Tadžikistan 03.09.2018

Rukoillaan Tadžikistanin kristittyjen puolesta, jotka ovat kääntyneet islamista kristinuskoon. Lisääntyvä vaino, stressi ja muut ongelmat ovat heidän jokapäiväistä elämäänsä. Rukoillaan heille viisautta kaiken paineen keskellä seistä uskossa lujina.

2. Kor. 4:10: Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.

Niger 07.08.2018
Rukoillaan pastori Laoualin puolesta Nigerin Diffassa. Kaupungissa on voimassa ulkonaliikkumiskielto ääri-islamistien toiminnan takia. Hiljattain joukko islamisteja teki ilkivaltaa Laoualin kirkolle hänen ollessaan matkoilla, todennäköisesti pelästyttääkseen hänet pois kaupungista. Rukoillaan, että kaikki kristityt saisivat rohkeutta.

Ps.37: 5-6 Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen! Hän antaa syyttömyytesi käydä esiin kirkkaana kuin aamun valo. Sinun oikeutesi loistaa kuin keskipäivän aurinko.

Indonesia 23.07.2018

Islamistiset ääriliikkeet vahvistuvat. Kristityn Ahokin saaman tuomion jälkeen kirkot ja lähetystyöntekijät ovat raportoineet uhkailusta ja pelottelusta. Rukoile Jumalan rauhaa ja viisautta.

Matt.5: 14-16: ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.

Filippiinit 18.07.2018

Jatka rukousta Marawin uudelleenrakennuksen ja islamistien piirityksen traumatisoimien uhrien toipumisen puolesta. Jatka rukousta Henryn* ja Mercyn* puolesta.

Ilm. 21:5a: Valtaistuimella istuva lausui: ”Uudeksi minä teen kaiken.”

Iran 25.06.2018

Tammikuussa monet iranilaiset osoittivat mieltään mm. Teheranissa – sekä hallitusta että sen taustalla olevaa poliittista islamia vastaan. Parannuksia maan kristityille ei kuitenkaan ole näköpiirissä. Rukoillaan, että valtaapitävät saavat kohdata Jeesuksen, ja että Jumala muuttaa maan tilannetta.

Jes. 43:19: Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin — ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.