Manmaya kasvoi Bhutanin Thimphussa hinduperinteitä noudattaen. Perheessä oli paljon sairautta ja pelkoa, mutta Manmayan elämä kuitenkin muuttui, kun kristitty naapuri kutsui perheen mukanaan seurakunnan tilaisuuteen. Nyt Manmaya ja hänen aviomiehensä palvelevat pienessä seurakunnassa, jota painostetaan ja joka joutuu vaihtamaan kokoontumispaikkaa toistuvasti.
Pelosta uskoon
Manmaya* kasvoi bhutanilaisessa hinduperheessä, jossa rituaaleja noudatettiin omistautuneesti. Heidän kotinsa oli kuitenkin usein täynnä sairautta. Jotkut perheenjäsenet kärsivät epilepsiasta, toiset sydänongelmista, ja lisäksi oli muita kroonisia sairauksia, jotka eivät hellittäneet.
Yöt olivat täynnä jännitystä ja pelkoa, ja aina kun oireet pahenivat, perhe kääntyi poppamiesten puoleen. He suorittivat rituaaleja, uhrasivat ja käyttivät suuria summia rahaa. Mutta sairaudet jatkuivat, riidat lisääntyivät ja pelko täytti heidän kotinsa.
Tuona vaikeana aikana kristitty naapuri tuli heidän luokseen ja pyysi heitä ystävällisesti mukaan seurakuntaan. ”Me rukoilemme; Jumala voi parantaa.” Perhe tiesi kristinuskosta hyvin vähän, eikä heidän alueellaan ollut juurikaan kristittyjä. Elämäntilanteensa raskaudesta johtuen he päättivät käydä seurakunnassa yhden kerran.
Kodista, joka oli ollut täynnä sairautta ja hämmennystä, tuli rukouksen ja toivon paikka.
Ensimmäinen vierailu tuntui vieraalta. Laulut ja rukoukset olivat uusia, mutta he tunsivat jotain erilaista: lämpöä, hyväksyntää ja aitoa välittämistä. Kristityt eivät tuominneet heitä. Myöhemmin seurakunnan jäsenet kävivät säännöllisesti heidän kotonaan ja rukoilivat heidän puolestaan.
Tuolloin Manmayan äidillä oli vakava sydänongelma ja hän tarvitsi leikkauksen. Seurakunta rukoili uskollisesti, ja muutaman seuraavan vuoden aikana he alkoivat nähdä muutoksia. Manmayan äidin terveys parani ja jatkuva sairauksien kierre väheni; kodin ilmapiiri muuttui.
Muutos ei ollut vain fyysinen, sillä riidat vähenivät ja ymmärrys perheenjäsenten välillä lisääntyi; rakkaus alkoi korvata pelon.
Perhe tajusi kokevansa enemmän kuin hetkellistä helpotusta. Ajan myötä koko perhe päätti seurata Kristusta. He jättivät rituaalit, joista olivat aiemmin olleet riippuvaisia, ja kääntyivät uuteen uskon täyttämään elämään. Kodista, joka oli ollut täynnä sairautta ja hämmennystä, tuli rukouksen ja toivon paikka.
Kutsumus palvella
Manmaya meni naimisiin nuoren kristityn miehen kanssa, joka oli suorittanut teologiset opinnot. Uskon syventyessä Manmaya ja hänen miehensä kokivat kutsumusta palvella muita. Hänen miehensä alkoi toimia pastorina pienessä paikallisessa seurakunnassa. Heidän toiveensa oli yksinkertainen: jakaa toivo ja parantuminen, jonka perhe oli kokenut.
Mutta kristillinen palvelutyö Bhutanissa tuo mukanaan monia haasteita. Seurakunta joutui vaihtamaan kokoontumispaikkaa useita kertoja; eräässä vuokrarakennuksessa naapurit valittivat aina, kun kristityt kokoontuivat jumalanpalvelukseen.
Buddhalainen vuokranantaja tuli usein tarkkailemaan heitä. Eräänä iltana jumalanpalveluksen jälkeen hän astui kirkkoon kengät jalassa (sitä pidetään epäkunnioittavana, sillä ihmisten odotetaan riisuvan kenkänsä kirkkosaliin astuessaan) ja tutki kaikkea kysellen järjestelyistä ja siitä, miten kokoukset pidettiin. Se tuntui nöyryyttävältä ja lannistavalta; he tunsivat olevansa tarkkailun alaisia ja ei-tervetulleita.
”Te olette kristittyjä. Emme voi antaa teille kokoontumispaikkaa.”
Kahdesti heitä pyydettiin muuttamaan pois kokoontumistilasta naapureiden valitettua melusta ja ryhmäkokoontumisista. Uuden paikan löytäminen oli yhä vaikeampaa. Monet buddhalaiset kiinteistönomistajat kieltäytyivät vuokraamasta tiloja, kun he saivat tietää, että rakennusta käytettäisiin seurakunnan jumalanpalveluksiin. Jotkut sanoivat suoraan: ”Te olette kristittyjä. Emme voi vuokrata teille tilaa.”
Lopulta he muuttivat erään kristityn omistamaan maanalaiseen huoneeseen, joka sijaitsee kauempana asuinalueelta. Huoneessa ei ole ikkunoita eikä ilmanvaihtoa, joten ilmanlaatu on heikko.
On myös muita ongelmia: kun sataa, vettä tihkuu sisään ja seinille kasvaa hometta. Toisinaan sähköt katkeavat. Homeen haju voi olla voimakas ja tekee jumalanpalveluksesta epämukavan. Tilanne ei ole ihanteellinen eikä helppo, mutta he jatkavat jumalanpalvelusten pitämistä.
Elämää painostuksen alla
Kristittyjen on elettävä arkeaan varovaisesti. Raamatun mukana pitäminen avoimesti voi herättää ei-toivottua huomiota ja johtaa väärän tiedon levittämiseen. Seurakunnan kokoukset pidetään usein huomiota herättämättä ja pienemmissä ryhmissä, sillä paikalliset voivat tarkkailla kristittyjen toimintaa. Työnhaussa joiltakin kysytään suoraan, ovatko he kristittyjä, ja tämä voi vaikuttaa työmahdollisuuksiin.
Manmaya kertoo: ”Yleensä kristinuskoa pidetään vieraana kulttuurina. Ihmisillä on yleinen käsitys, että kristittyjä ohjaa ulkomainen raha ja väärät motiivit. Nämä sanat satuttavat. Useimmiten pysymme hiljaa ja vain rukoilemme.”
Manmayalle antaa voimaa se, että myös Jeesus kohtasi vainoa, hylkäämistä ja vääriä syytöksiä. ”He eivät tunne totuutta eivätkä ymmärrä [mitä tekevät].”
Kenties suurin taakka Manmayalle on nähdä kristittyjen lasten kasvavan jatkuvan painostuksen alla. Kouluissa lapset aloittavat päivän laulamalla kansallislaulun ja lukemalla buddhalaisia tekstejä. Koulupäivän aikana he osallistuvat laman (korkeasti arvostettu buddhalainen opettaja tai hengellinen johtaja) pitämille tunneille oppiakseen buddhalaisia opetuksia. Ennen kotiin lähtöä he osallistuvat päätösrukouksiin.
Kristittyjen lasten vanhemmat opettavat heille kristinuskosta kotona ja seurakunnassa ja opettavat heitä samalla kunnioittamaan muita. Mutta se ei ole yksinkertaista.
”Tunnemme suurta surua, kun näemme lastemme kamppailevan”, Manmaya sanoo. ”He ovat niin pieniä. He eivät ymmärrä kaikkea, ja se on heille haastavaa.”
Vastuu painaa vanhempia, jotka haluavat suojella lastensa uskoa ja samalla auttaa heitä elämään rauhallisesti yhteiskunnassa. Manmayan pieni tytär, joka aloittaa pian koulun, aiheuttaa toisinaan huolta äidilleen, kun tämä ajattelee painostusta, jota tyttö joutuu kestämään kristittynä lapsena.
”Emme ole yksin”
Kaiken painostuksen keskellä vainoon valmistava koulutus on käännekohta seurakunnalle. Open Doorsin paikallisten kumppanien kautta seurakunta sai raamattuopetusta sekä käytännön apua.
Koulutus on järjestetty teemoittain, ja siinä keskitytään vainoon, kestävyyteen, anteeksiantoon ja hengelliseen kasvuun. Ryhmäkeskustelut auttavat kristittyjä jakamaan kokemuksiaan ja rohkaisemaan toisiaan.
Manmayalle koulutus on ollut erittäin merkityksellinen. Hän on oppinut käytännön tapoja vastata vihamielisyyteen menettämättä uskoaan. Hän on ymmärtänyt, ettei vaino tarkoita, että Jumala olisi hylännyt heidät, vaan se voi puhdistaa ja vahvistaa kristittyjen uskoa.
Seurakunnan nuoret jäsenet ovat saaneet rohkaisua ylistysmusiikin ja yhteyden kautta koulutuksen aikana. Johtajat ovat saaneet luottamusta ohjata kristittyjä, ja äidit ovat saaneet opetusta lastensa hengelliseen kasvattamiseen.
Vaikka heidän seurakuntansa kokoontuu maan alla huonoissa olosuhteissa, se on vahvistunut hengellisesti. Muutos näkyy selvästi – ei rakennuksen koossa, vaan kristittyjen rohkeudessa. ”Tämä koulutus on meille erittäin tärkeä”, Manmaya sanoo. ”Se auttaa meitä pysymään vahvoina muistuttamalla, ettemme ole yksin.”
Haasteista huolimatta Manmayan usko pysyy vakaana. ”Jeesus on minulle kaikki”, hän sanoo. ”Hän on läheisin ystäväni, ja Hän ymmärtää minua jo ennen kuin sanon mitään.”
Manmaya kertoo valitsevansa anteeksiannon koston sijaan. Vaikka hän kohtaa ilkeitä sanoja ja torjuntaa, hän kieltäytyy vastaamasta vihalla. Hänen mukaansa rakkaus ja johdonmukainen kristillinen elämä puhuvat voimakkaammin kuin väitteleminen.
Sydämellinen kiitollisuus
Kiitollisena Manmaya ilmaisee arvostuksensa tukijoille, jotka jatkavat Bhutanin seurakuntien avustamista ja palvelemista. Hän on kiitollinen koulutuksesta, nuoriso-ohjelmista ja tuesta, jotka ovat vahvistaneet heidän seurakuntaansa ja rakkauttaan Herraa kohtaan.
Hän rukoilee, että tämä apu voisi jatkua – ei vain hänen seurakuntansa, vaan monien muiden kristittyjen vuoksi, jotka kohtaavat vainoa uskonsa tähden. Hän toivoo lisää koulutusta pariskunnille, vanhemmille ja lapsille, jotta perheet voivat seistä lujana yhdessä.
Hengellinen työ Bhutanissa ei ole helppoa. Kristityt saattavat kokoontua hiljaisuudessa, mutta usko jatkaa kasvuaan. Manmaya uskoo, että rukouksen ja kestävyyden kautta usko jatkaa kukoistustaan. Sillä välin hän ja hänen miehensä jatkavat palvelemista, kasvattavat lapsiaan totuudessa ja luottavat siihen, että jokaisella myrskyllä on tarkoituksensa.
Bhutanissa on monia Manmayan kaltaisia kristittyjä, jotka kestävät uskossa ja osoittavat, että Jumala toimii myös salaisissa paikoissa. Open Doorsin paikalliset kumppanit tavoittavat näitä kristittyjä ja auttavat heitä pysymään vahvoina, vakaina ja horjumattomina vainoon valmistavan koulutuksen kautta.
Rukoile
- Rukoile, että Bhutanin kristityt vastaisivat vihamielisyyteen armolla ja todistaisivat Kristuksesta elämällään työpaikoilla, kodeissa ja yhteisöissä.
- Pyydä Jumalaa järjestämään terveelliset ja pysyvät tilat seurakunnan kokoontumisille. Rukoile suosiota sellaisten omistajien silmissä, jotka voivat vuokrata tiloja ilman rajoituksia.
- Rukoile kristittyjen lasten puolesta, jotka ovat puun ja kuoren välissä uskonsa ja koulun opetusten kanssa. Pyydä Jumalaa suojelemaan heitä, syventämään heidän ymmärrystään ja auttamaan heitä kasvamaan uskossa.
- Rukoile kouluttajien, paikallisten johtajien ja vainoon valmistavan koulutuksen osallistujien puolesta, jotta he voisivat oppia kestävyyttä, anteeksiantoa ja viisautta selvitä tilanteistaan.
- Rukoile taloudellista vakautta, henkistä kestävyyttä ja hengellistä virkistystä niille, jotka johtavat pieniä seurakuntia painostuksen alla.
- Rukoile bhutanilaisten puolesta, että heidän avioliittonsa pysyisivät vahvoina, ihmissuhteet paranisivat perheissä ja lapset kasvatettaisiin perhearvojen mukaisesti suotuisassa ympäristössä.
*Nimet on muutettu turvallisuussyistä.
