Uutiset
09.08.2023

Pohjois-Koreassa kristittyjen paljastuminen johtaa yhä pidätykseen ja työleirille

Jeesuksen seuraaminen Pohjois-Koreassa on tunnetusti hengenvaarallista. Kommunistinen diktatuuri on ollut WWL-vainoraportin kärjessä yli 20 vuoden ajan, ja viimeisimmässä listauksessa maailman vaarallisimmista paikoista kristityille maan sijoitus oli ensimmäinen.

Asia saattaa olla yleisesti tiedossa, mutta on edelleen kauhistuttavaa kuulla uutisia, joissa korostetaan sen Pohjois-Korean kristittyjen riskien suunnattomuutta.

Radio Free Asia (RFA) raportoi toukokuun lopulla, että viiden kristityn ryhmä pidätettiin kesken salassa pidetyn jumalanpalveluksen. Kristityt tapasivat rukoillakseen yhdessä maatilalla Tongamissa, kylässä Etelä-Pyeonganin maakunnan keskiosassa, kun poliisi teki kokoontumiseen ratsian.

Pieni ryhmä oli kokoontunut viikoittain, ja pidätys oli seurausta ilmiantajan vihjeestä.

Viranomaiset veivät kristityt mukanaan ja takavarikoivat kaiken kristillisen materiaalin.

Lähteet kertoivat Radio Free Asialle, että pieni ryhmä oli kokoontunut viikoittain ja että pidätys oli seurausta ilmiantajan vihjeestä.

”Jumalanpalveluspaikalta poliisi keräsi talteen kymmeniä raamattuvihkosia ja pidätti kaikki osallistujat”, yksi lähteistä kertoi RFA:lle.

Nainen katsoo ikkunasta ulos pimeässä huoneessa
”Oikeusviraston henkilökunnan jäsen kertoi meille, että he [kristityt] kieltäytyivät kertomasta, mistä he saivat Raamattunsa ja sanoivat: ’Kaikki Jeesuksen vuoksi, niin myös kuolemassa’”, lähde kertoi RFA:lle. Kuvituskuva, kuvassa näyttelijä.

Mahdollinen kuolemantuomio

Vaikka ei tiedetä tarkkaan, mitä viidelle kristitylle on tapahtunut. Kiinnijäänti jumalanpalvelukseen osallistumisesta tai kristillisten materiaalien hallussapidosta voi johtaa ankariin rangaistuksiin – myös välittömään teloitukseen.

Aikaisemmin uskonharjoituksesta ja Raamatun hallussapidosta pidätetyt kristityt ovat saaneet elinkautisen tuomion jollekin Pohjois-Korean pahamaineisista työleireistä.

Vangittujen viiden kristityn olinpaikkaa ei tiedetä, mutta heidän kerrotaan kieltäytyneen luopumasta uskostaan.

Open Doors arvioi 50 000–70 000 kristityn parhaillaan suorittavan vankeusrangaistusta maan monimutkaisessa vankilajärjestelmässä. Leirille joutuminen saattaa olla yhtä kuin kuolemantuomio.

Vanhempi nainen istuu joen varressa ulkona
Hea Woo (kuvassa) on kristitty pohjoiskorealainen pakolainen, joka asuu nykyään Etelä-Koreassa. Hänkin jäi kiinni uskostaan.

Hea Woo*, pohjoiskorealainen kristitty, joka on viettänyt jaksoja työleireillä, kuvailee erään leirin kauhuja.

”Kuolema oli osa jokapäiväistä elämäämme. Ruumiit yleensä poltettiin, ja vartijat sirottelivat tuhkat polulle. Joka päivä kävelimme sitä polkua pitkin, ja ajattelin aina, että ’jonain päivänä muut vangit kävelevät minun päälläni’.”

Vangittujen viiden kristityn olinpaikkaa ei tiedetä, mutta heidän kerrotaan kieltäytyneen luopumasta uskostaan.

Ei yksittäistapaus

Kiinnijääntitapausten raportointi on harvinainen kurkistus todellisuuteen, jota kristityt Pohjois-Koreassa elävät. Harvinainen se on siksi, että jo tämän kaltaisista tapauksista kertominen voi olla maan kristittyjen kannalta vaarallista.

”Tämä tapaus on vain yksi monista uskonnonvapauden loukkauksista Pohjois-Koreassa”, sanoo veli Simon*, OD:n Pohjois-Korean-työn koordinaattori.

Pohjois-Korean arviolta 400 000 kristittyä elävät lähes jatkuvassa ja käsittämättömässä vaarassa.

”Me OD:lla olemme tietoisia monista samanlaisista tapauksista, joita on sattunut eri puolilla maata viime vuosina. Me emme kuitenkaan julkaise mitään yksityiskohtia, sillä ne saattaisivat asettaa paikalliset kristityt vaaraan.”

Naisia rukoilemassa hämärässä huoneessa pöydän ympärillä
Pohjois-Korean arviolta 400 000 kristittyä elävät lähes jatkuvassa ja käsittämättömässä vaarassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että he olisivat yksin. Kuvituskuva, kuvan henkilöt näyttelijöitä.

Jatkuva vaara, jatkuva rukous

Veli Simon huomauttaa, että näiden raporttien pitäisi saada meidät polvillemme: ”Selvää on, ettei jatkuvan rukouksen ja Pohjois-Korean salaisten kristittyjen ahdingosta välittämisen pitäisi loppua koskaan”, hän sanoo.

Jumala vastaa rukouksiin, vaikka emme ehkä näe sitä näin julmien tosiasioiden edessä. Työleireilläkin, jotka ovat kuin maanpäällinen helvetti, hän tekee työtään.

”Jumala auttoi minua selviytymään”, Hea Woo sanoo ajastaan työleirillä.

Me tapasimme vartijoiden katseilta piilossa, usein vessassa.

Hea Woo*

”Enemmänkin: hän antoi minulle halun julistaa evankeliumia toisille vangeille! Hän osoitti minulle, keitä minun pitäisi lähestyä. Jumala käytti minua johdattamaan viisi ihmistä uskoon.”

”Me tapasimme vartijoiden katseilta piilossa, usein vessassa. Siellä pidimme lyhyen jumalanpalveluksen. Opetin heille Raamatun jakeita ja joitakin lauluja, joita lauloimme melkein äänettömästi.”

Pidätysten, vangitsemisten ja teloitusten kauhut ovat osa kristinuskon tarinaa Pohjois-Koreassa. Niin on myös tämä voimallinen tarina Jumalan työstä synkimmissä olosuhteissa, mitä kuvitella saattaa.

Tarina muistuttaa meitä jatkamaan rukousta Pohjois-Korean kristittyjen puolesta – ja että Hän aina ja joka tapauksessa pitää huolen seurakunnastaan.

*Nimi muutettu turvallisuussyistä