Uutiset
15.07.2021

Kristus löytyi ramadanin aikana – filippiiniläisessä muslimiperheessä sairauksista tuli siunaus

Ramadan oli tärkeä kuukausi Filippiinien eteläosassa asuvalle Suraidalle* kuten muullekin muslimienemmistöiselle väestölle. Suraida uskoi, että paasto ja rukoilu palkittaisiin kuolemanjälkeisessä elämässä – kunnes Jeesus paransi hänet.

Suraida on 60-vuotias isoäiti, joka kääntyi kristityksi noin seitsemän vuotta sitten. Hänen lapsenlapsensa kutsui hänet rukoustilaisuuteen, jonne menemistä Suraida aluksi vastusteli, koska hän tiesi kristittyjen uskon olevan erilaista kuin islam. Sitten joku antoi hänelle Raamatun, joka Suraidan hämmästykseksi oli kirjoitettu paikallisella kielellä. Hän ei kuitenkaan lukenut sitä, vaan pani sen kaappiin.

Eräänä päivänä Suraida sairastui vakavasti. Seitsenvuotias pojantytär kehotti häntä menemään kristittyjen pitämälle terveysasemalle. Kun Suraida meni, hän sai lääkettä ja hänen puolestaan rukoiltiin.

Kun he kulkevat kirkkoon, ihmiset pilkkaavat heitä.

”Puolestani rukoiltiin, mutta ei sillä tavalla kuin me muslimit rukoilemme. Nainen pyysi, että Isa al Masih (Jeesus) parantaisi minut”, Suraida kertoo.

Kun Suraida tuli kotiin, hän avasi Raamatun, ja lukiessaan sitä hän parani. Se oli ihme. ”Sinä päivänä minusta tuli kristitty”, hän sanoo. ”Jumala on ollut hyvä minua kohtaan siitä lähtien. Hän on antanut minulle kaiken, mitä olen tarvinnut.”

Rakkaus Jumalan sanaa kohtaan on sittemmin kasvanut entisestään. Open Doorsin paikalliset kumppanit ovat antaneet Suraidalle raamattuopetusta ja valmentaneet häntä pitämään raamattutunteja muille omassa kodissaan.

Sukulaiset seuraavat samalle tielle

Myös Suraidan veljenpojasta tuli kristitty. He rukoilivat, ylistivät ja lukivat Raamattua yhdessä, mikä kuitenkin raivostutti veljenpojan äitiä.

Viime vuonna käly sairastui ramadanin aikaan. Suraida käytti tilaisuutta hyväkseen ja kävi katsomassa kälyään. Hän kehotti tätä uskomaan Jeesukseen. Suraida lauloi hänelle virren ”Oi Herra suuri” paikallisella kielellä. Käly purskahti itkuun kuullessaan sen ja otti Jeesuksen vastaan. Hän kuoli sinä päivänä rauhallisesti.

Heidän kodistaan on tullut paikka, jossa kristityt kokoontuvat laulamaan ja viettämään aikaa yhdessä.

Jumala on tehnyt työtään myös Suraidan omassa perheessä. Viime vuonna hänen miehensä Jimmy* sanoi paastoavansa ramadanin aikana, mutta Suraida totesi, että Kristuksen seuraajana hän ei enää tekisi samoin.

Kolme päivää myöhemmin Jimmy sairastui ja nukkui paljon. Unessa hän näki miehen, joka käski häntä ”seuraamaan naisen esimerkkiä”, koska se pelastaisi hänet.

Jimmy halusi päästä kirkkoon sunnuntaina. ”Jumalanpalveluksen jälkeen mieheni sanoi minulle, että hän oli päättänyt seurata Isa al Masihia (Jeesusta)”, Suraida kertoo.

Kääntymys johti myös vaaroihin

Valitettavasti pariskunnan usko on tuonut mukanaan myös vainoa. Kun he esimerkiksi kulkevat kirkkoon, ihmiset pilkkaavat heitä. Jotkut ovat vihaisia, koska Suraida ja Jimmy ovat jättäneet perinteisen uskonnon.

Hiljattain riita naapurin kanssa johti siihen, että tämä otti esille heidän kääntymisensä kristityiksi. Naapuri uhkaili heitä veitsellä ja oli iskeä sillä Suraidaa. Jimmy sai sen estettyä, mutta sai haavan käteensä.

”Vaikka elämässäni on tällaisia ongelmia, en jää ajattelemaan niitä. Tiedän sydämessäni, että Jeesus on Vapahtajani ja Herrani”, Jimmy sanoo.

Suraida ja hänen perheensä rukoilevat, että muutkin oppisivat tuntemaan Kristuksen. Heidän kodistaan on tullut paikka, jossa kristityt kokoontuvat laulamaan ja viettämään aikaa yhdessä. Suraida on myös saanut opetuksen kautta tarpeeksi varmuutta ohjatakseen muita Raamatun tutkimisessa.

Suraida pyytää meitä rukoilemaan, että myös hänen veljensä oppisi tuntemaan Jeesuksen. Rukoile hänen kanssaan, että monet Filippiinien eteläisillä saarilla löytäisivät Jeesuksen ramadanin aikana.

*Nimet muutettu turvallisuussyistä