Keski-Aasia 27.06.2020

Kotikirkkoa johtava Anastasia* on johdattanut monia Kristuksen luo. Poliisi uhkailee ja valvoo häntä, mutta hän järjestää naisille kokoontumisia vuorilla. Rukoillaan, etteivät ne paljastu. ”Salainen poliisi pitää minua vanhana, eläkkeelle jääneenä naisena. Mutta Jumala ei jää eläkkeelle, enkä myöskään minä. Hänen valtakunnassaan on paljon työtä.”

Ps. 102:25-27 Minä sanon hänelle: Jumalani, älä ota minua pois puolitiessä! Sinä elät iäti, ajasta aikaan. Jo ammoin sinä laskit maan perustukset, sinun kättesi työtä ovat taivaat. Ne katoavat, mutta sinä pysyt.

Kuvalähde: Kurkistus salaiseen seurakuntaan: Kuinka seurakunta kokoontuu Keski-Aasiassa

Indonesia 22.06.2020

Rukoillaan kristittyjen työntekijöiden retriitin puolesta Sumatralla. Monet tekevät työtä hyvin pienin resurssein ja yksin, kaukana muista. Retriitti on hyvä mahdollisuus kerätä voimia ja jakaa työn haasteita muiden kanssa. Rukoillaan, että Herra hoitaa retriittiin tulijoita ja varustaa heidät palaamaan työkentilleen virkistyneinä.

Ps. 104:28 Sinä annat, ja jokainen saa osansa, avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi.

Kuvalähde: Seitsemänvuotiaan kristityn tytön raiskauksesta 14 vuoden vankeusrangaistus Pakistanissa

Sri Lanka 21.06.2020

Kirkon johtajat ovat huolestuneita karanteenin vaikutuksista uusiin uskoviin. Ilman mahdollisuutta kuulla Jumalan sanaa ja tavata muita uskovia heidän on vaikea kestää painetta uskonsa kieltämiseen. Rukoillaan, että he löytävät yhteyden muihin kristittyihin internetin kautta.

Ps. 119:17-18 Pidä huolta minusta, palvelijastasi, niin saan elää ja noudattaa sinun sanaasi. Avaa silmäni näkemään sinun lakisi kaikkine ihmeineen.

Kuvalähde: Miksi haavoittunut srilankalainen kristitty laulaa toivosta?

Myanmar 18.06.2020

Rukoillaan, että Herra suojaa Covid-19-virukselta niitä, jotka asuvat pohjoisessa Kachinin osavaltiossa, Kiinan tuntumassa. Heidän joukossaan on paljon pakolaisiksi lähteneitä kristittyjä. Pakolaisleireillä on suuri tartuntavaara, eikä sairaaloita ja julkista terveydenhuoltoa ole.

Ps. 121:8 Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina.

Kuvalähde: Tutustu Myanmarin tulevaisuuteen

Jemen 12.06.2020

Kiitetään Mohammadista ja Alimasta*, jotka käynnistivät kotonaan neljä salaista kotiryhmää. Valitettavasti he ovat nyt joutuneet pakenemaan maasta. ”Toivon, että voimme palata Jemeniin”, sanoo Mohammad. ”Toivon, että kerran saan nähdä kirkon kasvavan ja kantavan runsasta hedelmää.” Herra, pyydämme että vastaat tähän rukoukseen.

Ps. 27:1-2 Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin? Kun vainoojat käyvät minua kohti iskeäkseen hampaansa minuun, he itse kaatuvat.

Kuvalähde: Raamattujen jakaminen

Jemen 11.06.2020

Jemen on kieltänyt kirkon julkisen toiminnan ja yksityiset jumalanpalvelukset. Herra, rukoilemme että rohkaiset ja suojaat uskovia, jotka vaarasta välittämättä kokoontuvat salaa pienissä ryhmissä.

Ps. 27:7-8 Herra, kuule, kun huudan sinua! Ole minulle armollinen, vastaa pyyntööni. Sydämeni muistaa sinun sanasi: ”Etsikää minun kasvojani.” Herra, minä tahdon etsiä sinua.

Kuvalähde: Raamattujen jakaminen

Jemen 10.06.2020

Jemenin terveydenhuoltojärjestelmä on heikko, ja varsinkin köyhien on vaikea saada mitään apua. Rukoillaan, että sodassa vaurioituneet sairaalat rakennetaan uudelleen, että niihin saadaan lääkkeitä ja tarvikkeita ja että lääkärit ja hoitajat saavat palkkaa ja pystyvät tekemään työtä.

Ps. 39:8,11,13 Herra, onko minulla vielä toivoa? Kaikki on sinun varassasi. — Ota vitsauksesi minun päältäni, en kestä enää kätesi iskuja. — Kuule rukoukseni, Herra, ota vastaan avunhuutoni.

Kuvalähde: Kristus toimii islamin sydämessä Arabiassa

Jemen 09.06.2020

Noin 17 miljoonaa jemeniläistä tarvitsee välitöntä ruoka-apua. Rukoillaan, että humanitaarisen avun reitti pahimmin kärsiville alueille pysyy auki maassa vallitsevasta konfliktista huolimatta, niin että nälän, janon ja tautien piinaamat saavat kipeästi tarvitsemaansa apua.

Ps. 33:18 Herran silmä on niiden yllä, jotka palvelevat häntä ja luottavat hänen uskollisuuteensa. Hän pelastaa heidät kuoleman vaaroista ja auttaa nälkävuosien yli.

Kuvalähde: Kristittyjen vainot vuonna 2018

Marokko 04.06.2020

Suljetaan rukoukseen Kais*, nuori uskova, joka menetti kaiken päättäessään seurata Jeesusta. Hän rakentaa elämäänsä vähitellen uudelleen mutta kohtaa koko ajan vastuksia. Rukoillaan, että Kristus auttaa häntä kestämään.

Ps. 33:22 Herra, tue meitä uskollisesti, kun me panemme toivomme sinuun.

Kuvalähde: Kristittyjen ja seurakuntajohtajien kouluttaminen

Libya 03.06.2020

Suljetaan rukoukseen Marwan*, yksin jäänyt uskova, jota perhe painostaa kieltämään uskonsa. Johdata Herra hänet kristittyjen yhteyteen, niin että hän saa tarvittavaa rohkaisua pysyäkseen Jeesuksessa.

Ps. 28:7 Herra on minun voimani ja kilpeni, häneen minä luotan. Minä sain avun, ja minun sydämeni riemuitsee.

Kuvalähde: Pohjois-Afrikan nuori kirkko – Open Doorsin 5-vuotinen koulutusohjelma tukee pastoreita

Iran 23.05.2020

Muistetaan Iranin uskovia, jotka ovat vankilassa tai viranomaisten valvonnassa. Rukoillaan, että heidän sydämissään vallitsee Jeesuksen rauha ja että he luottavat Isän Jumalan olevan lähellä, olipa tilanne miten vaikea tahansa.

Ps. 62:9 Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme.

Kuvalähde: Uusi salainen uskova Nava (21) Iranista:

Iran 21.05.2020

Monet asiantuntijat katsovat, että Iranin hallitus ei kerro koronakriisin todellista mittakaavaa. Erään kotikirkon johtaja kirjoittaa: ”Kuolemme, eikä kukaan näytä välittävän – ja meitä on paljon!” Pyydetään Jumalaa vuodattamaan parantava voimansa ja antamaan vallanpitäjille viisautta pysäyttää taudin leviäminen.

Ps. 138:7 Vaikka minä kuljen ahdingosta ahdinkoon, sinä annat minulle voimaa elää. Vihamieheni tahtovat minulle pahaa, mutta sinä ojennat kätesi, sinun väkevä kätesi pelastaa minut.

Kuvalähde: Naiset, joita vainotaan uskonsa tähden kohtaavat erilaista vainoa kuin miehet – uusi raportti

Irak 17.05.2020

Siunaa Herra koronapotilaita hoitavia lääkäreitä ja sairaanhoitajia ja varjele niitä, joilla ei ole varaa tai mahdollisuutta hoitoon. Open Doorsin yhteistyökumppani Isä Daniel kertoo, että Irakin terveydenhuoltojärjestelmä on heikko. ”Ainoa tapa pysyä turvassa on jäädä kotiin. Täällä on vakava kriisi.”

Ps. 130:1-2 Syvyydestä minä huudan sinua, Herra. Herra, kuule minun ääneni, tarkatkoot sinun korvasi rukoustani.

Kuvalähde: Lähi-idässä vanhemmuus on vainon puristuksessa

Irak 16.05.2020

Irak sulki koulut, yliopistot, ravintolat ja julkiset tilat koronaepidemian varotoimenpiteenä. Rukoillaan, että lasten opetus jatkuu, sillä monet ovat jo valmiiksi jäljessä opinnoissa Isisin aiheuttaman vaaran vuoksi. Anna Herra koteihin iloa ja rauhaa.

Ps. 40:18 Minä olen köyhä ja avuton, mutta sinä, Herra, pidät minusta huolen. Sinä olet apuni ja pelastajani. Jumalani, älä viivy!

Kuvalähde: Maailmanpolitiikkaan vaikuttanut Isä Daniel Suomeen

Jemen 11.05.2020

Rukoillaan rauhaa Jemeniin. Jos sota vain jatkuu vuonna 2020, siitä tulee maailman köyhin valtio. Kiitetään Herraa siitä, että vaikka uskovia on vain kourallinen ja maassa on sota, he saavat kasvaa kypsiksi uskossa rakastaen maataan.

Ps. 63:9 Koko voimallani minä tarraudun sinuun, ja sinun oikea kätesi tukee minua.

Kuvalähde: Koptikristityt uskonnollisten vainojen kärjessä

Ramadan vaikeuttaa kaikissa muslimimaissa asuvien kristittyjen elämää ja asettaa heidät erityisen uhan alle. Rukoillaan, että Pyhä Henki hillitsee radikaaleja islamistiryhmiä, kuten Boko Haram Nigeriassa, AQIM Malissa, entinen Seleka Keski-Afrikan tasavallassa, ADF Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Al-Shabaab Somaliassa.

Ps. 34:8 Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa, ja pelastaa heidät.

Kuvalähde: Seurakuntien elinehto on uusien uskovien opetuslapseuttaminen

Pohjois-Afrikka 04.05.2020

Koronakriisin vuoksi Pohjois-Afrikan salakristityt ovat joutuneet entistä pahemmin eristyksiin. Rukoile Saharan pohjoispuolella toimivien Open Doors -tiimien puolesta. Rukoile, että verkkoon siirtynyt raamattuopetus, rukoukset ja seurakuntayhteys tavoittaisivat sitä tarvitsevat ja että kirkko voisi olla suolana ja valona tänä pelon ja eristäytyneisyyden aikana.

Ps. 17:6 Minä huudan sinua avuksi, Jumala, ja sinä vastaat minulle. Kuuntele minua, kuule, mitä puhun sinulle.

Kuvalähde: Seurakuntien elinehto on uusien uskovien opetuslapseuttaminen

Pohjois-Afrikka 03.05.2020

Alima (22) on imaamin tytär mutta salakristitty. Isä löysi äskettäin hänen Raamattunsa ja uhkasi tappaa hänet. Alima onnistui pakenemaan ja on nyt Open Doorsin suojissa. Rukoillaan siunausta hänelle ja häntä auttaville Open Doorsin työntekijöille.

Ps. 32:8 ”Minä opetan sinua”, sanoo Herra, ”minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.”

Kuvalähde: Kirkon toiminta Pohjois-Afrikassa saa uusia muotoja vainojen keskellä

Malesia 29.04.2020

Salaa uskovien valvontaa tehostetaan ramadanin aikaan ja monien on vaikea salata uskoaan Kristukseen. Eräs heistä kertoo: ”Perheeni kysyy aina, joko olen paastonnut ja rukoillut. Valehtelin, vaikka tiedän sen olevan väärin. Minulla ei ole vaihtoehtoa: muutoin paljastun.” Rukoillaan viisautta ja rohkeutta toimia oikein.

Ps. 27:14 Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan!

Kuvalähde: World Watch -listan sijalla #42: Malesia

Jemen 28.04.2020

Joissakin Persianlahden maissa kristitty, jonka nähdään juovan vettä tai syövän jotain, voidaan pidättää ja hänen päänsä ajellaan julkiseksi rangaistukseksi syömisestä ramadanin aikaan. ”Rukoilkaa puolestamme”, pyytää OD:n paikallinen työntekijä. ”Ramadan aiheuttaa erityistä painetta ja valvontaa. Rukoilkaa meille voimaa, kärsivällisyyttä ja herkkyyttä asioihin suhtautumisessa.”

Ps. 119:50 Sinun lupauksesi on kurjuudessa lohtunani, se virvoittaa minut jälleen.

Kuvalähde: World Watch -listan sijalla #8: Jemen

Indonesia 27.04.2020

Suljetaan rukoukseen muslimitaustaiset kristityt, jotka kertovat uskostaan ramadanin aikana. ”Ramadan on oikeastaan täydellinen hetki kertoa evankeliumista”, sanoo Lina*. ”Juuri silloin muslimeja on helppo tavoittaa ja kertoa heille Jumalan pelastustyöstä.”

Ps. 119:45-46 Sinun säädöstesi mukaan minä tahdon elää, ja siksi voin kulkea kevein mielin. Kuninkaittenkin edessä kerron arkailematta sinun liitostasi.

Kuvalähde: Open Doors kouluttaa pyhäkoulunopettajia Indonesiassa

Marokko 24.04.2020

Ramadan on yksinäistä aikaa monille muslimitaustaisille kristityille. Rukoillaan, että he kokevat Herran läsnäoloa ja lohdutusta. Pyydetään myös hengellistä suojaa, ettei heitä juuri nyt painosteta palaamaan islamiin.

Ps. 119:10 Koko sydämestäni minä kysyn sinun tahtoasi, älä anna minun eksyä käskyjesi tieltä.

Kuvalähde: World Watch -listan sijalla #35: Marokko

Intia 22.04.2020

Rukoillaan OD:n yhteistyökumppaneiden eri puolilla Intiaa järjestämien elinkeino- ja ammattikoulutusprojektien puolesta. Pyydetään, että Jumala suo niiden kautta veljillemme ja sisarillemme mahdollisuuden ansaita elantonsa ja huolehtia perheistään.

Ps. 119:65-66 Herra, hyvin sinä olet palvelijallesi tehnyt, olet tehnyt sanasi mukaan. Anna minulle tietoa, anna oikeaa ymmärrystä, minä turvaan sinun käskyihisi.

Kuvalähde: Intialainen maanviljelijä Mohan: ”Jeesuksen vuoksi voin luopua kaikesta muusta”

Intia 21.04.2020

Monet Intiassa toimivat kristityt järjestöt ovat menettämässä FCRA-rekisteröintinsä, joka on edellytys ulkomaisten lahjoitusten saamiselle. Vaikuttaa siltä, että hallitus pyrkii vähin äänin lopettamaan kristittyjen toiminnan Intiassa. Pyydetään Jumalaa johdattamaan asioita niin, että järjestöt voivat jatkaa työtään.

Ps. 119:85-86 Röyhkeät kaivavat tielleni kuoppia, nuo, jotka eivät piittaa sinun laistasi. Sinun käskysi ovat oikeat. Auta minua! He vainoavat minua syyttä.

Kuvalähde: Intialainen maanviljelijä Mohan: ”Jeesuksen vuoksi voin luopua kaikesta muusta”

Intia 20.04.2020

Rukoillaan Jumalan varjelusta kotikylästään paenneelle pastorille, jonka ääriainekset uhkasivat tappaa, koska hän oli johtanut monia kyläläisiä Kristuksen luo. Rukoillaan, että hän saa palata palvelemaan ja vahvistamaan kylän kristittyjä perheitä mahdollisimman pian.

Ps. 119:107 Herra, paljon olen joutunut kärsimään. Anna minun elää – tee sanasi mukaan!

Kuvalähde: Intialainen maanviljelijä Mohan: ”Jeesuksen vuoksi voin luopua kaikesta muusta”

Intia 19.04.2020

15 kristittyä perhettä käy oikeustaistelua omista maistaan, joita muut estävät heitä viljelemästä heidän uskonsa vuoksi. Rukoillaan, että oikeus on perheiden puolella.

Ps. 94:14-15 Herra ei hylkää omiaan, ei jätä kansaansa. Oikeus tulee jälleen voimaan, rehellisyys palaa ihmisten sydämiin.

Kuvalähde: Intialainen maanviljelijä Mohan: ”Jeesuksen vuoksi voin luopua kaikesta muusta”

Nigeria 13.04.2020

Muistetaan vanhempia, joiden tyttäret siepattiin Chibokin koulusta kuusi vuotta sitten. Heistä yli sata on edelleen kateissa. Jatketaan rukousta tyttöjen vapautumiseksi ja rukoillaan vanhemmille tietoisuutta siitä, ettei mikään voi erottaa heitä Jumalan rakkaudesta Kristuksessa Jeesuksessa.

Ps. 34:19 Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

Kuvalähde: KULTAISET KYYNELEET

Sri Lanka 07.04.2020

Muistetaan pääsiäisen lähestyessä viime pääsiäisen pommi-iskujen uhreja. Rukoillaan kolmannen asteen palovammoista toipuvan Rebekahin puolesta. Hänen hoitonsa jatkuu tänä vuonna. Pyydetään Herralta uutta voimaa hänelle ja hänen perheelleen.

Ps. 34:8 Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa, ja pelastaa heidät.

Kuvalähde: Sri Lanka Jumala on murheemme keskellä

Tunisia 05.04.2020

Suljetaan rukoukseen kristityksi kääntynyt Amira*. Kun isä kuuli kääntymisestä, hän alkoi painostaa tytärtä takaisin islamiin. Isä haluaa Amiran lopettavan opiskelun ja palaavan perheen luo. Rukoillaan Amiralle Jumalan johdatusta ja sinnikkyyttä.

Ps. 34:20 Monet vaivat kohtaavat vanhurskasta, mutta kaikista niistä Herra hänet vapauttaa.

Kuvalähde: Pohjois-Afrikan nuori kirkko – Open Doorsin 5-vuotinen koulutusohjelma tukee pastoreita

Pakistan 31.03.2020

Kristittyjä naisia eri puolilla maailmaa vainotaan sekä uskon että sukupuolen vuoksi. Suljetaan rukoukseen Open Doorsin yhteistyökumppanit, joiden antama luku-, elämäntaito- ja raamattuopetus sekä traumaterapia palauttavat haavoitetuille toivon ja ihmisarvon.

Ps. 41:2 Hyvä on sen osa, joka pitää huolta avuttomasta. Sitä ihmistä Herra auttaa hädän päivänä.

Kuvalähde: Seitsemänvuotiaan kristityn tytön raiskauksesta 14 vuoden vankeusrangaistus Pakistanissa