Intia 21.07.2021
Kun Rupa* koki Jumalan kutsun seurata Jeesusta ja palvella häntä, hänen isänsä oli äärimmäisen vihainen ja kieltäytyi tukemasta häntä. Maailmanlaajuinen veljien ja sisarten tuki ja heidän rukouksensa ovat kuitenkin mahdollistaneet Rupan opintojen jatkumisen.

Hän sanoo: ”Sanani eivät riitä kiittämään järjestöä, joka on tullut auttamaan minua. Olen todella kiitollinen opintoihin saamastani taloudellisesta tuesta. Rukoilen päivittäin, että Jumalan siunaukset olisivat hänen kansansa yllä.”

”Kun saan opintoni valmiiksi, haluaisin olla mukana lapsi- ja nuorisotyössä. Jo nyt palvelen paikallisessa seurakunnassa ja kerron Kristuksesta kaikille, joita tapaan. Reagoipa isäni miten tahansa, jatkan Jumalan työtä. Uskon, että vielä tulee päivä, jolloin isäni riemuitsee päätöksistäni samalla tavalla kuin taivaallinen Isäni.”

Lue Matteus 10:35-37

”Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. Viholliset ovat oman talon väkeä. Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle.”

Rukoile:

– Kiitä Jumalaa siitä, että isän vihasta huolimatta Rupa etsii ensin Jumalan valtakuntaa.

– Rukoile, että Rupan rukouksiin vastataan ja että myös hänen isänsä voisi oppia rakastamaan Jumalaa ja iloita tyttärensä alttiudesta palvella Jeesusta.

– Rukoile, että Jumala siunaa Rupan opinnot ja ohjaa häntä, kun hän etsii palvelutehtäväänsä.

– Rukoile myös kaikkien muiden nuorten puolesta, joita Open Doorsin paikalliset kumppanit tukevat. Rukoile, että Jumala siunaisi heitä heidän opinnoissaan ja auttaisi heitä käyttämään oppimaansa palvellakseen häntä.

Intia 18.07.2021
Sumitra* on pohjoisintialainen kristitty. Yksi hänen suurimpia haasteitaan on sosiaalinen eristäminen. Uskonsa vuoksi hän ei saanut töitä yhteisössään, ja perheen oli pinnisteltävä pysyäkseen hengissä. ”Pystyimme hädin tuskin syömään kahdesti päivässä”, hän kertoo.

Open Doorsin kumppanit kuitenkin auttoivat perustamaan kylään pienen ranskanperunatehtaan. Se tuo toimeentulon Sumitralle ja muille kristityille perheille, jotka eivät uskonsa vuoksi ole saaneet töitä.

Sumitra kertoo: ”Pystyn nyt täyttämään perheeni tarpeet. Taloudellinen tilanteeni on paljon parempi. Tulen toimeen omillani enkä ole enää työtön. Haluan kiittää kaikkia Open Doorsin kumppaneita siitä, että he auttoivat meitä niin monin eri tavoin. On hämmästyttävää, kuinka he pysyivät rinnallamme vaikeina aikoina. Kiitos, että toitte elämääni onnellisuutta.”

Lue Psalmi 146:7a

”Herra hankkii oikeutta sorretuille, nälkäisille hän antaa leipää.”

Rukoile:

– Rukoile Sumitran ja hänen yhteisönsä muiden uskovien puolesta, jotta Jumala antaisi kylän tehtaan edelleen siunata heitä ja täyttäisi heidän tarpeensa.

– Rukoile myös, että Jumala käyttäisi heitä todistajina naapureille, jotka kieltäytyivät antamasta heille töitä, ja että he loistaisivat hänen valoaan koko yhteisössä.

Intia 09.07.2021
Gaurav julisti innokkaasti evankeliumia, ja usein sekä äärihindut että alueen asukkaat uhkailivat häntä ja käskivät häntä lopettamaan. Kun hän kieltäytyi, häntä syytettiin valheellisesti siitä, että hän olisi petollisin keinoin käännyttänyt ihmisiä kristinuskoon. Hänet ja hänen kaksi ystäväänsä vangittiin neljäksi kuukaudeksi.

Vapautumisensa jälkeen heiltä kului kolme vuotta syyttömyytensä todistamiseen. “Tuona aikana meillä ei ollut kunnon töitä”, Gaurav kertoo. “Yhteisömme piti meitä rikollisina, eikä kukaan halunnut olla tekemisissä kanssamme. Tein kovasti töitä pienellä maatilkullamme ja hain väliaikaisia töitä sieltä täältä.”

“Open Doorsin kumppanit auttoivat meitä selviytymään ja opastivat kaikessa myös oikeusprosessin aikana. Lopulta minut ja ystäväni todettiin syyttömiksi. Kiitämme Jumalaa kaikista, jotka ympäri maailmaa rukoilevat intialaisten puolesta.”

Lue Johannes 8:36

“Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.”

Rukoile:

– Kiitä Jumalaa siitä, että Gaurav ja hänen ystävänsä pystyivät puhdistamaan maineensa. Pyydä Jumalaa edelleen varjelemaan ja siunaamaan heitä ja heidän perheitään.

– Pyydä, että Jumala suojelee intialaisia veljiämme ja sisariamme valheellisilta syytöksiltä.

– Pyydä voimaa ja rohkeutta vankilassa oleville uskoville sekä apua ja lohtua heidän perheilleen.

– Pyydä viisautta Open Doorsin paikallisille yhteistyökumppaneille, kun he tukevat kristittyjä näissä haasteissa.

Intia 08.07.2021
Vinita on noin 25-vuotias kristitty Intiasta. Hän pitää pientä kauppaa omassa kodissaan, ja hänen miehensä työskentelee tehtaassa. Heillä on vuoden ikäinen pieni tyttö. Tultuaan uskoon he ovat kohdanneet yhteisönsä jatkuvaa ahdistelua. “Yritin kertoa evankeliumia monille, mutta he eivät kuunnelleet”, Vinita kertoo. “He vastasivat minulle ilkeästi, että palvelen vierasta jumalaa heidän omien jumaliensa ja jumalattariensa sijaan.”

Vaino yltyi vähän aikaa sitten. Eräänä päivänä, kun Vinita rukoili kotonaan pastorin ja tämän perheen kanssa, äärihindut ryntäsivät sisään ja alkoivat lyödä heitä metallisilla putkilla. He heittivät Vinitan tyttövauvan maahan, mutta – kiitos Herralle – lapsi sai vain pieniä naarmuja jalkoihinsa. Vinita ja muut paikalla olleet loukkaantuivat vakavammin. Tilanne paheni entisestään, kun he hakeutuivat julkiseen sairaalaan, sillä äärihindujen painostuksesta henkilökunta kieltäytyi hoitamasta heitä.

Open Doorsin paikalliset kumppanit maksoivat heidän hoitonsa yksityissairaalassa ja auttavat myös oikeuskuluissa, sillä Vinita ja muut uhrit ovat nostaneet oikeusjutun hyökkääjiä vastaan.

Lue Psalmi 32:7

“Sinä olet minulle turvapaikka, sinä varjelet minut vaarasta. Riemuhuudot kajahtavat ympärilläni, kun sinä autat ja pelastat.”

Rukoile:

– Vinita pyytää: “Rukoilkaa tyttäreni ja koko perheeni puolesta, että olisimme turvassa. Pelkäämme jatkuvasti, että he tekevät meille jotain. Rukoile, että he lopettaisivat uhkailun.”

– Pyydä Jumalaa suojelemaan intialaisia veljiä ja sisaria väkivaltaisilta hyökkäyksiltä.

Intia 07.07.2021
Totuus: Tällaisen tavoitteen on julistanut suuren hindulaisen ääriryhmittymän johtaja. Se auttanee selittämään, miksi kristittyihin kohdistuvat vainot ovat lisääntyneet sen jälkeen, kun tavoite julkistettiin ensi kertaa vuonna 2014.

Vaikka monet kristityt ovat saaneet osakseen syrjintää ja väkivaltaa, ovatpa jotkut jopa kuolleet uskonsa takia, intialaisten veljiemme ja sisartemme rohkeus osoittaa, ettei kirkkoa voi tuhota tällä tavoin.

Evankelista nimeltä Ravi* tapettiin hiljattain, koska hän kielloista huolimatta jatkoi uskostaan todistamista. Kun Open Doorsin työntekijät tapasivat hänen vaimonsa Sumin*, tämä sanoi: ”Jos on tarpeen, kuolen Jeesuksen tähden, mutta koskaa en luovu hänestä. Asun täällä edelleen ja jatkan mieheni työtä.”

Lue Kirje filippiläisille 1:21

”Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto.”

Rukoile:

– Ylistä Jumalaa intialaisten veljiemme ja sisartemme, kuten Sumin, rohkeudesta. He pysyvät äärimmäisestä vainosta huolimatta uskollisina Jeesukselle. Pyydä Jumalaa suojelemaan heitä, antamaan heille voimaa ja lohduttamaan heitä.

– Rukoile, että äärihindujen suunnitelma tuhota Intian kristillinen kirkko epäonnistuu kaikilta osin ja sen sijaan he itse kohtaavat Jeesuksen rakkauden ja kääntyvät hänen puoleensa.

– Sinun rukouksesi ja taloudellinen tukesi auttavat Intian kirkkoa selviämään äärimmäisestä vainosta. Open Doors järjestää paikallisten kumppaniensa kanssa kristityille käytännön apua sekä kouluttaa ja rohkaisee heitä. Pyydä Jumalaa auttamaan tätä työtä tekeviä, jotta he tavoittavat ne, jotka eniten apua tarvitsevat.

Intia 05.07.2021
Totuus: Koska monet niistä, jotka kääntyvät uskomaan Jeesukseen, ovat köyhiä ja matalasti koulutettuja, äärihindut väittävät usein, että heille on varmasti maksettu kääntymisestä (joka on laitonta joissakin osavaltioissa). Open Doorsin yhteistyökumppanit sen sijaan kuulevat usein, että ihmiset kääntyvät uskomaan Jeesukseen ihmeparantumisten kautta.

Lue Psalmi 30:3

”Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin avuksi, ja sinä teit minut terveeksi.”

Rukoile:

– Ylistä Herraa siitä, että hän toimii voimallisesti Intiassa ja vetää monia ihmisiä puoleensa ihmeparantumisten kautta. Rukoile, että tämä jatkuu.

– Rukoile niiden puolesta, joita on valheellisesti syytetty siitä, että he olisivat maksaneet ihmisille kristityksi kääntymisestä. Pyydä, että heidän nimensä puhdistetaan tästä syytöksestä.

– Pyydä varjelusta niille, jotka todistavat rohkeasti uskostaan Jeesukseen, vaikka riskinä on, että heitä voidaan syyttää ihmisten pakkokäännyttämisestä.

Intia 01.07.2021
Totuus: Intian perustuslain 25. artiklassa sanotaan, että ”kaikilla on yhtäläinen oikeus omantunnon vapauteen ja oikeus vapaasti tunnustaa, harjoittaa ja edistää uskontoaan”. Intian kristityillä on perustuslakiin kirjoitettu oikeus harjoittaa uskontoaan.

Apostolien teot 10:34–35

”Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi: ”Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä. Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa.”

Rukoile:

– Ylistä Jumalaa siitä, että kaikkiin kansoihin kuuluvat ihmiset, intialaiset mukaan lukien, voivat laittaa toivonsa Jeesukseen.

– Rukoile, että Jumala vahvistaa niitä, jotka tekevät työtä sen puolesta, että uskonnonvapaus toteutuu Intiassa kaikkien kohdalla.

– Ne intialaiset kristityt, joilla ei ole ollut mahdollisuutta käydä kouluja, eivät useinkaan tiedä, että heillä on perustuslain antama oikeus harjoittaa uskontoaan. Open Doorsin paikalliset yhteistyökumppanit kouluttavat heitä tuntemaan oikeuksiaan, niin että he tietävät, miten puolustaa oikeuksiaan, jos heihin kohdistuu vääriä syytöksiä. Rukoile Intian kristityille rohkeutta heidän puolustaessaan omia oikeuksiaan.

Keski-Aasia 27.06.2021

Herra, näet lähetystyöntekijöiden ryhmän, jossa on myös Open Doorsin väkeä. He vievät evankeliumia syrjäseudulle, missä islamin asema on vahva. Jotkut ruokaa ja muuta käytännön apua saaneista köyhistä perheistä ovat tulleet uskoon, heidän joukossaan paikallinen mullah perheineen. Herra, rukoilemme heidän puolestaan, sillä kristityksi kääntyminen on erityisen vaarallista entiselle mullahille.

Room.15:13 Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Keski-Aasia 25.06.2021

Diliana* tuli uskoon vuosi sitten kuultuaan evankelistaa, jonka työtä Open Doorsin tukee. Kun hänen miehensä löysi antamamme Raamatun, hän suuttui ja pieksi vaimonsa pahoin. Herra, pyydämme rohkeutta ja varjelusta Dilianalle. Muuta hänen miehensä sydän niin, että hänkin tulee uskoon.

Miika 6:8 Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä, mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.

Kamerun 22.06.2021

Boko Haramin jatkuvat iskut ovat pakottaneet monet kristityt jättämään maatilansa ja muuttamaan vuorille turvaan. Herra, siunaa Open Doorsin yhteistyökumppaneita, jotka auttavat apua tarvitsevia. Rukoillaan myös, että iskut lakkaavat. Amadou, eräs kristityistä sanoo: ”Rukoilemme, että Herra johdattaa kaikki viholliset uskoon, niin että heistä tulisi osa meitä.”

Ef. 2:19-22 Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen.

Irak 13.06.2021

Open Doorsin yhteistyökumppani, isä Daniel järjestää johtajakoulutusta nuorten vapaaehtoisten ryhmälle Kirkukin seurakunnassa. Käytä, Herra, tätä koulutusta valmistamaan lisää nuoria johtajia palvelemaan seurakuntayhteisöä.

Ps. 25:14 Herra ilmoittaa suunnitelmansa palvelijoilleen, ja he tulevat tuntemaan, millainen on hänen liittonsa.