Filippiinit 02.02.2019

Kiitetään Jumalaa teini-ikäisistä muslimitaustaisista pojista, jotka haluavat Jumalan muuttavan heitä ja osallistuvat OD:n opetuslapseuskouluuun. Rukoillaan, että Jumala vahvistaa ja valmistaa heitä kohtaamaan mahdollisia haasteita.

1. Piet. 5:10 Kaiken armon Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa. Vähän aikaa kärsittyänne hän itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa teidät.

Bhutan 12.01.2019

Kiitetään Herraa uskovien sisarten johtajuuskoulutuksesta. Rukoillaan voimia ja viisautta näille rohkeille naisille, jotka palvelevat perheitään, seurakuntiaan ja yhteisöjään.

Luuk.1:46–47 Silloin Maria sanoi: ”Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani.”

Myanmar 08.01.2019

Kiitetään Herraa pastoreiden ja johtajien koulutuksesta, joka auttaa heitä pääsemään syvemmälle Jumalan sanaan ja juurtumaan uskossaan. Eräs osallistuja kertoo muuttuneensa julistajasta kuuntelijaksi.

Luuk. 22:26 Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka teidän joukossanne on suurin, se olkoon kuin nuorin, ja joka on johtaja, olkoon kuin palvelija.

Vietnam 07.01.2019

Muistetaan uskovia naisia, jotka osallistuvat Open Doorsin tukemaan koulutukseen. Joidenkin on vaikea päästä paikalle huonojen kulkuyhteyksien tai viranomaisten valvonnan takia. Rukoillaan naisille suojelusta.

Ps. 68:12 Herra on sanonut sanansa, suurin joukoin naiset tuovat voitonsanoman.

Kiina 03.01.2019

Rukoillaan uiguurikristittyjen puolesta, jotka ovat joutuneet uudelleenkoulutuskeskuksiin satojen tuhansien uiguurimuslimien kanssa. Pyydetään uskoville voimia vihamielisen ympäristön keskellä ja viisautta olla Kristuksen todistajia.

2. Tess. 2:16–17 Itse Herramme Jeesus Kristus ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja on armossaan antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, rohkaiskoot sydämiänne ja antakoot teille aina voimaa hyviin tekoihin ja puheisiin.

Kiina 02.12.2018

Rukoillaan Kiinan alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten puolesta. He eivät saa mennä kristittyjen tapaamisiin ja kokevat usein painostusta ja halveksuntaa kouluissa.

Mark.10:13–14:
Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.”

Kiina 01.12.2018

OD järjestää kaksi koulutusseminaaria tarjotakseen tukea Kiinan kirkoille, joiden ympärillä rajoittaminen ja vaino voimistuvat. Rukoillaan, että osanottajat tulisivat kosketetuiksi ja vahvistetuiksi koulutuksissa.

Jes. 40:30–31:
Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat,mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.

Uganda 25.11.2018

3-vuotias muslimitaustainen Esther* sai ensikosketuksen evankeliumiin koulussa. Kun hän antoi elämänsä Jeesukselle, sukulaiset alkoivat uhkailla tyttöä ja hänet siirrettiin muslimikouluun. Rukoillaan tilanteen selviämistä ja uskoontuloa suvulle.

2. Kor. 4:6 Jumala, joka sanoi: ”Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.

Bhutan 19.11.2018

Rukoillaan lukutaitokoulutuksen puolesta maassa. Rukoillaan viisautta opettajille ja motivaatiota opiskelijoille. Rukoillaan, että uskovat pystyisivät lukutaidon ansiosta syventämään suhdettaan Jumalan Sanaan.

Joh. 17:17 Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.

Laos 13.11.2018

Laosin kirkolla on kaksi suurta haastetta: heikko johtaminen ja harhaoppien leviäminen. OD pyrkii tukemaan kirkkoa kouluttamalla kirkon johtajia eri kylistä. Rukoillaan, että koulutus vahvistaisi kirkkoa.

1. Tim. 4:16 Valvo itseäsi ja opetustasi, pidä kiinni näistä ohjeista! Silloin pelastat sekä itsesi että ne, jotka kuulevat sinua.

Irak 29.10.2018

Rukoillaan, että kristityt voisivat olla rauhanrakentajina maassaan. Pyydetään, että kouluun palanneet lapset saisivat elämäänsä paljon hyvää koulutuksen kautta. Muistetaan myös niitä lapsia, jotka eivät pääse kouluun.

San. 16:9:
Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askelensa.

Iran 21.10.2018

Rukoillaan iranilaisten kristittyjen vanhempien puolesta. Heidän on usein vaikea päättää, miten suhtautua islamilaiseen opetukseen kouluissa. Kasvatustehtävä on raskasta myös, koska pyhäkouluja ei ole ja toisia uskovia on vaikeaa tavata.

Ps. 25:5:
Ohjaa minut totuuteesi ja opeta minua, sinä Jumalani, auttajani! Sinuun minä luotan aina.