Eritrea

4

Miksi maassa vainotaan kristittyjä?

Eritrean kristityt kärsivät edelleen äärimmäisestä vainosta. Se tekee maasta yhden maailman vaikeimmista paikoista seurata Jeesusta.

Eritrea on tunnustanut 20 vuoden aikana vain kolme virallista kristillistä kirkkokuntaa: ortodoksisen, katolisen ja luterilaisen kirkon. Niiden toimintaa seurataan tarkasti. Hallituksen turvallisuusjoukot ovat vuosien varrella tehneet satoja kotietsintöjä saadakseen kiinni muita kristittyjä. Eritrean vankiloissa uskotaan olevan tuhat kristittyä. Heidät on vangittu ilman virallista syytettä määräämättömäksi ajaksi. Jotkut epävirallisten seurakuntien johtajat ovat olleet vangittuina yli kymmenen vuotta epäinhimillisissä oloissa. Heitä pidetään pienissä eristysselleissä.

Viranomaiset suhtautuvat kaikkiin kristittyihin kielteisesti ja kannustavat naapureita vakoilemaan ja ilmiantamaan toisiaan. Muslimitaustaiset kristityiksi kääntyvät tai ne, jotka jättävät ortodoksikirkon liittyäkseen vähemmän perinteiseen seurakuntaan, saavat osakseen ankaraa painostusta ja vainoa omissa perheissään ja yhteisöissään.

Kristittyjä miehiä, naisia ja jopa 14-vuotiaita lapsia määrätään asepalvelukseen taistelemaan Tigrayn alueen konfliktissa. Asepalvelukselle ei ole aikarajaa, eikä Eritrea salli kieltäytymistä omantunnonsyistä. Kristityt vangit ”vapautetaan” usein asepalvelukseen kotiin pääsemisen sijasta.

Hallituksen hyväksymä vaino on hyvin ankaraa. Kristittyihin kohdistuva väkivalta pakottaa jotkut pakenemaan maasta. Tästä huolimatta kirkko kasvaa. Kristityt osoittavat äärimmäistä rohkeutta ja iloa ja hyväksyvät vaaran tulla pidätetyiksi Jeesuksen takia.

Miten tilanne on muuttunut edellisestä vuodesta?

Kristittyihin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt jonkin verran. Painostus on äärimmäistä kaikilla elämän eri osa-alueilla. Suurinta se on julkisessa ja seurakuntaelämässä, mihin suurin syy on hallituksen politiikka. YK:n asettamat pakotteet poistettiin vuonna 2018, ja Eritrea palasi osaksi kansainvälistä yhteisöä. Kristittyjen tai muunkaan väestön vapaus ei kuitenkaan lisääntynyt. Eritrean tilanne on monille kestämätön. Aikaisempien vuosien tapaan hallituksen turvallisuusjoukot ovat tehneet useita ratsioita, ja satoja kristittyjä on viety tutkintavankiloihin. Vapautetut pääsevät vapaaksi usein vain tilapäisesti. Vapautuksia järjestetään myös pelkästään hyvien kansainvälisten lehtiuutisten luomiseksi. Tutkintavankeudesta vapautuva määrätään sanoutumaan irti uskostaan ja ilmoittautumaan poliisille joka viikko tai kuukausi. Ilmoittautumisen laiminlyönti johtaa uuteen vankeuteen. Monet ovat olleet vangittuina karuissa oloissa yli kymmenen vuotta ja viruvat edelleen vankilassa. Viimeisen vuoden aikana on raportoitu lukemattomia ihmisoikeusloukkauksia. Tuhansia miehiä, naisia ja jopa vasta 14-vuotiaita lapsia otettiin kiinni ja lähetettiin taistelemaan eturintamaan Tigrayn alueelle. Uudenvuoden aikaan 25 nuorta kristittyä pidätettiin Barentun ja Asmaran kaupungeissa. Asmarassa pidätettiin myös 13 kristittyä, kun he olivat viettämässä joulua. Kesäkuussa 2022 pidätettiin yli 150 kristittyä, kun he olivat rukoilemassa Godaifissa Asmaran eteläpuolella. Viranomaisten mukaan osallistujien määrä oli liian suuri kotikokoontumiseen. Maaliskuussa 2022 poliisi pidätti 29 helluntailaista kristittyä Asmarassa, kun he olivat rukoilemassa, ja suoritti etsintöjä heidän kodeissaan. Syyskuussa 2022 Eritrean turvallisuusjoukot menivät katoliseen kirkkoon ja pidättivät useita nuoria, rukoilemassa olevia ihmisiä. Turvallisuusjoukot pidättivät myös kirkon papit, diakonit ja kuoron, vaikka katolisen kirkon pitäisi olla yksi Eritrean sallituista kirkkokunnista.

Millaista maassa on elää kristittynä?

Kristityt kohtaavat koko maassa valtion hyväksymää vainoa. Muslimitaustaiset kristityt tai ortodoksikirkosta toiseen seurakuntaan siirtyvät kokevat kovinta painostusta joka puolelta. Myös heidän perheensä ja yhteisönsä kääntyvät heitä vastaan.

Millaista maassa on elää miehenä?

Eritrean miehiä koskee asevelvollisuus. Se vie heidät erittäin kontrolloituun ympäristöön. Kristillisen uskon paljastuminen on merkittävä riski ja johtaa pahoinpitelyyn ja vainoon. Tämän vuoksi monet nuoret eritrealaiset koettavat paeta maasta.

Vaikka myös kristittyjä naisia pidätetään ja pahoinpidellään, miesten vaara joutua pahoinpidellyiksi ja vangituiksi on suurempi. Monet miehet ”vapautetaan” asepalvelukseen pidätyksen tai vankeuden jälkeen. Näin heillä on hyvin vähän toivoa vapaudesta.

Pastorit ovat yleensä miehiä, ja pidätysten jälkeen he joutuvat usein vankeuteen pisimmäksi aikaa. Seurakunnat menettävät näin johtajiaan. Jos mies on perheen elättäjä, hänen pidätyksensä tuo perheeseen köyhyyttä ja epävakautta ja lapsille jatkuvan pelon. Lasten ikätoverit voivat usein karttaa ja pilkata heitä.

Millaista maassa on elää naisena?

Islamista kristinuskoon kääntyneillä naisilla uhkana on se, että suku katkaisee välit heidän kanssaan tai painostaa heidät naimisiin muslimin kanssa. Tarkoituksena on tukahduttaa uusi usko ja pakottaa naiset noudattamaan jälleen islaminuskoa. Naimisissa olevat kristityiksi kääntyvät naiset joutuvat todennäköisesti kotiarestiin. Heistä voidaan myös ottaa ero, jolloin he menettävät lapsensa sekä varansa.

Asevelvollisuus koskee Eritreassa myös naisia. Koulutusleireillä tarkkailu on äärimmäistä. Kristityt naiset voivat odottaa päälliköiltä väkivaltaista kohtelua. Monet pakenevat maasta välttääkseen asevelvollisuuden.

Eritrean vankiloihin määräämättömäksi ajaksi teljetyt sadat kristityt naiset ovat jatkuvassa vaarassa joutua miesvartijoiden seksuaalisen väkivallan ja häirinnän, raiskausuhkausten ja raiskausten kohteeksi.

Miten Open Doors auttaa suoraan tai yhteistyökumppaniensa kautta maassa?

Open Doors toimii Eritreassa paikallisten seurakuntakumppanien kautta ja tarjoaa toimeentulohankkeita sekä opetuslapseuskoulutusta ja vainosta selviämiseen tähtäävää koulutusta.

Rukoile:

Rukoile, että valtaapitävät muuttaisivat asennettaan kristittyihin. Pyydä yliluonnollista voimaa, toivoa ja iloa vangituille kristityille ja heidän perheilleen.

Rukoile, että Open Doorsin työ vahvistaisi uusia kristittyjä haastavassa tilanteessa.
Taivaallinen Isä, rukoilemme kaikkien Eritreassa uskonsa takia vangittujen sisarten ja veljien puolesta. Anna heidän tuntea sinun läsnäolosi joka hetki. Tue heitä ja heidän perheitään hengellisesti, fyysisesti ja henkisesti. Kiitos niistä, jotka ovat nähneet kristittyjen rohkeuden ja tulleet itse tuntemaan sinut. Rukoilemme, että kaikki kristityt voisivat kokoontua yhteen ja rohkaista toisiaan turvallisesti. Rukoilemme yhdessä Eritrean kristittyjen kanssa, että tekisit työtä vallassa olevien sydämissä ja johtaisit heidät katumukseen. Aamen.