Lehdet
27.10.2023

Rukoilkaa Iranin kristittyjen puolesta!

Muistatko iranilaisen pastori Victor Bet-Tamrazin, jonka puolesta Open Doors pyysi rukousta vuosina 2013-2020? Victor ja hänen vaimonsa pidätettiin jouluna 2013, suljettiin eristysselliin ja tuomittiin myöhemmin yhteensä 15 vuodeksi vankeuteen. He pakenivat Iranista vuonna 2020 vain muutama päivä ennen vankeustuomion täytäntöönpanoa. Mikä antoi rohkeutta palvella yli neljäkymmentä vuotta Iranissa?

Miten sinusta tuli kasvavan seurakunnan pastori Iranissa?

– Vartuin assyrialais-kristityssä perheessä. Koin jo nuorena kutsumuksen lähteä opiskelemaan teologiaa ja valmistuin teologian maisteriksi Bengalista Intiasta. Aloitin pastorina Iranissa juuri ennen Iranin vuoden 1979 islamilaista vallankumousta.

Kuulut assyrialais-­kristilliseen vähemmistöön, jolla on oikeus kokoontua keskenään Iranissa. Miksi halusit kuitenkin tavoittaa myös tavallisia iranilaisia evankeliumilla?

– Islamilainen hallinto sulki 1980-luvulla kaikki farsin- eli persiankieliset seurakunnat ja kielsi kansankieliset Raamatut sekä muun kristillisen materiaalin. Assyrialais- ja armenialais-kristityillä säilyi rajattu kokoontumisoikeus, mutta he saavat käyttää vain omaa kieltään ja liturgiaa, jota tänä päivänä hyvin harva iranilainen ymmärtää. Evankeliumi ei ole tarkoitettu vain rajatulle joukolle vaan kaikille. Kun Jumala on kutsunut minut jakamaan ilosanoman, enhän minä voi sitä olla tekemättä!

Miten huomasit, että olet joutunut viranomaisten seurantaan?

– 1990-luvulta lähtien minut kutsuttiin säännöllisesti kuulusteluihin ja vaadittiin lopettamaan kaikki hengellinen toiminta. Minulle näytettiin uskontopoliisin murhaamien tuttujen pastorien kuvia ja vihjailtiin, mitä minulle saattaisi käydä. Raskainta oli, kun he uhkailivat vahingoittaa lapsiamme.

Jouluna 2013 sinut ja kuusitoista kodissanne joulun viettoon kokoontunutta seurakuntalaista pidätettiin Iranin uskontopoliisin ratsiassa. Miltä se tuntui?

– Tiesin, että minut voidaan pidättää jossain vaiheessa. Olin valmistautunut tilanteeseen. Vuosien kuulustelut ja uhkailut olivat vain tehneet minusta päättäväisemmän. Jeesus opettaa, että samoin kuin häntä on aikanaan vainottu, vainotaan meitäkin (Joh. 15:18–20). Se on osa kristityn elämää.

Jouduit viettämään eristyssellissä 65 päivää. Miten selvisit?

– Vankilaolosuhteet olivat ankarat, ja minua kuulusteltiin säännöllisesti. Pidätys jatkui, koska en suostunut kuulusteluissa antamaan tietoja. Eristyssellissä minulla oli aikaa rukoilla, ei voinut tehdä muuta. Koin Jumalan läsnäolon ja esirukousten merkityksen. Viranomaiset yrittivät murtaa henkisen ja fyysisen kestävyyden pitämällä valoja päällä yötä päivää, huudattivat kovaäänisistä Koraanin jakeita ja islamilaisia rukouskutsuja, mutta Jeesus suojeli minua ihmeellisellä tavalla. Terveyteni kärsi, mutta hengellisesti voimistuin.

Sinut tuomittiin vankeuteen 10 vuodeksi ja vaimosi 5 vuodeksi ”valtion vastaisesta toiminnasta”. Miksi kristillinen toiminta on Iranin viranomaisten mielestä niin vaarallista?

– Iranin shiia-islamilainen hallinto pelkää kristinuskoa. Moni iranilainen haluaa oppia tuntemaan Jeesuksen. Hengellisen työn tukeminen Iranissa antaa iranilaisille elämään uuden sisällön, jota islam ei voi tarjota. Iranissa on käynnissä hengellinen herätys. Se, mitä viranomaiset eivät ymmärrä, on se, että kun vuosia hengellisiä vastauksia etsinyt ihminen löytää Jeesuksen, niin ei tämä ihminen luovu uskostaan tai vaikene, vaikka häntä uhkailee tai heittäisi vankilaan. Ihminen, joka on saanut syntinsä anteeksi ja saa elää evankeliumin eli ilosanoman äärellä, ei luovu sen tuomasta ilosta! Kun viranomaiset vangitsevat yhden henkilön, seuraava jatkaa evankeliointia.

Miten ihmisiä tulee uskoon Iranissa?

– Jumala tekee paljon ihmeitä. Ihmiset, jotka Jeesus on parantanut sairaudesta, kertovat siitä eteenpäin ja yhä uusia tulee salaisiin seurakuntiin. Sitten on monia, jotka ovat nähneet Jeesuksen unessa ja alkavat sen jälkeen etsiä yhteyttä salassa kokoontuviin kristittyihin. Kyse ei ole ihmisen johtamasta työstä vaan Pyhän Hengen toiminnasta. Kun rukoilemme uskollisesti, niin Jumala vastaa rukouksiin. Herätystä eivät voi edes viranomaiset pysäyttää.

Miten me Suomessa voimme tukea Iranin kristittyjä?

– Tärkein on rukous. Haluan kiittää kaikkia, jotka rukoilivat myös minun ja perheeni puolesta! Muistakaa edelleen vangittuja Iranissa. Rukoilkaa myös yhä kasvavien seurakuntien puolesta, jotta ne voisivat toimia turvassa ja kristityt saisivat kasvaa uskossa. He tarvitsevat kaikkea sitä tukea, jota Open Doorsin kautta on mahdollista saada.