Intia 16.02.2020

Sushila* on kokenut vakavaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa, koska uskoo Jeesukseen. Hän joutui lopettamaan teologian opintonsa kyläläisten voimakkaan vastustuksen vuoksi. Rukoillaan, että hän paranee ja toipuu ennalleen.

Jes. 12:2 Ja niin Jumala on minun pelastajani. Minä luotan häneen, en pelkää, sillä Herra on minun väkeni ja voimani, hän pelasti minut.

Nepal 15.02.2020

Aviopuoliso ja hänen perheensä vainoavat Monikaa*. Mies on uhannut ottaa avioeron, ellei hän luovu uskostaan. Pyydä Jumalaa muuttamaan miehen ajatukset ja rukoile lohtua ja voimaa Monikalle ja hänen pojalleen, jonka mielenterveys on järkkynyt pahoin.

Ps. 121:2-3 Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan. Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee.

Brunei 11.02.2020

Nuoret ovat maan tulevia johtajia, ja hallitus kiinnittää vuoden mittaan erityistä huomiota nuoriso-ohjelmiin. Rukoillaan, että kirkko ymmärtää, miten tärkeää on opettaa ja opastaa nuoria uskovia, niin että heistä tulee Jumalan kanavia koko kansakunnan siunaukseksi.

Ps. 119:94, 173 Minä kuulun sinulle. Pelasta minut! Sinun säädöstesi mukaan minä tahdon elää. – – Olkoon sinun kätesi minun apuni, olenhan valinnut sinun säädöksesi.

Myanmar 10.02.2020

Kiitetään Jumalaa, että tuhat lastenraamattua on saatu jaettua ympäri maata. Suljetaan rukoukseen Amelia* (8), joka sai yhden niistä ja lukee sitä nyt joka päivä koulun jälkeen ystävänsä Mimin* kanssa. Rukoillaan, että Raamatut auttavat Amelian ja Mimin kaltaisia lapsia tutustumaan Raamatun kertomuksiin ja kasvamaan uskossa.

Ps. 119:73 Sinun kätesi ovat minut muovanneet. Anna myös ymmärrystä, että opin käskysi!

Myanmar 09.02.2020

Rukoillaan eri puolilla maata järjestettävien lastenleirien puolesta. Niillä lapset saavat kuulla evankeliumia ja oppia Jumalan Sanaa. Pyydetään, että Jumalaa siunaa leirejä ja vaikuttaa niiden kautta, jotta moni saisi kokea Hänen rakkauttaan.

Matt. 7:7-8 Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.

Etelä-Korea 07.02.2020

Maanalaisen kirkon johtajilla on näky vahvasta, Hengen virvoittamasta lähetyskirkosta Pohjois-Koreassa. He haluavat yhdistyä jonakin päivänä Etelä-Korean ja Kiinan veljien ja sisarien kanssa viedäkseen evankeliumin Aasian pimeimpiin kolkkiin. Rukoillaan heidän rinnallaan, että Jumala tekee tästä näystä totta!

Jes. 40:31 mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.

Pohjois-Korea 06.02.2020

Open Doors tukee Pohjois-Koreaan suunnattuja kristillisiä radio-ohjelmia, jotka antavat mahdollisuuden tutustua Raamattuun ja tulla Jeesuksen opetuslapsiksi. Rukoillaan, että kuuntelijat ovat turvassa kuunnellessaan ohjelmia ja voivat kertoa oppimastaan muille kristityille salaisissa tapaamisissa.

Ps. 4:9 Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä, Herra, sinä yksin olet minun suojani, minä saan elää turvassa.

Pohjois-Korea 05.02.2020

Suljetaan rukoukseen Open Doorsin salaiset työntekijät, jotka ottavat valtavia riskejä palvellessaan Pohjois-Korean kirkkoa. Anna Herra heille fyysistä ja hengellistä terveyttä, turvaa pitkät matkat ja varjele tiukoilta henkilöllisyyden tarkistuksilta. Anna heidän tuntea Jeesuksen vahvistava ja virvoittava läsnäolo joka päivä.

5. Moos. 31:8 Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.

Pohjois-Korea 04.02.2020

Suljetaan rukoukseen sisar Joo-hee*, jonka Kiinan hallinto pidätti ja vangitsi. Rukoillaan, että hän pääsee turvallisesti vapaaksi ja saa tuntea Jumalan suojeluksen ja kaitselmuksen koko prosessin ajan.

1. Joh. 5:14-15 Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti. Ja kun tiedämme hänen kuulevan kaikki pyyntömme, tiedämme myös, että saamme sen mitä häneltä pyydämme.

Pohjois-Korea 03.02.2020

Rukoillaan viisautta ja turvaa naisten raamattupiirien ohjaajille. Pyydetään Herraa lähettämään niihin uusia jäseniä ja rukoillaan, että ryhmien rakkaudellisuus ja yhteisöllisyys parantaisi heidän sydämiensä haavoja.

1. Joh. 4:7 Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan.

Pohjois-Korea 02.02.2020

Suljetaan rukoukseen sisar Yu-mi*, eräs salaisen raamattupiirin jäsen, joka kastettiin äskettäin. Ohjaaja kertoi hänen odottaneen kastetta kuukausia ja syventyneen hartaasti opiskeluun. Kastepäivänä hän itki koko kasteen ajan. Rukoillaan, että hän saa kasvaa armossa ja Jeesuksen tuntemisessa.

Ps. 71:23 Minun huuleni avautuvat ilohuutoon. Minä laulan sinulle kiitosta, koska sinä lunastit minut.

Pohjois-Korea 01.02.2020

Open Doors järjestää Kiinan syrjäseutujen metsissä salaisia naisten raamattupiirejä Pohjois-Korean pakolaisille. Ryhmissä opiskellaan ja painetaan mieleen Raamattua. Rukoillaan, että uskovat saavat kokoontua turvassa ja oppia Jumalan Sanaa kasvaen samalla Jeesuksen opetuslapsina.

Kol. 2: 6–7 Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään. Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu.

Pohjois-Korea 31.01.2020

Pohjois-Korean talvet ovat ankaria – pakkasta on yleensä reilusti yli kymmenen astetta. Tänä vuonna myös ruokatilanne on huonon satokauden jälkeen heikompi kuin koskaan. Rukoillaan, että Pohjois-Korean kristityt selviävät talvesta ja pyydetään Herraa suojaamaan Open Doorsin työntekijöitä, jotka salakuljettavat maahan ruokaa ja lääkkeitä.

Ps. 71:20 Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja, mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut, syvyyksistä sinä minut nostat.

Pakistan 30.01.2020

Suljetaan rukoukseen paikalliskirkot, jotka OD:n tuella vahvistavat kristittyjä monin tavoin (mm. raamattuopetus, lukutaito-opetus, elinkeinoprojektit, traumaterapia ja hätäapu). Rukoillaan varjelusta niille, jotka vievät maaseutujen eristyneille kristittyjen yhteisöille käytännön apua ja evankeliumin toivoa.

Joh. 6:27 Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään.

Pakistan 29.01.2020

Noin 700 tyttöä ja naista siepataan vuosittain. Monet heistä raiskataan ja pakotetaan naimisiin yhteisön muslimimiesten kanssa. Yleensä heidät pakotetaan myös kääntymään islamiin. Herra, suojele voimallasi Pakistanin kristittyjä naisia ja tyttöjä.

Hepr. 13:18 Rukoilkaa meidän puolestamme. Olemme varmoja siitä, että omatuntomme on puhdas – tahdommehan toimia kaikessa oikein.

Pakistan 28.01.2020

Suljetaan rukoukseen Pakistanin muslimitaustaiset kristityt. Radikaalit islamistiryhmät pitävät heitä luopioina, ja perhe, ystävät ja naapurit pitävät kääntymistä yhteisön häpäisemisenä. Herra, varjele heitä!

Ef. 5:16-17 Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha. Älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto.

Pakistan 27.01.2020

Pakistan on islamilainen tasavalta, nykyinen islamisaatioprosessi alkoi 1980-luvulla. Maassa on runsaasti radikaaleja islamistiryhmiä. Rukoile, että Pakistanin uusi hallitus säätää lakeja maan kristittyjen suojaksi.

Ps. 56:10 Kun pyydän sinua avukseni, viholliseni pakenevat. Silloin minä tiedän, että Jumala on puolellani.

Afganistan 18.01.2020

Paljastumisen pelossa monet kristityt vanhemmat salaavat uskonsa lapsiltaan. Rukoillaan, että heille avautuisi turvallisia mahdollisuuksia kertoa Jeesuksesta.

Ps. 115:11 Te, Herran palvelijat, luottakaa Herraan! Hän on teidän turvanne ja kilpenne.

Afganistan 17.01.2020

Perhe, ystävät ja naapurit painostavat islamista kristinuskoon kääntyneitä luopumaan uskostaan. Osa heistä on hengenvaarassa. Elämä avoimesti kristittynä ei ole mahdollista. Rukoillaan, että Herra rohkaisee ja suojelee afgaanikristittyjä.

Matt. 6:6 Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

Muistetaan myös Open Doorsin -tilaisuuksia Suomessa

Kalajoella Miesten viikonloppu, ”Herkisty hetkeksi” (Arto)

Ajankohta: 2020-01-18 Sijainti: Kalajoen Kristillinen Opisto, Kasarmintie
2, 85100 Kalajoki

Afganistan 16.01.2020

Pieni kristityksi kääntyneiden afgaanien joukko joutuu pysyttelemään piilossa. Paheneva väkivalta luo yleistä turvattomuutta eikä näkyvissä ole minkäänlaista parannusta. Rukoillaan maahan vakautta ja rauhaa.

Joh.14:27 Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.

Afganistan 15.01.2020

Afganistanin islamilainen tasavalta ei salli kääntymistä islamista. Sitä pidetään luopumuksena, joka häpäisee perheen ja yhteisön. Rukoillaan, että maassa tapahtuu muutos, joka avaa sen myös muille uskonnoille.

Room. 15:7 Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi.

Kiina 13.01.2020

Kerroimme lokakuussa, että muslimitaustainen Ammar* oli vapautunut uudelleenkoulutusleiriltä Länsi-Kiinassa. Nyt hän on alkanut julistaa evankeliumia uudelleen pelkäämättä mahdollisen paljastumisen vakavia seuraamuksia. ”Minun on pakko kertoa muslimiveljilleni nyt, kun he etsivät epätoivoisesti totuutta ja Jumalan rakkautta”, hän sanoo. Rukoillaan, että Jumala varjelee häntä.

2. Kor.4:3 Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa, se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen.

Kiina 12.01.2020

Syyskuussa pyysimme muistamaan rukouksessa Dilnazia*, jonka miehen poliisi pidätti 2017. Kiitos Jumalalle, että tämä on päässyt vapaaksi ja perheensä luo. Pyydetään, että Jumala hoitaa hänen traumojaan ja rukoillaan perheen puolesta, sillä viranomaiset tarkkailevat heitä edelleen.

Joh. 6:39 Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki.

Kiina 11.01.2020

Buddhalaistaustainen veli Qin* pidätettiin 6 vuotta sitten evankelioimistyön vuoksi. Hänen vaimonsa odotti tuolloin parin ensimmäistä lasta. Tietojen mukaan Qin vapautuu aikaisintaan 2020. Rukoillaan, että niin käy ja että hän saa palata vaimonsa luo ja nähdä poikansa ensimmäistä kertaa.

Joh. 10:9 Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.

Kiina 10.01.2020

Pyydetään Jumalalta johdatusta, voimaa ja varjelusta Open Doorsin Kiinan työntekijöille vainotun perheemme palvelemiseen. Herra, ohjaa heidät sinne, missä tarvitaan eniten apua ja rohkaisua. Anna työlle siunauksesi ja voimallinen vaikutus.

Joh. 6:45 Profeettojen kirjoituksissa sanotaan: ’Heistä kaikista tulee Jumalan opetuslapsia.’ Jokainen, joka on kuunnellut Isää ja ottanut vastaan hänen opetuksensa, tulee minun luokseni.

Kiina 09.01.2020

Pyydetään Herraa vapauttamaan vankileireille suljetut etniset vähemmistöt. Suljetaan rukoukseen vainotut muslimi- ja buddhalaistaustaiset veljet ja sisaret ja Kiinan kotikirkot, jotka joutuvat yhä useammin toimimaan salassa. Rukoillaan uutta viisautta, rohkeutta ja näkemystä Kiinan uskoville vuonna 2020.

Room. 15:13 Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Kiina 08.01.2020

Kiinassa eletään suurta epävarmuuden aikaa. Rukoillaan, että 2020 syntyy uusi herätysten aalto, joka pyyhkii yli koko kansakunnan ja saa voimansa Jeesuksesta, sillä Hänessä on ainoa todellinen toivo ja pelastus.

Matt. 7:7-8 Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.

Pohjois-Korea 07.01.2020

Kiitetään siitä, että lahjoitusten ja rukousten tuella Open Doors pystyy pitämään elossa 60 000 Pohjois-Korean kristittyä ja toimittamaan heille ruokaa ja lääkkeitä. Varjele Herra näitä tukiverkostoja ja salli meidän tavoittaa yhä uusia kristittyjä vuonna 2020.

Snl. 8:21 Jotka minua rakastavat, ne minä palkitsen, minä täytän heidän aittansa ja varastonsa.

Pohjois-Korea 06.01.2020

Pyydä Jumalaa suojelemaan Open Doorsin tukemia turvataloja Kiinassa. Niissä pakolaiset voivat lukea ja tutkia Jumalan Sanaa. Rukoile, että raamattuopetus varustaa heitä rakentamaan vahvan kirkon, joka pystyy viemään evankeliumin Pohjois-Koreaan.

Ps. 119:57 Herra on minulle kaikki, muuta ei minulla ole, hänen sanojaan olen luvannut noudattaa.

Pohjois-Korea 05.01.2020

Kiina valvoo yhä tiukemmin Pohjois-Korean pakolaisia. Pyydä Herraa johdattamaan heitä auttavia Open Doorsin työntekijöitä, ja rukoile, että he saavat mahdollisuuksia kertoa hyvää sanomaa Kristuksesta.

Jes. 65:24 Jo ennen kuin he kutsuvat, minä vastaan, kun he vielä esittävät pyyntöään, minä jo toteutan sen.

Muistetaan myös Open Doorsin -tilaisuuksia Suomessa

Mynämäellä Loppiaismessu (Tero)

Ajankohta: 2020-01-06 Klo. 10.00 Sijainti: Mynämäen kirkko, Kirkkokatu 3,
23100 Mynämäki Lisätietoa: