Asaben perhettä kohtasi käsittämätön tragedia. Mutta syvimmässäkin tuskassa tämä nigerialainen äiti löytää voimaa elää. Open Doors tarjosi Asabelle traumaterapiaa ja aineellista apua hänen toipumisensa tueksi. Epätoivo on muuttunut toivoksi.

Asaben* on vaikea muistella sitä yötä. Hänen elämänsä kauheinta.

Mutta rohkeasti Asabe kertoo, mitä tapahtui, kun aseelliset fulani-militantit hyökkäsivät hänen kyläänsä Pohjois-Nigeriassa 14. huhtikuuta 2025.

”Hyökkääjät piirittivät kotimme. Sitten he tulivat sisään ja ottivat poikani Jerryn. Hän oli 14-vuotias. He teurastivat hänet kuin eläimen. Sitten he tarttuivat Jamesiin ja Jacobiin…”

Hänen kaksi nuorempaa poikaansa, 10-vuotias ja vasta kaksivuotias, poltettiin elävältä. 

”Jumala pitää meistä huolen.”

Asabe piiloutui kylpyhuoneeseen anoppinsa kanssa tietäen, että paljastuminen merkitsisi varmaa kuolemaa. Hänen miehensä Moses piiloutui talon kattorakenteisiin. Mutta kun hyökkääjät sytyttivät rakennuksen tuleen, Moses ei ehtinyt ulos ajoissa. Myös hän kuoli sinä yönä.

Asabe selvisi hengissä kuusivuotiaan tyttärensä Joannan kanssa. Mutta hänen menetyksensä oli kestämätön. 

Äitinä Asabe tunsi musertavaa syyllisyyttä ja leskenä hän oli haavoittuvassa asemassa. Hän mietti, olisiko voinut pelastaa poikansa ja kuinka he selviäisivät ilman Mosesta, heidän suojelijaansa ja elättäjäänsä. Asabe harkitsi jopa itsemurhaa.

Rauha löytyy

Kuukausi hyökkäyksen jälkeen Open Doorsin yhteistyökumppanit saapuivat kylään tuoden mukanaan ruokaa 150 kristitylle perheelle. ”Ihmiset antavat näitä lahjoja Jumalan vuoksi”, Asabe sanoo. ”Vahvistukoon uskomme, kun otamme lahjat vastaan.”

Viisi kuukautta myöhemmin Asabe kutsuttiin Open Doorsin järjestämään viiden päivän traumaterapiaohjelmaan. Hän sai Raamattuun nojaavaa ohjausta, joka auttoi häntä käsittelemään suruaan ja traumaansa turvallisesti. Ihmeellisesti Asabe on alkanut vähitellen löytää rauhan.

”Te annoitte nämä lahjat Jumalan vuoksi.”

”Palasin tutkimaan Raamattua. Opin, että Jumala antaa kaiken. Ja Hän myös ottaa takaisin, mitä on antanut”, Asabe sanoo. ”Kun toipumisjakso päättyi, olin todella iloinen siitä opetuksesta, jota olin saanut.”

Nyt Asabe tekee vaikeaa työtä antaakseen anteeksi hyökkääjilleen ja oppiakseen jälleen rakastamaan fulaninaapureitaan. Mutta toipuminen vie aikaa. Siksi hän on liittynyt leskien vertaistukiryhmään, josta hän saa tukea.

”Olen lihaa ja verta, joten vaikka annan anteeksi, vihastun joskus uudelleen”, Asabe sanoo. ”Mutta Jumala valitsi minut ja asetti minut leskien ryhmään, jotta voimme rohkaista toisiamme ja rukoilla yhdessä. Vaikka emme itse valinneet tulla leskiksi, Jumala salli niin tapahtua, ja Hän pitää meistä huolen.”

*Nimi muutettu turvallisuussyistä.