Arabian niemimaa 26.03.2023

Arabian niemimaan asukkaat ovat kiinnostuneita uskosta ja mystiikasta. Tämä kiinnostus johtaa heitä kuitenkin usein okkultismin pariin. Varjele, Herra, heitä pahantahtoisilta hengiltä ja rituaaleilta. Johdata heidät Jeesuksen luo.

Ef. 6:11–12 Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.

Arabian niemimaa 25.03.2023

”Vaikka Herran kanssa vaeltaminen voi olla vaikeaa, se on kaiken vaivan arvoista.” Kiitos, Isä, Nadian* uskosta ja siitä, että hän valaa rohkeutta muihin nuoriin kristittyihin Arabian niemimaalla.

Ps. 27:1 Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin?

Indonesia 22.03.2023

Vaikka vaino on yleistä, vain harvat ovat Indonesiassa siitä tietoisia. Rukoilemme, että Kristuksen ruumis tunnistaa vainon paremmin ja on valmis tukemaan sen uhreja silloin, kun sitä tapahtuu.

1. Piet. 5:8 Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.

Indonesia 21.03.2023

Open Doors avasi äskettäin uuden tukikohdan Sumatralla. Kiitämme, Herra, siitä ja rukoilemme, että siunaat uusia työntekijöitä. Anna rakkautesi virrata tästä uudesta toimipisteestä koko alueelle.

2. Kor. 2:14 Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua!

Brunei 20.03.2023

Suljemme rukoukseen Brunein kirkkojen ja seurakuntien vanhimmat ja johtajat. Herra, anna heille taitoa ja hengellistä viisautta, niin että he osaavat johtaa kirkkojaan hyvin ja toteuttaa sinun suunnitelmasi maassa.

2. Piet. 1:5–7 Pyrkikää sen vuoksi osoittamaan uskossanne lujuutta, lujuudessa oikeaa tietoa, tiedossa itsehillintää, itsehillinnässä kestävyyttä, kestävyydessä jumalanpelkoa, jumalanpelossa keskinäistä kiintymystä, kiintymyksessä rakkautta.

Brunei 19.03.2023

Bruneissa on vain muutama kirkko, ja yhdessä ne ovat vahvempia kuin yksin. Herra, rukoilemme, että turvaat kirkkojen väliset suhteet. Rukoilemme ykseyttä eri kirkkokuntiin kuuluvien kristittyjen välille.

1. Kor. 1:10 Veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen kehotan teitä kaikkia pitämään keskenänne yhtä, välttämään hajaannusta ja elämään yksimielisinä.

Bangladesh 18.03.2023

Isä, rukoilemme muutosta ei-kristittyjen opettajien ja koululaisten sydämiin. Rukoilemme, että he hyväksyvät kristityt oppilaat, niin että kaikki lapset saavat koulussa samat oikeudet ja mahdollisuudet.

1. Tess. 3:12 Lisätköön Herra runsain määrin teidän rakkauttanne toisianne ja kaikkia ihmisiä kohtaan – niin kuin mekin rakastamme teitä.

Bangladesh 17.03.2023

Kristityiksi kääntyneiden perheiden lapsilla on vaikeaa koulussa. Herra, auta näitä nuoria kristittyjä puhumaan muille viisaasti, rakkaudella ja kunnioittaen silloinkin, kun he kohtaavat vainoa. Anna heidän toimintansa olla väkevä todistus Kristuksesta.

Room. 8:16–17 Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän.

Keski-Aasia 16.03.2023

Rukoilemme, että Keski-Aasiaan saadaan pikaisesti lisää kaivoja. Kristittyjä syrjitään, eikä heillä juuri ole pääsyä peruspalveluihin. Kaivot pelastaisivat ihmishenkiä.

Ps. 9:12, 14 Riennä avuksi, Herra! Jumala, kohota kätesi! Älä unohda avuttomia! Sinä näet kaiken, tuska ja murhe ei jää sinulta huomaamatta, sinä ojennat kätesi. Sinulle köyhä ja orpo uskovat asiansa, sinä annat avun.

Keski-Aasia 15.03.2023

Kristittyjä valvotaan Keski-Aasiassa tarkoin. He kokoontuvat jumalanpalveluksiin salaa, kahden tai kolmen henkilön ryhmissä. Varjele, Isä, näitä kokoontumisia ja täytä ne toivolla, vaikka paikalle pääsee vain pieni joukko.

Room. 15:13 Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Keski-Aasia 14.03.2023

Kiitämme, Isä, jumalallisesta avustasi Keski-Aasiassa asuvan veli Yunusin* elämässä. Lyhyt keskustelu muutti äskettäin erään turvallisuusviranomaisen ajatukset niin, että hän auttoi veli Yunusin rajan yli. Ylistys ja kunnia sinulle!

Room. 8:14 Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia.

Uzbekistan 13.03.2023

Uzbekistanissa kristittyjä syrjitään, joten monet harjoittavat uskoaan salassa. Rukoilemme, että he saavat eristyneisyydestään huolimatta kokea yhteyttä laajempaan kristittyjen yhteisöön. Herra, anna heidän tuntea hiljaisina aikoina erityistä rakkauttasi.

Jes. 30:18 Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat!

Azerbaidžan 12.03.2023

Azerbaidžanissa on hyvin vähän kristittyjä, ja heitä syrjitään uskonsa vuoksi. Suljemme rukoukseen työpaikkansa menettäneet. Herra, avaa heille mahdollisuuksia löytää uusi toimentulo.

Jes. 30:20–21 Vaikka Herra suo sinulle vain kapean leivän ja niukasti vettä, hän, sinun opastajasi, ei enää kätkeydy. Omin silmin sinä saat nähdä hänet. Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen: – Tässä on tie, kulkekaa sitä.

Arabian niemimaa 04.03.2023

Arabian niemimaalla asuva Nadia* on äskettäin kääntynyt kristityksi. Hän pyytää meitä rukoilemaan, että hän vahvistuisi vaelluksessaan ja saisi selvyyden siitä, mihin Jumala haluaa häntä viedä. Rakas Vapahtajamme, anna Nadialle voimaa ja osoita hänelle oikea suunta.

Joh. 14:6 Jeesus vastasi: »Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.

Iran 03.03.2023

Kristityksi kääntyneiden elämä ei Iranissa ole helppoa. Saharin mies on uhannut ottaa avioeron ja viedä lapset. Herra, avaa miehen sydän ymmärtämään Saharia ja hänen uskoaan Kristukseen. Rukoilemme runsaasti rakkautta koko perheeseen.

Ef. 5:25–26 Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla.

Iran 02.03.2023

Siunaa, Herra, Saharia, kun hän palvelee ja opettaa muita naisia. Ohjaa kristityksi kääntyneitä hänen luokseen, ja anna hänen todistuksensa johdattaa runsaasti uusia naisia Kristuksen tuntemiseen.

Matt. 10:40 Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.

Iran 01.03.2023

Sahar* on muslimista kristityksi kääntynyt iranilaisnainen. Kiitämme, Isä, siitä, miten evankeliumi on muuttanut häntä. Kiitos myös siitä, että Sahar tuntee nyt kuuluvansa joukkoon ja olevansa hyväksytty uudessa identiteetissään Jumalan lapsena.

1. Kor. 15:57 Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!

Qatar 27.02.2023

Rukoilemme, että marraskuussa 2022 järjestetyt jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut lisäävät suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä eri uskontoja, kulttuureja ja elämäntapoja kohtaan. Tulkoon niistä uuden hyväksyvän ja monikulttuurisen aikakauden alku.

Jer. 29:11 Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Qatar 26.02.2023

”Näemme jo, miten Pyhä Henki liikkuu Arabian niemimaalla. Jumala ilmestyy ihmisille unissa. Jumala tekee ihmeitä. Jumala parantaa ihmisiä.” Ylistys ja kiitos Jumalalle Qatarissa tapahtuvista ihmeistä. Ne pitävät tämän kristillisen yhteisön kukoistavana, vaikka maa yrittääkin tukahduttaa sen vakaumusta.

Jes 11:1, 5 Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää. Vanhurskaus on hänellä varustuksena ja uskollisuus vyönä hänen uumillaan.

Irak 23.02.2023

Monet Keski- ja Etelä-Irakin kristityt eivät ilmaise uskoaan julkisesti välttääkseen häirintää ja syrjintää työssä tai opiskelussa tai kulkiessaan tarkastuspisteiden läpi. Rukoilemme, että Irakissa vielä jonakin päivänä vallitsisi uskonnonvapaus.

Hes. 34:22 Mutta minä pelastan lampaani, eivätkä ne enää ole teidän armoillanne. Minä pidän siitä huolen, että oikeus toteutuu lampaiden kesken.

Irak 22.02.2023

Irakissa on useita vanhoja ortodoksisia ja katolisia kirkkoja, jotka kärsivät paikallisjohtajien, viranomaisten ja islamilaisten ääriryhmien suvaitsemattomuudesta, syrjinnästä ja vainosta. Rukoilemme, että kirkkokuntien välinen yhteistyö lisääntyy ja että yhteisöt ja paikallisjohtajat suhtautuisivat kristittyihin ymmärtäväisemmin.

Jer. 7:5 Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne.

Myanmar 21.02.2023

”Jeesus sanoi: ’Ota ristisi ja seuraa minua.’ Tämä on meidänkin mottomme.” Kiitos myanmarilaisen Mooseksen* rohkeudesta seurakunnan johtamisessa etenkin tänä levottomana aikana. Rukoilemme, että kristityt pitävät yhtä ja että heidän läsnäolonsa ja todistuksensa edistävät rauhaa ja vakautta Myanmarissa.

Sananl. 30:5 Jumalan jokainen sana on tulessa koeteltu, hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat.

Myanmar 20.02.2023

Myanmarin kristittyjen alueiden tilanne on heikentynyt armeijan kaapattua vallan helmikuussa 2021. Taistelut ovat kiihtyneet kaikkialla maassa, ja hyökkäyksistä kärsii eniten kristittyjen vähemmistö. Rukoilemme, että pakoon lähteneet kristityt löytävät turvan ja saavat tarvitsemaansa terveydenhoitoa. Herra, ole kotinsa jättäneiden turvana.

Ps. 40:12 Herra, ethän ota minulta pois armoasi! Sinun hyvyytesi ja uskollisuutesi varjelkoon minua aina.

Saudi-Arabia 19.02.2023

Islamilainen laki ei hyväksy kääntymistä muslimista kristityksi, joten monet kääntyneistä salaavat uskonsa. Vaaroista huolimatta pieni saudikristittyjen joukko kasvaa vähitellen, ja he kertovat uskostaan rohkeasti internetissä ja kristillisillä satelliittitelevisiokanavilla. Kiitos, Herra, näistä keinoista, joilla toisistaan eristetyt salaiset kristityt voivat olla yhteydessä toisiinsa.

Jes. 55:10–11 Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.

Intia 18.02.2023

Ikävä kyllä monet Intian kristityt eristetään yhteisöistään, he kokevat työsyrjintää, ja heistä levitellään vääriä syytöksiä ja huhuja. Se koettelee ja ahdistaa monia heistä. Rakas Jumala, vedä näitä alistettuja kristittyjä lähemmäs sinua ja lähetä koko Intian yli muutoksen aalto, joka tuo mukanaan hyväksyvän ja ystävällisen asenteen kaikkia uskontoja kohtaan.

Ps. 5:12 Iloitkoot kaikki, jotka sinuun turvaavat, loppumaton olkoon heidän riemunsa! Sinä suojelet niitä, jotka rakastavat sinua, sinä olet heidän ilonsa lähde.

Intia 17.02.2023

Yhä useampi Intian osavaltioista on ottanut käyttöön lait, joiden tarkoituksena on estää hindujen käännyttäminen pakkokeinoin muihin uskontoihin. Todellisuudessa niiden perusteella kuitenkin ahdistellaan ja pelotellaan kristittyjä. Rukoilemme, että ”oikean” intialaisen määritelmä muuttuu siten, että kulttuurissa voidaan hyväksyä myös vähemmistöuskonnot.

Matt. 10:32–33 Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten
edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa

Pakistan 14.02.2023

Vain noin 1,8 % pakistanilaisista on kristittyjä, eikä heihin suhtauduta suopeasti tässä valtaosin islamilaisessa maassa. Kristittyjä tyttöjä siepataan, pahoinpidellään ja käännytetään väkisin islamiin. Varjele, Herra, kotiväkivallasta kärsiviä naisia sekä tyttöjä, joita pakotetaan nuorena avioliittoon. Tee työtäsi heidän aviomiestensä sydämissä, niin että he kohtelisivat vaimojaan ystävällisesti ja kunnioittavasti.

Jer. 30:17 Minä hoidan haavasi terveiksi, parannan sinun vammasi, sanoo Herra, parannan sinut, Siion, sinut, jota kutsutaan nimellä ”Hylätty vaimo”, sinut, josta ei kukaan välitä.

Iran 13.02.2023

Kristinuskoa pidetään Iranissa edelleen vieraana uskontona, joka herättää epäluuloa. Kokoontumisia tarkkaillaan ja kotiryhmiä häiritään. Herra, anna Iranin kristityille vapaus palvella sinua turvassa viranomaisten pahansuovalta tarkkailulta. Anna heidän jatkaa kokoontumista ja rohkaista toisiaan. Poista valvonnan aiheuttama pelko.

Kol. 2:6-7 Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään, juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu. Kaikukoon kiitoksenne runsaana.

Iran 12.02.2023

Vaikka Iranin kirkko on yritetty tukahduttaa äärimmäisin keinoin, se vain kasvaa vuodesta toiseen. Kiitos, Herra, tästä vastustamattomasta kasvusta ja niistä monista sydämistä, jotka evankeliumi on vapauttanut.

1. Piet. 2:4 Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen.

Jemen 06.02.2023

Jemenissä kristityiksi kääntyneet muslimit ovat erityisessä vaarassa. Islamistiset ääriryhmät, kuten al-Qaida ja Isis uhkaavat luopioina pitämiään henkilöitä kuolemalla, elleivät he käänny takaisin islamiin. Tämä luo tarkkailun ja epäluulon ilmapiiriä jopa perheiden välille. Sulje, Herra, kristityt suojaasi. Rukoilemme, että kaikki Jemenin kansalaiset voisivat elää avoimesti ja vapaasti.

Ps. 31:24 Rakastakaa Herraa, kaikki hänen palvelijansa! Herra suojelee uskollisiaan, mutta rankaisee säälittä niitä, jotka uhmaten nousevat häntä vastaan.