Yleinen
27.04.2022

World Watch List 2022 – Lehdistötiedote

Pohjois-Korea on pudonnut kristittyjen uskonnonvapaudessa Afganistanin taakse ensimmäistä kertaa 19 vuoteen. Islamistien vahvistuminen, laajalti voimistuva nationalismi ja Kiinan huippumoderni digitaalinen vaino ovat johtamassa uuteen ihmisoikeuksien kaventumisen aikaan.

World Watch List 2022 -raportin mukaan vähintään vakavaa vainoa ja syrjintää uskonsa vuoksi kokee nyt 360 miljoonaa kristittyä. Vainot ovat nousseet raportin 29-vuotisen historian ennätystasolle.

Afganistan ohitti Pohjois-Korean vaarallisimpana maana

WWL:n kärkisijalle on noussut Afganistan, jossa Taleban-hallinto jäljittää kristittyjä aktiivisesti ovelta ovelle. Pidätettyjä kristittyjä on vaadittu paljastamaan verkostonsa ennen teloitusta. Talebanin esimerkki on rohkaissut jihadistiryhmiä ympäri maailman, ja yhä useammat pitävät islamilaisen kalifaatin perustamista jälleen mahdollisena.

Vaikka Pohjois-Korea putosi tänä vuonna toiselle sijalle, vainon taso on maassa ennätyskorkea: kristittyjen pidätykset ja kotikirkkojen sulkemiset lisääntyivät. Pidätyksestä seuraa väistämättä vankeus uudelleenkoulutusleireillä, joilta vain harvat selviävät hengissä.

Kiina ja Intia tukahduttavat moninaisuutta

Autoritäärinen Kiina vaatii kansalaisiltaan yhdenmukaisuutta puheessa, käyttäytymisessä ja uskossa. Valvonnassa kommunistinen puolue hyödyntää uraauurtavaa teknologiaa. Intia on siirtymässä yhä enemmän nationalistiseen hindutva-ideologiaan, jonka mukaan intialaisen on oltava hindu. Ideologiaan (yksi maa, yksi kansa, yksi usko) taipumattomille on odotettavissa lisää rangaistuksia.

Väkivalta kiihtyy Sahelin alueella

Afganistanin lisäksi kristittyihin kohdistuva väkivalta lisääntyi huomattavasti QatarissaIndonesiassa ja Myanmarissa. Vuoden sisällä maailmassa tapettiin uskonsa vuoksi ainakin 5 898 kristittyä, joista suurin osa Saharan eteläpuolisissa maissa, erityisesti Nigeriassa (4 650). Kirkkoiskuja tehtiin 5 110, ja kristittyjen pidätykset kasvoivat 44 prosenttia. Kristittyihin kohdistuva painostus – kuten syrjintä työelämässä ja perheessä sekä avustuksia tai lääkkeitä jaettaessa – jatkoi kasvuaan.

Pakoon kotiseudultaan on joutunut lähtemään arviolta 84 miljoonaa ihmistä[1], joista merkittävä osa on kristittyjä. Sadattuhannet kristityt ovat paenneet islamistista väkivaltaa, pakkovärväystä armeijaan, sisällissotaa, valtion sortoa ja suvun painostusta.

[1] YK:n pakolaisjärjestö UNHCR, 10.11.2021. https://www.unhcr.org/refugee-statistics/

Lisätietoja World Watch List 2022 -tutkimuksesta ja haastattelupyynnöt:
Open Doors Finland ry. ulkosuhteista vastaava johtaja Miika Auvinen miika@od.org.