Arabian niemimaa 30.03.2023

Jumala rakentaa kirkkoaan Arabian niemimaan maissa. Rukoilemme, Herra, että nostat siellä esiin kypsiä johtajia, jotka rakastavat ja johtavat seurakuntiaan Jeesuksen tavoin.

1. Kor. 3:9 Me olemme Jumalan työtovereita, te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus.

Brunei 19.03.2023

Bruneissa on vain muutama kirkko, ja yhdessä ne ovat vahvempia kuin yksin. Herra, rukoilemme, että turvaat kirkkojen väliset suhteet. Rukoilemme ykseyttä eri kirkkokuntiin kuuluvien kristittyjen välille.

1. Kor. 1:10 Veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen kehotan teitä kaikkia pitämään keskenänne yhtä, välttämään hajaannusta ja elämään yksimielisinä.

05.03.2023

Siunaa, Herra, Open Doorsin paikalliskumppanien työtä muslimitaustaisten kristittyjen naisten parissa eri puolilla maailmaa. Rukoilemme, että opetus, materiaalit ja naiskysymyksiin liittyvä opastus ja ohjaus koituvat heille siunaukseksi ja vahvistavat heitä.

1. Kor. 15:58 Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.

Iran 01.03.2023

Sahar* on muslimista kristityksi kääntynyt iranilaisnainen. Kiitämme, Isä, siitä, miten evankeliumi on muuttanut häntä. Kiitos myös siitä, että Sahar tuntee nyt kuuluvansa joukkoon ja olevansa hyväksytty uudessa identiteetissään Jumalan lapsena.

1. Kor. 15:57 Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!

26.12.2022

Sotaa käyvien, levottomien maiden nuoret voivat olla pettyneitä elämään. Rukoilemme, Herra, että annat heille tänä jouluna aihetta toivoon. Anna heidän käytännön tarpeittensa tulla täytetyiksi. Johdata näissä maissa yhä uusia ihmisiä Jeesuksen tuntemiseen.

1. Kor.1:9 Jumala on kutsunut teidät Poikansa Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme, yhteyteen ja hän pysyy sanassaan.

Filippiinit 17.10.2022

Aisa* on kristittynä palvellut heimoaan jo vuosia. Perhe ei tue hänen kääntymistään, mutta hän on hiljainen todistaja. Hän pitää joka kuukausi opetuslapseustapaamisen 15 ihmiselle. Rukoilemme, että he juurtuisivat syvälle Kristukseen ja että Jumala sytyttäisi muidenkin sydämissä halua tulla mukaan.

1. Kor. 15:58 Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.

Egypti 15.06.2022

Suljetaan rukoukseen Marco Gerges, koptikristitty, joka sai 5 vuoden vankeusrangaistuksen jumalanpilkasta, kun hänet oli todettu syylliseksi ”islamin halveksuntaan”. Ole Herra hänen tukenaan ja anna viisautta häntä puolustavalle ihmisoikeusryhmälle.

1. Kor. 15:57 Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!

Nigeria 03.05.2022

Open Doorsin paikalliskumppanit kouluttavat pastoreita auttamaan seurakuntiaan pysymään lujina uskossa. Johdata Herra mahdollisimman moni heistä koulutukseen ja varusta heitä auttamaan seurakuntalaisia ymmärtämään uskoaan ja todistamaan siitä viisaasti ja rohkeasti.

1. Kor. 15:58i>Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.

Bangladesh 24.04.2022

Tuomme, Herra, eteesi kevään kurssit: aikuisten lukutaito- ja naisten opetuslapseuskoulutuksen. Anna viisautta ja tarmoa opettajille, oppivaiset ja nöyrät sydämet opiskelijoille ja terveyttä ja turvaa kaikille osallistujille.

1. Kor. 15:58 Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.

17.04.2022

Open Doorsin seurakuntavierailut luovat yhteyttä Suomen ja World Watch -maiden kristittyjen välille. Rukoilemme, että tieto vainottujen kristittyjen rohkeasta uskosta vahvistaa monen uskoa ja saa heidät tukemaan vainottua perhettään ja rukoilemaan sen puolesta.

1. Kor. 3:9 Me olemme Jumalan työtovereita, te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus.

Afrikka 17.03.2022

Maat, joissa on rajalliset resurssit poliittisen ja sosiaalisen epävakauden ja ilmastonmuutoksen vuoksi, ovat otollista maaperää ääri-islamismin ja siitä kumpuavan väkivallan kasvulle. Anna Herra hallituksille ja kansainvälisille kumppaneille viisautta, yksimielisyyttä ja menestystä näiden ongelmien ratkaisemiseen.

1. Kor. 15:58 Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.

Eritrea 11.10.2021

Viranomaiset ovat kiristäneet Eritrean Full Gospel -kirkon pastoreiden valvontaa. Pastori Ghirmay (75) ja pastori Samuel (74) noudettiin keskellä yötä kotoaan tuntemattomaan paikkaan. Pastori Georgio (72), joka oli aiemmin viisi vuotta vankilassa, on kotiarestissa. Vahvista ja rohkaise Herra näitä pastoreita kuulusteluissa. Siunaa niitä, jotka ottavat vastuuta seurakunnista heidän ollessaan poissa.

1. Kor. 15:58 Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.

Libanon 13.09.2021

Jumala, armahda Libanonia taloudellisen ja poliittisen kriisin syvetessä. Nosta esiin Sinuun luottavia johtajia, jotka palauttavat maahan vakaan, oikeudenmukaisen hallinnon. Rukoilemme kirkolle rohkeaa johtajuutta, jotta Jumalan kansa voi tuoda toivoa sinne, missä epätoivo vallitsee.

1. Kor. 15:58 Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.

Suomi 31.05.2021

Herra, kiitämme Sinua kaikista Open Doorsin tukijoista, jotka rukoilevat vainotun perheemme puolesta. Avaa vapaaehtoisille puhujillemme paljon tilaisuuksia kertoa vainotusta seurakunnasta erityisesti niille ryhmille ja seurakunnille, jotka eivät vielä ole kuulleet kristittyjen kokemasta vainosta. Anna viisautta seurakuntaedustajille ja sytytä uusia uskollisia tukijoita rukoilemaan kärsivän seurakuntaperheemme puolesta.

1. Kor. 12:26 Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet.

Brunei 22.04.2021

Bruneissa sekä muslimit että ei-muslimit noudattavat tiukasti ramadania. Ei-muslimit voivat syödä vain salaa. ”Emme voi syödä tai juoda vapaasti”, kertoo eräs nuori kristitty. ”On odotettava lounaaseen asti, tai kunnes pääsemme kotiin. Joskus otan salaa välipalaa koululaukkuun ja napostelen sitä, kun kukaan ei näe. Rukoilkaa, että maani muslimit ottaisivat ei-muslimit paremmin huomioon ramadanin rajoituksissa. Rukoilkaa, että maan hallinto ottaisi asian pohdittavaksi.”

1. Kor. 10:13 Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.

Irak 23.02.2021

Covid-19 on levinnyt nopeasti Irakissa ja sadattuhannet ovat saaneet infektion. Rukoillaan heitä hoitavien lääkäreiden ja muun henkilökunnan puolesta, sillä lääkkeet ja varusteet ovat vähissä. Varjele ja vahvista heitä, Herra, jotta he jaksavat tehdä työtä.

1. Kor. 15:57 Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!

Indonesia 17.08.2020

Rukoillaan Sulawesin maakunnassa järjestettävän naisten konferenssin puolesta. Se on avoin eri uskontokuntien naisille. Konferenssin aiheita ovat usko, avioliitto ja naisen rooli yhteiskunnassa. Kiitetään Jumalaa tästä mahdollisuudesta käydä läpi aiheita, joista ei yleensä keskustella perinteisissä yhteisöissä. Rukoillaan, että konferenssista tulee hedelmällinen.

1. Kor.12:6-7,11 Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi. Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo.

Kuvalähde: World Watch -listan sijalla #49: Indonesia

Intia 25.05.2020

Pastori Dhirajin* koti ja kirkko sijaitsevat slummissa. ”Kirkon jäsenet ovat erittäin köyhiä mutta antavat joka viikko rahaa kolehtiin. Se on ainoa palkkani. Nyt Intia on suljettu eikä kolehtia tule. En voi mennä mihinkään, eikä muuta työtä ole.” Pyydä, että Jumala varustaa OD:n paikalliskumppaneita niin, että Dhiraj ja muut pastorit saavat apua.

1. Kor. 9:13-14 Ettekö tiedä, että temppelissä palvelevat papit saavat temppelistä elatuksensa ja ne, jotka toimittavat uhrit, saavat alttarille tuoduista uhreista osuutensa? Samoin on Herra määrännyt, että evankeliumin julistajien tulee saada elantonsa evankeliumista.

Kuvalähde: Intia: Kristityt dalitit kehottavat hallitusta antamaan heille virallisen kastijärjestelmän ulkopuolelle jäävän ihmisryhmän statuksen

23.04.2020

Rukoile satojen miljoonien ramadania viettävien muslimien puolesta. Pyydä Jumalaa ilmaisemaan itsensä monille heistä heidän rukoillessaan ja paastotessaan. Rukoile, että moni löytää Jeesuksen rakkauden.

1. Kor. 15:43 Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa.

Kuvalähde: Koptikristittyjä ahdisteltu veden juomisen takia Ramadan-paaston aikana

Kiina 11.04.2020

”Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!” Rukoillaan, että kaikki Jeesuksen seuraajina kärsivät veljemme ja sisaremme pysyvät lujina ja antautuvat kokonaan Herran työhön tietäen, ettei työ mene hukkaan.

1. Kor. 15:57-58 Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.

Kuvalähde: Kiinan vainottu kirkko kokee rukouksen voimaa

Indonesia 06.04.2020

Rukoillaan Acehin ensimmäisen avioliittoseminaarin puolesta. Rukoillaan, että Jumala saa uudistaa kristittyjen avioliittoja. Pyydetään viisautta kouluttajille, sillä miehiä on ollut vaikea saada mukaan seminaariin. Rukoillaan, että puolisoiden keskinäinen rakkaus ja yhteisymmärrys syvenee niin, että perheet voivat vahvistua ja olla siunaukseksi yhteisöilleen.

1. Kor. 3:7-8 Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. Istuttaja ja kastelija ovat samassa työssä, mutta kumpikin saa palkan oman työnsä mukaan.

Kuvalähde: Poliisin mukaan indonesialaiseen kirkkoon hyökännyt toimi yksin

Pakistan 22.12.2019

Rukoillaan Asia Bibin ja hänen perheensä puolesta heidän viettäessään ensimmäistä vankilan jälkeistä joulua vapaudessa. Rukoillaan perheen paranemisen ja yhtenäisyyden puolesta.

1. Kor. 1:3 Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille.

Kiina 21.12.2019

Jatketaan rukousta uiguuripastori Alimjan Yimitin puolesta. Hänet tuomittiin 15 vuodeksi vankilaan vuonna 2008. Pyydetään Herraa lohduttamaan Alimjania, hänen vaimoaan Gulnuria ja heidän kahta poikaansa, kun tulossa on 11. joulu erossa perheestä.

2. Kor. 4:16 Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä.

Bangladesh 14.12.2019

Rukoillaan muslimitaustaisten lasten joulujuhlan puolesta. Juhlaan tulee noin 100 perhettä, joista monille tämä on ensimmäinen kerta. Pyydetään heille Jumalan armoa ja rauhaa.

1. Kor. 3:11 Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.

Afrikka 12.12.2019

Sella* (12) on yksi koulunsa harvoista kristityistä. Häntä kiusataan uskostaan jatkuvasti. Rukoillaan OD:n työntekijöille viisautta vakuuttaa hänet siitä, että Jumala on hänen kanssaan, kuulee hänen rukouksensa ja myös vastaa niihin.

1. Kor. 4:15 Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi.

04.07.2019

Marokon uskovat pyytävät rukousta kirkkonsa yhtenäisyyden puolesta. Rukoillaan sille Pyhän Hengen vahvistusta ja elävää keskinäistä yhteyttä, joka ravitsee kaikkia seurakuntia.

1. Kor. 12:13 Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

Tunisia 13.02.2019

Rukoillaan yksimielisyyttä ja yhteyttä kirkon johtajien välille. Pyydetään, että Jumala antaisi rauhansa uskovien elämään ja että heidän identiteettinsä rakentuisi Kristuksen varaan.

1. Kor. 12:12 Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin.

Myanmar 05.02.2019

Eri puolilla maata järjestettiin lastenleirejä, jotka oli suunniteltu kristittyjen lapsille, mutta myös monet lähistöllä asuvat buddhalaislapset halusivat päästä mukaan. Rukoillaan, että leireillä kylvetty Sana tuottaisi runsaan sadon.

1. Kor. 3:6-7 Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun.

Laos 16.12.2018

Heinäkuussa Laosin eteläosassa murtui pato, mistä kärsi 13 kylää. Humanitaarista apua
on saatu, mutta monet elävät edelleen kurjissa oloissa. Rukoillaan, että Jumala toteuttaisi hyvän
tahtonsa avustavien tahojen ja maan päättäjien kautta.

1. Kor. 12:6 Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa
kaiken vaikuttaa, on sama.