Jemen 24.01.2021

Jemenin 6-vuotinen sisällissota on aiheuttanut valtavia taloudellisia ja humanitaarisia haasteita. Kiitetään Jumalaa kotikirkoista, jotka vaaroista huolimatta antavat elintärkeää apua haavoittuvimmassa asemassa oleville. Auta heitä löytämään oikeat autettavat ja keinot avun antamiseen.

Ps. 46:9-10 Tulkaa ja katsokaa Herran tekoja, hänen voimansa herättää pelkoa kaikkialla. Koko maailmasta hän hävittää sodat, hän särkee jousen ja taittaa keihään, hän tuhoaa kilvet tulessa.

Jemen 23.01.2021

Jemen on vahvasti islamilainen valtio, jossa kirkon avoin toiminta ja yksityiset jumalanpalvelukset on kielletty. Nyt jemeniläiset voivat kuitenkin kuulla Jeesuksesta TV:n, radion ja internetin kautta. Rukoillaan, että salaa totuutta etsivät löytävät oikeat kanavat kuullakseen Jeesuksesta ja tullakseen hänen seuraajikseen.

Ps. 32:8 ”Minä opetan sinua”, sanoo Herra, ”minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.”

Pakistan 20.01.2021

Muslimienemmistö pitää kristittyjä ’epäpuhtaina’, ja heille osoitetaan usein likaisia ja vaarallisia töitä esimerkiksi viemärijärjestelmässä. Lisäksi tuhannet kristityt työskentelevät velkaorjuudessa, vailla oikeuksia. Pyydetään, että Jumala varjelee vaarallisissa, epäterveellisissä töissä olevia. Rukoillaan myös, että velkaorjuuteen sidotut pääsevät pian vapaiksi.

Jes. 10:1-2 Voi niitä, jotka vääriä säädöksiä säätävät, jotka katalia päätöksiä tekevät estääkseen heikkoja saamasta oikeutta, riistääkseen kansani köyhiltä lain turvan, anastaakseen leskien varat, ryöstääkseen orpojen perintöosan.

Pakistan 19.01.2021

Pakistanin jumalanpilkkalakeja väärinkäytetään paljon uskonnollisia vähemmistöjä vastaan. Väärä syytös islamin loukkaamisesta voi johtaa kuolemantuomioon. Rukoillaan kristityille rohkeutta ja viisautta puhua uskostaan siitäkin huolimatta, että sanoja voidaan käyttää heitä vastaan.

Ps. 25:19-20 Katso, kuinka paljon minulla on vihollisia! Heidän vihansa on väkivaltainen ja julma! Suojele minua ja pelasta minut, älä hylkää minua, sinuun minä turvaudun.

Afganistan 14.01.2021

Rukoillaan, että Jumala vaikuttaa ääri-islamistien, kuten Talibanin ja ISISin jäsenten sydämiin, sillä heillä on suuri vaikutusvalta Afganistanissa. Rukoillaan, että he saavat tulla tuntemaan Jeesuksen rakkauden ja että Hän muuttaa heidän elämänsä.

Ps. 33:13-15 Taivaastaan Herra katsoo meitä, hän näkee kaikki ihmislapset. Korkeudestaan hän valvoo maata, kaikkia jotka siinä asuvat, joiden sydämen hän on itse luonut, joiden teot hän kaikki tuntee.

Afganistan 13.01.2021

Kaikki afgaanikristityt ovat entisiä muslimeja ja joutuvat seuramaan Jeesusta salaa. Rukoillaan heille varjelusta ja pääsyä turvallisesti Jumalan Sanan ääreen ja yhteyteen muiden uskovien kanssa.

Ps. 119:73, 82 Sinun kätesi ovat minut muovanneet. Anna myös ymmärrystä, että opin käskysi! — Minun silmäni ikävöivät sinun sanaasi, minä kysyn: ”Milloin rohkaiset minua?”

Kiina 11.01.2021

Open Doorsin yhteistyökumppanit Horace* ja Teresa* tuottavat opetusaineistoa ja digitaalista materiaalia buddhalaistaustaisille uskoville. Työ on äärimmäisen arkaluontoista uskontoa koskevien rajoitusten vuoksi. Rukoillaan heille Jumalan suojaa ja voitelua kirjoitustyöhön.

Joh. 17:9 ”Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle.”

Kiina 10.01.2021

Raamattujen myynti verkossa kiellettiin 2018. Rukoillaan, että kiinalaiset kristityt pystyvät edelleen hankkimaan Raamattuja.

Room. 8:28 Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.

Kiina 09.01.2021

Kirkkoja valvotaan ja monet niistä on suljettu. Joukossa on sekä itsenäisiä kotikirkkoja että valtion hyväksymiä kirkkoja. Rukoillaan, että kotikirkot puhkeavat kukoistukseen kaikkialla maassa ja että niiden johtajat saavat Pyhän Hengen rohkeutta ja viisautta ohjata ja palvella kirkkojaan vaaroista huolimatta.

Room. 8:26-27 Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.

Kiina 08.01.2021

Vuonna 2018 voimaan astuneet uudet uskontosäännökset rajoittavat ankarasti uskonnonvapautta, ja hallitus lisää uskovien valvontaa ja tarkkailua. Herra, anna kristityille rohkeutta jatkaa yhteisiä jumalanpalveluksia ja Jeesuksesta kertomista, maksoi mitä maksoi.

Apt. 4:29 Katso nyt, Herra, kuinka he meitä uhkailevat! Anna palvelijoillesi voima pelotta julistaa sanaasi.

Pohjois-Korea 07.01.2021

Kiitos Herra, että Pohjois-Korean rajat alkavat vähitellen taas aueta, niin että Open Doorsin kiinalaiset yhteyshenkilöt pystyvät toimittamaan apua salaa uskoville. Varjele, Herra, toimituksia, niin että ne pääsevät turvallisesti läpi tarkastuspisteistä ja tavoittavat ne, jotka tarvitsevat niitä eniten.

Mark. 9:22-23 ”Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” ”Jos voit?” vastasi Jeesus. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.”

Pohjois-Korea 06.01.2021

Kiitetään Jumalaa, että Open Doors pystyy toimittamaan Pohjois-Korean uskoville hätäapuna ruokaa, lääkkeitä ja vaatteita Kiinan verkostojen kautta. Rukoillaan hengellistä ja fyysistä varjelusta Peterin* ja Matthewin* kaltaisille toimijoille, jotka ovat mukana tässä salaisessa, äärimmäisen vaarallisessa työssä.

Ps. 27:14 Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan!

Pohjois-Korea 05.01.2021

Asiantuntijoiden mukaan lukemattomat pohjoiskorealaiset ovat kuolleet Covid19-infektioon, vaikka maassa ei virallisten raporttien mukaan ole tautia lainkaan. Pyydetään, että Herra suojelee maan uskovia virukselta ja mahdollistaa turvallisen lääkeavun maan ulkopuolelta.

Ps. 22:5-6 Sinuun ovat turvanneet isämme ennen. Sinuun he turvasivat ja pääsivät suojaan, sinua he huusivat ja saivat avun, sinuun he luottivat eivätkä pettyneet.

Pohjois-Korea 04.01.2021

Kerrotaan, että uskovat levittävät evankeliumia jopa Pohjois-Korean vankileireillä, vaaroista huolimatta. Rukoillaan, että Pohjois-Korean uskovat loistavat Kristuksen valoa pimeimpiinkin paikkoihin.

Jes. 9:1 Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.

Pohjois-Korea 03.01.2021

Jos joku paljastuu kristityksi, hänet pidätetään, häntä kidutetaan ja hänet lähetetään työleirille, jossa on edessä lähes varma kuolema. Rukoillaan armoa ja voimaa vangituille kristityille. Rukoillaan, että he saavat kokea Jumalan rakkautta ja läsnäoloa vankilassakin.

Ps. 79: 9,11 Auta meitä, Jumala, pelastajamme, nimesi ja kunniasi tähden! — Kuule vangittujen vaikerrus, väkevällä kädelläsi vapauta kuoleman omat.

Pohjois-Korea 02.01.2021

Kristityt joutuvat piilottamaan Raamattunsa, rukoilemaan hiljaa ja tapaamaan toisiaan salaa. Pyhä Jumala, vahvista Pohjois-Korean salaisia uskovia, huolehdi heidän tarpeistaan ja ole heidän turvansa.

Matt. 6:6 Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

Pohjois-Korea 01.01.2021

Pohjoiskorealaisten odotetaan osoittavan horjumatonta uskollisuutta johtajalleen Kim Jong-Unille. Kristittyjä pidetään valtion vihollisina, koska heille Jeesus on Kimin perheen yläpuolella. Peter*, eräs Open Doorsin työntekijä, sanoo: ”Toivon hartaasti, että henkilökultti romahtaa. Rukoilkaa, että epäjumalanpalvelus, ihmisoikeuksien polkeminen ja Jeesuksen seuraajien vaino lakkaavat ja että Pohjois-Korean kärsivät saavat pian evankeliumin balsamia haavoihinsa.

Jes. 51:14 Pian vapautetaan kahleistaan kumaraan kangistunut vanki. Ei hän kuole vankikuoppaan, eikä hänen enää tarvitse nälkää nähdä.

Pohjois-Korea 31.12.2020

Pohjois-Korea on kristitylle maailman vaarallisin maa. Open Doorsin arvioiden mukaan siellä on silti 300 000–500 000 kristittyä, jotka rohkeasti seuraavat Jeesusta salassa. Riemuitaan ja kiitetään Jumalaa, että Pohjois-Korean kirkko ei pelkästään selviä äärimmäisestä vainosta, vaan kasvaa!

Luuk. 19:40 Mutta Jeesus vastasi: ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.”

Brunei 28.12.2020

Julkinen joulun viettäminen on kielletty vuodesta 2014, ja kieltoa rikkova voi joutua viideksi vuodeksi vankilaan tai maksamaan 20 000 dollarin sakot. Rukoillaan, että kristityt pysyvät vahvoina uskossaan eivätkä menetä toivoaan Jeesuksessa.

Ps. 54:6, 8, 9 Jumala on auttajani, Herra on minun tukeni. Minä ylistän sinun nimeäsi, Herra, sillä se on hyvä. Sinä pelastat minut kaikesta hädästä.

Israel 27.12.2020

Suljetaan rukoukseen Israelin ja Palestiinan nuoret, jotka ovat kuulleet joulukertomuksen vuodesta toiseen. Pyydetään, että ne koskettavat heitä uudella tavalla ja antavat uutta toivoa ja näköalaa.

Jes. 9:5 Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.

Aasia 25.12.2020

Osa joulun kokoontumisista on peruutettu koronapandemian vuoksi. Muslimitaustaiset uskovat odottavat eniten juuri niitä, koska eivät voi viettää joulua omissa kylissään. Rukoillaan, etteivät he lannistu ja että voimme juhlia joulua 2021 sitäkin riemullisemmin.

Room. 8:18 Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme.

Pohjois-Korea 23.12.2020

24. joulukuuta juhlitaan edesmenneen Kim Jung Sookin, nykyisen johtajan Kim Jong-Unin isoäidin, syntymäpäivää. Vain salaiset kristityt tietävät Jeesuksen syntymäpäivästä ja yrittävät viettää joulua maanalaisissa kokouksissaan. Pyydetään, että Jumala varjelee heitä. Rukoillaan, että tulee aika, jolloin Jumalan kansa saa palvella rauhassa Herraansa.

Jer. 29:14 Minä käännän teidän kohtalonne ja kokoan teidät kaikkien kansojen seasta.

Vietnam 22.12.2020

Open Doorsin yhteistyökumppanit painavat tänä vuonna 16 500 uutta lastenraamattua jaettavaksi joululahjoina lapsille. Rukoillaan varjelusta ja hyvää säätä, jotta Raamatut saadaan turvallisesti lapsille, joista monet ovat rukoilleet omaa Raamattua.

Jer. 29:13-14 Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra.

Keski-Aasia 21.12.2020

Muistetaan rukouksessa Open Doorsin yhteistyökumppaneita, jotka vievät tuhansia joululahjoja lapsille ja aikuisille. Rukoillaan, että kaikki onnistuu koronarajoituksista huolimatta ja että lahjat ovat rakkauden ja toivon merkkinä monille, jotka eivät vielä tunne Jeesusta.

Jes. 60:2, 6 Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat. Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi, Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi. — Koko Saban väki saapuu, kultaa ja suitsuketta kantaen, ja kaikki he ylistävät Herraa.

Kiina 20.12.2020

Uiguuripastori Alimjan Yimit vangittiin 12 vuotta sitten ”valtionsalaisuuksien paljastamisesta”. Pyydä oikeudenmukaisuuden Jumalaa antamaan oikeutta Alimianille, hänen vaimolleen Gulnurille ja kahdelle pojalle ja rukoile, että heidän uskonsa kestää.

Jes. 42:3 Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden.

Laos 19.12.2020

Athit* pidätettiin hänen rukoiltuaan sairaan miehen paranemista ja vangittiin, kun hän kieltäytyi allekirjoittamasta asiakirjaa, jossa lupaisi lakata kokoamasta uskovia jumalanpalveluksiin. Open Doors on auttanut hänen vaimoaan Bouphaa* ja heidän kolmea lastaan. Rukoile, että Jumala on Bouphan ja Athitin rinnalla ja että Athit vapautuu pian.

Jes. 42:1, 4 Katso: minun palvelijani, jolle minä annan voiman, minun valittuni, johon olen mieltynyt. Henkeni olen laskenut hänen ylleen, hän tuo oikeuden kansojen keskuuteen. — Eikä hän murru, ei himmene hänen liekkinsä, vaan hän saattaa kaikkialla oikeuden voimaan.

Pohjois-Korea 18.12.2020

Muistetaan vähintään 50 000 pohjoiskorealaista kristittyä, jotka ovat pidätyskeskuksissa ja uudelleenkoulutusleireillä. Rukoillaan, että he tuntevat Jumalan rakkauden ja läsnäolon maailman pimeimmissäkin paikoissa ja että Jumalan valo loistaa heidän kauttaan.

Jes. 42:5-6 Näin sanoo Jumala, Herra, hän, joka loi taivaan ja levitti sen auki, joka muovasi maan ja kaiken mitä siitä versoo ja antoi sen päällä kulkeville elämän hengen: – Vanhurskaan suunnitelmani mukaan minä, Herra, olen kutsunut sinut. Minä tartun sinun käteesi ja suojelen sinua.

Pohjois-Korea 17.12.2020

Rukoillaan kuuden Pohjois-Koreassa vangitun eteläkorealaisen kristityn puolesta. He ovat Kim Jong-Wook, Kim Kook-Kie, Choi Chun-Kil, Ko Hyon-Chol, Kim Won-Ho ja Ham Jin-Woo. Rukoillaan, että kansainväliset neuvottelut Pjongjangin ja Soulin välillä johtavat tuloksiin ja että vangitut pääsevät pian perheittensä luo.

Jes. 61:1 Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista.

Iran 16.12.2020

Suljetaan rukoukseen 12 kristittyä, jotka pidätettiin 30.6. vallankumouskaartilaisten soluttauduttua salaiseen kokoukseen. Heidän joukossaan on kaksi iäkästä sisarusta, Mina ja Maryam. Rukoillaan, että Jumala suojelee heitä vankilassa ja että he vapautuvat pian.

Hepr. 10:23 Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava.

Libanon 14.12.2020

Libanonin sosiaalinen ja poliittinen levottomuus jatkuu. Rukoilemme, että nostat, Herra, viisaita johtajia, jotka palauttavat maan vakauden. Siunaa myös kirkon johtajia. Tee heistä hyviä paimenia, joilla on selkeä näky siitä, miten palvella omiaan Kristuksen rakkaudella.

2. Sam. 22:31 Jumalan ohjeet ovat täydelliset, Herran sana on kirkas ja puhdas. Kuin kilpi hän suojaa niitä, jotka hakevat hänestä turvaa.