Afrikka 28.09.2024

Rukoilemme, että hallitusten päämiehet ja muut globaalit päättäjät tunnistaisivat Saharan eteläpuolisen Afrikan koko ajan pahenevan väkivaltakriisin ja puuttuisivat siihen. Rukoilemme, että johtajien myötätunto herää ja tilanteeseen reagoidaan viivyttelemättä.

Jes. 58:6–7 Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.

Vietnam 13.08.2024

Rukoilemme varjelusta pastori Chien Tangille ja hänen perheelleen. Rukoilemme, että Jumalan sana ja evankeliumi leviäisivät heidän kauttaan kulovalkean lailla ja sytyttäisivät alueelle herätyksen.

Jes. 61:1 Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista.

Kamerun 07.08.2024

Tänään rukoilemme iskussa surmatun Mogozo Tehawan perheen puolesta. Herra, sulje siipiesi suojaan tämän 45-vuotiaan kristityn leski ja viisi lasta, jotka surevat perheen isää ja joutuvat jatkossa selviämään elämästä ilman häntä.

Jes. 33:6 Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa. Siionin aarre on Herran pelko.

Kamerun 06.08.2024

Tuomme Herra eteesi Lambramin kristityn kylän. Boko Haramin taistelijat hyökkäsivät sinne jo toista kertaa tänä vuonna. Pyhä Jumala, anna toivoa tilanteeseen, joka meistä näyttää toivottomalta.

Jes. 33:2 Herra, ole meille armollinen! Toivoen me katsomme sinuun. Ole joka aamu käsivarsiemme voima, hädän hetkenä pelasta meidät.

Pohjois-Korea 04.08.2024

Rakas Jumala, siunaa Yun Heen ystävällisyttä. Hän kertoo, että jotkut vieraista oli lähetetty raportoimaan hänestä maan salaiselle poliisille – mutta olivat niin kiitollisia, että lupasivat kirjoittaa vain hyvää.

Jes. 62:5 Niin kuin nuorukainen ottaa neidon vaimokseen, niin sinun lapsesi ottavat sinut omakseen, niin kuin sulhanen iloitsee morsiamestaan, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta.

Iran 29.07.2024

Käännymme Herra puoleesi Lalehin ja hänen perheensä rinnalla. Laleh vietiin Iranin tunnetusti epäinhimillisen Evinin vankilan osastolle 209. Varjele häntä siellä ja ilmesty hänelle siellä.

Jes. 41:10 – Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi – minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.

Afganistan 07.07.2024

Suljetaan rukoukseen Afganistanin paikalliset yhteistyökumppanit, jotka auttavat Khadan ja Medinan kaltaisia kristittyjä. Ympäröi heidät suojeluksellasi ja anna heille viisautta tehdä maan olosuhteissa oikeita ratkaisuja.

Jes. 54:14 Kun oikeus on sinun perustuksesi, sinä kestät. Olet kaukana sorrosta, sen uhka ei enää sinuun yllä, olet vapautunut pelosta, ei se enää sinuun pysty.

Irak 26.06.2024

Jumala, säiden Herra, kiitos että tänä talvena on satanut riittävästi. Sateet täyttivät maan pohjoisosassa tärkeimmän vesivaraston: padon, josta Duhokin kaupunki ja sitä ympäröivät kylät saavat vettä.

Jes. 43:19 Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.

Afrikka 23.06.2024

Herra, rohkaise Saharan eteläpuolisen Afrikan seurakuntien johtajia, jotka joutuvat pakenemaan yhteisöistään kirkkoihin ja kyliin kohdistuneiden terrori-iskujen vuoksi. Rukoilemme heille Sinun rauhaasi ja johdatustasi.

Jes. 26:12–13 Herra, sinä valmistat meille rauhan. Myös se on sinun tekoasi, niin kuin kaikki mitä me olemme saaneet aikaan. Herra, meidän Jumalamme, meitä ovat vallinneet toiset herrat, et sinä. Nyt vain sinun nimesi on huulillamme.

Egypti 01.06.2024

Eräs egyptiläinen kristitty jätti islamin vuosia sitten seuratakseen Jeesusta. Hän kävi Open Doorsin johtajakoulutuksen ja kertoo, että pystyy nyt johtamaan tehokkaasti kotiseurakuntaa ja ohjaamaan muita muslimitaustaisia kristittyjä. Kiitos Jumalalle tästä kaikesta!

Jes. 25:1 Herra, sinä olet minun Jumalani! Sinun korkeuttasi laulan, sinun nimeäsi ylistän, sillä sinä toteutit ihmeellisen suunnitelman, kaukaa harkitun, varman ja luotettavan.

24.04.2024

Suljetaan rukoukseen Praba, Zion-kirkon pyhäkoulunopettaja, joka menetti kahdeksanvuotiaan poikansa Peterin. ”Jopa täysin tuntemattomat rukoilivat puolestamme, kun emme itse jaksaneet”, hän kertoo. ”Heidän rukouksensa ovat kantaneet meitä ja pitäneet uskomme vahvana.”

Jes. 54:10 Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.

Nigeria 20.04.2024

Rukoillaan kestävyyttä perheellemme Nigeriassa ja kaikkialla Saharan eteläpuolisessa Afrikassa niin, että he ”vaeltavat eivätkä väsy”.

Jes. 40:29-31 Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa. Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.

Bangladesh 08.04.2024

Herra, pyydämme voimaasi veljellemme Rahmanille*, joka on entinen imaami. Antaessaan elämänsä Kristukselle hän menetti työnsä moskeijassa ja kamppailee selviytyäkseen.

Jes. 41:10 – Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi – minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.

Lähi-itä 18.03.2024

Suljetaan rukoukseen ALIVE-lukutaitokeskusten työ, joka auttaa ihmisiä lukemaan ja kirjoittamaan ja opettaa samalla viettämään aikaa Jumalan Sanan parissa.

Jes. 55:10-11 Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta, eivätkä sinne palaa, vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa, vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.

Keski-Aasia 15.03.2024

Taivaan Isälle kiitos siitä, että sisaremme Mahri* on saanut aloittaa opinnot toisessa kaupungissa, kaukana vihamielisestä muslimitädistään, joka ei antanut hänen käydä kirkossa.

Jes. 25:1 Herra, sinä olet minun Jumalani! Sinun korkeuttasi laulan, sinun nimeäsi ylistän, sillä sinä toteutit ihmeellisen suunnitelman, kaukaa harkitun, varman ja luotettavan.

Keski-Aasia 13.03.2024

Tilanan* aviomies kuulusteli häntä tivaten, kuka oli johtanut hänet toiseen uskoon. Rukoillaan varjelusta tälle evankelistalle.

Jes. 54:17 Ja niin jokainen ase, joka taotaan sinua vastaan, on tehoton. Jokaisen kielen, joka käy sinua syyttämään, sinä osoitat valehtelijaksi. Tämä on Herran palvelijoiden perintöosa. Minä annan heille siihen oikeuden, sanoo Herra.

Pakistan 26.02.2024

Pakistanin kristityt ovat alati vaarassa saada tekaistun syytteen jumalanpilkasta. Kaikkivaltias Jumala, suojele kansaasi näiltä syytöksiltä!

Jes. 43:1 Ja nyt – näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob, joka sinut muovasi, Israel: – Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.

Meksiko 22.02.2024

Jumala, rukoilemme varjelustasi kristityille, jotka asuvat paikoissa, missä joutuvat uskonsa vuoksi kartellien tai jengien silmätikuksi.

Jes. 54:7 Ja niin jokainen ase, joka taotaan sinua vastaan, on tehoton. Jokaisen kielen, joka käy sinua syyttämään, sinä osoitat valehtelijaksi. Tämä on Herran palvelijoiden perintöosa. Minä annan heille siihen oikeuden, sanoo Herra.

Indonesia 14.02.2024

Osassa Indonesiaa kristityt saavat palvella vapaasti Jumalaa, mutta maassa on myös alueita, joilla heidät on pakotettu piiloutumaan. Jumala, pyydämme, että suojelet näitä kristittyjen salaisia yhteisöjä.

Jes. 33:2 Herra, ole meille armollinen! Toivoen me katsomme sinuun. Ole joka aamu käsivarsiemme voima, hädän hetkenä pelasta meidät.

25.12.2023

Suljetaan rukoukseen perheet, jotka vaino on erottanut jouluksi toisistaan. Joissakin perheissä joku perheenjäsenistä on uskonsa vuoksi vankilassa. Rukoillaan, että Jumala lohduttaa heitä.

Jes. 9:3 Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäitä, ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat, niin kuin murskasit Midianin vallan.

Myanmar 20.12.2023

Suljetaan rukoukseen kurssien ohjaajat. Rukoillaan heidän turvallisuutensa puolesta. Rukoillaan, että opetus herättää uskovissa vastakaikua ja antaa heille voimaa ja rohkeutta vaeltaa Kristuksen kanssa.

Jes. 55:10-11 Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa, vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.

Laos 17.12.2023

Rukoillaan, että Herra ohjaa heitä ja täyttää heidän sydämensä toiveet, kun he pyrkivät joko palaamaan entiseen kotiinsa tai asettumaan johonkin uuteen paikkaan.

Jes. 55:12 Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille. Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne, ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään.

Indonesia 11.12.2023

Suljetaan rukoukseen Adi*, 6-vuotias kristitty poika, jota hänen asuintalonsa muut lapset kiusaavat. Herra, vala häneen rohkeutta ja päättäväistä uskoa. Rukoilemme, ettei hän häpeä olevansa kristitty, vaan että hänen rakkautensa Jeesukseen kasvaa.

Jes. 43:4 Koska olet arvokas minun silmissäni, koska olet kallis ja rakas, minä luovutan kansanheimoja sinun sijastasi, kansakuntia sinun henkesi hinnaksi.

Intia 09.12.2023

Roshanin ja Aarushin kaltaisilla vainotuilla lapsilla ei ollut mitään mahdollisuutta koulutukseen ennen ilmaisen, kaikille avoimen koulun avaamista. Rukoillaan, että Herra siunaa heidän opintojaan ja hengellistä kasvuaan.

Jes. 30:18 Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat!

Sri Lanka 13.11.2023

Huumeisiin liittyvät pidätykset lisääntyivät Sri Lankassa 39 % vuonna 2022. Seurakuntajohtajilla on yhä suurempia haasteita tehdä työtä lapsuudestaan asti huumeriippuvaisten nuorten parissa. Pyhä Jumala, vapauta nuoret riippuvuuksista.

Jes. 41:13 Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle: »Älä pelkää, minä autan sinua.»

Israel 24.10.2023

Rukoilemme rauhaa Israeliin ja Palestiinaan. Rukoilemme, että kirkko voi omalta osaltaan vaikuttaa sovintoon ja väkivallan lakkaamiseen.

Jes. 26:12 Herra, sinä valmistat meille rauhan. Myös se on sinun tekoasi, niin kuin kaikki mitä me olemme saaneet aikaan.

Israel 23.10.2023

Israelin ja Palestiinan välinen tilanne on heikentynyt viime kuukausina. Israelin kansalaisten kimppuun on hyökätty ja Israelin armeija teki vastaiskun. Suljetaan rukoukseen perheet, jotka menettivät iskuissa läheisiään.

Jes. 26:16,19 Kun jouduimme ahdinkoon, me etsimme sinua, Herra, sinun kurituksesi sai meidät suremaan ja huokailemaan. Mutta sinun kuolleesi heräävät eloon, heidän ruumiinsa nousevat ylös.