Sudan 30.03.2019

Sudanin kirkko on islamistisen hallituksen ja yhteiskunnan painostuksen alla. Rukoillaan kristityille rohkeutta ja voimia. Pyydetään Jumalaa vaikuttamaan asioihin.

Ps. 44:27 Nouse auttamaan meitä, lunasta meidät armosi tähden!

Nigeria 29.03.2019

Gyang on opiskelija, jonka perheeseen kuului kuusi henkeä. Eräänä päivänä hänen koko muu perheensä tapettiin väkivaltaisesti. Rukoillaan Gyangin puolesta, ettei hän jäisi katkeruuden valtaan. Pyydetään Jumalaa täyttämään hänen fyysiset ja emotionaaliset tarpeensa.

Job. 5:15-16 Hän pelastaa köyhän heidän miekaltaan, kurjan hän pelastaa vahvan vallasta. Niin saa toivoton toivon ja pahan täytyy sulkea suunsa.

Nigeria 28.03.2019

Aisha on kolmen lapsen äiti. Militantit hyökkäsivät hänen kyläänsä ja veivät hänen aviomiehensä. Aisha raiskattiin. Pyydetään Jumalaa parantamaan Aisha kokemistaan traumoista. Rukoillaan, että kansainväliset toimijat puuttuisivat Nigerian kristittyjen kokemiin väkivaltaisuuksiin.

Ps. 10:14 Sinä näet kaiken, tuska ja murhe ei jää sinulta huomaamatta, sinä ojennat kätesi. Sinulle köyhä ja orpo uskovat asiansa, sinä annat avun.

Niger 27.03.2019

Roger avioitui musliminaisen kanssa, joka oli aluksi oikein hyvä vaimo. Mutta hän ja hänen perheensä alkoivat painostaa Rogeria kääntymään islaminuskoon. Vaimo uhkasi lähteä ja viedä heidän viisivuotiaan tyttärensä mukanaan. Roger ei suostunut hylkäämään Jeesusta, ja vaimon perhe toteutti uhkauksensa. Nyt Roger on suuressa hädässä. Rukoillaan, että hän pysyisi lujana ja saisi tukea alueensa pastoreilta.

Ps. 62:9 Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme.

Norsunluurannikko 26.03.2019

Jeremie on uskoontulonsa jälkeen joutunut perheensä ja yhteisönsä halveksimaksi ja hylkäämäksi, ja ihmiset jopa hyökkäävät Jeremien kimppuun. Rukoillaan hänelle ja hänen perheelleen suojelusta kaiken pahan keskellä.

Jes. 44:8 Älkää säikähtäkö, älkää jääkö kauhun valtaan! Enkö ole jo aikoja sitten kertonut ja ilmoittanut näitä teille? Te olette minun todistajani: onko muuta Jumalaa, muuta turvakalliota kuin minä? Minä en toista tunne!

Gambia 25.03.2019

Mariama, kuuden lapsen äiti, joutui miehensä ja sukunsa hylkäämäksi kääntyessään kristityksi. Hän yrittää turvata toimeentulonsa pienen yrityksen avulla. Rukoillaan Jumalaa huolehtimaan Mariaman ja lasten tarpeista.

1. Piet. 5:7 Heittäkää kaikki murheenne Hänen kannettavakseen, sillä Hän pitää teistä huolen.

Gambia 24.03.2019

Pastori Christopher on vaikeuksissa pidettyään raamattuopetusta muslimeilta vuokraamassaan rakennuksessa. Häntä varoitettiin, ja koska hän ei totellut, vuokrasopimus purettiin. Rukoillaan Jumalaa antamaan työlle uudet puitteet.

Apt. 4:29 Katso nyt, Herra, kuinka he meitä uhkailevat! Anna palvelijoillesi voimaa pelotta julistaa sanaasi.

Dada (nimi muutettu) kasvoi muslimina, mutta tuli uskoon 16-vuotiaana. Hän tunnusti uskonsa julkisesti, ja hänen perheensä hylkäsi hänet. Hänen on pakko muuttaa jatkuvasti paikasta toiseen, sillä häntä uhkaillaan. Rukoillaan Jumalan suojelusta ja huolenpitoa Dadalle.

Ps. 17:7-8 Osoita minulle ihmeellistä hyvyyttäsi! Sinä pelastat väkevällä kädelläsi kaikki ne, jotka etsivät Sinusta turvaa vihamiesten uhatessa. Varjele minua niin kuin silmäterääsi, peitä minut siipiesi suojaan.

Militantit hyökkäsivät Kiakiman, kristityn naisen, kylään ja tappoivat hänen miehensä ja sieppasivat Kiakiman ja viisi muuta naista. Kahden vuoden ajan hän kärsi hirvittävästi militanttien vankina. Hän pääsi pakenemaan, mutta tarvitsee parantumista traumoistaan. Kiitetään hänen uskostaan ja rukoillaan, että hän ja sadat hänen kaltaisensa saisivat kokea hengellistä huolenpitoa ja parantumista.

Ps. 68:6 Hän on orpojen isä ja leskien puoltaja, Jumala pyhässä asunnossaan.

Libanon 21.03.2019

Rukoillaan, että seurakunnat löytäisivät keinot tavoittaa alueen pakolaiset niin evankeliumin kuin maallisen avun muodossa.

2. Tess. 2:16-17 Itse Herramme Jeesus Kristus ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja on armossaan antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, rohkaiskoot sydämiänne ja antakoot teille aina voimaa hyviin tekoihin ja puheisiin.

Libanon 20.03.2019

Libanon on kantanut valtavan vastuun alueen pakolaisvirrasta. Rukoillaan libanonilaisten puolesta, että he edelleen jaksaisivat auttaa hädänalaisia.

Ps. 82:3 Puolustakaa orpoja ja onnettomia, huolehtikaa köyhistä ja kurjista.

Israel 19.03.2019

Rukoillaan Pyhän maan seurakuntien puolesta. Rukoillaan, että Pyhä Henki avaisi sydämiä ja mieliä.

2. Aik. 30:25-26 Koko Juudan seurakunta riemuitsi, samoin papit ja leeviläiset sekä Israelista tullut kansanjoukko, ja heidän kanssaan riemuitsivat muukalaiset, sekä Israelista tulleet että Juudassa asuvat. Jerusalemissa vallitsi suuri riemu; näin siellä ei ollut juhlittu sitten Daavidin pojan, Salomon, Israelin kuninkaan, päivien.

Israel 18.03.2019

Rukoillaan islamista kääntyneiden kristittyjen puolesta, että he voisivat tavata toisia uskovia ja kasvaa yhteydessä toisiin.

Fil. 2:1-2 Jos kerran yhteys Kristukseen rohkaisee ja hänen rakkautensa suo lohdutusta, jos Henki meitä yhdistää ja jos tunnemme hellyyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli.

Israel 17.03.2019

Betlehemin alueella toimii kaksi kristittyä koulua, jotka tarjoavat opetusta köyhille ja avun tarpeessa oleville lapsille. Rukoillaan lasten ja koulujen henkilökunnan puolesta.

Snl. 19:17 Joka köyhää armahtaa, lainaa Herralle, ja Herra maksaa takaisin hyvän teon.

Irak 16.03.2019

Aabraham oli lähtöisin Irakista ja hän pyysi Jumalalta siunausta pojalleen Ismaelille. Rukoillaan alueen muslimien, Ismaelin jälkeläisten, puolesta. Rukoillaan, että he saisivat löytää Jeesuksen Herranaan ja Vapahtajanaan.

Jer. 33:8 Minä puhdistan niiden asukkaat kaikista synneistä, joilla he ovat rikkoneet minua vastaan. He ovat tehneet syntiä ja rikkoneet minua vastaan. Mutta minä annan anteeksi kaikki heidän pahat tekonsa.

Bhutan 13.03.2019

Kiitetään Jumalaa naisten konferenssista, jonka avulla mm. naiset ovat kypsyneet hengellisessä elämässään ja avioliitot ovat saaneet eheytyä.

2. Kor. 2:14 Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua!

Sri Lanka 12.03.2019

Rukoillaan Vahvana myrskyssä (Standing Strong Through the Storm) -koulutuksen puolesta, joka vahvistaa uskovia kestämään vainoja. Rukoillaan, että koulutus saadaan vietyä läpi turvallisesti ja että Pyhä Henki opettaisi ja rohkaisisi uskovia.

1. Tess. 1:6 Te puolestanne seurasitte meidän esimerkkiämme, niin, itse Herran esimerkkiä, ja ankaran ahdingon keskellä otitte sanan vastaan täynnä riemua, jonka Pyhä Henki antoi.

Laos 09.03.2019

Maassa sorretaan hmong-heimoon kuuluvia uskovia. Rukoillaan yhdessä heidän kanssaan, että he saisivat apua ja tukea voidakseen pysyä lujana Kristuksessa.

Ilm. 7:9 Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa

Indonesia 08.03.2019

Rukoillaan naisten konferenssin puolesta, jossa keskustellaan yrittäjyydestä. Rukoillaan, että keskustelu on hedelmällistä ja naiset ymmärtävät olevansa Kristuksen todistajia, hänen suolansa ja valonsa yhteisöissään.

Apt.16:14 Meitä kuuntelemassa oli myös muuan Lyydia, jumalaapelkäävä nainen, joka oli kotoisin Tyatirasta ja kävi kauppaa purppurakankailla. Herra avasi hänen silmänsä ottamaan vastaan sen, mitä Paavali puhui.

Indonesia 07.03.2019

Maassa pidetään huhtikuussa tärkeät vaalit. Rukoillaan ehdokkaiden puolesta, että Jumala valitsisi sellaisia henkilöitä, jotka pitävät huolta vähemmistöjen oikeuksista.

Dan. 4:14b Korkein hallitsee ihmisten valtakuntia ja että hän antaa kuninkuuden kenelle tahtoo ja voi nostaa valtaan alhaisimmankin ihmisistä.

Intia 06.03.2019

Intiassa on tärkeiden vaalien vuosi. Tärkein on pääministerin valinta. Myös eri puolille maata ollaan valitsemassa viranomaisia. Rukoillaan valintojen puolesta, että lopputulokset voisivat tuoda kristittyjen tilanteeseen helpotusta

Snl. 28:12-13 Kun vanhurskaat vallitsevat, kansa iloitsee, kun pahat saavat vallan, kaikki kätkeytyvät. Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.

Intia 05.03.2019

Erilaisia projekteja, joilla esimerkiksi autetaan kristittyjä ansaitsemaan elantonsa, ollaan aloittamassa eri puolilla Intiaa. Rukoillaan, että niiden avulla kristittyjen jokapäiväinen elämä helpottuisi

Ps. 36:8-9 Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala! Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset. Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda ilosi virrasta.

Intia 04.03.2019

Kristilliset lähetysjärjestöt pitävät lasten turvakoteja. Niitä vastaan on hyökätty ja vetäjiä syytetty valheellisesti mm. hyväksikäytöstä. 26 turvakotia on suljettu. Rukoillaan kaikkien turvakotien puolesta.

Ps. 35:10 Minä tunnen sydänjuuriani myöten: ei ole ketään sinun kaltaistasi, Herra! Köyhän ja avuttoman Sinä vapautat sortajan vallasta, heikon sinä pelastat väkevän kädestä.

Kiina 01.03.2019

Buddhalaistaustaiset kristityt joutuvat usein perheidensä painostamiksi. Rukoillaan, että uskovat saisivat olla rauhanlähettiläinä kodeissaan.

Joh.16:33 Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.

Kiina 28.02.2019

Kiina OD:n yhteistyökumppanit ovat aloittaneet Uuden testamentin kääntämisen eräälle buddhalaiselle vähemmistökielelle. Rukoillaan Jumalan johdatusta työhön.

2. Sam. 22:31 Jumalan ohjeet ovat täydelliset, Herran sana on kirkas ja puhdas. Kuin kilpi hän suojaa niitä, jotka hakevat hänestä turvaa.

Nigeria 27.02.2019

OD:n ohjelmaa, joka valmistaa kristittyjä kohtaamaan vainoa, lähetetään nyt radioversiona. Sillä on ollut suuri vaikutus vainotuille kristityille. Rukoillaan, että radio-ohjelmat tavoittaisivat monia ja olisivat rohkaisuksi heille.

Job 4:4 Sinun sanasi ovat auttaneet kaatuneen pystyyn, sinä olet rohkaissut horjuvaa.

Guinea 26.02.2019

Ousmane* on nuori uskova, jonka perhe on uhannut tappaa hänet, ellei hän käänny takaisin islamiin. Rukoillaan, että Jumala vahvistaa miehen uskoa ja että hänen perheensä kohtaisi Jeesuksen. Muistetaan myös kirkkoa, joka tukee Ousmanea.

Ps. 109:27 Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.

Etiopia 25.02.2019

Monet kristityt ovat kohdanneet väkivaltaa (murhia, raiskauksia, omaisuuden tuhoamista) maan itäosissa aikaisemmin tänä vuonna. Pyydetään Jumalaa vahvistamaan krisittyjä ja kirkon johtajille viisautta, kun he tarjoavat tukea vainotuille.

1. Piet. 5:7 Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.

Eritrea 24.02.2019

Kun Eritrea ja Etiopia sopivat rauhasta, ihmisten liikkuminen ja rajan ylittäminen on vapaampaa. Kristittyjä kuitenkin vainotaan edelleen maassa. Rukoillaan rauhan edistymistä sekä maiden välille että vainottujen kristittyjen oloihin.

Jes. 54:10 Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.

Kamerun 23.02.2019

Sadia*, jonka perhe uhkasi uskon tähden tappaa tytön, sairastui syöpään. OD:n työntekijät kävivät hänen luonaan sairaalassa, kun kasvain poistettiin. Sadia kiittää esirukouksesta ja tarvitsee sitä edelleen kasvaakseen uskossa.

Fil. 4:19 Minun Jumalani on Kristuksen Jeesuksen tähden antava teille taivaallisen kunniansa rikkaudesta kaiken, mitä tarvitsette.