Talous

Katsaus lahjoitusvaroin kustannettuun toimintaamme

Open Doors Finland ry on vielä nuori järjestö. Alkuvuosina toimintamme on ollut kansainvälisen kattojärjestömme Open Doors Internationalin (ODI) taloudellisen tuen varassa. Jo vuodesta 2019 olemme kuitenkin kyenneet toimimaan omavaraisesti. Tämä on mahdollistanut sen, että yhä suurempi osuus saamistamme lahjoitusvaroista on voitu paikallisen tiedotus- ja vaikuttamistyön kehittämisen ohella maksaa suorina avustuksina vainottujen kristittyjen hyväksi.

Alkuvuosien pitkäjänteinen työ kantaa nyt hedelmää, ja tästä saamme kiittää myös kaikkia tukijoita, esirukoilijoita ja vapaaehtoisiamme.

Kuvio 1. Tuki kohdemaihin (tuhatta euroa)

Avustusten jakautuminen eri kohteisiin

Open Doors Finlandin tarkoituksena on palvella kristittyjä niissä maissa, joissa heitä vainotaan eniten. Tätä tehtävää toteutamme seuraavin keinoin:

  • Tiedotamme ja koulutamme vainottujen kristittyjen tilanteesta Suomessa.ee
  • Kutsumme suomalaisia jakamaan tietoa, rukoilemaan ja toimimaan vainottujen hyväksi
  • Maksamme avustuksia kansainväliselle kattojärjestöllemme Open Doors Internationalille (ODI). Nämä rahat kohdistetaan vainottujen hyväksi ennaltamääriteltyihin hankkeisiin.
  • Avustuksilla rahoitetaan pitkäkestoisia, useiden vuosien mittaisia hankkeita, jotka saattavat sisältää lukuisia erilaisia osaprojekteja.