Intia 09.10.2020

Teidän tukenne avulla Open Doorsin paikalliskumppanit ovat pystyneet auttamaan toistaiseksi 9000 perhettä. Rukoillaan, että Jumala suojelee avun jakelijoita ja johdattaa heitä löytämään ne perheet, jotka ovat kipeimmin avun tarpeessa.

Ps. 115:11,13 Te, Herran palvelijat, luottakaa Herraan! Hän on teidän turvanne ja kilpenne. — Herra siunaa niitä, jotka häntä palvelevat, niin pieniä kuin suuria.

Kuvalähde: Intiassa herätys ja vaino kulkevat käsikädessä

Intia 08.10.2020

Intian talous on kärsinyt pahoin Covid-19-kriisistä, ja valtavat ihmisjoukot ovat vailla ruokaa ja työtä. Rukoillaan, että Jumala ottaa ohjat käsiinsä ja antaa Intian johtajille viisautta talouden jälleenrakentamiseen.

Ps. 115:3-4 Meidän Jumalamme on taivaassa. Kaiken, mitä hän tahtoo, hän myös tekee. Muiden kansojen jumalat ovat hopeaa ja kultaa, ihmiskätten työtä.

Kuvalähde: Rohkeutta päästä varpaisiin – 15-vuotias intialaistyttö uskoo yhä Jeesukseen oman perheensä hyljeksinnästä huolimatta

Libanon 06.10.2020

Rukoillaan, että Jumala armahtaa Libanonia. Kasvavat talousongelmat, levottomuus ja Covid-19-kriisi aiheuttavat valtavaa painetta maassa. Pyydetään, että Kaikkivaltias puuttuu tilanteeseen ja herättää ihmisissä toivon paremmasta tulevaisuudesta.

Jes. 33:2 Herra, ole meille armollinen! Toivoen me katsomme sinuun. Ole joka aamu käsivarsiemme voima, hädän hetkenä pelasta meidät.

Kuvalähde: Raamattujen jakaminen

Irak 05.10.2020

Ayman (32) perheineen joutui jättämään kotinsa vuonna 2014. Hänen talonsa räjähti kaasuvuodon seurauksena, ja hän sai pahoja palovammoja. Suljetaan rukoukseen hänet ja kaikki muut, jotka ovat jääneet vaille tarpeellista hoitoa.

Valit. 5:21 Herra, anna meidän palata luoksesi, niin me palaamme. Uudista päivämme entiselleen.

Kuvalähde: Haasteena lasten kasvattaminen kristityiksi vainojen alla

Irak 04.10.2020

Rukoile muslimitaustaisten uskovien puolesta. Pyydä, että Jumala lähettää enkeliarmeijoita suojelemaan heitä kuolemanvaaralta ja avaa heille mahdollisuuksia kasvaa uskossa.

Ps. 34:8 Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa, ja pelastaa heidät.

Kuvalähde: Lähi-idässä vanhemmuus on vainon puristuksessa

Irak 03.10.2020

Kiitetään Jumalaa, että Open Doorsin kumppanit ovat pystyneet toimittamaan ruoka-apua 2 000 kristitylle perheelle Covid-19-kriisin aikana. ”Seurakuntalaisilla on erittäin vaikeaa, ja he tulivat luoksemme saadakseen apua”, kertoo erään kirkon johtaja. ”Kukaan muu ei tue meitä, mutta Open Doors auttoi.” Rukoillaan heille viisautta avuntarpeen arvioimisessa.

Jaak. 1:5 Jos joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.

Kuvalähde: Lähi-idässä vanhemmuus on vainon puristuksessa

Irak 27.09.2020

Koronakaranteenin aikana naisten kokema kotiväkivalta on lisääntynyt, eikä heillä edelleenkään ole minkäänlaista lain suojaa. Rukoillaan, että Herra on heidän turvanaan.

Ps. 5:11-12 Langeta heille tuomiosi, Jumala, anna heidän aikeittensa raueta. Sinua vastaan he ovat nousseet. Sinä suojelet niitä, jotka rakastavat sinua, sinä olet heidän ilonsa lähde.

Kuvalähde: Qaraqoshin kristityt ovat ylpeitä uudelleen avatusta kirjastostaan

Keski-Aasia 26.09.2020

Rukoillaan muslimitaustaisen Leylan*, neljän lapsen äidin puolesta. Hänen miehensä Halim* ajoi hänet ja lapset pois kotoa, kun hän ei suostunut kieltämään uskoaan. Hän on nyt palannut kotiin, mutta muslimisukulaiset häiritsevät muiden kristittyjen naisten perheitä aggressiivisilla puhelinsoitoilla.

Ilm. 3:5 Se, joka voittaa, saa ylleen valkeat vaatteet, enkä minä pyyhi hänen nimeään elämän kirjasta, vaan tunnustan hänet omakseni Isäni ja hänen enkeliensä edessä.

Kuvalähde: Yhteistä kasvua salassa Keski-Aasiassa, naisten opetuslapseusryhmä kokoontuu viettämään kansainvälistä naistenpäivää

Keski-Aasia 25.09.2020

Suljetaan rukouksiin Helena, House of Mercy -kuntoutuskeskuksen johtaja. Keskus on suljettu toistaiseksi, kun vääriä syytöksiä sen henkilökunnasta tutkitaan. Tunnettu poliitikko tukee väitteitä ja kiihottaa ihmisiä pyhään sotaan. Herra, siunaa ja vahvista Helenaa ja työntekijöitä tässä koettelemuksessa. Anna oikeuden tapahtua niin, että keskus voi jatkaa työtään.

Ps. 5:13 Sinä, Herra, annat siunauksesi vanhurskaalle, sinun hyvyytesi suojaa häntä kuin kilpi.

Kuvalähde: Jumala on läsnä vainon keskellä – Nadinen todistus

Vietnam 24.09.2020

Aviomies heitti Y Bin* viime vuonna pois kotoa ja kielsi häntä enää koskaan tapaamasta tytärtään. Open Doors rakensi hänelle uuden kodin ja hankki pienen maatilkun. Kiitetään siitä, että myös hänen äitinsä on tullut uskoon ja asuu nyt hänen kanssaan – ja Y Bin mies on suostunut antamaan tyttären asua äitinsä luona. Y Bi sanoo: ”Kiitän sydämeni pohjasta rukouksista, rakkaudesta ja tuesta, jotka auttoivat minua uuden elämän alkuun toisessa kylässä.”

1. Piet. 1:7 Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa.

Kuvalähde: Seitsemänvuotiaan kristityn tytön raiskauksesta 14 vuoden vankeusrangaistus Pakistanissa

Pohjois-Korea 23.09.2020

Sung-ri* on Open Doorsin työntekijä, joka huolehtii Kiinaan salakuljetetuista pohjoiskorealaisista naisista. Pyydetään, että Jumala varjelee hänen pitkiä matkojaan ja antaa hänelle sanat kuvata Hänen rakkauttaan.

Jer. 1:7-9 Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua. Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle: – Minä annan sanani sinun suuhusi.

Kuvalähde: Pohjois-Korea ei ole immuuni koronavirusepidemialle – Kansalaiset tarvitsevat elintarvikkeita ja lääkkeitä

Qatar 19.09.2020

Open Doorsin tietojen mukaan vain harva paikallinen qatarilainen löytää uskon Jeesukseen. Rukoillaan, että Jumalan työmiehet Qatarissa saisivat yhteyden niihin, jotka haluavat kuulla evankeliumin.

Jes. 55:6 Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä.

Kuvalähde: Yhtä perhettä

Saudi-Arabia 18.09.2020

Kiitetään Jumalaa Butrosista, tuoreesta saudikristitystä, joka tuli uskoon vuosi sitten ja kastettiin osoitukseksi siitä, että hän on Kristuksen palvelija. Rukoillaan, että Butros saa löytää ja täyttää ne tehtävät, joihin Jumala on hänet tarkoittanut.

Ps. 119:80-81 Kunpa noudattaisin vakaasti sinun määräyksiäsi! Silloin en joudu häpeään. Minun sydämeni ikävöi apuasi, sinun lupaukseesi minä panen toivoni.

Kuvalähde: Kristittyjen ja seurakuntajohtajien kouluttaminen

Jemen 17.09.2020

Jemenin kriisi vaikeuttaa maan uskovien elämää. Monet tekevät kaikkensa lastensa hyväksi. Rukoillaan, että Herra varustaa kirkon huolehtimaan jäsentensä käytännön tarpeista ja toimimaan toivon ja rohkaisun lähteenä.

Mark. 9:37 Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ei ota minua, vaan sen joka on minut lähettänyt.

Kuvalähde: World Watch List 2020 sijalla 8: Jemen

Jemen 16.09.2020

Jemenin sota on aiheuttanut katastrofaalisen humanitaarisen kriisin. Nälkäkuolema uhkaa miljoonia ja kolera sekä Covid-19 aiheuttavat kasvavaa huolta. Rukoillaan, että avustusjärjestöt saavat vietyä maahan apua ja että Jumala varjelee perustavaa ruoka-apua tarvitsevia.

Jes. 58:10 Jos annat nälkäiselle omastasi ja ravitset sen, joka kärsii puutetta, niin sinun pimeyteesi koittaa valo ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi.

Kuvalähde: Kristus toimii islamin sydämessä Arabiassa

Arabian niemimaa 15.09.2020

Monet muslimitaustaiset uskovat joutuvat harjoittamaan uskontoaan salaa. Pyydetään, että Isä saattaa eristyksissä olevat yhteyteen muiden uskovien kanssa. Rukoillaan, että kokonaiset perheet saisivat tulla tuntemaan Jeesuksen.

Matt. 10:40 Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.

Kuvalähde: Kristus toimii islamin sydämessä Arabiassa

Libanon 14.09.2020

Covid-19-rajoitukset uhkaavat monien kirkon koulujen avaamista. Tämä vaarantaisi kymmenien tuhansien lasten koulutuksen. Rukoillaan, että koulut saavat toimia ja että lapset saavat hyvää lähiopetusta.

Valit. 3:25-26 Herra on hyvä sille, joka panee toivonsa häneen, sille, joka häntä etsii. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa apua Herralta.

Kuvalähde: Syyrialaiset pakolaislapset pääsevät taas kouluun

Irak 13.09.2020

Suljetaan rukoukseen 16 naisten opetuslapseusryhmää, jotka toimivat paikallisissa Toivon Keskuksissa. Kiitos siitä, että monet niistä ovat voineet toimia verkossa ulkonaliikkumiskiellon aikana. Open Doors aikoo kouluttaa naisia vielä kuudessa muussa Toivon Keskuksessa omien ryhmien vetäjiksi. Pyydetään, että Herra antaa suunnitelman toteutua.

2. Kor. 3:14 Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua!

Kuvalähde: Sinä mahdollistat joulun ihmeen!

Irak 12.09.2020

Kurdialueella toimivat hallituksen työntekijät eivät ole saaneet palkkaa viiteen kuukauteen keskushallinnon ja kurdiviranomaisten välisten erimielisyyksien vuoksi. Pyydetään, että Herra lopettaa kiistat.

Hoos. 10:12 Minä sanoin: »Kylväkää oikeudenmukaisuutta, korjatkaa uskollisuutta! Raivatkaa itsellenne uudispelto! Nyt on aika etsiä minua, Herraa, minä tulen varmasti ja annan teille siunauksen sateen.»

Kuvalähde: Toivoa Lähi-itään – Irak

Irak 11.09.2020

Turkin hyökkäykset Pohjois-Irakiin ovat saattaneet paikallisväestön ja pakolaisleirien asukkaat jälleen hengenvaaraan. Jotkut kristityt perheet ovat lähteneet pakoon. Pyydetään, että Herra armahtaa ja antaa rauhan ja vakauden palata alueelle.

2. Kor. 1:10-11 Me luotamme siihen, että hän on pelastava meidät, kun tekin autatte meitä rukouksellanne. Näin nousee monista sydämistä kiitos Jumalalle siitä armosta, jota hän on osoittanut meitä kohtaan.

Kuvalähde: Lähi-idässä vanhemmuus on vainon puristuksessa

Irak 10.09.2020

Suljetaan rukoukseen koronavirukseen sairastunut Isä Martin. Hän on palvellut vuosikausia Karamlesin yhteisöä Pohjois-Irakissa ja työskentelee nyt Bagdadin kirkossa. Herra, paranna hänet kokonaan!

Ps. 116:1-2 Minä rakastan Herraa. Hän kuulee minua, hän kuulee hartaan pyyntöni. Kun huudan häntä avuksi, hän kuuntelee.

Kuvalähde: Lähi-idässä vanhemmuus on vainon puristuksessa

Irak 09.09.2020

Irakin kehno terveydenhuoltojärjestelmä natisee liitoksissaan Covid-19-epidemian levitessä. Sairaaloissa ei ole riittävästi tarvikkeita. Rukoillaan potilaita auttavien lääkäreiden puolesta. Moni heistä on itsekin sairastunut. Pyydetään, että Herra varustaa ja vahvistaa heitä.

Jes. 35:3-4 Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: ”Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Jumala itse tulee ja pelastaa teidät.”

Kuvalähde: Haasteena lasten kasvattaminen kristityiksi vainojen alla

Irak 08.09.2020

Irakissa oli jo ennen pandemiaa paljon köyhyyttä. Nyt tilanne pahenee. Moni etenkin päiväpalkkalaisista on menettänyt työnsä. Pyydetään, että Jumala armossaan muistaa heitä. Suljetaan rukoukseen Open Doorsin paikalliskumppanit, jotka auttavat suurimmassa hädässä olevia perheitä.

Snl. 19:17 Joka köyhää armahtaa, lainaa Herralle, ja Herra maksaa takaisin hyvän teon.

Kuvalähde: Toivoa Lähi-itään – Irak

Sri Lanka 30.08.2020

Ainakin 176 lasta menetti toisen tai molemmat vanhempansa vuoden 2019 pääsiäissunnuntain pommi-iskuissa. Dukashinin äiti oli yksi heistä. Rukoillaan Dukashinin puolesta, kun hän lukee joka ilta Raamattua isälleen Prashantille (joka on uusi uskova) samalla tavoin kuin äidillä oli tapana.

Hepr.10:35-36 Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut.

Kuvalähde: Sri Lanka: Kristityt huolissaan kasvavasta nationalismista

Ainakin 176 lasta menetti toisen tai molemmat vanhempansa vuoden 2019 pääsiäissunnuntain pommi-iskuissa. Dukashinin äiti oli yksi heistä. Rukoillaan Dukashinin puolesta, kun hän lukee joka ilta Raamattua isälleen Prashantille (joka on uusi uskova) samalla tavoin kuin äidillä oli tapana.

Hepr. 10:35-36 Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut.

Kuvalähde: World Watch List 2019: Joka 9. kristitty kokee vakavaa vainoa

Irak 28.08.2020

Marras-/joulukuun rukouskalenterissa kerroimme Sharbelista (13), joka unelmoi lääkärin ammatista. Covid-19-viruksesta johtuvan ulkonaliikkumiskiellon vuoksi Irakin koulut ovat kiinni ja opetus lakannut, koska etäopetusta ei ole. Rukoillaan, ettei Sharbelin tarvitse luopua unelmastaan.

Room.12:12 Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä.

Kuvalähde: Pimeyden keskellä kirkko antaa Abrahamille ja Jinalle voimaa jatkaa eteenpäin

Keski-Aasia 27.08.2020

Rukoillaan Dianan ja hänen sisarensa sekä muiden Keski-Aasian lasten puolesta, että he tietäisivät kuuluvansa maailmanlaajuiseen kirkkoperheeseen, jota Jumala rakastaa. Muslimitaustaisilla kristityillä voi olla vaikeaa koulussa, sillä heitä voidaan syrjiä, kiusata tai pahoinpidellä siellä.

2. Kor.1:3-4 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala! Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia.

Kuvalähde: Kristityn hautaaminen yritettiin estää Tadjikistanissa

Georgia 26.08.2020

Rukoillaan Jumalan lohdutusta ja huolenpitoa kolmelle lapselle, jotka menettivät isänsä Dieudonnen (30) ääri-islamilaisen ryhmän iskussa tammikuussa. Lasten äiti Georgine sanoo: ”Haluan kiittää kristittyjä, jotka ajattelevat minua. Tuntuu niin hyvältä tietää, että ihmiset rukoilevat puolestani.”

Ps. 121:1-2 Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun? Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.

Kuvalähde: Kongon demokraattisessa tasavallassa islamistit surmasivat kymmeniä, erityiskohteena kristityt

Indonesia 25.08.2020

Trinity toipuu edelleen kotikirkkonsa pommi-iskussa saamistaan palovammoista. Hän asuu nyt äitinsä kanssa Kiinassa ja pääsee säännöllisesti leikkauksiin siellä. Rukoillaan, että hoidot etenevät turvallisesti ja että hän ja perhe saavat jatkaa toipumista iskusta.

Ef. 3:20-21 Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen.

Kuvalähde: Indonesiassa nuoria kasvatetaan pelottomiksi Kristuksen seuraajiksi

Irak 23.08.2020

Suljetaan rukoukseen kristittyjen tyttöjen ryhmä, joka käy vapaaehtoisena pakolaisleireillä kertomassa erilaisten esitysten avulla, miten Jeesus rakastaa sekä kristittyjen että muslimien lapsia. Rukoillaan, että Jumala siunaa työtä ja että Hänen valonsa loistaa erityisen kirkkaana, minne tytöt menevätkin.

Ps. 34:8 Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa, ja pelastaa heidät.

Kuvalähde: IRAK: ELÄMÄÄ USKON JA KALANVILJELYLAITOKSEN VARASSA – Yksi perhe palannut Pohjois-Irakin vuoriseudulle rakentamaan ISISin jälkeistä elämää