Juan oli ensimmäinen kristitty alkuperäiskansan asuttamassa kylässään Etelä-Meksikossa. Kuusitoista vuotta myöhemmin hänen todistuksensa on uudistanut hänen yhteisönsä ja auttaa alueen muita kristittyjä pysymään lujina.
Juan muistaa yhä hiljaisuuden.
Ei sitä rauhallista hiljaisuutta, joka laskeutuu vuorten ylle, vaan suljettujen ovien ja vastaamattomien tervehdysten hiljaisuuden, kun ystävät lakkasivat käymästä, naapurit ylittivät kadun välttääkseen hänet ja koko yhteisö käänsi hänelle selkänsä.
Hänen rikkeensä oli yksinkertainen. Hänestä tuli kylän ensimmäinen kristitty.
Kuusitoista vuotta myöhemmin samassa yhteisössä, joka kerran yritti ajaa hänet pois, toimii yksi alueen vahvimmista kristillisistä seurakunnista. Yhden miehen päätöksestä seurata Jeesusta on kasvanut seurakunta, joka nyt vie evankeliumia muihin alkuperäiskansan yhteisöihin.
Juanissa ei ole mitään kapinallisuuteen viittaavaa, mutta hänen päätöksensä seurata Jeesusta ja julistaa evankeliumia teki hänestä kylän kiistanalaisimman miehen. Se maksoi hänelle hänen maineensa, turvallisuudentunteensa ja melkein myös hänen kotinsa.
Elämä vailla suuntaa
”Se oli surullista elämää”, Juan sanoo vuosistaan ennen Kristusta. Hän käytti lähes kaikki tienestinsä alkoholiin. ”Join koko viikon. Elämäni oli sitä.”
Juominen määritti koko hänen elämänsä rytmin. Toisinaan hän katosi päiviksi jättäen vaimonsa ja lapsensa epätietoisuuteen olinpaikastaan.
Juanin tarina ei ollut mitenkään poikkeuksellinen. Hänen kylässään, kuten monissa alkuperäisväestön yhteisöissä Etelä-Meksikossa, alkoholi on kietoutunut koko yhteisön elämään – avioliittoihin, poliittisiin sopimuksiin, perinteisiin seremonioihin ja uskonnollisiin juhliin.
”Ihmiset sanoivat, että jos luet Raamattua, tulet hulluksi.”
Useimmat perheet identifioituvat katolilaisiksi, mikä on perintöä Espanjan siirtomaavallan ajalta. Heidän uskonsa sekoittaa kuitenkin katolisen perinteen muinaisiin mesoamerikkalaisiin uskomuksiin. Tässä synkretistisessä uskonnossa alkoholin käyttöön kannustetaan, ja alkoholi kuuluu olennaisena osana seremonioihin, joissa kunnioitetaan katolisten pyhimysten hahmossa esiintyviä alkuperäiskansojen jumalia.
”Yhteisöni oli täynnä epäjumalanpalvontaa”, Juan muistelee. ”Jumalan sanaa ei luettu. He jopa kielsivät Raamatun lukemisen, koska ihmiset sanoivat, että jos luet Raamattua, tulet hulluksi.”
Juan ei koskaan kyseenalaistanut mitään tästä. Ei ennen kuin hän kuuli Jeesuksesta Yhdysvalloissa.
Odottamaton kutsumus
Juan meni rajan yli etsimään työtä. Kaikkien muiden silmissä se oli keino hankkia perheelle elanto. Syvällä sisimmässään hän tiesi todellisen syyn. ”Halusin enemmän rahaa, jotta voisin jatkaa juomista.”
Sen sijaan Juan löysi jotain aivan odottamatonta. Noin vuosi hänen saapumisensa jälkeen työtoveri kutsui hänet kristilliseen kokoontumiseen. Ensimmäistä kertaa elämässään Juan piti Raamattua käsissään ja kohtasi Jeesuksen Raamatun sanan kautta.
Muutos oli välitön.
”Kun otin vastaan Jeesuksen, Hänen rauhansa valtasi minut”, Juan muistelee. ”Tunsin iloa. Halu juoda katosi.”
Lähes heti kristityksi tultuaan hän tiesi, ettei voinut jäädä Yhdysvaltoihin enää pidemmäksi aikaa.
”Tunsin iloa. Halu juoda katosi.”
”Muistin perheeni ja yhteisöni”, hän sanoo. ”Tunsin Herran kutsuvan minua palaamaan nopeasti kotiin, jotta he näkisivät, mitä Hän oli tehnyt elämässäni.”
Hän oli lähtenyt Meksikosta etsimään rahaa. Hän palasi mukanaan jotain paljon arvokkaampaa, ja hän halusi kertoa siitä muillekin.
Muuttunut mies palaa kotiin
Hänen vaimonsa, lapsensa ja vanhempansa huomasivat eron lähes välittömästi.
”He olivat yllättyneitä, koska en enää juonut itseäni humalaan”, Juan sanoo.
Sen sijaan, että hän olisi hoiperrellut etuovesta sisään, hän tuli kotiin kertoakseen uudesta uskostaan. ”Kerroin heille, että Kristus tarjoaa meille paremman elämän”, hän sanoo. ”Kerroin heille ikuisesta elämästä, jonka olin löytänyt.”
Niille, jotka tunsivat hänet parhaiten, hänen muuttunut elämänsä puhui voimakkaammin kuin mikään saarna. Yksi toisensa jälkeen hänen perheenjäsenensä päättivät seurata Kristusta.
”Kun Jumalan sana tuli kotiimme, löysimme rauhan, parantumisen ja siunauksen. Opimme jälleen rakastamaan toisiamme perheenä.”
Ystävät ja muut sukulaiset, jotka olivat ennen juoneet hänen kanssaan, huomasivat, ettei hän enää liittynyt heidän seuraansa. Jotkut olivat uteliaita. Toiset olivat välinpitämättömiä, kuten hänen oma veljensä Jacinto. Ihmiset pilkkasivat häntä haukkumanimillä ja varoittivat, että jos hän saarnaa, hänet pakotetaan lähtemään yhteisöstä.
Uhkaukset satuttivat. Juan rakasti yhteisöään syvästi. Hän haaveili sen muuttumisesta, mutta monien mielestä hän oli vain mennyt sekaisin.
Kun pilkka muuttui torjunnaksi, Juan huomasi, että Kristuksen seuraaminen vaatisi paljon enemmän kuin alkoholista luopumista. Se tarkoittaisi yksin jäämistä, varsinkin kun hänen uutta uskoaan pidettiin perinteiden pettämisenä.
Aina kun lannistus hiipi mieleen, Juan palasi Luukkaan evankeliumin jakeeseen 9:23: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.”
”Säilytin nuo sanat sydämessäni”, Juan sanoo. ”Ne auttoivat minua pysymään lujana.”
Ensimmäiset yhdeksän
Neljän kuukauden ajan hänen perheensä pysyi kylän ainoina kristittyinä, kunnes tragedia iski.
Kahden alueella toimivan aseellisen ryhmän välille puhkesi väkivaltaisuuksia, ja useita arvostettuja yhteisön johtajia surmattiin heidän puolustaessaan maitaan. Suru laskeutui kylän ylle, ja monet perheet alkoivat etsiä vastauksia, joita esi-isien perinteet eivät pystyneet tarjoamaan.
Suunnilleen samaan aikaan toiselta alueelta saapui lähetystyöntekijöitä evankeliointimatkalle. Monille kyläläisille viesti kuulosti oudon tutulta. Se oli sama evankeliumi, jota Juan oli kärsivällisesti jakanut. Mutta nyt sydämet, jotka olivat ennen olleet suljetut, olivat viimein valmiit kuuntelemaan.
”Noina päivinä yli 33 ihmistä antoi elämänsä Jeesukselle”, muistelee Humberto, yksi Juanin ystävistä, joka oli pilkannut häntä sen jälkeen, kun hän lopetti juomisen.
Kohdattuaan itse Kristuksen Humbertosta tuli yksi Juanin läheisimmistä kumppaneista evankeliumin jakamisessa. Myös hänen veljensä Jacinto otti Jeesuksen vastaan. Yhdessä kuuden muun kristityn kanssa he muodostivat pienen tiimin, joka sitoutui julistamaan evankeliumia yhteisölleen talosta taloon kulkien.
Ensimmäistä kertaa Juan ei enää ollut yksin.
Jeesuksen seuraamisen hinta
Seurakunnan nopea kasvu ei jäänyt vaille huomiota. Perinteisiin sitoutuneet viranomaiset seurasivat tilannetta huolestuneina. Heidän silmissään evankeliumi uhkasi tapoja, jotka olivat määrittäneet yhteisöä sukupolvien ajan.
Johtajat kutsuivat koko kylän yleiseen kokoukseen.
”Joko luovutte evankeliumista tai lähdette kodeistanne.”
”He sanoivat, etteivät halua Jumalan sanaa yhteisöön”, Juan muistaa. Johtajat antoivat kristittyjen allekirjoitettavaksi asiakirjan, jossa nämä luopuisivat uskostaan. ”He sanoivat meille: ’Joko luovutte evankeliumista tai lähdette kodeistanne.'”
Yksikään kristitty ei allekirjoittanut.
Seuraukset näkyivät nopeasti. Lähetystyöntekijöiden pääsy kylään estettiin. Sisääntuloreitille asetettiin kyltti, jossa ilmoitettiin, etteivät kristityt olleet enää tervetulleita. Jeesuksen seuraajat elivät jatkuvan tarkkailun ja uhkausten alaisina.
”Sen jälkeen vaino kiihtyi”, Juan sanoo. ”Jouduimme kestämään kovia sanoja, halveksuntaa ja torjuntaa.”
Uhkaukset muuttuivat väkivallaksi. Useita lähetystyöntekijöitä, jotka yrittivät vierailla kristittyjen luona, vangittiin tuntikausiksi ja sidottiin puupaaluihin rangaistukseksi. Perheitä varoitettiin, että he voivat menettää kotinsa, jos he jatkavat kristillisissä kokouksissa käymistä.
”Monet hylkäsivät uskonsa tuona aikana”, Humberto muistelee.
Vahvana läpi myrskyn
Apua tuli odottamattoman työtarjouksen kautta. Tietämättä, mitä Juanin kylässä tapahtui, Open Doors otti yhteyttä Humbertoon pyytääkseen häntä kääntämään Vahvana läpi myrskyn -koulutusmateriaalin heidän alkuperäiskansansa kielelle. Käännösprojektista tuli pian nuoren seurakunnan perusta.
”Se osui juuri oikeaan aikaan”, Juan sanoo. ”Meillä ei ollut silloin pastoreita. Kun opiskelimme materiaalia, tuntui kuin Jumala itse olisi opettanut meitä.”
Opetukset muuttivat tapaa, jolla kristityt vastasivat vainoon. Katkeruuden sijaan he kohtasivat vihamielisyyden nöyryydellä.
”Koulutus opetti meitä olemaan vastaamatta vihalla”, Juan selittää. ”Se opetti meitä elämään rauhassa, kunnioittamaan viranomaisiamme ja käyttäytymään niin, että he lopulta kunnioittaisivat myös meitä.”
Sen sijaan, että he olisivat kääntäneet selkänsä yhteisölle, joka hylkäsi heidät, kristityt päättivät palvella sitä. He kantoivat polttopuita ikääntyneille naapureilleen, kävivät sairaiden luona ja jakoivat ruokaa vaikeuksissa oleville perheille. Monet heistä, joita he palvelivat, olivat samoja ihmisiä, jotka olivat pilkanneet tai uhkailleet heitä.
”Yhteisö yritti monta kertaa vaientaa meidät”, Juan sanoo, ”mutta he eivät onnistuneet. Olimme sitoutuneita Herraan. Pidimme Jumalan sanan sydämessämme, ja Kristuksen rakkaus heijastui elämästämme.”
Kylän rajojen tuolle puolen
Ajan myötä kylä ymmärsi, etteivät kristityt pyrkineet tuhoamaan yhteisön identiteettiä vaan siunaamaan heitä, ja sydämet alkoivat pehmentyä. Jopa perinteiset johtajat alkoivat kunnioittaa heitä.
”Nyt he kuuntelevat meitä ja jopa kysyvät neuvoamme, koska he näkivät, että Jumalan rakkaus vaikutti siinä tavassa, jolla kohtelimme heitä”, Juan lisää.
Nykyään Juanin kylässä on kirkkorakennus ja yhteisö, joka on avoin Kristukselle. Juan palvelee sen pastorina.
Mutta vain muutaman kilometrin päässä tilanne on hyvin toisenlainen.
Monissa kylissä Etelä-Meksikossa perinteiset viranomaiset rajoittavat edelleen kristinuskoa ja pakottavat monet kristityt kestämään samankaltaista vainoa, jonka Juan kerran kohtasi.
Ana* asuu noin kahden tunnin kävelymatkan päässä Juanin yhteisöstä kylässä, jossa hänen perheensä on edelleen ainoita kristittyjä.
”Siellä Jumalan sanaa ei sallita”, hän kertoo. ”Evankeliumia ei hyväksytä yhteisössämme.”
Juanin tavoin Anakaan ei kasvanut kristillisessä kodissa. Evankeliumi tavoitti hänen perheensä hänen appiukkonsa kautta, joka oli kylän ensimmäinen kristitty. Mutta ei kestänyt kauan, ennen kuin yhteisö sai tietää.
”Kun he saivat tietää, että meistä tuli kristittyjä, yhteisön viranomaiset laativat virallisen julistuksen, jolla kiellettiin evankeliumin pääsy kylään”, Ana muistelee.
”Yhteisön viranomaiset laativat virallisen julistuksen, jolla kiellettiin evankeliumin pääsy kylään.”
Kaikki allekirjoittivat sen – miehet, naiset, nuoret. Kaikki paitsi he.
Anan langot vangittiin, koska he kieltäytyivät hylkäämästä uskoaan. Hänen appiukkonsa ei koskaan toipunut siitä, kun hän joutui katsomaan perheensä kärsimystä; myöhemmin hän kuoli sydänkohtaukseen.
”Tunsimme itsemme orvoiksi”, hän sanoo. ”Ei ollut enää ketään, joka olisi opettanut meille Jumalan sanaa.”
Ei enää yksin
Satojen kilometrien päässä Juan tiesi tarkalleen, miltä yksinäisyys tuntui. Vuosia aiemmin hän rukoili, että joku rohkaisisi häntä. Nyt Jumala käytti hänen seurakuntaansa vastaamaan toisen ihmisen rukoukseen hänen itsensä tietämättä.
Kun Juan kuuli Anan perheestä, hän kutsui heidät seurakuntaansa. Kahdesti kuussa he tekevät matkan osallistuakseen jumalanpalveluksiin ja saadakseen raamatullista opetusta sekä Vahvana läpi myrskyn -koulutusta yhdessä muista vainotuista yhteisöistä tulevien kristittyjen kanssa.
”Jeesus ei jättänyt meitä yksin”, Ana sanoo. ”Hän lähetti meille veljiä ja sisaria. Kun olen täällä, en tunne enää olevani yksin. Tunnen oloni turvalliseksi, koska nyt tiedän, että on toisia kristittyjä, jotka seisovat rinnallamme.”
Raamatullinen opetus on myös parantanut vanhoja haavoja. ”Olin tullut katkeraksi yhteisöäni kohtaan”, hän myöntää. ”En pystynyt päästämään irti siitä, mitä he olivat meille tehneet. Mutta opetuksen kautta – ja sen kautta, mitä pastori jakoi kanssamme – Jumala muutti sydämeni.”
Suola ja valo
Anan perhe ei ole ainoa, joka tekee tämän matkan. Nykyään Open Doorsin tukeman yritystoiminnan tuotoilla Juanin seurakunta toimii turvapaikkana kuudesta muusta alkuperäiskansan yhteisöstä tuleville kristityille tällä syrjäisellä alueella, jossa Kristuksen seuraaminen voi edelleen tarkoittaa torjuntaa, vankeutta tai karkotusta.
”Meidän täytyy tehdä hyvää ja todistaa Kristuksesta käytöksellämme.”
Aina kun Juan kuulee, että jokin perhe kohtaa vainoa, hän ja hänen seurakuntansa ottavat yhteyttä. He vierailevat yhteisöissä tai kustantavat matkan seurakuntaan. He tarjoavat näille yhteisöille myös ruoka-apua ja lääkkeitä tarpeen mukaan. ”Opetamme heille Jumalan sanaa, rohkaisemme heitä ja muistutamme, etteivät he ole yksin”, hän selittää.
”He opettavat meitä olemaan suolana ja valona yhteisössämme”, Ana lisää. ”Meidän täytyy tehdä hyvää ja todistaa Kristuksesta käytöksellämme.”
Katse eteenpäin
Juan tietää, että työ on kaukana valmiista. Monet kylät vuoristossa eivät edelleenkään salli evankeliumin julistusta. Joissain paikoissa kristityt palvelevat Jumalaa salassa. Toiset kohtaavat edelleen uhkauksia, koska kieltäytyvät luopumasta uskostaan.
Kun Juanilta kysytään, mitä hän nykyään rukoilee, hän ei epäröi: ”Rukoilen, että yhä useammat ihmiset tulisivat tuntemaan Kristuksen. Haluan, että jokainen yhteisö tällä alueella kuulee evankeliumin.”
Ana toistaa saman toiveen. Kotikylässä ei ole edelleenkään kirkkorakennusta, eikä hänen perheensä voi kokoontua avoimesti muiden kristittyjen kanssa. Joskus heitä ei päästetä lähtemään, koska yhteisö tietää jo, että he ovat menossa kirkkoon. Toistaiseksi he edelleen tekevät pitkän matkan Juanin kylään aina kun mahdollista.
”Rukoilen, että jonain päivänä olemme vapaita palvelemaan Jeesusta avoimesti siellä, missä asumme.”
Mutta hän uskoo, että tilanne tulee muuttumaan.
”Uskon, että tulee päivä, jolloin rakennamme kirkon yhteisöömme”, hän sanoo. ”Rukoilen, että jonain päivänä olemme vapaita palvelemaan Jeesusta avoimesti siellä, missä asumme.”
Hänen silmänsä täyttyvät kyynelillä. Hän katsoo Juania ja tämän takana olevaa seurakuntaa, josta on tullut hänen turvansa.
Sitten hän hymyilee.
”Tänään olen onnellinen”, hän lisää. ”Olen kiitollinen Jeesukselle. Olemme joutuneet kokemaan niin paljon, mutta Hän ei koskaan hylännyt meitä.”
Anan tarina on yhä kesken. Hänen perheensä on löytänyt rohkeuden seurata Kristusta, mutta ei vielä vapautta palvella Jumalaa avoimesti. Hänen kaltaisensa kristityt tarvitsevat rukousta pysyäkseen lujina painostuksen alla. He tarvitsevat myös kumppaneita, jotka huolehtivat siitä, että Vahvana läpi myrskyn -koulutus tavoittaa uusia kyliä. Siten seuraavan perheen, joka kohtaa saman yksinäisyyden, ei tarvitse odottaa kuuttatoista vuotta, ennen kuin joku vastaa heidän rukoukseensa.
