Intia 07.08.2020

Rukoillaan kumppaniemme järjestämän laillisuuskoulutuksen puolesta, jotta uskovat tuntisivat oikeutensa ja saisivat keinoja puolustautua vääriä syytöksiä vastaan. Rukoillaan, että kansainvälinen yhteisö ottaa asian vakavasti ja vaikuttaa Intian hallitukseen, jotta suhtautuminen uskonnollisiin vähemmistöihin paranisi.

Jes. 32:1 Tulee aika, jolloin kuningas hallitsee vanhurskaasti ja ruhtinaat hoitavat tehtävänsä oikeuden mukaan.

Kuvalähde: Suositeltavaa luettavaa: Uskontojen motivoima väkivalta aiheuttaa kustannuksia Intialle

Intia 06.08.2020

Poliisi rekisteröi käännytyslakien perusteella joka kuukausi uusia syytteitä kristittyjä vastaan. Rukoillaan rohkeutta oikeusjuttuja vastaan taisteleville ja Open Doorsin kumppaneille, jotka auttavat uskovia taistelussa vääriä syytöksiä vastaan.

5. Moos.1:30 Herra, teidän Jumalanne, joka kulkee edellänne, sotii teidän puolestanne.

Kuvalähde: Intialaisen Rohanin kirkko poltettiin, luottamus Jumalaan säilyi

Intia 05.08.2020

Kahdeksassa Intian osavaltiossa on käännyttämisen kieltävä laki, jota käytetään usein uskonnollisia vähemmistöjä vastaan. Rukoillaan, että suunnitelmat ulottaa sama lainsäädäntö koko maahan eivät toteudu ja että lakien nojalla syytetyt kristityt saavat oikeutta.

Ps. 129:4-5 Herra on vanhurskas! Hän päästää meidät jumalattomien köysistä. Häpeällisesti joutuvat perääntymään kaikki, jotka vihaavat Siionia.

Kuvalähde: Intialainen maanviljelijä Mohan: ”Jeesuksen vuoksi voin luopua kaikesta muusta”

Intia 04.08.2020

Rukoillaan Vijayn* puolesta. Oma perhe pieksi ja hylkäsi hänet hänen otettuaan vastaan Jeesuksen. OD:n kumppanit ovat antaneet hänelle ruokaa ja vaatteita. Hän sanoo: ”On ihmeellistä saada kokea, miten Jumalan omat vahvistavat ja rohkaisevat minua läsnäolollaan ja avullaan. Minulle vakuutetaan, etten ole yksin. Oma perheeni hylkäsi minut, mutta se auttoi minua löytämään Kristuksen perheen.

Jes. 38:16 Herra, minun sydämeni elää sinulle, anna rauha hengelleni, vahvista minua, tee minut terveeksi!

Kuvalähde: Intia ja Covid-19: ”Auttakaa meitä” pyytää hallitus vainotulta kirkolta

Intia 03.08.2020

Suljetaan rukoukseen intialainen Rajesh*, OD:n paikallinen yhteistyökumppani. Hänen työnsä on vaarallista, sillä monet avustettavista kristityistä asuvat kaukana ja eristyksissä, ja kristittyjen vastustajat yrittävät monin keinoin estää työtä. Mutta Rajesh sanoo: ”On ilo palvella vainottua kirkkoa, sillä niin tekemällä palvelee todellisuudessa Herraa.”

Jes. 52:7 Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille: – Sinun Jumalasi on nyt kuningas!

Kuvalähde: Kääntymysten vastainen laki tiukentumassa pohjoisintialaisessa osavaltiossa

Intia 02.08.2020

Suljetaan rukoukseen OD:n kumppanit, jotka auttavat äärimmäistä vainoa kokeneita kristittyjä tarjoamalla hätäapua ja hoitoa, turvataloja, lakiapua ja mikrolainoja. Johdata Herra heidät eniten apua tarvitsevien luo ja käytä heidän työtään rohkaisemaan ja vahvistamaan kirkkoperhettämme.

Jes. 44:3-4 Minä annan vesien virrata janoavalle, purojen kuivaan maahan. Minä vuodatan henkeni lapsiisi ja siunauksesi vesoillesi, ja he versovat kuin kaislikko, kuin pajut purojen varsilla.

Kuvalähde: Intiassa herätys ja vaino kulkevat käsikädessä

Intia 01.08.2020

Yli 43 000 kristittyä koki viime vuonna vainoa: syrjintää, pahoinpitelyä, seksuaalista häirintää, vankeutta tai joutui murhatuksi. Rukoile, että väkivallan kiihtyminen pysähtyy. Pyydä Jumalaa vahvistamaan kirkkoaan niin, että se pysyy lujana kaiken vastustuksen keskellä.

Jes. 33:6 Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa. Siionin aarre on Herran pelko.

Kuvalähde: Kääntymysten vastainen laki tiukentumassa pohjoisintialaisessa osavaltiossa

Suomi 31.07.2020

Kiitetään Jumalaa lukemattomien OD:n tukijoiden rukouksista ja runsaasta tuesta, joka antaa vainotulle kirkolle mahdollisuuden pysyä vahvana ja kertoa Jeesuksesta, maksoi mitä maksoi. Koska vainotun perheemme tarpeet edelleen kasvavat, pyydetään, että Jumala kutsuu yhä uusia jäseniä tähän elintärkeään palvelutyöhön.

Jes. 60:4-5 Nosta silmäsi, katso ympärillesi: he kaikki ovat kokoontuneet, he saapuvat, sinun poikasi, jotka tulevat kaukaa, sinun tyttäresi, joita sylissä kannetaan. Sinä näet tämän kaiken ja loistat ilosta, rajusti lyö sydämesi, rintasi avartuu, kun meren rikkaudet vyöryvät rannoillesi ja sinun käsiisi annetaan kansojen vauraus.

Kuvalähde: Kasvua ja kohtaamisia

Eurooppa 30.07.2020

Kiitetään siitä, että 16 000 tukijan allekirjoittama vetoomus on tehnyt maailman vainottujen naisten näkymättömän ahdingon näkyväksi Ison-Britannian vallanpitäjille. Jatketaan rukousta sen puolesta, että hallitus tunnustaa, että kristittyjä naisia vainotaan sekä uskon että sukupuolen vuoksi ja että asiaan kiinnitetään huomiota hallituksen politiikassa.

Miika 6:8 Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.

Kuvalähde: Puolet Syyrian ja Irakin kristityistä kaikonnut kotimaistaan vuodesta 2011 lähtien

Nigeria 29.07.2020

Kiitos Jumalalle, että OD ehti juuri ennen koronarajoituksia toimittaa ruoka-apua 1500 kristitylle perheelle, jotka olivat paenneet kodeistaan fulaniheimon taistelijoita Benuen osavaltiossa Nigeriassa. ”Tänään iloitsen sydämeni pohjasta”, sanoi pastori Sunday. ”Tämä ratkaisi sekä fyysiset että henkiset tarpeemme! Kuulin, miten ihmiset toistelivat toisilleen: Herra elää! Hän on vastannut rukouksiimme ja lähettänyt meille apua.”

Ps. 89:53 Ylistetty olkoon Herra ikuisesti! Aamen, Aamen.

Kuvalähde: Nigerian kristityt hyökkäysten kohteena tänä jouluna

Burkina Faso 28.07.2020

718 770 vainottua kristittyä sai Open Doorsilta vuonna 2019 hätäapua, ruokatukea, koulutusta ja lääkinnällistä hoitoa. Tarve kasvaa edelleen, joten pyydetään, että Jumala moninkertaistaisi ohjelmat ja ohjaisi OD:n työntekijöitä käyttämään resurssejaan mahdollisimman tehokkaasti.

Joh 14:13 Mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa.

Kuvalähde: Open Doorsin apu rukousvastaus Burkina Fason kristityille

Pohjois-Korea 27.07.2020

Kiitä Jumalaa siitä, että Open Doors pystyi kouluttamaan viime vuonna noin 4000 Pohjois-Koreasta paennutta kristittyä Kiinaan perustetuissa turvataloissa. ”Hämmästyisitte nähdessänne, miten Pyhä Henki tekee työtä niissä”, sanoo Jae-Hwa*, yksi Jeesuksen löytäneistä. ”Niin moni tulee uskoon. Se on mahdollista vain teidän ansiostanne. Ilman rukouksianne meitä ei edes olisi.”

Joh. 16:13-14 Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta.

Kuvalähde: Open Doorsin tehtävä Pohjois-Koreassa

26.07.2020

Teidän avullanne 3 840 306 vainottua kristittyä pääsi viime vuonna Open Doorsin johtajuus- ja opetuslapsikursseille, traumaterapiakoulutukseen ja vainokokemusten purkuseminaareihin. Kiitetään verkkokoulutuksen lisääntymisestä ja rukoillaan, että sillä tavoitetaan myös niitä, jotka muutoin jäävät tavoittamatta.

Ps. 136:1,4 Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä. Iäti kestää hänen armonsa. Hän yksin tekee suuria ihmetekoja. Iäti kestää hänen armonsa!

Kuvalähde: Seurakuntien elinehto on uusien uskovien opetuslapseuttaminen

Keski-Aasia 25.07.2020

Kiitetään myös siitä, että OD pystyi toimittamaan yli 750 000 Raamattua ja kristillistä kirjaa Keski-Aasiassa vuonna 2019. ”Kiitos että tuotte evankeliumin lapsillemme ja meille kaikille. Ilman teitä emme olisi koskaan kuulleet siitä”, sanoi eräs vanhempi, jonka lapsi osallistui OD:n järjestämään juhlaan eräässä syrjäkylässä. ”Nyt lapsilla on toivoa. He tietävät, etteivät ole yksin. Ja he voivat oppia lisää Jeesuksesta kirjoista, joita toitte meille.”

Ps. 119:129 Sinun liittosi on ihmeellinen, siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä.

Kuvalähde: Elämää Turkmenistanissa: valitse Jeesus tai työsi

Malesia 24.07.2020

Kiitetään siitä, että Open Doors on pystynyt jakamaan 20 000 Raamattua Malesiassa viimeisten kolmen vuoden aikana. ”Jotkut nuoret ovat suudelleet Raamattua saadessaan sen ja kertoneet, että näkevät sen nyt ensi kertaa”, kertoo pastori Lukas*.

Ps. 119:103,105 Miten suloiset ovatkaan sinun sanasi! Ne maistuvat hunajaa makeammilta. Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.

Kuvalähde: Yksi jumalanpalvelus ja Hannah sai uskon

Turkmenistan 23.07.2020

Ylistetään Jumalaa siitä, että sinunkin tukesi ansiosta OD pystyi viime vuonna jakamaan 1 873 503 Raamattua ja muuta kristillistä kirjaa vainotuille kristityille. Rukoile turvaa tätä työtä tekeville, jotka itsensä vaarantaen vievät Jumalan Sanaa sinnekin, missä Raamattu on kielletty kirja.

Hepr. 4:12 Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme.

Kuvalähde: Elämää Turkmenistanissa: valitse Jeesus tai työsi

Irak 18.07.2020

Kiitetään Jumalaa nuorista, jotka ovat käynnistäneet sosiaalisessa mediassa kampanjoita koronapandemiasta kärsivien, haavoittuvassa asemassa olevien perheiden auttamiseksi. Pyydetään, että Jumala vahvistaisi heidän kauttaan yhteisvastuun tunnetta maassa.

Ef. 5:8,10 Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina. Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista.

Kuvalähde: Lähi-idässä vanhemmuus on vainon puristuksessa

Irak 17.07.2020

Kiitetään siitä, että vaikka Covid-19 on sulkenut kirkkorakennuksia, se ei ole vaientanut Jumalan Sanaa. Tuhannet kristityt osallistuvat jumalanpalveluksiin verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Rukoillaan, että Jumalan Sana pääsee jokaiseen kotiin ja avaa yhä uusien ihmisten sydämiä Jeesukselle.

Room. 8:38-39 Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Kuvalähde: Iran: Viranomaiset huolissaan kirkon kasvamisesta

Irak 16.07.2020

Rukoillaan, että tieto ja tietoisuus Covid-19-viruksesta lisääntyy Etelä-Irakissa. Infektioriski kasvaa joka päivä, ja monet sairastuvat mutta kieltäytyvät perheineen rekisteröitymästä tai menemästä testeihin, koska pitävät infektiota häpeällisenä.

Snl. 3:5 Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.

Kuvalähde: Iran: Viranomaiset huolissaan kirkon kasvamisesta

Irak 15.07.2020

Koronakriisi vaikuttaa suuresti monien kristittyjen toimeentuloon. Suljetaan rukoukseen OD:n paikalliskumppanit, jotka toimittavat ruoka-apua noin 2000 perheelle.

Ps. 116:15 Kallis on Herran silmissä hänen uskollistensa henki.

Kuvalähde: Lähi-idässä vanhemmuus on vainon puristuksessa

Myanmar 14.07.2020

Suljetaan rukouksiin kristityt, jotka ovat paenneet heimokapinallisten ja hallituksen asevoimien välistä konfliktia Kachinin, Rakhinen ja Chinin osavaltioissa. He elävät ahtaissa pakolaisleireissä ja ovat suuressa infektiovaarassa, jos virus leviää leireihin. Rukoillaan, että Jumala varjelee heitä ja pitää heistä huolta.

Joh. 15:21,26 Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden, siksi etteivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt. Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta.

Kuvalähde: 70 vuotta Ihmisoikeuksien yleismaailmallisesta julistuksesta – ihmisoikeuksia laiminlyödään ja rikotaan kaikkialla maailmassa

Pohjois-Korea 13.07.2020

Open Doorsin lähteiden mukaan ihmisten matkustaminen Pohjois-Koreassa on koronakriisin vuoksi kielletty, hinnat ovat nousseet pilviin ja monet ovat kuolleet nälkään. ”Tiimimme valmistautuvat jakamaan salaista ruoka-apua, mutta pohjoiskorealaisten täytyy päästä meidän luoksemme”, sanoo erään Kiinassa toimivan OD-tiimin puhemies. Rukoillaan, että raja avautuu ja että pohjoiskorealaiset pääsevät tiimien avun piiriin.

Room 8:35-37 Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? On kirjoitettu: Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina. Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.

Kuvalähde: World Watch -listan sijalla #1: Pohjois-Korea

Vietnam 12.07.2020

Suljetaan rukoukseen 18 kristittyä perhettä, joilta evättiin hallituksen myöntämät koronakriisiavustukset. Viranomaiset ilmoittivat: ”Olette kristittyjä, joten pitäköön teidän Jumalanne huolta perheistänne. Hallitus ei ole vastuussa niistä!” Rukoillaan, että paikallinen OD pystyy toimittamaan heille ruokaa ja muuta apua.

Kol. 4:2,5 Rukoilkaa hellittämättä, valvokaa rukoillen ja kiittäen. Suhtautukaa viisaasti ulkopuolisiin, käyttäkää sopivaa hetkeä hyväksenne.

Kuvalähde: Kristittyjen ja seurakuntajohtajien kouluttaminen

Bangladesh 11.07.2020

Koronakriisi on iskenyt raskaasti talouteen, ja kristittyjä on syrjitty hallituksen myöntämiä avustuksia jaettaessa. ”Viranomaiset luulevat, että kristityt saavat runsaasti apua ulkomailta, joten he eivät auta meitä”, kertoo eräs kristitty. Suljetaan rukoukseen OD:n tiimit, jotka pyrkivät toimittamaan apua lähes 3000 perheelle.

Miika 7:1,7 Voi minua! Minun on käynyt niin kuin käy hedelmänkorjuun jälkeen ja viininkorjuuajan mentyä: ei löydy enää rypäleitä syötäväksi, ei viikunoita, vaikka kuinka etsin. Mutta minä kohotan katseeni Herraan, odotan pelastusta Jumalaltani, Jumalani kuulee minua.

Kuvalähde: Kakon kulki Jumalan johdatuksessa

Aasia 10.07.2020
Joissakin maissa suojavarusteita ei anneta kristityille sairaanhoitajille. Pyydetään siunausta OD:n kumppaneille, jotka toimittavat niitä heille. Eräs apua saanut sairaanhoitaja kiitti näin: ”Kiitos ystävät! Emme saaneet pelkästään suojavarusteita, vaan myös rakkautta ja rukoustukea. Kiitos että meitä ei ole unohdettu.”

Snl. 22:9 Siunattu se, jolla on hyvä sydän, hän antaa leivästään tarvitsevalle.

Kuvalähde: Rakas veljeni Malchi on taivaassa, mutta eräänä päivänä näen hänet jälleen Jeesuksen kanssa

Oman 09.07.2020

OD:n työhön liittyy paljon kokoontumisia: koulutusta, leirejä, seminaareja ja vierailuja, jotka on jouduttu keskeyttämään koronarajoitusten vuoksi. Vainotut kristityt ovat usein sanomattoman yksinäisiä ja eristettyjä. Rukoillaan, että kumppanimme pystyvät tehostamaan verkossa tapahtuvaa työtä ja rohkaisemaan heitä sosiaalisen median kautta.

Joh. 15:7 Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen.

Kuvalähde: Elämää Turkmenistanissa: valitse Jeesus tai työsi

Intia 08.07.2020

Koronakriisin aiheuttama taloudellinen taantuma on pakottanut OD:n tiimejä tehostamaan apua vainotuille kristityille. Paikoitellen kristittyjä syrjitään, ja he ovat toisten kristittyjen tuen varassa. Pyydetään, että Jumala ohjaisi ja varustaisi OD:n kumppaneita tunnistamaan kohteet, joihin työ on hyvä keskittää.

Ps. 37:23,33 Kun Herra ohjaa askeleita, ihminen kulkee oikeaa tietä. Herra ei jätä omaansa jumalattoman armoille.

Kuvalähde: Pääsiäisen vietosta on tullut vaarallista Intiassa

Intia 07.07.2020

Kiitetään Jumalaa ihmeellisestä avusta, jolla hän varjelee omiaan kaikkialla maailmassa. OD:n kumppani Samuel* kertoo: ”Eräs pastori oli äärimmäisessä hädässä eikä pystynyt enää huolehtimaan perheestään. Hän ei halunnut nääntyä hitaasti, vaan päätti perheineen tehdä itsemurhan. Juuri silloin yksi kumppaneistamme tuli tuomaan ruokaa. Ylistetty olkoon Jumala!”

Valit. 3:22 Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan.

Kuvalähde: Rohkeutta päästä varpaisiin – 15-vuotias intialaistyttö uskoo yhä Jeesukseen oman perheensä hyljeksinnästä huolimatta

Intia 06.07.2020

Varjele Herra OD:n kumppaneita, jotka vaarantavat itsensä toimittaessaan ruoka-apua. Akash* kertoo: ”Ihmiset kärsivät niin suurta hätää, että meidän on pakko auttaa, vaikka se on vaarallista. Viemme kuivamuonaa 15-20 päivän tarpeeseen, ja monilla on paketin saadessaan kyynelet silmissään, kuin he saisivat aarteen.”

Ps. 16:5 Herra, sinä olet minun perintöosani, sinulta minä saan ruokani ja juomani, sinun kädessäsi on minun arpani.

Kuvalähde: Intiassa herätys ja vaino kulkevat käsikädessä

Intia 05.07.2020

Kiitos Jumala, että avaat kumppaneillemme väyliä hätäaputyöhön. ”Jumalan avulla olemme tavoittaneet heitä, joiden tarve on suurin. Olemme auttaneet jo yli tuhatta perhettä ja aiomme tavoittaa vielä 7000”, kertoo eräs kumppanimme. Rukoillaan, että tämä tavoite saa täyttyä ja jopa ylittyä.

Jer. 31:25 Väsynyttä minä juotan, nääntyneen minä ravitsen.

Kuvalähde: Kääntymysten vastainen laki tiukentumassa pohjoisintialaisessa osavaltiossa