Indonesia 10.03.2018

Jakartan entinen kuvernööri Ahok, joka tuomittiin viime vuonna kahdeksi vuodeksi vankeuteen islamin pilkkaamisesta, on hakenut avioeroa vaimostaan. Uutinen on saanut Indonesiassaa paljon huomiota, sillä Ahokia ja hänen vaimoaan Veronicaa on julkisuudessa pidetty rakastavana parina. Rukoillaan, että he voisivat sopia. Rukoillaan myös heidän lastensa puolesta.

Joos. 5: 30-31?

Indonesia 09.03.2018

Rukoillaan, että koulutustemme avulla Indonesian kirkko osaisi vastata kristinuskon kohtaamaan vihaan rakkaudella ja siten tuottaa kunniaa Jumalalle.

Room. 4:20: Abraham ei ollut epäuskoinen eikä epäillyt Jumalan lupausta, vaan sai voimaa uskostaan. Hän antoi Jumalalle kunnian

Indonesia 08.03.2018

Vuosi 2017 oli vaikea Indonesialle, sillä yhteiskuntaa jakavat monet uskonnolliset jännitteet. Rukoillaan, että hallitus voisi harjoittaa politiikkaa, joka tukee ja edistää uskontojen rinnakkaiseloa. Rukoillaan, että viranomaiset voisivat jatkaa ääri-islamin uhan torjumista, ja että radikalisointia vastustavat ohjelmat tehoaisivat.

1 Kun. 3:9: Anna siksi minulle ymmärtäväinen sydän, jotta osaisin hallita ja tuomita kansaasi ja erottaisin hyvän pahasta. Muutoin en voi oikeamielisesti hallita tätä suurta kansaa.”

Egypti 07.03.2018

Rukoillaan, että Egyptin kristityt voisivat käyttää kaikki mahdollisuutensa kertoa rohkeasti Jumalan rakkaudesta Kristuksessa.

Hepr. 10: 35-36: Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut.

Egypti 06.03.2018

Rukoillaan, että muistot tappavista hyökkäyksistä ja uusien iskujen pelko eivät estäisi egyptiläisiä kristittyjä juhlimasta iloiten Jeesuksen ylösnousemusta.

Room. 15:13: Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Egypti 05.03.2018

Tänä vuonna pääsiäiseen liittyy surullisia muistoja. Moni kristitty menetti vuoden 2017 palmusunnuntain itsemurhahyökkäyksissä perheenjäseniään. Moni myös loukkaantui vakavasti. Rukoillaan kärsiville lohtua ja paranemista.

Ps. 86: 16-17: Katso puoleeni, armahda minua! Anna minulle voimaa, pelasta minut, olenhan palvelijasi, sinun palvelijattaresi poika. Anna merkki, joka lupaa minulle hyvää. Häpeä vihamiehilleni! Saakoot he nähdä, että sinä, Herra, autat ja lohdutat minua.

Egypti 04.03.2018

Rukoillaan turvallisuutta pääsiäiseen valmistautuville Egyptin kristityille. Erityisesti ortodoksiset kristityt, joita suurin osa maan kristityistä on, pitävät pääsiäistä vuoden pyhimpänä juhlana.

5. Moos. 12:10b: hän sallii teidän päästä rauhaan ympärillänne olevista vihollisista, ja te saatte asua turvassa.

Pohjois-Korea 03.03.2018

Rukoillaan niiden Pohjois-Korean pakolaisten puolesta, jotka pidätettiin hiljattain Kiinassa. Kaikkia, jotka lähetetään takaisin Pohjois-Koreaan, tullaan kiduttamaan ja kuulustelemaan. Heiltä kysytään, ovatko he tavanneet kristittyjä, käyneet kirkossa tai koskettaneet Raamattua. Jos he myöntävät tehneensä niin, heidät voidaan lähettää työleireille. Rukoillaan kristityiksi kääntyneiden puolesta, että he kestäisivät kidutuksen ja jaksaisivat pitää uskonsa salassa.

Hepr. 10: 32-34: Muistakaa, millaista oli ennen, silloin kun te juuri olitte päässeet valoon. Te kestitte silloin monet kärsimykset ja kamppailut. Toisia teistä pilkattiin ja piinattiin katselijoiden huviksi, toiset jakoivat toveriensa kovan osan. Te kärsitte yhdessä vankilaan teljettyjen kanssa, te suostuitte iloiten siihen, että omaisuutenne riistettiin, sillä te tiesitte omistavanne parempaa, omaisuuden joka pysyy.

Pohjois-Korea 02.03.2018

Open Doors arvioi, että ainakin 50 000 kristittyä pidetään työleireillä, vankiloissa ja suljetuissa kylissä. Usein heidät on eristetty natsityylisille kuolemanleireille, joilta elävänä palaa vain harva. Mutta Jumala toimii jopa näillä leireillä! Rukoillaan Herraa antamaan kristityille voimaa ja sitkeyttä, jotta he selviytyisivät raskaissa olosuhteissa ja kestäisivät uskossaan. Rukoillaan myös, että Pohjois-Korea voisi muuttua sisältäpäin ja vangit vapautettaisiin.

Ps. 27:13-14: Minä uskon, että saan yhä kokea Herran hyvyyttä elävien maassa.
Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan!

Pohjois-Korea 01.03.2018

Koska pikkulapset on indoktrinoitu ja viranomaiset pyrkivät paljastamaan uskovat perheenjäsenet heidän kauttaan, kristityt vanhemmat eivät voi jakaa uskoaan turvallisesti edes omille lapsilleen. Rukoillaan vanhemmille turvallisuuden tunnetta sekä mahdollisuuksia kertoa evankeliumia lasten kasvaessa.

Matteus 19:14: mutta Jeesus sanoi: ”Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta.”

Pohjois-Korea 28.02.2018

Pohjois-Korea on ollut Open Doorsin tarkkailulistan kärjessä jo 15 peräkkäistä vuotta, sillä se on maailman vaikein maa elää kristittynä. Rukoillaan, että maan johtajat oppisivat tuntemaan Jumalan. Rukoillaan myös suojelusta Pohjois-Korean kirkolle sekä parantumista ja eheytymistä maalle.

Jesaja 30:26: Silloin kuun valo on oleva kuin auringon valo, ja auringon valo on oleva seitsenkertainen, kuin seitsemän päivän valo yhdellä kertaa — sinä päivänä, jona Herra sitoo kansansa haavat ja parantaa sen ruhjeet ja vammat.

Suomi 27.02.2018

Rukoillaan, että Open Doors saisi kasvattaa myös meidän rakkauttamme vainottua kirkkoa kohtaan ja saisi meidät sitoutumaan yhä enemmän sen auttamiseen.

Ef. 1: 15-16: Saatuani kuulla teidän uskostanne Herraan Jeesukseen ja rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan olen lakkaamatta kiittänyt Jumalaa teistä muistaessani teitä rukouksissani.

Jemen 26.02.2018

Rukoillaan perheelleen todistavan nuoren kristityn naisen puolesta. Pyydetään Herraa antamaan hänelle viisautta ja kärsivällisyyttä olla hyvä todistaja. Pyydetään hänen suuhunsa sanoja, jotka koskettaisivat hänen vanhempiensa sydämiä. Rukoillaan Jumalaa kohtaamaan myös hänen veljensä.

Val. 3:25: Herra on hyvä sille, joka panee toivonsa häneen, sille, joka häntä etsii.

Jemen 25.02.2018

Rukoillaan kaikille Jemenin lapsille suojaa traumoilta kaiken sen väkivallan, tuhon ja kuoleman jälkeen, mitä he ovat joutuneet todistamaan. Rukoillaan Herraa suojelemaan heidän sielujaan ja sydämiään.

Mal. 3:20: Mutta teille, jotka pelkäätte minun nimeäni, on nouseva pelastuksen aurinko, ja te parannutte sen siipien alla. Te astutte ulos, hypitte riemusta kuin vasikat laitumella.

Jemen 24.02.2018

Sodan vaivaamissa maissa on vaikea kouluttaa lapsia. Rukoillaan, että kristittyjen perheiden lapset ja nuoret saisivat opetusta ja koulutusta. Rukoillaan myös erään nuoren kristityn naisen puolesta, joka tarvitsee tiettyjä todistuksia ja papereita jatkaakseen koulutustaan.

Joh. 12:46: Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.

Jemen 23.02.2018

Rukoillaan Jemenin kärsivän kansan puolesta. Sodan takia miljoonat ihmiset näkevät nälkää tai kärsivät aliravitsemuksesta. Rukoillaan, että Jumala toisi tänä vuonna ihmeellisen muutoksen ja että heimojen ja viranomaisten hirvittävä sota voisi loppua.

Job 5:8-9: Sinun sijassasi minä vetoaisin Jumalaan ja esittäisin asiani hänelle, hänelle, joka tekee suuria tekoja, meille tutkimattomia, tekee lukemattomia ihmetekoja.

Bhutan 22.02.2018

Rukoillaan niiden kristinuskoon kääntyneiden bhutanilaisten puolesta, jotka kokevat ankaraa painostusta niin heidän perheensä, ystäviensä, naapuriensa kuin viranomaistenkin taholta. Pyydetään Jumalaa antamaan heille voimia ja että he jaksaisivat nähdä uskossa toivoa.

Jes. 40:31: mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.

Bhutan 21.02.2018

Vaikka naiset muodostavat puolet Bhutanin väestöstä, heidän on vaikea päästä mukaan liike-elämään, koulutukseen ja terveyspalveluihin. Rukoillaan kristittyjen naisten puolesta, että että he saisivat viisautta ja käytännön tietoa. Rukoillaan kumppaneidemme järjestämän, naisille suunnatun projektin puolesta, joka pyrkii parantamaan naisten oikeuksia heidän yhteisöissään.

Fil. 2:14-16: Tehkää kaikki nurisematta ja empimättä, jotta olisitte moitteettomia ja puhtaita, nuhteettomia Jumalan lapsia tämän kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä. Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla, kun pidätte esillä elämän sanaa, ja minä voin Kristuksen tulemisen päivänä ylpeillä siitä, että en ole turhan vuoksi ponnistellut ja nähnyt vaivaa.

Bhutan 20.02.2018

Rukoillaan Bhutanin hallinnossa työskentelevien kristittyjen puolesta. Pyydetään, että he jakaisivat uskoaan vallanpitäjille ja osoittaisivat Kristuksen rakkautta kollegoilleen kristillisten elämänarvojensa ja periaatteidensa kautta.

Luuk. 21:15: Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään vastustajanne kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne.

Sri Lanka 19.02.2018

Rukoillaan Devinuwaran kaupungin ja sen ympäristön kristittyjen puolesta. Viime vuonna 30-40 munkkia johti noin 2 000 buddhalaista kiihkoilijaa hyökkäämään heidän kimppuunsa. Rukoillaan, että kristityt jaksavat kaikesta huolimatta riippua kiinni Jumalassa. Pyydetään Jumalaa koskettamaan myös vainoajien sydämiä.

Jes 33:2: Herra, ole meille armollinen! Toivoen me katsomme sinuun. Ole joka aamu käsivarsiemme voima, hädän hetkenä pelasta meidät!

Sri Lanka 18.02.2018

Kristitty Mary* on opettanut hindulaiskoulussa kristinuskoa vapaaehtoisena viisi vuotta. Hän on ainut opettaja, jolle ei ole annettu omaa luokkahuonetta. Maryn pyynnöt ovat kaikunut kuuroille korville ja koulun johtaja on kehottanut häntä opettamaan ulkona puun alla. Tästä huolimatta hän yhä jaksaa jatkaa kutsumuksessaan. Rukoillaan Maryn ja muiden syrjintää kokevien kristittyjen opettajien puolesta.

2. Kor. 4: 8-10: Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.

Sri Lanka 17.02.2018

Rukoillaan Open Doorsin työntekijöiden ja Sri Lankan paikallisten yhteistyökumppaneiden puolesta. Rukoilkaa Herraa motivoimaan ja johdattamaan heitä, jotta he jaksavat jatkaa työtään silloinkin, kun se on vaikeaa. Rukoillaan myös heidän perheidensä puolesta.

Matt 5:14. Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.

Sri Lanka 16.02.2018

Rukoillaan niiden kristittyjen puolesta, jotka osallistuivat “Seiso vahvana myrskyssä” —kurssillemme. Pyydetään, että vainoista huolimatta he vahvistuisivat uskossa ja tulisivat muistutetuiksi siitä, että Jumalamme on suuri ja voimallinen ja vahvistaa heitä kaikissa tilanteissa.

Jes 35: 3-4. Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: ”Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät.”

Libya 15.02.2018

Rukoillaan nuoren Nadian* puolesta. Hän haluaa olla yhteydessä toisten uskovien kanssa, mutta pelkää hirveästi perheensä saavan tietää. Rukoillaan, että hän pääsisi salaa ja turvallisesti yhteyteen toisten kristittyjen kanssa.

1 Kor. 12:12. Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin.

Libya 14.02.2018

Rukoillaan Libyassa asuvien afrikkalaisten kristityjen puolesta. Orjakauppa on maassa todellinen ongelma, ja myös kristityt voivat joutua sen uhreiksi. Pyydetään heille suojaa ja ratkaisua vaikeaan tilanteeseen, jotta kaikkien ihmisarvo voisi säilyä.

Ef. 4:16. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan, ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa.

Libya 13.02.2018

Rukoillaan suuren paineen alla olevan Nasserin* puolesta. Asejoukot seuraavat hänen jokaista askeltaan, ja ovat kieltäneet häntä olemasta yhteydessä muihin kristittyihin. Pyydetään Jumalaa vahvistamaan häntä hänen joutuessaan elämään eristyksissä.

2 Tess. 2:16-17. Itse Herramme Jeesus Kristus ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja on armossaan antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, rohkaiskoot sydämiänne ja antakoot teille aina voimaa hyviin tekoihin ja puheisiin.

Libya 12.02.2018

Libyassa on toisen sukupolven kristittyjä, joiden elämä vihamielisessä ympäristössä ja keskellä anarkiaa on äärimmäisen vaikeaa. Pyydetään Jumalaa varjelemaan Libyan kristittyjä ja koko maan tulevaisuutta.

Matt 10:32. Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa.

Marokko 11.02.2018

Vuoden 2017 lopulla 13 nuorta kristittyä järjesti Marokossa konferenssin. Valmistelujen aikana he kokivat monia vaikeuksia, mutta he kiittävät Jumalaa siitä, että itse konferenssi oli rohkaiseva siunaus. Rukoillaan heidän hengellisen kasvunsa ja tulevien kokoustensa puolesta. Pyydetään myös mahdollisuuksia todistaa Jeesuksen rakkaudesta.

Ef. 3:17-19. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.

Marokkolainen veli on mutkikkaassa ja vaikeassa tilanteessa. Rukoillaan hänen ja hänen ympärillään olevien ihmisten puolesta, jotta he saisivat viisautta ja armoa auttaa häntä.

Room 8:26-27. Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.

Marokko 10.02.2018

Marokkolainen veli on mutkikkaassa ja vaikeassa tilanteessa. Rukoillaan hänen ja hänen ympärillään olevien ihmisten puolesta, jotta he saisivat viisautta ja armoa auttaa häntä.

Room 8:26-27. Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.