Lehdet
20.10.2018

Voimme voittaa heidät Jumalalle

Naomi, muslimi jonka Kristus veti luokseen

Naomi on muslimitaustainen uskova Malista. Hän on kohdannut pilkkaa ja syrjintää kaikki neljä vuosikymmentä, jotka hän on seurannut Jeesusta. Kun ääri-islamistit ottivat vallan Malissa, Naomin elämästä tuli esimerkki siitä, kuinka monimutkaisissa olosuhteissa kristityt joutuvat elämään.

Naomi siskoineen syntyi Egyptissä muslimiperheeseen. Heidän isänsä oli vaikutusvaltainen imaami, joka oli 70-luvulla muuttanut Egyptistä Timbuktun kaupunkiin levittääkseen islamia. Naomin ollessa 8-vuotias hänen isänsä kuoli. Yksi Naomin sedistä adoptoi lapset, ja he menivät kansainväliseen kristilliseen kouluun. Tämä oli tavallista, sillä kristillisessä koulussa opetus oli tasokasta.

– Inhosin kaikkea kristillisyyteen liittyvää, joten kukaan ei osannut olla huolissaan, Naomi kertoo.

Mutta mitä enemmän Naomi oli kristittyjen kanssa tekemisissä, sitä enemmän häntä vedettiin lähelle Kristusta. 12-vuotiaana hän tunnusti Jeesuksen Herrakseen, ja siitä alkoivat vaikeudet. Hänen perheensä oli raivoissaan ja teki selväksi, että Naomi ei ollut enää tervetullut kotiin.

”Mitä enemmän perheeni ahdisteli minua, sitä enemmän tarrauduin Jeesukseen.”

Eräs lähetystyöntekijäperhe otti Naomin hoiviinsa. Perheeltä Naomi sai oppia lisää Jeesuksesta, ja hän kasvoi uskossaan. Perhe joutui kuitenkin palaamaan kotimaahansa, ja Naomin oli pakko palata perheensä luo. Se oli erittäin onnetonta aikaa. Perhe kiusasi Naomia.

Naomi raamattupiirissä poikansa Youssoufin kanssa. Open Doors on tukenut Naomia taloudellisesti asunnon vuokraamista varten.

16-vuotiaana Naomi tapasi belgialaisen kristityn miehen ja avioitui tämän kanssa. Naomi toivoi, että se olisi ollut hyvien päivien alku, mutta myös avioliiton aikana hän joutui kärsimään. Kaupungilla kulkiessaan hänelle huudeltiin ”Vääräuskoinen!”. Pahinta oli kuitenkin se, että perhe oli hylännyt hänet. Kohdatessaan Naomin hänen perheensä jäsenet sylkivät häntä kohti kiroten yhteisen verisiteen.

12-vuotiaana hän tunnusti Jeesuksen herrakseen, ja siitä alkoivat vaikeudet.

Kysyttäessä, kuinka Naomi on voinut selviytyä tällaisesta kohtelusta, hän kertoo, että lasten hengellinen laulu ’Jeesus meitä rakastaa, Raamattu sen ilmoittaa’ on ollut hänelle tärkeä. Naomi lauloi laulua jatkuvasti.

– Mitä enemmän perheeni ahdisteli minua, sitä enemmän tarrauduin Jeesukseen.

Naomi

Hatara rauha kristityillä

Malissa on muslimienemmistö, mutta hallitus on uskonnoton. Malia on pidetty esimerkkinä yhteiskunnasta, jossa kristityt voivat elää suhteellisen vapaasti. Viime vuosina jihadistien vaikutus on lisääntynyt tuoden mukanaan muutoksen kristittyjen kohteluun. Viha evankeliumia kohtaan on lisääntynyt, ja elämä on käynyt kristityille entistä vaarallisemmaksi.

Mies kuoli uskonsa tähden

– Useita kertoja perheeni lähetti jihadistit kotiimme pelotellaakseen tai tappaakseen meidät, mutta he eivät koskaan onnistuneet. Kerran mieheni ollessa työmatkalla hänet ammuttiin. Hän kuoli uskonsa tähden ja koska oli avioitunut entisen muslimin kanssa, Naomi kertoo.

Naomi pystyi jotenkin huolehtimaan kahdesta lapsestaan. Vuonna 2012 Malissa asiat menivät huonoon suuntaan, kun jihadistit aloittivat alueella terrorin surmaten ihmisiä, tuhoten muinaisia pyhäkköjä ja vainoten kristitittyjä. Ihmiset pakenivat Timbuktuun. Naomilla ja pojilla ei ollut paikkaa, mihin paeta. Eräänä päivänä ääri-islamistinen ryhmä Ansar-al-Dine hyökkäsi Naomin kotiin ja sieppasi teini-ikäisen Youssoufin. Toinen poika Ibrahim oli kauhuissaan. Peloissaan hän kuiskasi: ”Jeesus auta meitä, Jeesus auta meitä.”

– Rukoilin polvillani, että Herra varjelisi poikaani, Naomi muistelee.

Youssouf esitti kuuromykkää sieppaajille, jotka lopulta vapauttivat hänet piestyään hänet useasti. Kokemus traumatisoi molempia poikia pahoin, ja perhe lähti pakoon Malin pääkaupunkiin Bamakoon.

Jeesuksen antama rakkaus

Bamakossa Naomi ja pojat olivat yli vuoden kirkon ylläpitämällä pakolaisleirillä. Leiri jouduttiin sulkemaan, ja Naomi totesi jälleen, että hänellä ei ole paikkaa minne mennä. Paikallisen seurakunnan kautta Open Doors sai tietää Naomin ja poikien tilanteesta ja lahjoitti Naomille rahaa asunnon vuokraamiseen.

Maan pohjoisosien tilanteen kiristyessä Naomin sisaret muuttivat Bamakoon, jäljittivät Naomin asuinpaikan ja muuttivat hänen ja poikien kotiin.

– Ehkäpä saan johdettua heidät Jeesuksen luo. Kristityt ovat ihmisiä, jotka rakastavat vihamiehiään kuin veljiään. Näin voimme voittaa heidät Jumalalle.

Rukousaiheita:

  • Kiitetään Naomin uskosta. Rukoillaan, että Herra käyttää Naomin nöyryyttä ja uskollisuutta vetääkseen muitakin luokseen ja että Naomi saa kokea Herran huolenpitoa ja johdatusta yritysasioihin.
  • Rukoillaan Pyhän Hengen työtä Naomin sisarusten elämään ja sydämen heltymistä totuuden vastaanottamiseen.
  • Pyydetään Youssoufille Jumalan parantavaa armoa saamiinsa traumoihin.
  • Pyydetään, että hän saisi apua kristilliseltä yhteisöltä.
  • Rukoillaan, että Herra varjelee Ibrahimin uskossa ja että Herra antaisi Ibrahimille läsnäolonsa tunnun ja tarkoituksen elämälle.