Gal. 6:10 Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin.
AihehakemistoOpen Doorsin työ
Matkustusrajoitusten vuoksi Open Doorsin paikalliskumppanien on hankala järjestää ohjelmia aikataulusuunnitelmien mukaan. Rukoillaan, että Jumala auttaa heitä jatkamaan työtä aikatauluissa ja turvallisesti.
Ps. 25:14 Herra ilmoittaa suunnitelmansa palvelijoilleen, ja he tulevat tuntemaan, millainen on hänen liittonsa.
Pandemiasta johtuvat matkustus- ja tapaamisrajoitukset vaikeuttavat Open Doorsin mahdollisuuksia auttaa Pohjois-Korean kristittyjä Kiinan-verkostojen kautta. Pyydämme Herra Sinun johdatustasi. Avaa Open Doorsin työntekijöille kanavia, joiden kautta he voivat varustaa maailman vainotuimpia kristittyjä.
Joh. 14:14 Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.
Heidän työnsä voi olla vaarallista, mutta Samuel kertoo, että kannattajien rukoukset ja tuki ovat auttaneet heitä jatkamaan. ”Rakkaat sisaret ja veljet, me pystymme tekemään työtämme vain siksi, että te rukoilette. Kun rukoilette, tiimimme voi mennä tapaamaan näitä ihmisiä ja tukea heitä. Kun annatte omastanne, voimme tarjota heille apua. Pystymme rohkaisemaan heitä. Voimme ottaa riskejä ja tukea rohkeasti veljiämme ja sisariamme kriisin keskellä.”
”Suuri kiitos rukouksistanne, lahjoistanne ja kaikesta muusta, mitä teette vainotun seurakunnan hyväksi.”
Lue 1. kirje korinttilaisille 12:26
”Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa.”
Rukoile:
– Pastori Samuel pyytää: ”Muistakaa edelleen Intian vainottuja kristittyjä. He tarvitsevat rukouksianne.”
– Rukoile edelleen niiden tiimien ja kumppanien puolesta, jotka menevät rohkeasti vaikeille alueille ja vaarantavat henkensä tukeakseen vainottuja kristittyjä.
– Rukoile edelleen myös vainoajien puolesta, että he oppisivat tuntemaan Jumalan rakkauden ja voisivat uskoa häneen.
”Hyvin usein saamamme palaute on tällainen: ‘Te olette vastaus rukouksiimme. Me todella rukoilimme tätä apua’. He sanovat itkien: ’Jumala on uskollinen, ja teidän läsnäolonne on tehnyt sen selväksi. Se, että olette luonamme, on vahvistanut uskoamme.‘”
”Monta kertaa ihmiset kertovat lähes luopuneensa uskostaan, mutta tuki on vahvistanut heitä ja vienyt heitä taas uuteen, lujittuneeseen jumalasuhteeseen. Apumme, josta kiitos kaikille kannattajille, todella vahvistaa heitä. Se on osoittautunut elintärkeäksi. Jumala todella käyttää tätä työtä.”
Lue Matteus 21:22
”Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte.”
Rukoile:
– Kiitä Jumalaa siitä, että hän käyttää Heenan kaltaisia kumppaneita vastaamaan kristittyjen rukouksiin epätoivoisissa tilanteissa.
– Rukoile Open Doorsin kumppaneille viisautta ja voimia tavoittaa ne, jotka tarvitsevan eniten apua.
Kun Rajeshilta kysyy, mitä hän toivoo edessä olevalta vuodelta, hän sanoo: ”Uskon, että se on teidänkin toiveenne – koronasta vapaata maailmaa!” Rajesh uskoo kuitenkin myös, että pandemian päättyminen tuo lisää vastuuta. ”Jos Jumala antaa meille viruksesta vapaan maailman, vastuumme kasvaa. Siinä tapauksessa meidän on toimittava ahkerammin, on tehtävä enemmän työtä.”
Mitä seuraavat kuukaudet tuovatkin tullessaan, Rajesh luottaa Jumalaan. ”Meillä on Jumala, joka on kaikkivaltias ja enemmän kuin kaikki vaikeudet ja pandemiat. Kaiken epävarmuuden keskellä Jumala pysyy.”
Lue Kirje efesolaisille 2:10
”Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.”
Rukoile:
– Rukoile rohkaisua Rajeshille ja muille Intian vainottujen kristittyjen auttajille.
– Rukoile Covid-19-pandemian päättymistä ja viisautta Intian johtajille, jotta pandemia saadaan hallintaan valtavan väestön keskuudessa.
– Rukoile sitä, että kun koronarajoituksia puretaan ympäri maailmaa, kristityt käyttävät vapauttaan ja välittävät Jumalan rakkautta lähimmäisilleen.
Erään tytön sairastuttua Amanin perhe pyydettiin kuitenkin rukoilemaan hänen puolestaan – ja hän parani! ”Silloin koko kylä sai nähdä Jeesuksen nimen voiman”, Aman sanoo. ”Sen jälkeen vastustus väheni merkittävästi.”
Lue Psalmi 34:8
”Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen.”
Rukoile:
– Kiitä siitä, että Amanin kylän asukkaat saivat omin silmin nähdä Jeesuksen parantavan voiman. Rukoile, että samanlaiset ihmeet saisivat johdattaa monia muitakin uskoon.
– Amanin ja hänen perheensä kohtaama vaino on vähentynyt, muttei kokonaan loppunut. Rukoile, että Jumala suojelee heitä ja pitää heistä huolta.
– Monilla yhteisön jäsenillä oli taloudellisia vaikeuksia, joten Open Doorsin paikalliset yhteistyökumppanit auttoivat Amania ja muutamia muita kristittyjä perustamaan pienen yrityksen, joka valmistaa LED-lamppuja. Rukoile Jumalaa siunaamaan tätä liiketoimintaa.
Sen jälkeen asiat ovat menneet parempaan suuntaan, mutta perheellä on yhä vaikeaa. Open Doorsin kumppani kertoo: ”Kyläläiset huomasivat tämän perheen elämästä, että kristityt ovat hyviä ihmisiä. Se sai heidät poistamaan aiemmin määrätyn sakkorangaistuksen. He tarvitsevat kuitenkin edelleen esirukousta, koska Sannaa ja hänen perhettään ei edelleenkään täysin hyväksytä yhteisössä. Heitä syrjitään edelleen, ja heidän elämänsä on henkisesti raskasta.”
Sanna sanoo: ”Rakastan erityisesti tätä laulua: ’Päättänyt olen seurata Herraa. En palaa, en.’ Laulu rohkaisee minua aina kulkemaan Jeesuksen kanssa, vaikka tilanne olisi kuinka vaikea.”
Lue Matt. 5:16
”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”
Rukoile:
– Kiitä siitä, että Sannan perheen todistus on muuttanut ihmisten sydämiä heidän yhteisössään.
– Rukoile, että Jumala jatkaisi työtään ja että yhteisö pian hyväksyisi Sannan perheen täysin.
– Rukoile Sannalle ja hänen perheelleen voimaa, rohkeutta ja Jumalan huolenpitoa.
– Rukoile, että kristittyjen uskollinen todistus auttaisi muuttamaan vastustajien mielet muuallakin Intiassa.
Hän sanoo: ”Sanani eivät riitä kiittämään järjestöä, joka on tullut auttamaan minua. Olen todella kiitollinen opintoihin saamastani taloudellisesta tuesta. Rukoilen päivittäin, että Jumalan siunaukset olisivat hänen kansansa yllä.”
”Kun saan opintoni valmiiksi, haluaisin olla mukana lapsi- ja nuorisotyössä. Jo nyt palvelen paikallisessa seurakunnassa ja kerron Kristuksesta kaikille, joita tapaan. Reagoipa isäni miten tahansa, jatkan Jumalan työtä. Uskon, että vielä tulee päivä, jolloin isäni riemuitsee päätöksistäni samalla tavalla kuin taivaallinen Isäni.”
Lue Matteus 10:35-37
”Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. Viholliset ovat oman talon väkeä. Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle.”
Rukoile:
– Kiitä Jumalaa siitä, että isän vihasta huolimatta Rupa etsii ensin Jumalan valtakuntaa.
– Rukoile, että Rupan rukouksiin vastataan ja että myös hänen isänsä voisi oppia rakastamaan Jumalaa ja iloita tyttärensä alttiudesta palvella Jeesusta.
– Rukoile, että Jumala siunaa Rupan opinnot ja ohjaa häntä, kun hän etsii palvelutehtäväänsä.
– Rukoile myös kaikkien muiden nuorten puolesta, joita Open Doorsin paikalliset kumppanit tukevat. Rukoile, että Jumala siunaisi heitä heidän opinnoissaan ja auttaisi heitä käyttämään oppimaansa palvellakseen häntä.
Open Doorsin kumppanit kuitenkin auttoivat perustamaan kylään pienen ranskanperunatehtaan. Se tuo toimeentulon Sumitralle ja muille kristityille perheille, jotka eivät uskonsa vuoksi ole saaneet töitä.
Sumitra kertoo: ”Pystyn nyt täyttämään perheeni tarpeet. Taloudellinen tilanteeni on paljon parempi. Tulen toimeen omillani enkä ole enää työtön. Haluan kiittää kaikkia Open Doorsin kumppaneita siitä, että he auttoivat meitä niin monin eri tavoin. On hämmästyttävää, kuinka he pysyivät rinnallamme vaikeina aikoina. Kiitos, että toitte elämääni onnellisuutta.”
Lue Psalmi 146:7a
”Herra hankkii oikeutta sorretuille, nälkäisille hän antaa leipää.”
Rukoile:
– Rukoile Sumitran ja hänen yhteisönsä muiden uskovien puolesta, jotta Jumala antaisi kylän tehtaan edelleen siunata heitä ja täyttäisi heidän tarpeensa.
– Rukoile myös, että Jumala käyttäisi heitä todistajina naapureille, jotka kieltäytyivät antamasta heille töitä, ja että he loistaisivat hänen valoaan koko yhteisössä.
Vapautumisensa jälkeen heiltä kului kolme vuotta syyttömyytensä todistamiseen. “Tuona aikana meillä ei ollut kunnon töitä”, Gaurav kertoo. “Yhteisömme piti meitä rikollisina, eikä kukaan halunnut olla tekemisissä kanssamme. Tein kovasti töitä pienellä maatilkullamme ja hain väliaikaisia töitä sieltä täältä.”
“Open Doorsin kumppanit auttoivat meitä selviytymään ja opastivat kaikessa myös oikeusprosessin aikana. Lopulta minut ja ystäväni todettiin syyttömiksi. Kiitämme Jumalaa kaikista, jotka ympäri maailmaa rukoilevat intialaisten puolesta.”
Lue Johannes 8:36
“Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.”
Rukoile:
– Kiitä Jumalaa siitä, että Gaurav ja hänen ystävänsä pystyivät puhdistamaan maineensa. Pyydä Jumalaa edelleen varjelemaan ja siunaamaan heitä ja heidän perheitään.
– Pyydä, että Jumala suojelee intialaisia veljiämme ja sisariamme valheellisilta syytöksiltä.
– Pyydä voimaa ja rohkeutta vankilassa oleville uskoville sekä apua ja lohtua heidän perheilleen.
– Pyydä viisautta Open Doorsin paikallisille yhteistyökumppaneille, kun he tukevat kristittyjä näissä haasteissa.
Vaino yltyi vähän aikaa sitten. Eräänä päivänä, kun Vinita rukoili kotonaan pastorin ja tämän perheen kanssa, äärihindut ryntäsivät sisään ja alkoivat lyödä heitä metallisilla putkilla. He heittivät Vinitan tyttövauvan maahan, mutta – kiitos Herralle – lapsi sai vain pieniä naarmuja jalkoihinsa. Vinita ja muut paikalla olleet loukkaantuivat vakavammin. Tilanne paheni entisestään, kun he hakeutuivat julkiseen sairaalaan, sillä äärihindujen painostuksesta henkilökunta kieltäytyi hoitamasta heitä.
Open Doorsin paikalliset kumppanit maksoivat heidän hoitonsa yksityissairaalassa ja auttavat myös oikeuskuluissa, sillä Vinita ja muut uhrit ovat nostaneet oikeusjutun hyökkääjiä vastaan.
Lue Psalmi 32:7
“Sinä olet minulle turvapaikka, sinä varjelet minut vaarasta. Riemuhuudot kajahtavat ympärilläni, kun sinä autat ja pelastat.”
Rukoile:
– Vinita pyytää: “Rukoilkaa tyttäreni ja koko perheeni puolesta, että olisimme turvassa. Pelkäämme jatkuvasti, että he tekevät meille jotain. Rukoile, että he lopettaisivat uhkailun.”
– Pyydä Jumalaa suojelemaan intialaisia veljiä ja sisaria väkivaltaisilta hyökkäyksiltä.
Vaikka monet kristityt ovat saaneet osakseen syrjintää ja väkivaltaa, ovatpa jotkut jopa kuolleet uskonsa takia, intialaisten veljiemme ja sisartemme rohkeus osoittaa, ettei kirkkoa voi tuhota tällä tavoin.
Evankelista nimeltä Ravi* tapettiin hiljattain, koska hän kielloista huolimatta jatkoi uskostaan todistamista. Kun Open Doorsin työntekijät tapasivat hänen vaimonsa Sumin*, tämä sanoi: ”Jos on tarpeen, kuolen Jeesuksen tähden, mutta koskaa en luovu hänestä. Asun täällä edelleen ja jatkan mieheni työtä.”
Lue Kirje filippiläisille 1:21
”Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto.”
Rukoile:
– Ylistä Jumalaa intialaisten veljiemme ja sisartemme, kuten Sumin, rohkeudesta. He pysyvät äärimmäisestä vainosta huolimatta uskollisina Jeesukselle. Pyydä Jumalaa suojelemaan heitä, antamaan heille voimaa ja lohduttamaan heitä.
– Rukoile, että äärihindujen suunnitelma tuhota Intian kristillinen kirkko epäonnistuu kaikilta osin ja sen sijaan he itse kohtaavat Jeesuksen rakkauden ja kääntyvät hänen puoleensa.
– Sinun rukouksesi ja taloudellinen tukesi auttavat Intian kirkkoa selviämään äärimmäisestä vainosta. Open Doors järjestää paikallisten kumppaniensa kanssa kristityille käytännön apua sekä kouluttaa ja rohkaisee heitä. Pyydä Jumalaa auttamaan tätä työtä tekeviä, jotta he tavoittavat ne, jotka eniten apua tarvitsevat.
