Sudan 28.01.2021

Sudan otti viime vuonna merkittäviä askeleita kohti uskonnonvapautta, kun hallitus poisti kuolemanrangaistuksen islamin hylkäämisestä ja sitoutui lopettamaan 30 vuotta voimassa olleen islamilaisen lain. Kiitos, Herra, tästä ihmeellisestä rukousvastauksesta! Rukoillaan, että valtaapitävät jatkavat samaan suuntaan ja että uudistukset toteutuvat arkielämässä.

Ps. 89:2 Minä laulan ja ylistän alati Herran armoa. Minä julistan sinun uskollisuuttasi polvesta polveen.

Kuvalähde: Seitsemänvuotiaan kristityn tytön raiskauksesta 14 vuoden vankeusrangaistus Pakistanissa

Vietnam 24.09.2020

Aviomies heitti Y Bin* viime vuonna pois kotoa ja kielsi häntä enää koskaan tapaamasta tytärtään. Open Doors rakensi hänelle uuden kodin ja hankki pienen maatilkun. Kiitetään siitä, että myös hänen äitinsä on tullut uskoon ja asuu nyt hänen kanssaan – ja Y Bin mies on suostunut antamaan tyttären asua äitinsä luona. Y Bi sanoo: ”Kiitän sydämeni pohjasta rukouksista, rakkaudesta ja tuesta, jotka auttoivat minua uuden elämän alkuun toisessa kylässä.”

1. Piet. 1:7 Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa.

Kuvalähde: Seitsemänvuotiaan kristityn tytön raiskauksesta 14 vuoden vankeusrangaistus Pakistanissa

Vietnam 09.08.2020

Ylistetään Jumalaa, että 7000 eri heimoja edustavaa uskovaa pääsi viime vuonna perheohjelmiin, joissa annetaan raamattuopetusta koko perheelle. Pyydetään, että Jumala jatkossakin käyttää ohjelmaa Vietnamin uskovien elämän rikastuttamiseen.

Apt. 16:31-32 He vastasivat: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi. He puhuivat siten Herran sanaa hänelle ja koko talonväelle.

Kuvalähde: Seitsemänvuotiaan kristityn tytön raiskauksesta 14 vuoden vankeusrangaistus Pakistanissa

Intia 01.08.2020

Yli 43 000 kristittyä koki viime vuonna vainoa: syrjintää, pahoinpitelyä, seksuaalista häirintää, vankeutta tai joutui murhatuksi. Rukoile, että väkivallan kiihtyminen pysähtyy. Pyydä Jumalaa vahvistamaan kirkkoaan niin, että se pysyy lujana kaiken vastustuksen keskellä.

Jes. 33:6 Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa. Siionin aarre on Herran pelko.

Kuvalähde: Kääntymysten vastainen laki tiukentumassa pohjoisintialaisessa osavaltiossa

Indonesia 22.06.2020

Rukoillaan kristittyjen työntekijöiden retriitin puolesta Sumatralla. Monet tekevät työtä hyvin pienin resurssein ja yksin, kaukana muista. Retriitti on hyvä mahdollisuus kerätä voimia ja jakaa työn haasteita muiden kanssa. Rukoillaan, että Herra hoitaa retriittiin tulijoita ja varustaa heidät palaamaan työkentilleen virkistyneinä.

Ps. 104:28 Sinä annat, ja jokainen saa osansa, avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi.

Kuvalähde: Seitsemänvuotiaan kristityn tytön raiskauksesta 14 vuoden vankeusrangaistus Pakistanissa