Kenialainen Esther* syntyi muslimikotiin. Jo murrosiässä hän sairastui vaikeaan allergiaan, joka aiheutti hänelle suurta kärsimystä myös aikuisena ja hänen tullessaan äidiksi. Mikään lääke ei auttanut.
Jokin aika sitten Estherin kotiin tuli kuitenkin kristitty pappi, joka rukoili hänen puolestaan. Esther koki ihmeen ja päätti uskoa Jumalaan, joka paransi hänet. Kuultuaan tästä hänen aviomiehensä muutti pois hänen luotaan. Vaikeudet alkoivat. Appivanhemmat päättivät myös ottaa etäisyyttä Estheriin. He ottivat mukaansa Estherin viisivuotiaan pojan, jota äiti ei enää saanut tavata. Vanhin tytär oli jo aikaisemmin lähetetty kasvatettavaksi muualle, joten Esther jäi yksin huolehtimaan 12- ja 17-vuotiaista pojistaan.
Puoliso jätti
Perhe on pahin
Estherin vanhemmat olivat kuolleet jo kauan sitten ja jättäneet lapsilleen perinnöksi maatalon. Esther lähti sinne sisarustensa luo siinä toivossa, että he armahtaisivat häntä. Toivo kuihtui kuitenkin nopeasti. Sisarukset vain pilkkasivat häntä ja kävivät jopa fyysisesti hänen kimppuunsa. Lapsille annettiin lupa käydä heitä tapaamassa, mutta Estheriä kehotettiin pysymään heistä kaukana.
Sukulaiset hylkäsivät
Hökkeli
Onneksi Esther oli kuitenkin perinyt isältään myös pienen erillisen maapalstan. Sinne hän pystytti alkeellisen hökkelin kepeistä ja palmunlehvistä. Se ei tietenkään suojannut hänen perhettään myrskyiltä, eikä estänyt sisaruksia tulemasta pilkkaamaan ja jopa hakkaamaan häntä. Sen oli kuitenkin kelvattava paremman puutteessa. Esther alkoi myös tehdä töitä pienellä palkalla ja viljellä maata omiksi tarpeikseen.
Eräänä päivänä Estherin poikien leikkiessä muiden kylän lasten kanssa toinen heistä löi muslimitoveriaan. Se oli leikkiä, mutta silminnäkijät suhtautuivat siihen vakavasti. Kyläläiset kehittivät asiasta ison riidan ja kutsuivat Estherin paikalle. He haukkuivat häntä ja kävivät hänen kimppuunsa. Paikalle kutsuttiin jopa poliisi, joka pidätti Estherin. Tämä joutui olemaan joitakin päiviä putkassa. Tilanne oli paitsi nöyryyttävä myös huolestuttava. Mitä hänelle ja hänen lapsilleen tapahtuisi seuraavaksi?
Open Doors kuuli asiasta erään pastorin kautta Estherin päästyä putkasta. He tarjosivat traumaterapiaa vaikean tilanteen käsittelyyn ja antoivat aineellista apua Estherin perheelle. Nyt hänelle rakennetaan uutta kotia. Esther on myös alkanut pitää menestyvää kirpputoria, ja hänen tyttärensä on palannut hänen luokseen. Hän on hyvin onnellinen, mutta ympäröivän yhteisön asenne ei ole täysin muuttunut, eikä elämä kristittynä edelleenkään ole helppoa. Siksi Open Doors haluaa jatkaa Estherin opetuslapseuttamista.
Open Doors tarjosi apua