Burkina Faso 21.08.2021

Open Doorsin paikalliskumppanien mukaan Burkina Fason koillisosissa ei toimi monin paikoin enää yhtään kirkkoa, kun kristityt ovat joutuneet pakenemaan ääri-islamistien väkivaltaa. ”Siellä mistä tulimme, ei ole enää kristittyjä,” kertoo eräs uskova. ”Veljet ja sisaret ympäri maailmaa, rukoilkaa ja toimikaa, jotta kristittyjä vastaan noussut vihollinen, joka pakotti heidät lähtemään ja jättämään kirkkonsa, saadaan pysäytettyä.”

Ef. 6:11-12 Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan, vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.

Nigeria 18.08.2021

Alun perin maan koillisosiin rajoittunut Boko Haram -liike näyttää laajenevan. Väkivaltaiskut ja sieppaukset jatkuvat. Rukoillaan Nigerian hallitukselle sinnikkyyttä ja vastuullisuutta, kun se pyrkii vapauttamaan maan Boko Haramin ja muiden ääriryhmien aiheuttamasta tuhosta.

Ps. 92:8-10 Vaikka jumalattomat rehottavat kuin ruoho, vaikka väärintekijät nyt kukoistavat, he tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi. Sinä, Herra, olet iäti Korkein. Sinun vihollisesi sortuvat, sinun vihollisesi sortuvat, Herra, kaikki väärintekijät joutuvat hajalle.

Israel 07.08.2021

Rukoillaan rauhaa Israeliin ja palestiinalaisalueille, missä väkivalta on kiihtynyt viime kuukausina. Herra, lohduta kotinsa ja rakkaansa menettäneitä. Rukoilemme pysyvää, oikeudenmukaista rauhaa kaikille.

Miika 6:8 Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä, mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.

Etelä-Aasia 11.07.2021
Suraj* johtaa noin kahdensadan hengen seurakuntaa kotikylässään. Siitä lähtien kun hän perusti seurakunnan muutama vuosi sitten, äärihindut ovat jatkuvasti seuranneet hänen tekemisiään vihaisina siitä, että seurakunnan jäsenet ovat hylänneet perinteisen uskontonsa.

Sitten äärihindut päättivät toimia. “Olin vierailulla läheisessä kylässä, kun äärihindut pysäyttivät minut ja veivät minut johonkin salaiseen paikkaan”, Suraj kertoo. “He hakkasivat minua kolmen tunnin ajan. Sitten he uhkailivat minua, että minun pitäisi sulkea seurakuntani tai muuten tapahtuisi jotain vielä pahempaa. Kukaan ei tullut auttamaan minua. Pääsin kotiini vakavasti loukkaantuneena. Myöhemmin pääsin sairaalaan ystäväni avulla.”

Kun Open Doorsin paikalliset kumppanit kuulivat, mitä Surajille oli tapahtunut, he auttoivat maksamaan hänen hoitokulunsa – kiitos sinun rukoustesi ja lahjoitustesi! Vaikka Suraj joutui kokemaan äärihindujen julmaa väkivaltaa, hän sanoo: “Annan heille anteeksi, sillä he eivät tunne Kristusta eivätkä tiedä, mitä tekevät.”

Lue Psalmi 25:20

“Suojele minua ja pelasta minut, älä hylkää minua, sinuun minä turvaudun.”

Rukoile:

– Rukoile Surajille edelleen paranemista.

– Pyydä, että Jumala muuttaisi niiden äärihindujen mielet, jotka kohdistavat raivonsa Surajiin, ja että Jumala vetäisi heidät puoleensa.

– Pyydä turvaa Surajille ja hänen perheelleen.

– Rukoile Surajin kaltaisten uskovien puolesta, jotka kohtaavat väkivaltaa uskonsa tähden. Pyydä Jumalaa parantamaan ja lohduttamaan heitä.

Intia 08.07.2021
Vinita on noin 25-vuotias kristitty Intiasta. Hän pitää pientä kauppaa omassa kodissaan, ja hänen miehensä työskentelee tehtaassa. Heillä on vuoden ikäinen pieni tyttö. Tultuaan uskoon he ovat kohdanneet yhteisönsä jatkuvaa ahdistelua. “Yritin kertoa evankeliumia monille, mutta he eivät kuunnelleet”, Vinita kertoo. “He vastasivat minulle ilkeästi, että palvelen vierasta jumalaa heidän omien jumaliensa ja jumalattariensa sijaan.”

Vaino yltyi vähän aikaa sitten. Eräänä päivänä, kun Vinita rukoili kotonaan pastorin ja tämän perheen kanssa, äärihindut ryntäsivät sisään ja alkoivat lyödä heitä metallisilla putkilla. He heittivät Vinitan tyttövauvan maahan, mutta – kiitos Herralle – lapsi sai vain pieniä naarmuja jalkoihinsa. Vinita ja muut paikalla olleet loukkaantuivat vakavammin. Tilanne paheni entisestään, kun he hakeutuivat julkiseen sairaalaan, sillä äärihindujen painostuksesta henkilökunta kieltäytyi hoitamasta heitä.

Open Doorsin paikalliset kumppanit maksoivat heidän hoitonsa yksityissairaalassa ja auttavat myös oikeuskuluissa, sillä Vinita ja muut uhrit ovat nostaneet oikeusjutun hyökkääjiä vastaan.

Lue Psalmi 32:7

“Sinä olet minulle turvapaikka, sinä varjelet minut vaarasta. Riemuhuudot kajahtavat ympärilläni, kun sinä autat ja pelastat.”

Rukoile:

– Vinita pyytää: “Rukoilkaa tyttäreni ja koko perheeni puolesta, että olisimme turvassa. Pelkäämme jatkuvasti, että he tekevät meille jotain. Rukoile, että he lopettaisivat uhkailun.”

– Pyydä Jumalaa suojelemaan intialaisia veljiä ja sisaria väkivaltaisilta hyökkäyksiltä.

Intia 07.07.2021
Totuus: Tällaisen tavoitteen on julistanut suuren hindulaisen ääriryhmittymän johtaja. Se auttanee selittämään, miksi kristittyihin kohdistuvat vainot ovat lisääntyneet sen jälkeen, kun tavoite julkistettiin ensi kertaa vuonna 2014.

Vaikka monet kristityt ovat saaneet osakseen syrjintää ja väkivaltaa, ovatpa jotkut jopa kuolleet uskonsa takia, intialaisten veljiemme ja sisartemme rohkeus osoittaa, ettei kirkkoa voi tuhota tällä tavoin.

Evankelista nimeltä Ravi* tapettiin hiljattain, koska hän kielloista huolimatta jatkoi uskostaan todistamista. Kun Open Doorsin työntekijät tapasivat hänen vaimonsa Sumin*, tämä sanoi: ”Jos on tarpeen, kuolen Jeesuksen tähden, mutta koskaa en luovu hänestä. Asun täällä edelleen ja jatkan mieheni työtä.”

Lue Kirje filippiläisille 1:21

”Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto.”

Rukoile:

– Ylistä Jumalaa intialaisten veljiemme ja sisartemme, kuten Sumin, rohkeudesta. He pysyvät äärimmäisestä vainosta huolimatta uskollisina Jeesukselle. Pyydä Jumalaa suojelemaan heitä, antamaan heille voimaa ja lohduttamaan heitä.

– Rukoile, että äärihindujen suunnitelma tuhota Intian kristillinen kirkko epäonnistuu kaikilta osin ja sen sijaan he itse kohtaavat Jeesuksen rakkauden ja kääntyvät hänen puoleensa.

– Sinun rukouksesi ja taloudellinen tukesi auttavat Intian kirkkoa selviämään äärimmäisestä vainosta. Open Doors järjestää paikallisten kumppaniensa kanssa kristityille käytännön apua sekä kouluttaa ja rohkaisee heitä. Pyydä Jumalaa auttamaan tätä työtä tekeviä, jotta he tavoittavat ne, jotka eniten apua tarvitsevat.

Bangladesh 22.05.2021
Bangladesh viettää tänä vuonna itsenäisyytensä 50-vuotisjuhlaa. Maa on kuitenkin islamisoitumassa, ja kristittyjen uskonnonvapaus heikkenee. Syrjintä ja väkivalta lisääntyvät. Rukoilemme, että pääministeri Sheikh Hasina hallituksineen takaa, että maassa noudatetaan ihmisoikeuksia ja että kaikki kansalaiset voivat harjoittaa uskontoaan vapaasti.

Miika 4:3 Hän, Herra, ratkaisee kansakuntien riidat, hän jakaa oikeutta väkeville kansoille lähellä ja kaukana.