Pohjois-Korea 02.01.2023

Pohjois-Korean salaiset kristityt ovat riippuvaisia Open Doorsin maanalaisen verkoston tuesta. Joskus kyse on vain lämpimästä ateriasta, mutta vaikeuksien keskellä sekin merkitsee heille paljon. So-Mang kiittää: ”Teidän ansiostanne perheeni ja kristityt ystävämme saivat maistaa kansallispäivänä tuoretta, valkoista riisiä, meille harvinaista herkkua.” Rakas taivaan Isä, pidä yllä heidän rohkeuttaan ja täytä heidän perustarpeensa.

Ps. 37:18 Herra pitää huolen omiensa jokaisesta päivästä, eikä heidän perintöosansa koskaan häviä.

Pohjois-Korea 01.01.2023

Open Doors pyrkii helpottamaan elintarvikkeiden, lääkkeiden, vaatteiden ja kristillisen materiaalin salaisia toimituksia Pohjois-Korean kristityille omien kanaviensa kautta. Suojele, Herra, näitä toimijoita. Anna heille sitä rohkeutta ja rakkautta, jota he tarvitsevat voidakseen jatkaa työtä.

Ps. 31:2 Herra, sinuun minä turvaan. Älä milloinkaan hylkää minua. Sinä olet vanhurskas, pelasta minut!

Kiina 27.12.2022

Vuodesta 2018 alkaen Kiinan viranomaiset ovat rajoittaneet joulunviettoa ja pyrkineet edistämään perinteistä kiinalaista kulttuuria. Kauppakeskukset eivät uskalla laittaa esille joulukuusia eivätkä mainostaa joululahjoja. Rukoilemme, että kristityt löytäisivät vaihtoehtoisia tapoja juhlistaa joulua ja levittää sen voimallista sanomaa.

Ps. 24:6-7 Tässä me olemme, kansa joka pyrkii luoksesi, joka etsii kasvojasi, Jaakobin Jumala! (sela) Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee.

Iran 23.12.2022

Iranissa kristityt lapset eivät puhu joulusta koulutovereilleen. He joutuvat pitämään uskonsa salassa. Varjele, Herra, heidän salaisia joulujuhliaan. Ole suojana, etteivät ne paljastu viranomaisille, vaikka sydämissä kaikuu riemulaulu Jeesukselle.

Ps. 36:8-10 Ihmeellinen on sinun armosi, Jumala! Sinun siipiesi suojaan rientävät ihmislapset. Sinä ruokit heidät talosi runsain antimin ja annat heidän juoda ilosi virrasta. Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon.

Irak 17.12.2022

Teidän tuellanne Open Doors on myöntänyt Irakissa tähän mennessä 276 mikrolainaa. Kiitämme, Herra, uusista yrityksistä ja siitä vakaudesta ja avusta, jota nämä lainat merkitsevät irakilaisille perheille.

Luuk. 6:38 Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.

Lähi-itä 16.12.2022

Jumala, kiitämme Open Doorsin Lähi-idän kumppaneista. He ovat järjestäneet naisille, nuorille ja perheille toimintaa, joka on ollut suureksi siunaukseksi. Osallistujat ovat nauttineet opetuksesta, keskinäisestä yhteydestä, rohkaisusta ja rukouksesta turvallisessa ympäristössä.

2. Tess.2:16-17 Itse Herramme Jeesus Kristus ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja on armossaan antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, rohkaiskoot sydämiänne ja antakoot teille aina voimaa hyviin tekoihin ja puheisiin.

Irak 15.12.2022

Suljetaan rukoukseen irakilainen Mimi, 12, ja hänen perheensä. He voivat nyt jäädä Irakiin, mutta kristittyjen asema siellä ei ole paranemassa. Heitä syrjitään edelleen, ja vaino on lisääntymässä. Herra, anna Mimille kestävyyttä. Anna hänen perheensä ja pienen kristittyjen yhteisön pysyä edelleen vahvoina.

Tess. 5:23 Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.

Brunei 14.12.2022

Kristityt ovat Bruneissa pieni vähemmistö, ja monia nuoria syrjitään heidän uskonsa vuoksi. Kouluissa ja yliopistoissa niin ikätoverit kuin opettajat suhtautuvat heihin vihamielisesti. Herra, anna nuorten kokea Jeesuksen läsnäolo ja anna heille rohkeutta pysyä lujina uskossaan ja olla valona muille.

Hepr. 10:23 Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava.

Indonesia 30.11.2022

Lukutaidottomuus on Indonesiassa pitkäaikainen ongelma. Kiitos, Jumala, Sumista*, joka oppi lukemaan 40-vuotiaana, kun hän halusi tietää enemmän Jeesuksesta. Nyt Sumi on 70-vuotias ja lukenut koko Raamatun useita kertoja!

Ps. 119:105 Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.

Indonesia 29.11.2022

Evelyn* selvisi kirkkoiskusta, mutta loukkaantui siinä. Hän aikoo aloittaa yliopisto-opinnot tänä vuonna, mutta arkuus ja pelko voivat välillä lamaannuttaa hänet. Anna, Herra, hänelle ystäviä, jotka osaavat tukea häntä uudessa elämänvaiheessa.

Room. 15:13 Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Indonesia 28.11.2022

Neljä vuotta sitten raaka pommi-isku tuhosi kirkon Indonesiassa. Kristittyjä kuoli ja loukkaantui. Suljemme rukoukseen henkiin jääneet, jotka edelleen kantavat vammojensa arpia. Vaikka heidän fyysinen kipunsa olisi jo poissa, jäljellä ovat henkiset traumat ja heikko itsetunto. Herra, anna heidän tuntea sydämissään, miten syvästi heitä rakastat.

Jes. 49:15-16 Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt, ja niin sinun muurisi ovat aina silmieni edessä.

Irak 26.11.2022

Pyhä Jumala, kiitämme työstäsi Irakissa. Sinne on voinut viime aikoina tuoda Raamattuja avoimemmin, ja monet kristityt ovat voineet jäädä maahan vaaroista huolimatta. Anna heidän loistaa evankeliumin valoa ympärilleen.

Jes. 25:1 Herra, sinä olet minun Jumalani! Sinun korkeuttasi laulan, sinun nimeäsi ylistän, sillä sinä toteutit ihmeellisen suunnitelman, kaukaa harkitun, varman ja luotettavan.

Bhutan 25.11.2022

Bhutanissa on vaikea löytää paikkaa jumalanpalveluksen järjestämiseen. Kristittyjen ei sallita vuokrata tiloja seurakuntaa varten, ja kotiseurakuntien kokoontumiset keskeytetään usein. Rukoilemme Herra, että osoitat Bhutanin kristityille tilat jumalanpalveluksia varten.

Ps. 90:13,16 Herra, käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt? Armahda meitä, palvelijoitasi! Anna palvelijoittesi nähdä suuret tekosi, anna lastemme nähdä kunniasi loisto.

Iran 24.11.2022

Iranissa kristitty voidaan vangita uskonsa vuoksi. Aiemmin tänä vuonna eräs pastori tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen, koska hän johti kotikirkkoa. Kaksi naista sai kuuden vuoden tuomiot. Herra, rukoilemme että nämä tuomiot kumotaan. Rukoilemme uskonnonvapautta Iraniin.

Hepr. 10:23 Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava.

Pohjois-Korea 23.11.2022

Herra, suljemme rukoukseen vainotut kristityt ja maanalaisten seurakuntien johtajat Kiinan ja Pohjois-Korean kaltaisissa maissa. Auta heitä pysymään lujina uskossa ja kokemaan sinun toivosi, lohdutuksesi ja rakkautesi joka päivä.

2. Kor. 9:8 Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää.

Pohjois-Korea 22.11.2022

Pu-ri* johtaa erästä Pohjois-Korean maanalaista seurakuntaa, joka on kärsinyt koronapandemian aiheuttamasta nälänhädästä ja talouslamasta. Katso, Herra, heidän puoleensa. Anna heille jokapäiväinen leipä ja auta heitä selviämään ahdingosta.

Fil. 4:19 Minun Jumalani on Kristuksen Jeesuksen tähden antava teille taivaallisen kunniansa rikkaudesta kaiken, mitä tarvitsette.

Pohjois-Korea 21.11.2022

Tuomme, Herra, eteesi Open Doorsin kumppanit, jotka toimittavat Pohjois-Korean maanalaisille seurakunnille elintärkeitä tarvikkeita, kuten ruokaa, lääkkeitä ja kirjoja. Avaa kulkureitit, joita pitkin tarvikkeet pääsevät perille, ja poista kaikki matkustusrajoitukset.

1. Joh. 5:4 Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme.

Kiina 20.11.2022

Kiinalainen Eysa* on salainen uskova. Hän on nyt työssä ansaitakseen rahaa perheelleen, mutta hänen todellinen kutsumuksensa on opiskella raamattukoulussa ja edistää Jumalan valtakuntaa. Kiitos, Herra, Eysan palavasta uskosta. Siunaa hänen tulevaisuudensuunnitelmansa.

Ps. 63:4-5 Suurempi kuin elämä on sinun armosi. Minun huuleni ylistävät sinua. Jumalani, minä kiitän sinua niin kauan kuin elän, minä turvaan sinuun, kohotan käteni sinun puoleesi.

Pohjois-Korea 18.11.2022

Ihmiskaupan kohteeksi joutuneet naiset ovat löytäneet apua Pohjois-Korean maanalaisesta kirkosta. Open Doorsin kenttätyöntekijät kutsuvat heitä erityisiin raamatturyhmiin, joissa he saavat kokea yhteisöllisyyttä ja Kristuksen rakkautta. Kiitos, Herra, että olet pelastanut nämä sisaremme. Varjele heitä ja heissä versovaa uskoa.

Jer. 31:25 Väsynyttä minä juotan, nääntyneen minä ravitsen.

Pohjois-Korea 17.11.2022

Aaron* tekee työtä Pohjois-Korean maanalaisessa kirkossa. Hallitus tarkkailee häntä tiiviisti ja puuttuu hänen yrityksiinsä auttaa vainottuja kristittyjä. Rohkaise, Herra, Aaronia ja osoita hänelle keinot hankkeiden toteuttamiseen.

Joh. 16:33 Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.

Kiina 16.11.2022

Kiinalaista Zengiä* ja hänen vaimoaan valvotaan, ja paikallisviranomaiset käyvät heillä usein tarkastuskäynneillä. Vaikka Zengiä on kielletty saarnaamasta, hän todisti viranomaisille Jumalan ihmeistä, joita hän on kokenut. Kertomus vaikutti viranomaisiin, ja he kehottivat Zengiä pysymään uskossaan. Kiitos sinulle, ihmeellinen Jumala!

2 Kor. 2:14 Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua

Vietnam 15.11.2022

Vietnamissa pastori Joanin* ja hänen miehensä, pastori Tanin* talon ulkopuolelle on asetettu valvontakamera, joka rajoittaa heidän liikkumistaan. Jos heidän kotiinsa kokoontuu kristittyjä, heitä uhkaa pidätys. Herra, vapauta heidät voimallasi valvonnasta ja anna heidän päästä liikkumaan vapaasti.

Ps. 32:7 Sinä olet minulle turvapaikka, sinä varjelet minut vaarasta. Riemuhuudot kajahtavat ympärilläni, kun sinä autat ja pelastat. (sela)

Intia 14.11.2022

Intian Assamissa on ollut voimakkaita tulvia. Ihmisiä on kuollut ja monet ovat joutuneet jättämään kotinsa. Rakas Jumala, ole heidän lohtunaan ja anna tulvien väistyä, niin että he pääsevät takaisin koteihinsa.

Ps. 91:4 Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.

Intia 13.11.2022

Open Doorsin yhteistyökumppanit auttavat tulonhankkimisprojektien avulla Intian syrjittyjä kristittyjä, joista monet eivät saa apua mistään muualta. Kiitos anteliaista tukijoista eri puolilla maailmaa sekä paikalliskumppaneista, jotka pysyvät uskollisesti vainottujen kristittyjen rinnalla.

1. Aik. 29:12 Sinulta tulevat rikkaus ja kunnia, kaikkea sinä hallitset. Kaikki voima ja valta on lähtöisin sinulta, sinun vallassasi on tehdä suureksi ja väkeväksi kenet tahdot.

Bhutan 12.11.2022

Open Doorsin yhteistyökumppanit jatkavat koulutusohjelmia ja seurakuntavierailuja Bhutanissa. Tulvat ovat kuitenkin vaikeuttaneet työtä. Taivaallinen Isämme, osoita kumppaneillemme jokin toinen keino rohkaista ja tukea Bhutanin kristittyjä.

1. Tess. 5:21,24 Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa.

Bangladesh 11.11.2022

Kiitos, Herra, siitä, että Bangladeshissa pystyttiin järjestämään naisten konferenssi monsuunista huolimatta. Tue ja vahvista näitä naisia, joista voi nousta Bangladeshiin uusia johtajia. Anna konferenssin annin rohkaista ja innostaa heitä. Anna heille rohkeutta vaikuttaa myönteisesti kansakuntansa kehitykseen.

1. Tess. 5:16-18 Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.

Malesia 10.11.2022

Naisiin ja lapsiin kohdistuva perheväkivalta on lisääntynyt Malesiassa huolestuttavasti. Isä, anna Pyhän Henkesi uudistaa uhrien sydämiä ja herättää väärintekijät katumaan tekojaan. Täytä nämä perheet ja kodit rauhalla ja rakkaudella.

Apt. 1:8 Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.

Nepal 09.11.2022

Nepalilainen Sarita Neupane* pyytää rukousta saadakseen taloudellista tukea. Kristittynä hän ei saa rahaa mistään. Hänellä on teini-ikäinen poika, mutta ilman riittäviä varoja hän ei pysty kustantamaan tämän koulutusta. Herra, jätämme tämän asian sinun hyviin käsiisi.

Ps. 55:23 Jätä kaikki taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen. Hän ei ikinä salli hurskaan sortua.

Myanmar 08.11.2022

Nuorten huumeriippuvuus on lisääntynyt Myanmarin sisällissodan seurauksena. Juntta huolehtii huumeiden saatavuudesta, jotta riippuvuus lamaannuttaisi väestön, erityisesti nuoret. Rukoilemme heidän puolestaan. Rukoilemme, että kristityt nuoret vastustaisivat kiusausta.

Ef. 6:13 Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen.

Irak 05.11.2022

Liian monet lapset kärsivät eri puolilla maailmaa sodan ja pakolaisuuden tuhoisista seurauksista. Pyhä Jumala, anna sodan runtelemien maiden (kuten Irakin, Syyrian ja Ukrainan) lapsille valoisa, turvallinen ja vakaa tulevaisuus ja uskonnonvapaus.

Ps. 10:12,14 Riennä avuksi, Herra! Jumala, kohota kätesi! Älä unohda avuttomia! Sinä näet kaiken, tuska ja murhe ei jää sinulta huomaamatta, sinä ojennat kätesi. Sinulle köyhä ja orpo uskovat asiansa, sinä annat avun.