuodeksi työleirille 1983 kauas Siperiaan. Mutta kerran hän kirjoitti kirjeessä profeetalliset sanat: ”Pian, hyvin pian Jumala tekee jotakin! Hän näyttää voittonsa maassamme, ja meidän olisi oltava valmiita siihen!”

Gorbatšov allekirjoitti erityisen armahduksen tunnustuksellisista ja poliittisista syistä vangituille toisinajattelijoille kaksi vuotta kommunistisen puolueen johtajaksi tulonsa jälkeen. 18.6.1987 neuvostohallitus julkaisi armahdusmääräyksen. Aktiiviset vainon aallot pysähtyivät. Luettelossa olivat sukunimet. Kuulemani huhun mukaan isäni nimi oli luettelossa. Hän palasi kotiin elokuussa 1987 neljän vankeusvuoden jälkeen. Se oli suuren riemun aikaa! Hän oli lopulta kanssamme, eikä enää koskaan joutuisi vankilaan! Vieläkin alkaa itkettää, kun muistelen tuota suuren ilon ja onnen aikaa. Se oli erityistä aikaa koko suvulle.

Hengellinen kevät koitti fyysisesti ja hengellisesti kylmään maahamme. Me tunsimme tuon kevään. Nautimme siitä, ja odotimme intohimolla rautaesiripun kaatumista. Me kaikki tahdoimme tehdä jotain jouduttaaksemme sen kaatumista.

1988 oli erityisen merkittävä Venäjän kristinuskon tuhannennen vuoden juhlavuoden takia. 988 Prinssi Vladimir kääntyi kristityksi. Hänet, hänen palvelijansa ja monet muut kastettiin. Venäjän ortodoksinen kirkko ja myös jotkut evankeliset ja baptistikirkot pyysivät lupaa viettää tätä juhlavuotta. Kuulin myöhemmin, että Open Doorsilla oli mahdollisuus lähettää silloin miljoona Uutta Testamenttia Venäjän ortodoksiselle kirkolle tuhatvuotislahjaksi!

Veli Andrew Venäjän ortodoksi kirkon johtajien kanssa annettuaan heille miljoona Raamaatua Venäjällä. Danilovin luostari, Moskova 1988.

Vähitellen näimme viranomaisten asenteissa muutoksia. Ajattelen Jumalan antaneen Gorbatšoville tehtävän ja käyttäneen häntä jotenkin avaamaan esiripun, Neuvostoliittoa ympäröivän rautaesiripun.

Minulla oli mahdollisuus käydä Berliinissä vasta vuonna 1991. Aikaa oli junien vaihdon välillä vain muutama tunti. Menin siis katsomaan jäljellä olevaa muuria, ja otin siitä matkamuistoksi palan. Mutta muistan, että minulla oli palautumattomuuden tunne; tämä prosessi ei lopu. Se ei ole väliaikaista; kommunismin aika on kadonnut iäksi.

Vertasimme kommunismia Danielin kirjassa kuvattuun patsaaseen: kultainen pää, rautakädet, mutta savijalat. Nyt näimme tämän patsaan kaatuvan… emme olleet osanneet odottaa sen tapahtuvan. Se oli jopa enemmän mitä olimme rukoilleet!

Aloimme jälleen hengittää. Jatkuvan tarkkailun kohteena olemisen tunne hävisi vähitellen. Akvaarion jälkeen aloimme uida valtameressä! Meillä oli upea vapauden tunne. Meillä oli vapaus julistaa evankeliumia. Meillä oli hyvin paljon vapautta varsinkin 90-luvun alkuvuosina. Voimme mennä mihin tahansa Jakutskin kouluun, lastentarhaan, vankilaan. Kaikki ovet olivat auki evankeliumin julistukseen. Mikään ei voinut pysäyttää meitä.

Alkuperäinen kirkko on kasvanut tasaisesti lähes joka puolella entistä Neuvostoliittoa vuodesta 1991 lähtien.

Open Doors on auttanut kääntämään ja tuottamaan Raamattuja ja kristillistä kirjallisuutta, auttanut kristittyjä perustamaan pienyrityksiä oman ja perheiden toimeentulon tueksi, ja tarjonnut kristillistä johtaja- ja evankelioimiskoulutusta.

________________________