Laos 22.06.2023

Tammikuussa 2023 eräs kristittyjen ryhmä pidätettiin sen vuoksi, että he olivat viettäneet joulua. Open Doorsin paikalliskumppanin mukaan Laosissa vankilat ovat täynnä ääriään myöten ja ruoka on loppumassa. Herra, rukoilemme että pidät huolta näistä kristityistä ja että he vapautuvat pian.

Ps. 18:2–3 Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani. Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani. Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan.

Indonesia 21.06.2023

Ikävä kyllä Naran tyttäret ja naapurit välttelevät Naraa hänen uskonsa vuoksi. Rukoilemme, että nämä suhteet korjautuvat ja että myös tyttäret ottavat Jeesuksen vastaan. Herra, auta Naraa pysymään lujana ja vahvista hänen uskoaan Jeesukseen.

Fil. 4:5 Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on jo lähellä.

Indonesia 20.06.2023

Nara sanoo: ”Jälkikäteen sydämeni täyttyi rauhalla.” Jumala, kiitämme Naran juuri heränneestä uskosta Jeesukseen. Rukoilemme, että hän saa tukea nyt alkaneella matkallaan opetuslapseuteen.

Jes. 54:10 Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.

Malesia 19.06.2023

Malesiassa kasvaa huoli erityisesti nuoriin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan lisääntymisestä. Herra, rukoilemme että keräät haavoittuvassa asemassa olevat siipiesi suojaan.

Ef. 6:11 Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan.

Kiina 18.06.2023

Suljetaan rukoukseen Open Doorsin yhteistyökumppanit, jotka jatkavat työtään Manner-Kiinassa. Isä, kiitämme heidän palvelutyöstään ja rukoilemme, että se auttaa rakentamaan Jumalan valtakuntaa Kiinassa.

Luuk. 21:15 Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään vastustajanne kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne.

Vietnam 17.06.2023

Perhe ei vielä ole voinut järjestää pastori Phucille asianmukaisia hautajaisia. Rukoilemme, että paikallishallinto vastaa perheen tiedusteluihin ja että hänen ruumiinsa luovutetaan omaisille.

Job 1:20–21 Silloin Job nousi ja repäisi viittansa. Hän ajoi päänsä paljaaksi, kumartui maahan ja sanoi: – Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!

Vietnam 16.06.2023

Kristityt voivat Vietnamissa joutua vankilaan ja kidutettaviksi väärien syytösten perusteella. Pastori Phuc kuoli äskettäin vankilassa, ja hänen perheensä epäilee, että häntä oli pahoinpidelty. Herra, lohduta hänen perhettään surussa.

Ps. 38:10 Herra, sinä tiedät, mitä minä kaipaan, huokaukseni ovat tulleet sinun korviisi.

Keski-Aasia 15.06.2023

Valtio on äskettäin alkanut värvätä uskovia vakoilemaan salaisia kristittyjä, mikä on luonut epäilyksen ja epäluulon ilmapiirin. Rukoilemme, Herra, että tämä uusi haaste vetää kristityt lähemmäs sinua eikä saa heitä luopumaan uskostaan.

Joh. 14:13–14 Mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.

Keski-Aasia 14.06.2023

Suljetaan rukoukseen Keski-Aasiassa toimivat kristityt, pastorit ja kotiryhmät, sillä viranomaiset uhkailevat heitä jatkuvasti. Varjele, Herra, heitä ja anna heille rohkeutta jatkaa toimintaa.

5. Moos. 31:8 Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.

Sri Lanka 30.04.2023

Tuomme, Herra, eteesi vainotut kristityt ja pastorit eri puolilla Sri Lankaa. Monet on eristetty yhteisöistään, ja lapset kokevat vainoa kouluissa. Rukoilemme, että vahvistat Sri Lankan vainottua kristittyjen yhteisöä.

1 Piet. 5:6–7 Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, niin hän ajan tullen korottaa teidät. Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.

Irak 25.04.2023

Tuomme, Herra, eteesi syrjäseutujen salaiset kristityt. He tarvitsevat kipeästi yhteyttä muihin uskoviin tietääkseen, etteivät he ole yksin. Rukoilemme, että he saavat tuntea Jumalan läsnäolon erityisen voimakkaasti silloin, kun he kokevat olevansa eristyksissä.

Gal. 6:9 Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon.

Irak 24.04.2023

Irakilaiset kristityt muistelevat aikoja, jolloin perheenjäsenet ja naapurit olivat vielä Irakissa. Viime vuosikymmenen suuret muutokset ja epävarmuus ovat johtaneet siihen, etteivät ihmiset enää tiedä, minne kuuluvat. Rukoilemme, että Kristuksen uskolliset seuraajat löytävät toivon hänessä.

Luuk. 21:19 Pysykää lujina, niin voitatte omaksenne elämän.

Libanon 23.04.2023

Vastuksista huolimatta Jumalan sana on levinnyt koko Libanoniin. Ylistämme, Herra, sinua mahdollisuuksista kertoa Jeesuksesta TV- ja radiokanavien ja seurakuntien kautta. Kiitos upeista ihmisistä, jotka luovat ajankohtaisia, katsojia siunaavia ohjelmia.

Jes. 55:10–11 Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.

Libanon 22.04.2023

Kelvoton valtiojohto on ryövännyt Libanonia. Rukoilemme, että maan johtajat löytävät Jeesuksen, joka on lempeä ja nöyrä ja uudistaa heidän elämänsä.

Joh. 15:26 Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta.

Malesia 21.04.2023

Huonon lukutaitotilanteen vuoksi Open Doorsin paikalliskumppanit ovat käynnistäneet lukutaito-ohjelman alkuperäiskansojen lapsille. Kiitos, Herra, että lapsilla on mahdollisuus oppia lukemaan ja tuntemaan Raamattua.

Ps. 65:6 Mahtavilla teoilla sinä, Jumalamme, vastaat meille, sinä siunaat ja autat meitä. Sinuun luottavat kaikki maan ääret ja kaukaiset meren rannat.

Malesia 20.04.2023

Ikävä kyllä yli kymmenen prosenttia Malesian alkuperäiskansojen lapsista on keskeyttänyt koulunkäynnin. Rukoilemme, että Jumala muuttaisi kyläyhteisöjen suhtautumista koulutukseen. Pyydämme, Herra, että herätät nuorten sydämissä halun opiskella.

Sananl. 22:6 Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siitä poikkea.

Turkmenistan 19.04.2023

Turkmenistanin taloudellinen tilanne heikkenee, eikä monilla ole enää rahaa ruokaan eikä terveydenhoitoon. Rukoillaan, että vasta valittu presidentti Berdymukhammedov alkaa toteuttaa politiikkaa, jossa kansalaisista pidetään huolta.

Sananl. 11:25 Joka toisia ruokkii, syö itse kyllin, joka tarjoaa vettä, saa itse juoda.

Turkmenistan 18.04.2023

Turkin ja Turkmenistanin välille on tullut matkustusrajoituksia. Turkissa asuvat Turkmenistanin kansalaiset pitävät tätä yrityksenä rajoittaa Turkmenistanin ihmisoikeusaktivistien läsnäoloa maassa. Rukoilemme, että Turkin ja Turkmenistanin väliset jännitteet väistyvät.

Room. 15:7 Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi.

Iran 17.04.2023

Iranin protestit ovat rauhallisia, mutta viranomaiset pitävät niitä edelleen rangaistavina. Rukoillaan, että laki muuttuisi niin, että se sallii oikeuden rauhanomaisiin mielenosoituksiin.

Jaak. 1:12 Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat.

Iran 16.04.2023

Pastori Abdolreza* ja hänen vaimonsa Anahita* pidätettiin Pohjois-Iranissa joulukuussa. Varjele, Herra, heitä vankilassa. Rukoilemme suojaa myös heidän teini-ikäiselle tyttärelleen, joka joutuu nyt tulemaan toimeen yksinään, kun vanhemmat ovat pidätettyinä.

Ps. 91:4 Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.

Iran 15.04.2023

Rukoillaan, että kansainvälinen yhteisö asettuu tukemaan mielenosoittajia. Yhteistyö eri puolilla maailmaa ja ihmisoikeusjärjestöjen painostuksen lisääntyminen saattavat nopeuttaa epäoikeudenmukaisuuden ja väkivallan loppumista.

Room. 12:16 Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita.

Iran 14.04.2023

Iranin nuoret ovat erityisen innokkaita taistelemaan vapautensa puolesta. Rukoilemme heille yhtenäisyyttä ja viisautta, kun he jatkavat mielenosoituksia.

Saarn. 11:9 Iloitse varhaisista vuosistasi, nuorukainen, nauti nuoruutesi päivistä! Seuraa sydämesi teitä ja silmiesi haluja, mutta muista, että Jumala vaatii sinut kaikesta tuomiolle.

Iran 13.04.2023

Maailman järkytykseksi joitakin vankeja on tuomittu kuolemaan ilman pätevää syytä tai edes asianmukaista oikeudenkäyntiä. Rukoilemme, että oikeus voittaa. Rukoilemme, että vangeille myönnetään laillinen oikeudenkäynti ja että he pelastuvat kuolemantuomiolta.

Ap. t. 4:12 Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.

Iran 12.04.2023

Pyhä Jumala, varjele Iranin vankiloihin suljettuja kidutukselta. Rukoilemme, että vangitut pääsevät pian vapaaksi.

Jes. 61:1 Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista.

Iran 11.04.2023

Sekasorto on Iranissa kestänyt jo kuukausia. Protestit jatkuvat, vaikka mielenosoittajia uhkaa pidätys tai jopa kidutus ja teloittaminen. Pyydämme, Herra, että lohdutat niitä, jotka ovat menettäneet rakkaitaan levottomuuksissa.

Joh. 17:26 Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.

Kazakstan 31.03.2023

Suljetaan yhteiseen rukoukseen erityistapaus Kazakstanissa. Laillisesti rekisteröidyltä protestanttikirkolta on evätty pankkipalvelut vuodesta 2017 alkaen, eikä se voi maksaa veroja eikä palkkoja. Herra, rukoilemme että tämä umpikuja aukeaa.

Ps. 80: 15–16, 19 Jumala, Sebaot, katso jälleen meihin taivaastasi, katso meitä! Ota hoitoosi tämä viiniköynnös, taimi, jonka oikealla kädelläsi olet istuttanut itseäsi varten, lapsi, jolle sinä olet antanut voiman. Me emme käänny sinun luotasi pois. Anna meidän elää, me huudamme sinun nimeäsi.

Arabian niemimaa 30.03.2023

Jumala rakentaa kirkkoaan Arabian niemimaan maissa. Rukoilemme, Herra, että nostat siellä esiin kypsiä johtajia, jotka rakastavat ja johtavat seurakuntiaan Jeesuksen tavoin.

1. Kor. 3:9 Me olemme Jumalan työtovereita, te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus.

Arabian niemimaa 29.03.2023

Eräässä Persianlahden alueen maassa vangittiin äskettäin useita muslimitaustaisia kristittyjä. Rukoilemme, että he saavat lohtua ja suojaa vankilassa. Rakas Vapahtaja, vahvista heitä heidän kärsimyksessään.

Ps. 7:9–10 Herra, sinä kansojen tuomari, anna oikeuden tapahtua minulle, minä olen syytön. Tee loppu jumalattomien pahuudesta, mutta viatonta vahvista, sinä vanhurskas Jumala, sinä joka tutkit sydämen ja ajatukset.

Arabian niemimaa 28.03.2023

Sosiaalinen media auttaa levittämään Jumalan sanaa, mutta siellä leviää myös väärää tietoa. Rukoilemme, että Persianlahden alueen etsijät ja kristityt osaavat erottaa totuuden valheista.

Ef. 1:17 Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet.

Arabian niemimaa 27.03.2023

Kirkko on kasvanut ilahduttavasti Arabian niemimaalla. Kiitos, Isä, kaikista uusista uskovista ja kiitos kristityistä, jotka levittävät Jumalan sanaa tiedotusvälineissä ja henkilökohtaisissa keskusteluissa.

Apt. 2:44, 47 Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.