14.10.2018

YK juhlistaa tänään maaseudun naisia. Monissa maissa erityisesti maaseutualueilla kristittyjen naisten sieppaukset, raiskaukset, kotiväkivalta ja eristäminen ovat yleisiä. Rukoillaan, että Jumala varustaisi ja vahvistaisi heitä.

Ps. 12:5:
”Kun heikkoja sorretaan ja köyhät vaikeroivat, minä astun esiin”, sanoo Herra. ”Minä tuon avun ja pelastan heidät”, lupaa Herra.

Rukoillaan kristittyjen heimotaustaisten vietnamilaisten puolesta. Suuri osa heistä on köyhiä ja kouluttamattomia, sillä pääsy koulutuksen piiriin on hankalaa. Heidän on myös vaikea saada töitä tai monia valtion tarjoamia palveluja.

Ps. 119:17 Pidä huolta minusta, palvelijastasi, niin saan elää ja noudattaa sinun sanaasi.

Nigeria 13.10.2018

Sani Saidou päätti seurata Jeesusta. Ramadanin aikaan hänen isänsä uhkasi tappaa hänet ja hänet pakotettiin eroamaan vaimostaan. Kaikkivaltias Herra, siunaa runsaasti Sania, hänen vaimoaan ja heidän kahta lastaan!

1. Tess. 5:24:
Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa.

Tansania 12.10.2018

​Muslimitaustaista uskovaa nuorta on valheellisesti syytetty Koraanin polttamisesta. Rukoillaan, että syytön nuori mies saisi oikeutta ja että hänen uskonsa pysyisi lujana tässä koetuksessa.

Ps. 7:8:
Herra, sinä kansojen tuomari, anna oikeuden tapahtua minulle, minä olen syytön.

Guinea 11.10.2018

Diarraye Diallo kohtasi Jeesuksen vuosi sitten ja joutui pakenemaan muslimimiehensä väkivaltaa. Nyt hän asuu äitinsä luona, joka on myös tullut uskoon. Muistetaan heitä rukouksin!

1. Joh 5:4:
Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme.

Nigeria 10.10.2018

Toukokuussa muslimiyhteisön johtaja Pohjois-Nigeriassa järjesti kristityn tytön sieppauksen. Rukoillaan Jumalan väliintuloa, voimaa siepatuille ja lohdutusta heidän läheisilleen.

Ps. 102:2:
Älä kätke minulta kasvojasi, kun olen ahdingossa. Kallista korvasi minun puoleeni! Kun huudan sinua avuksi, älä viivytä vastaustasi.

Nigeria 09.10.2018

Kristitty nainen pakotettiin eroamaan kristitystä miehestään ja menemään naimisiin muslimin kanssa. Rukoillaan, että he saisivat kokea Jumalan läsnäoloa ja että oikeus voisi toteutua.

San. 11:1:
Väärää vaakaa Herra vihaa, oikea punnus on hänelle mieleen.

Etiopia 08.10.2018

Ibrahim on muslimitaustainen kristitty, jonka täytyi paeta muslimi perhettään. Nyt hän on OD:n tarjoamassa turvapaikassa. Rukoillaan, että hän oppisi tuntemaan Jumalaa yhä paremmin ja löytäisi keinon elättää itsensä.

1. Joh 3:1:
Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään.

Kiina 07.10.2018

Amin* on muslimitaustainen kristitty, jonka kutsumuksena on todistaa ystävilleen ja naapureilleen Jeesuksesta. Rukoillaan Aminille työtoveria ja koko hänen perheelle voimia.

Ps. 121:2:
Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.

Kiina 06.10.2018

Vuodesta 2017 Luoteis-Kiinassa on ollut poliittista kampanjointia, joka tähtää mm. uskonnonvapauden heikentämiseen. Rukoillaan, että kristityt saisivat kokea Jumalan läheisyyttä, vaikka joutuvat olemaan erossa toisistaan.

Fil. 2:1-2:
Jos kerran yhteys Kristukseen rohkaisee ja hänen rakkautensa suo lohdutusta, jos Henki meitä yhdistää ja jos tunnemme hellyyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli.

Kirgisia 05.10.2018

Kirgistanilaisen seurakunnan jumalanpalveluksiin on viimeaikoina tullut turvatarkastajia ja poliiseja. He seuraavat tapahtumia ja keräävät informaatiota. Rukoillaan, että Jumala johdattaa tilanteen hyvän tahtonsa mukaan.

San. 16:9:
Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askelensa.

Kirgisia 04.10.2018

Mila* toimii kotikaupunkinsa salaisen seurakunnan vetäjänä. Hänen muslimiveljensä pahoinpiteli hänet hänen uskon vakaumuksensa takia. Rukoillaan tälle vahvalle naiselle rohkeutta ja pikaista toipumista.

2.Kor 1:3:
Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala!

Kirgisia 03.10.2018

Kirgistanilainen Hasan* päätti järjestää kuolleelle isälleen kristilliset hautajaiset. Tämän jälkeen muslimisukulaiset ja -yhteisö ovat uhkailleet Hasania ja hänen äitiään. Rukoillaan varjelusta heidän perheelleen.

Ps 91:14:
Herra sanoo: ”Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä.

Keski-Aasia 02.10.2018

Rina* Keski-Aasiasta on saanut vahvistusta uskolleen kotikokouksissa ja on nyt kastettu. Rukoillaan Rinalle varjelusta ja että hän saisi kasvaa uskossaan. Rukoillaan, että hänen perheenjäsenensä, kohtaisivat myös totuuden.

Joh.14:6:
Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.

Keski-Aasia 01.10.2018

Keski-Aasian kuuroille kristityille suunnitellaan omaa valmennusta. Rukoillaan, että tapaamiset varustavat osallistujia tavoittamaan lisää ihmisiä. Rukoillaan, että Jumala varjelisi osallistujien matkat tapaamisiin ja takaisin alueella.

Jes 43:8:
Kutsu esiin kansa, joka on sokea, vaikka sillä on silmät, joka on kuuro, vaikka sillä on korvat!

Keski-Aasia 30.09.2018

Jumala tekee työtä Keski-Aasiassa ihmeellisellä tavalla kuurojen kristittyjen kautta; heidän tapansa kertoa evankeliumia on ainutlaatuista islamilaisessa maassa, jossa kuuroja yleisesti halveksutaan.

Jes. 42:18:
Kuunnelkaa, te kuurot! Sokeat, katsokaa, niin te näette! Kuka on sokea, jollei minun palvelijani, kuka kuuro, ellei minun sanansaattajani? Kuka on yhtä sokea kuin hän, jonka lähetin matkaan, kuka yhtä kuuro kuin Herran palvelija?

Irak 29.09.2018

Rukoillaan, että tämän jakautuneen maan lukuisat kansat pystyisivät vielä joskus elämään rauhassa keskenään. Rukoillaan, että seurakunta voisi tehdä oikeita ratkaisuja, kun ihmiset alkavat palata korjaamaan kotejaan ja palvontapaikkojaan.

Matt. 5:9: Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.

Libanon 28.09.2018

Rukoillaan kristillistä TV- ja radiotyötä tekevien puolesta. Rukoillaan, että ohjelmat vastaisivat Lähi-Idän ihmisten tarpeisiin. Kiitetään Herraa kaikista mahdollisuuksista palvella pakolaisia.

Ps. 19:1-4: Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi.
Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle.
Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla.
Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin. Hän on tehnyt sinne majan auringolle.

Lähi-itä 26.09.2018
Rukoillaan viisauden ja rohkaisun sanoja jaettavaksi kristityille, jotka tekevät tavoittavaa työtä internetissä ja sosiaalisessa mediassa.

Jaak. 1:5: Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.

Israel 25.09.2018

Rukoillaan Palestiinan kristittyjen puolesta, jotka suunnittelevat retkeä Jordaniaan auttamaan Syyrian ja Irakin pakolaisia. Rukoillaan Jordaniaan vakautta, jotta reissu onnistuisi, sekä rahoitusta ja siunausta matkan valmisteluihin.

Matt. 5:7: Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.

Libya 24.09.2018

Rukoillaan Libyaan rauhaa ja uskovaisille lain suomaa turvaa. Rukoillaan, että vainon aiheuttamat haavat voisivat parantua. Rukoillaan varjelusta Saharan alapuolisen alueen kristityille, jotka joutuvat kohtaamaan vainoa uskonsa ja etnisyytensä vuoksi.

Jer. 30:17: Minä hoidan haavasi terveiksi, parannan sinun vammasi, sanoo Herra, parannan sinut, Siion, sinut, jota kutsutaan nimellä ”Hylätty vaimo”, sinut, josta kukaan ei välitä.

Nigeria 23.09.2018

Open Doors järjestää Nigeriassa seminaareja, joissa hoidetaan Boko Haramin ja Fulanin uhrien traumoja. Kiitetään Herraa, että hän on mahdollistanut nämä seminaarit ja rukoillaan, että uhrit paranevat haavoistaan täysin.

Ps. 34:18: Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

Guinea 22.09.2018

Rukoillaan, että äiti Luupou pysyy uskossaan. Hän oli aiemmin yksi kylänsä noituuden harjoittajista, mutta annettuaan elämänsä Kristukselle hän on kohdannut ankaraa vainoa. Rukoillaan, että Herra kirkastaisi itsensä Luupoun myös vainoajille.

2. Kor. 5:17: Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!

Niger 21.09.2018

Rukoillaan, että vaimonsa menettänyt Salifou pysyisi Jeesuksessa. Hän on alueen kuuluisan johtajan jälkeläinen, joka kristityksi käännyttyään on kohdannut painostusta kääntyä islamiin. Rukoillaan, että myös hänen lapsensa ja siskonsa tulisivat uskoon.

Room. 8:18: Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme.

Etiopia 20.09.2018

Kiitetään Jumalaa, joka rohkaisi Deboraa*, Edeniä*, Giftiä* ja Mihretiä*, jotka joutuivat vankilaan kerrottuaan uskostaan. Rukoillaan, Herra johdattaa näitä nuoria naisia edelleen ja antaa heille viisautta, kun he kertovat uskostaan muille.

2. Tim. 2:8-13: Muista, että Jeesus Kristus, Daavidin jälkeläinen, on herätetty kuolleista, niin kuin minä julistan. Hänen vuokseen minä kärsin, olen vieläpä kahleissa kuin rikollinen. Mutta Jumalan sana ei ole kahleissa. Siksi kestän mitä tahansa Jumalan valittujen tähden, jotta hekin saavuttaisivat pelastuksen, jonka Kristus Jeesus on hankkinut, ja sen mukana ikuisen kirkkauden. Tämä sana on varma: — Jos olemme hänen kanssaan kuolleet, saamme hänen kanssaan myös elää. Jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen kanssaan. Jos kiellämme hänet, myös hän on kieltävä meidät. Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.

Kamerun 19.09.2018

Rukoillaan Pohjois-Kamerunissa elävien kristittyjen puolesta. He joutuvat kohtaamaan Boko Haramin hyökkäyksiä. Pyydetään heille lohdutusta ja rauhan palaamista alueelle. Rukoillaan Jumalalta ruokaa ja suojaa kotinsa menettäneille.

Ps. 138:7: Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää. Vihamieheni tahtovat minulle pahaa, mutta sinä ojennat kätesi, sinun väkevä kätesi pelastaa minut.

Indonesia 18.09.2018

Rukoillaan, että Indonesian viranomaiset puuttuvat radikaalin islamilaiseen opetukseen kouluissa. Rukoillaan myös, etteivät islamistit onnistuisi erottamaan kristittyjä ja muslimeja vaan johtajat molemmilla puolilla voisivat käydä uskontojen välistä dialogia.

Hepr. 12:14: Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.

Malediivit 17.09.2018

Kiitämme hengellisen ilmapiirin avautumisesta Malediiveilla. Rukoillaan evankeliumin leviämisen puolesta ulkomailla asuvien malediivilaisten keskuudessa. Rukoillaan, että paikallisseurakunnat tavoittavat heidät evankeliumille.

Ps. 139:9-10: Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.

Malesia 16.09.2018

Rukoillaan, että Malesian uusi hallitus ottaa vakavasti huomioon asiat, jotka koskevat uskonnollisia vähemmistöjä, kuten kristittyjä: kadonneet henkilöt, kuten Raymond Koh, Amri Che Mat sekä Joshua ja Ruth Hilmy, oikeus lukea malesiankielistä Raamattua sekä seurakuntien oikeus pitää yllä lähetyskouluja.

1. Tim. 2:1-2: Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta,
kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti.

Brunei 15.09.2018

Rukoillaan sen puolesta, että paikallisseurakunnat onnistuisivat vahvistamaan nuorten uskovien sitoutumista seurakuntaan, sillä Brunein kristittyjen lukumäärä laskee voimakkaasti maan hallituksen pyrkiessä levittää islamisaatiota.

Saarn. 12:1-2: Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, jotka eivät sinua miellytä, ennen kuin auringon valo, kuu ja tähdet himmenevät ja sadetta seuraavat yhä uudet pilvet.