Tulevina kuukausina miljoonat ihmiset maailman hauraimmilla alueilla joutuvat todennäköisesti kärsimään yhä pahenevasta nälästä, jota kiihdyttävät jatkuvat konfliktit, taloudellinen ahdinko ja humanitaarisen avun leikkaukset.
”Kohtaamme monia haasteita: ei ole paikkaa nukkua eikä mistään löydy ruokaa. Miten ratkaiset lastesi ongelmat tällaisessa tilanteessa?” kysyy Jumai Abdnigo, äiti Kadunan osavaltiosta, Nigeriasta.
Hänen sanansa kertovat vanhemman tuskasta, kun hän kamppailee ruokkiakseen ja huolehtiakseen lapsistaan aseellisten ryhmien hyökättyä hänen kyläänsä, siepattuaan hänet ja tapettuaan hänen miehensä.
Yhdistyneiden kansakuntien Maailman ruokaohjelman (WFP) uusi raportti osoittaa, ettei Jumai ole yksin kärsimyksessään. WFP:n mukaan ”konflikti on aiheuttanut joissakin Nigerian pohjoisissa osavaltioissa (erityisesti koillisosassa) pahimman nälkäkriisin lähes kymmeneen vuoteen.”
Tarkemmin sanottuna yli 17 miljoonaa ihmistä (lähes 2 miljoonaa enemmän kuin edellisten ennusteiden mukaan) kärsii kriisi-, hätä- tai katastrofitason nälästä yhdeksässä konfliktin kourissa olevassa osavaltiossa Pohjois-Nigeriassa. Bornon osavaltio maan koilliskulmassa on yksi pahiten kärsineistä alueista.
Kriisi on vieläpä leviämässä, sanoo Kinda Samba, WFP:n Länsi- ja Keski-Afrikan aluejohtaja.
”Vuosien ajan kapinallisten hyökkäykset ja väkivalta keskittyivät pääasiassa osiin Koillis-Nigeriaa. Nykyään ne leviävät paljon laajemmalle alueelle, pakottavat ihmiset pois viljelymailtaan ja kodeistaan sekä rajoittavat humanitaarisen avun pääsyä. Tällöin nälkä seuraa nopeasti perässä.”
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) ja WFP:n kesäkuun raportissa todetaan, että väkivalta ja epävakaus ovat edelleen ruokaturvattomuuden pääasiallisia levittäjiä. Ne vaikuttavat kriisiin 12:ssa 13 tunnistetusta kriisialueesta. Nigeria, Kongon demokraattinen tasavalta, Sudan ja Somalia (jotka kaikki ovat Open Doorsin vuoden 2026 World Watch List -vainoraportin 30 kärkimaan joukossa) ovat edelleen WFP:n suurimpia huolenaiheita.
Kristityt äärirajoilla
FAO:n ja WFP:n raportti julkaistiin pian sen jälkeen, kun Open Doors kehotti rukoilemaan ja tukemaan kristittyjä Luoteis-Nigeriassa, erityisesti Kadunan ja Katsinan osavaltioissa. Näillä alueilla kristittyjä ajetaan kodeistaan, siepataan ja murhataan. Tämän seurauksena tuhannet kristityt ovat äärirajoillaan.
”Vaino on kasvanut yhä pahemmaksi, koska maanviljelijät eivät voi enää viljellä maata [alueemme turvattomuuden vuoksi]. Tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että ihmisten on vaikea ruokkia perheitään”, kertoo pastori Enoch, seurakunnan johtaja Kadunan osavaltiossa.
Hän lisää tilanteen olevan niin vaikea, että osa lapsista on turvautunut varasteluun ja osa naisista prostituutioon selviytyäkseen.
”Et voi olla terve, jos et ole syönyt”, pastori Enoch sanoo. ”Ruoan puute on valtava haaste, joka lamauttaa ihmisiä.”
Paikallisella seurakunnalla ei ole enää voimia auttaa.
Aiemmin vaikeuksissa olevat kristityt saattoivat kääntyä paikallisen seurakunnan puoleen saadakseen apua, mutta se ei ole pohjoisessa enää vaihtoehto, kertoo Open Doorsin paikallinen yhteistyökumppani. Paikallisella seurakunnalla ei ole enää voimia auttaa vuosien taloudellisen heikentymisen vuoksi.
”Monet kristityt on ajettu pois paitsi kodeistaan, myös toimeentulonsa lähteiltä. Se on johtanut siihen, että he ovat riippuvaisia seurakunnasta ja muista avustusjärjestöistä. Tämä puolestaan rasittaa seurakunnan taloutta”, yhteistyökumppanimme sanoo.
Lisäksi pohjoisimmissa osavaltioissa kristittyjä syrjitään avun jakamisessa. ”Osavaltion keskeiset päättäjät ovat muslimeja ja puuttuvat aina hätäavun jakoprosessiin.”
”Esimerkiksi vuonna 2024 Maidugurissa oli tulva, ja osavaltion kuvernööri vieraili leirillä, jonne evakuoitumaan joutuneet ihmiset oli majoitettu. Leirin kristityt kertoivat, että kuvernööri syrji heitä tunnistettuaan heidät pukeutumisen perusteella kristityiksi.”
Tämä on vain yksi monista esimerkeistä epätasa-arvoisesta kohtelusta. Eräs kristitty avustustyöntekijä kertoi, että hän järjesti salaa 20 kristittyä maansisäistä pakolaista listalle, johon hyväksyttiin yli 2 000 avunsaajaa. Tämä lähes maksoi hänelle hänen työpaikkansa.
”Kristityt voivat tavoittaa ja tukea muita kristittyjä, jotka ovat maansisäisiä pakolaisia, mutta tämä on tehtävä varovasti. Muuten auttaminen voi jättää kristityt pakolaiset entistä haavoittuvaisemmiksi hyökkäyksille”, hän selittää.
Seiso kärsivien kristittyjen rinnalla
Jumalan kansana meillä on mahdollisuus vaikuttaa pastori Enochin kaltaisten seurakunnan johtajien ja Jumain kaltaisten kristittyjen elämään. Voimme seistä seurakunnan rinnalla ja kertoa heille, ettei heitä ole unohdettu – että, kuten apostoli Paavali muistuttaa meitä, ”jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet” (1. Kor. 12:26).
Kaikkialla Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kristityt ovat tulilinjalla, kun ääriliikkeet kohdistavat hyökkäyksiään seurakuntaan. Ongelma on valtava ja vaatii yhtä suurta vastausta. Uskomme Jeesukseen ja siihen, että Jumalan kansalla on aina toivoa.
Siksi Afrikan seurakunta on haastanut meidät toimimaan ja keräämään miljoona rukousta ja vetoomusta auttaaksemme heitä elämään kestävästi uskossa. Monivuotinen Nouse Afrikka -kampanja vastaa Jumalan kansan kriisiin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Vetoomus on allekirjoitettavissa osoitteessa opendoors.fi/vetoomus.
”Annan sydämeni hänelle, aivan kuten Hanna antoi huolensa Jumalalle.”
Jumai
Hyökkäyksen jälkeisistä lukuisista haasteistaan huolimatta – mukaan lukien hänen isänsä ja veljensä myöhemmät murhat – Jumai luottaa edelleen Jumalaan. ”Laitan toivoni Häneen. Hän on ainoa, joka voi pelastaa minut. Annan sydämeni Hänelle, aivan kuten Hanna antoi huolensa Jumalalle.”
Jumai on yksi miljoonista Saharan eteläpuolisen Afrikan kristityistä, jotka edustavat kärsivää mutta sitkeää seurakuntaa, joka löytää turvapaikan ja voiman Kristuksesta. Heille rukous on toistuva ja voimallinen ase.
”Rukoilkaa kanssamme!” pastori Enoch vetoaa. ”Jumala lopettakoon tämän katastrofin. Jumala vahvistakoon kristittyjen uskoa näinä vaikeina aikoina. Usko lujittakoon mieliämme, jotta voimme puolustaa itseämme, vaikka meillä ei olisi mitään. Tätä toivon tehtävän meidän hyväksemme. Kiitos.”
Rukoile
- Rukoile sisartesi ja veljiesi puolesta Pohjois-Nigeriassa ja kaikkialla Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
- Rukoile, että Jumala moninkertaistaa sadot ja antaa sopivan sään kärsineille alueille.
- Pyydä Häntä antamaan viisautta johtajille, jotta he voivat auttaa kasvattamaan enemmän ruokaa.
- Rukoile, että kärsivät ihmiset oppivat tuntemaan Jeesuksen tänä aikana.
- Rukoile avun oikeudenmukaisen jakamisen puolesta ja että hätäapu tavoittaa paremmin avun tarpeessa olevat ihmiset.
- Rukoile, että seurakunta toimii tilanteissa Raamatun mukaisesti ja että Jumala antaa heille viisautta hankkia tarpeeksi ruokaa jaettavaksi myös muille yhteisöille.
- Rukoile, että turvattomuus päättyy, sillä se aiheuttaa suurimman osan nälänhädästä.

