Jaa tai tulosta kooste

Tällä sivulla voit luoda Opendoors.fi:n rukousaiheista ja uutisartikkeleista koosteita jakamista varten. Luodut koosteet myös tulostuvat siististi A4-arkeille.

Rukousaiheet sijainnista Aasia, 10 viimeisintä.

Iran

10.07.2025

Somayeh johtaa nyt Iranin salaisille kristityille suunnattua verkkopalvelua. Hän osallistuu ulkomailla Open Doorsin koulutuksiin. ”Koulutukset ovat syventäneet ymmärrystäni Jumalan sanasta”, hän kertoo. Herra, siunaa hänen työtään ja anna sen kasvaa edelleen.

1. Moos. 45:7 Jumala lähetti minut teidän edellänne, jotta te jäisitte eloon ja teidän sukunne säilyisi maan päällä ja monet pelastuisivat.

Iran

09.07.2025

Somayeh perusti salaisen kotiseurakunnan, jossa on nyt 50 jäsentä ja josta on tullut paranemisen ja muutoksen paikka. Herra, herätä Iraniin yhä uusia kristittyjä moninkertaistamaan seurakuntasi!

Apt. 1:8 Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.

Iran

08.07.2025

Kun Somayeh* kuuli ensi kertaa Jeesuksesta kotimaassaan Iranissa, hänellä oli vain yksi tavoite: todistaa, että kristinusko ei ole totta, mutta islam on. Hän oli siitä varma, kunnes meni ystävänsä kutsusta paikalliseen kirkkoon. Isä, rohkaise kristittyjä kutsumaan muslimeja jumalanpalvelukseen.

Room. 10:17, 20 Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. Jesaja sanoo vielä rohkeammin: – Ne, jotka eivät minua etsineet, ovat minut löytäneet, olen ilmaissut itseni niille, jotka eivät minua kysyneet.

Lähi-itä

07.07.2025

Lähi-idässä pastorien on vaarallista toimia muslimitaustaisten kristittyjen parissa. Kiitos Herra pastoreista, jotka ottavat tämän riskin. Siunaa niitä, jotka uskaltavat tavata uusia kristittyjä.

Ilm. 3:8 Minä tiedän sinun tekosi. Edessäsi on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut eikä kukaan voi sitä sulkea. Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni.

Lähi-itä

06.07.2025

Monet Lähi-idän kristityt kertovat Jeesuksen ilmestyneen heille unessa. Rukoillaan, että Jumala lähettäisi lisää unia ja näkyjä muslimeille.

Ps. 19:2–5 Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle. Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä, jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin.

Iran

04.07.2025

Bita kohtasi Jeesuksen salaisessa kotikirkossa Iranissa. Hän kätkee Raamattunsa ja kuiskaa rukouksensa salaa, mutta hänen uskonsa on järkkymätön. Herra, anna Bitan kaltaisille naisille järkkymätöntä rohkeutta ja sinnikkyyttä.

Ps. 23:4 Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.

Irak

03.07.2025

Yasin pyytää meitä rukoilemaan, että Jumala antaisi hänelle voimaa jakaa evankeliumia mahdollisimman monille. ”Minulla on toivo, että he kaikki pelastuvat”, hän sanoo.

Room. 5:5 Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.

Irak

02.07.2025

”Kun luin ensi kertaa Raamattua, sen sanojen ihanuus sai minut itkemään”, kertoo Yasin. Herra, tee Raamatusta elämän lähde salaisten kristittyjen eristyneisyyteen ja vainon keskelle.

Ps. 19:10–11 Herran sana on puhdas ja aito, se pysyy iäti. Herran säädökset ovat lujat, ne ovat oikeita kaikki. Ne ovat kalliimmat kuin puhdas kulta, kalliimmat kuin kullan paljous, makeammat kuin mesi, maistuvammat mehiläisen hunajaa.

Irak

01.07.2025

Herra, tuomme eteesi Yasinin* kaltaiset muslimitaustaiset irakilaiskristityt. Yasin johdatti perheensä Jeesuksen luo, mutta yhteisö on pahoinpidellyt häntä ja heittänyt hänen kotiinsa palopommeja, koska hän päätti luopua islamista.

1. Piet. 2:21 Sillä siihen teidät on kutsuttu. Kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään.

Kiina

30.06.2025

Herra, tänään tuomme eteesi maailmanlaajuisen kirkon seuraavan sukupolven. Rukoilemme erityisesti Kiinan kirkon puolesta. Nosta se kukoistukseen vuonna 2025, niin että se säteilee ympärilleen toivoa kristittyjen koettelemuksista huolimatta.

Jes. 40:31 Mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.