Uutiset
14.08.2018

Perheet hämmennyksen vallassa: uutinen Burkina Fason kristittyjen vapauttamisesta osoittautui vääräksi

Burkinafasolainen pastori ja seitsemän muuta siepattua kristittyä, joiden oli väitetty vapautetun kuukausi sitten, ovat tosiasiassa vielä vangittuina. Asiasta kertoi World Watch Monitorille pastorin vanhin poika.

Aseistetut miehet sieppasivat 3. kesäkuuta pastori Pierre Boénan, hänen nuoremman poikansa ja miniänsä, kaksi lapsenlastaan ja yhden hänen kirkkonsa jäsenen kaksostyttärineen. Sieppaus tapahtui Bilhorén kylässä, pohjoisessa Soumin provinssissa lähellä Malin rajaa.

Neljä päivää myöhemmin paikallinen media tiedotti virallisia hallituksen ja kirkon lähteitä lainaten, että kaikki kahdeksan panttivankia on vapautettu. Saman tiedon välitti World Watch Monitor, joka lainasi paikallisia lähteitä, muun muassa vakiintunutta yksityistä radioasema Omegaa. (Radioaseman perustaja, nykyinen ulkoministeri Alpha Barry, on aiemmin ollut arvostettu toimittaja.)

Kuitenkaan länsiafrikkalaisen Burkina Fason kristityt, jotka seuraavina päivinä odottivat kuvia vapautetuista panttivangeista, eivät niitä koskaan saaneet. Siepatun pastorin vanhin poika Baowend-Som Boéna on nyt vahvistanut World Watch Monitorille, että panttivangit eivät ole vielä päässeet takaisin perheidensä luo. Väärä informaatio on jättänyt pastorin perheen hämmennyksen valtaan, keskelle kysymyksiä vailla vastauksia.

”Kun kuulin uutisen isäni vapauttamisesta 7. heinäkuuta, olin matkalla pohjoisessa, Ouahigouyan kaupungissa”, pastorin poika kertoo. ”Matkustin sitten Ouagadougouhun (Burkina Fason pääkaupunki) tavatakseni hänet. Menin ensin tapaamaan Assemblies of God -kirkon (pastorin kotikirkko) johtajaa. Hän sanoi minulle, ettei panttivankien vapauttamisesta ole epäilystäkään, koska sisäministeri (tuolloin Simon Compaoré) oli vahvistanut hänelle uutisen puhelimitse.” Kirkon johtaja oli kertonut myös, että panttivangit pääsisivät perheidensä luo heti viranomaisten suorittaman selvityksen ja psykologisen arvioinnin jälkeen.

Ajan kuluessa perheiden toivo rakkaidensa takaisin saamisesta on kuitenkin hiipunut. Lisäksi hallitus ei ole julkistanut yhtään lausuntoa, joka joko vahvistaisi tai kumoaisi aiemmat tiedonannot panttivankien vapauttamisesta.

Yhdeksän päivää panttivankien väitetyn vapautuksen jälkeen Baowend-Som Boéna sai puhelun sieppaajilta. Hän kertoo: ”Lauantaina 16. heinäkuuta yksi sieppaajista soitti minulle. Hän kertoi, että isäni ja muut panttivangit ovat yhä pidätettyinä Malissa ja ovat kaikki hyvässä kunnossa. Kun pyysin häntä antamaan puhelimen isälleni, hän sanoi, että panttivangit ovat toisaalla, leirissä lähellä Burkinan rajaa. Emme tiedä mitä tehdä.”

Ensimmäisten raporttien mukaan sieppaajien uskottiin kuuluvan Fulani-militantteihin, jotka vaikuttavat aktiivisesti Malin ja Burkina Fason rajalla. Pastorin pojan mukaan sieppaajat olivat alun perin luulleet, että hänen isänsä on valtion virkamies. Kun heille oli selvinnyt hänen olevan kirkon pastori, he olivat sanoneet, että hänen on käännyttävä islamiin, mikäli tahtoo päästä vapaaksi. Sieppaajat olivat myös vaatineet Assemblies of God -kirkolta lunnaita pastorin vapauttamista vastaan.

”Kun anoin sieppaajaa vapauttamaan isäni, hän sanoi, että kaikki riippuu hänen komentajistaan”, Baowend-Som Boéna kertoi. Hän sanoi myös, että sieppaajat ovat ottaneet yhteyttä säännöllisesti ja sallineet muiden panttivankien olla yhteydessä sukulaisiinsa.

Pastorin pojan viimeisimmässä puhelinkeskustelussa isänsä sieppaajien kanssa 30. kesäkuuta nämä olivat vakuuttaneet, että panttivangit ovat hyvässä kunnossa eikä heitä aiota vahingoittaa. ”Tällä hetkellä emme tiedä mitä tehdä”, Baowend-Som Boéna sanoi. ” En tiedä, mitä voisin sanoa äidilleni rauhoittaakseni häntä. Voimme vain luottaa Jumalaan ja hallituksen tukeen isäni ja muiden panttivankien vapautumiseksi.”

Lähde