Iran 17.10.2026

Kiitetään Jumalaa yhdessä iranilaisen kristityn Mustafan* kanssa, jonka turvapaikka-anomus hylättiin. Hän vietti yön rukoillen ja sai seuraavana päivänä tietää, että hänen tapauksensa olikin hyväksytty. ”Herra, Sinä olet se, joka tekee lopullisen päätöksen”, hän sanoo.

1. Aik. 29:11 Sinun, Herra, on suuruus ja voima, kunnia, kirkkaus ja valta, sillä sinun on kaikki, mitä on taivaassa ja maan päällä. Sinun on kuninkuus, sinä olet kaikkea muuta korkeammalla.

1. Aik. 29:11

Keski-Aasia 16.10.2026

Suljetaan rukoukseen kirgisialainen pastori Dmitri Golovin, jonka seurakuntaa tarkkaillaan jatkuvasti. Jumala, johdata hänen tielleen ihmisiä rohkaisemaan ja tukemaan häntä.

1. Tess. 5:11 Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin.

1. Tess. 5:11

Keski-Aasia 15.10.2026

Salainen poliisi teki jo toisen kerran ratsian kirkon jumalanpalvelukseen. Kummallakin kerralla johtajat saivat vähintään kahden viikon keskipalkan suuruisen sakon. Rukoillaan, että tämä mielivalta loppuu.

Ps. 58:2-3 Ovatko tuomionne oikeita, te vallanpitäjät, tuomitsetteko te ihmisiä oikein? Ette! Sydämenne halusta te teette maan päällä vääryyttä, väkivallalle te raivaatte tietä.

Ps. 58:2-3

Keski-Aasia 14.10.2026

Suljetaan rukoukseen seurakunnat ja niiden johtajat, joiden on hoidettava tehtäviään tietoisina siitä, että poliisi tarkkailee heitä. Isä, anna heille voimaa jokaiseen päivään.

2. Tim. 1:7 Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.

2. Tim. 1:7

Keski-Aasia 13.10.2026

Kenttätyöntekijöidemme mukaan monet Keski-Aasian kuurot ovat kohdanneet Jeesuksen ja jakavat toivoaan kuurojen yhteisöissä. Rukoillaan heille rohkeutta ja viisautta.

Jes. 35:4-5 sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: "Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät." Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat,

Jes. 35:4-5

Keski-Aasia 12.10.2026

Poliisi teki ratsioita Balkanabatin kaupungin ainoan kristillisen kirkon ympäristössä Turkmenistanissa. Ainakin 50 turkmenistanilaista vietiin kuulusteluihin. Rukoillaan näiden tukalassa tilanteessa olevien kristittyjen puolesta.

Ps. 94:11 Herra tuntee ihmisten suunnitelmat: ne raukeavat tyhjiin.

Ps. 94:11

Myanmar 11.10.2026

Myanmarin kristityille järjestetään tässä kuussa koulutuksia vainoon varautumisesta. Jumala, rukoilemme varjelusta näille koulutuksille.

Ps. 91:14 Herra sanoo: "Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä.

Ps. 91:14

Myanmar 10.10.2026

Rukoillaan rauhaa. Herra, tee kristityistä välikappaleita, joiden kautta voit vahvistaa ja parantaa traumojen keskellä kamppailevaa kansaasi.

Ps. 16:8 Minä pysyn aina lähellä Herraa. Kun hän on oikealla puolellani, minä en horju.

Ps. 16:8

Myanmar 09.10.2026

Tässä kuussa vietetään buddhalaista Thadingyut-juhlaa (valojen juhlaa), mikä merkitsee, että paine buddhalaistaustaisia kristittyjä kohtaan kasvaa. Herra, varjele omiasi tänä vaikeana aikana.

Ps. 16:1 Daavidin runo. Jumala, pidä minusta huoli, sinuun minä turvaan.

Ps. 16:1

Laos 04.10.2026

Suljetaan rukoukseen 40 nuorta kristittyä, jotka ovat edelleen järkyttyneitä siitä, että viranomaiset keskeyttivät heidän leirinsä. Herra, muuta pelko kyvyksi sopeutua tilanteeseen ja katsoa eteenpäin.

Ef. 6:10 Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä.

Ef. 6:10

Laos 03.10.2026

Tuomme Herra eteesi seurakuntajohtajat, jotka joutuvat paikallisviranomaisten kuulusteluihin. Anna heille ymmärrystä ja kykyä vastata viisaasti.

1. Piet. 3:16 Mutta vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana — silloin ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne kristittynä, joutuvat häpeään juuri siinä, mistä teitä panettelevat.

1. Piet. 3:16

Laos 02.10.2026

Isä, pyydämme siunaustasi useille tuleville koulutuksille, joita Open Doorsin paikalliset yhteistyökumppanit järjestävät. Siunaa omiasi, kun he opettelevat elämään kristittyinä ei-uskovien yhteisöjen keskellä.

1. Kor. 10:13 Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.

1. Kor. 10:13

Laos 01.10.2026

Tuomme Herra eteesi 30 uskonsoturia! He olivat ainoat kristityt, jotka pysyivät lujina yhteisön painostaessa heitä luopumaan uskostaan. Rohkaise heitä ja pidä heistä huolta.

Matt. 5:10 Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.

Matt. 5:10

Filippiinit 31.08.2026

Tuomme tänään eteesi Myrnan ja hänen miehensä, joiden perheet ovat yrittäneet hajottaa heidän avioliittonsa. ”He sanoivat, että avioliittomme on kuollut uskomme vuoksi”, Myrna kertoo. Taivaan Isä, varjele ja vahvista heitä, kun he pitävät kiinni uskostaan.

Saarn. 4:10

Filippiinit 30.08.2026

Herra, kiitos yhteistyökumppaneidemme tarjoamasta avioliittoneuvonnasta muslimitaustaisille kristityille pareille. Anna voimaa perheille, jotka ovat menettäneet kotinsa ja toimeentulonsa Jeesuksen seuraamisen tähden.

1. Tess. 3:12

Filippiinit 29.08.2026

Suljetaan rukoukseen Pria*, erään kotiseurakunnan johtaja, jonka aviomies on ehdottomasti kieltänyt häntä käymästä kirkossa. Rukoilemme, että Open Doorsin paikalliset yhteistyökumppanit voisivat tavata Priaa turvallisesti ja rohkaista häntä.

Ps. 116:1-2

Bangladesh 25.08.2026

Suljetaan rukouksiin veljemme Mothy. Eräs vaikutusvaltainen islamilainen poliitikko tuli puolilta päivin hänen kotiinsa aiheuttaen siellä tuhoa. Herra, ole Mothyn ja hänen perheensä turvana.

Ps. 32:7

Bangladesh 24.08.2026

Tuomme, Herra, eteesi 34-vuotiaan Hosenin, joka ajettiin pois kotoaan. Lisäksi hän joutui jättämään vaimonsa ja lapsensa uskonsa vuoksi. Hän tarvitsee rukouksiamme ja tukeamme.

Room. 15:7

Bangladesh 23.08.2026

Paikallisten islamilaisten ryhmien vaikutusvalta Bangladeshissa kasvaa edelleen. Muistetaan rukouksin uusia kristittyjä, jotka joutuvat yllättäen eroon perheestään ja yhteisöstään.

Joh. 14:27

Pohjois-Korea 14.08.2026

Suljetaan rukoukseen pohjoiskorealaiset, jotka ovat tällä hetkellä Open Doorsin turvakodeissa maan ulkopuolella. Herra, auta heitä näkemään Jeesuksen rakkaus ja luottamaan Häneen.

Ps. 145:18

Pohjois-Korea 13.08.2026

Tietojen mukaan huijarit käyttävät Pohjois-Koreassa hyväkseen perheitä, jotka etsivät Kiinasta pakkopalautettuja läheisiään. Taivaan Isä, suojele kristittyjen perheitä näiltä juonilta.

Ps. 73:25

Pohjois-Korea 12.08.2026

Pohjoiskorealainen kristitty pakolainen vakuuttaa, että suuri maanalainen kirkko on yhä olemassa ja rohkaisee meitä jatkamaan rukousta, sillä se auttaa Pohjois-Korean maanalaista kirkkoa kasvamaan.

Mark. 11:24

Pohjois-Korea 11.08.2026

Kimin hallinto on julkisesti väittänyt, että maanalaiset seurakunnat ovat lähes kadonneet maasta. Suljetaan rukoukseen ne ryhmät, jotka seuraavat Jeesusta äärimmäisen salaa.

Kol. 4:2

Iran 06.08.2026

Iranin tiedustelupalvelu on lähettänyt ihmisille tekstiviestejä varoittaen, että heidän toimintaansa sosiaalisessa mediassa seurataan. Herra, ohjaa perhettämme toimimaan viisaasti.

Ef. 5:15-16

Iran 05.08.2026

Moussa, yksi yhteistyökumppaneistamme, kertoo, että hallitus on lisännyt pidätyksiä. ”Meidän tulee rukoilla jatkuvasti heidän suojelunsa ja turvallisuutensa puolesta”, hän sanoo.

Ps. 9:11

Iran 04.08.2026

Eräs iranilainen kristitty pyysi meitä rukoilemaan kanssaan, että mahdollisimman monet Iranissa ja koko Lähi-idässä kääntyisivät Kristuksen puoleen ja löytäisivät Hänessä todellisen perustan.

1. Tess. 5:24

Iran 03.08.2026

Herra, tuomme eteesi Iranin kristityt. Varjele heitä ja auta heitä pysymään lujina uskossa, vaikka olosuhteet ovat haastavat.

1. Kor. 1:9

Iran 02.08.2026

Rukoillaan paikallisten yhteistyökumppaneidemme kanssa, että Iranin kirkko säilyisi yhtenäisenä eikä eripuraisuus pääsisi juurtumaan sodan tai muiden ulkoisten kriisien aiheuttaman kaaoksen keskellä.

1. Kor. 1:10

Iran 01.08.2026

Suljetaan rukoukseen vangitut iranilaiskristityt, kuten 44-vuotias Aida Najaflou. Salli hänen kokea hetkiä, joissa Kristus on selkeästi ja erehtymättömästi läsnä.

Joh. 11:40

Sri Lanka 31.07.2026

Rukoilemme viisautta Open Doorsin paikalliskumppaneille, jotka jatkavat tapaamisia Sunishan ja Jerushan luona. Auta heitä löytämään tapoja tukea naisia ja heidän perheitään.

2. Kor. 10:3 Me elämme tässä maailmassa mutta emme taistele tämän maailman tavoin.