Irak 28.08.2020

Marras-/joulukuun rukouskalenterissa kerroimme Sharbelista (13), joka unelmoi lääkärin ammatista. Covid-19-viruksesta johtuvan ulkonaliikkumiskiellon vuoksi Irakin koulut ovat kiinni ja opetus lakannut, koska etäopetusta ei ole. Rukoillaan, ettei Sharbelin tarvitse luopua unelmastaan.

Room.12:12 Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä.

Kuvalähde: Pimeyden keskellä kirkko antaa Abrahamille ja Jinalle voimaa jatkaa eteenpäin

Irak 17.07.2020

Kiitetään siitä, että vaikka Covid-19 on sulkenut kirkkorakennuksia, se ei ole vaientanut Jumalan Sanaa. Tuhannet kristityt osallistuvat jumalanpalveluksiin verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Rukoillaan, että Jumalan Sana pääsee jokaiseen kotiin ja avaa yhä uusien ihmisten sydämiä Jeesukselle.

Room. 8:38-39 Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Kuvalähde: Iran: Viranomaiset huolissaan kirkon kasvamisesta

Pohjois-Korea 13.07.2020

Open Doorsin lähteiden mukaan ihmisten matkustaminen Pohjois-Koreassa on koronakriisin vuoksi kielletty, hinnat ovat nousseet pilviin ja monet ovat kuolleet nälkään. ”Tiimimme valmistautuvat jakamaan salaista ruoka-apua, mutta pohjoiskorealaisten täytyy päästä meidän luoksemme”, sanoo erään Kiinassa toimivan OD-tiimin puhemies. Rukoillaan, että raja avautuu ja että pohjoiskorealaiset pääsevät tiimien avun piiriin.

Room 8:35-37 Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? On kirjoitettu: Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina. Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.

Kuvalähde: World Watch -listan sijalla #1: Pohjois-Korea

Kiina 16.06.2020

Kiitetään Herraa pastori Huangista, joka johtaa kirkkoa Wuhanissa, Covid-19-pandemian syntypaikassa. ”Virus ei voi pysäyttää meitä”, hän sanoo. ”Meillä on yli 50 ryhmää, joista useimmat toimivat internet-ryhminä. Niistä yli 30 viettää joka päivä kaksi tuntia rukoillen, palvellen, jakaen ja todistaen yhdessä!”

Room. 12:11-12 Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä.

Kuvalähde: ”Kristilliset laulut sulattivat jääkylmän pohjoiskorealaisen sydämeni”

Intia 26.05.2020

Rukoile, että Intian kristittyjen johtajat pysyvät yksimielisinä. Rukoile, että kirkko pysyy vahvana ja pystyy levittämään ilosanomaa Jeesuksesta kaikkien haasteiden keskellä.

Room. 15:5 Jumala, jolta kestävyys ja rohkaisu tulevat, antakoon teidän olla keskenänne yksimielisiä Kristuksen Jeesuksen tahdon mukaisesti.

Kuvalähde: Intia: Kristityt dalitit kehottavat hallitusta antamaan heille virallisen kastijärjestelmän ulkopuolelle jäävän ihmisryhmän statuksen

Nigeria 02.03.2020

Boko Haramin taistelijat tappoivat Mariayamun miehen, ja hän jäi yksin huolehtimaan lapsista. ”Olen menettänyt kaiken, myös mieheni, joka oli tukeni ja turvani”, hän sanoo. Rukoillaan, että Open Doorsin tarjoama mikrolaina ja traumaterapia antavat toivoa ja auttavat häntä toipumaan.

Room. 12:21 Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.

Irak 24.02.2020

Libanon on ollut vuosia turvapaikka naapurimaiden, erityisesti Syyrian ja Irakin köyhimmille ja eniten kärsineille pakolaisille. Nyt maa kuitenkin kärsii omista myllerryksistä ja ongelmista. Pyydetään Jumalaa palauttamaan Libanoniin poliittinen vakaus ja varjelemaan maan suhteellista uskonnonvapautta, jonka turvin kirkko voi edelleen jatkaa Jeesusta rakastavien turvapaikkana.

Room. 12:12, 17-18 Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. – – Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.

Irak 21.02.2020

Rukoillaan siunausta opetuslapseuskoulutukselle, jota Open Doorsin yhteistyökumppanit antavat Irakin uusille uskoville. Useimmat heistä harjoittavat uskoaan salaa peläten henkensä puolesta. Anna Jumala heille rohkeutta ja viisautta kertoa uskostaan toisille.

Room. 10:9-10 Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.

Afganistan 15.01.2020

Afganistanin islamilainen tasavalta ei salli kääntymistä islamista. Sitä pidetään luopumuksena, joka häpäisee perheen ja yhteisön. Rukoillaan, että maassa tapahtuu muutos, joka avaa sen myös muille uskonnoille.

Room. 15:7 Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi.

Kiina 09.01.2020

Pyydetään Herraa vapauttamaan vankileireille suljetut etniset vähemmistöt. Suljetaan rukoukseen vainotut muslimi- ja buddhalaistaustaiset veljet ja sisaret ja Kiinan kotikirkot, jotka joutuvat yhä useammin toimimaan salassa. Rukoillaan uutta viisautta, rohkeutta ja näkemystä Kiinan uskoville vuonna 2020.

Room. 15:13 Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Pohjois-Korea 23.12.2019

Pohjois-Koreassa juhlitaan jouluaattona maan johtajan Kim Jong-Unin isoäidin syntymäpäivää. Vaikka vapaapäiviä ei ole, maanalaiset kristityt kokoontuvat viettämään joulua yhdessä. Open Doors toimittaa heille Raamattuja ja kristillistä kirjallisuutta. Rukoillaan, että Jumala siunaa heidän joulunsa ja antaa heidän kokea, että Hän kuulee rukoukset.

Room. 16:25 Ylistys hänelle, joka pystyy voimallaan vahvistamaan teitä, niin kuin ilmoittaa evankeliumi, jota minä julistan, sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, se paljastettu salaisuus, joka on ikiajoista saakka ollut kätkettynä!

Vietnam 15.09.2019

Pohjois-Vietnamissa on paljon lukutaidottomia eikä pyhäkouluopettajilla ole resursseja opettaa heitä. OD antaa koulutusta, mutta kulkuyhteydet ovat huonot. Kiitetään Jumalaa opettajista, jotka tekevät parhaansa vaikeuksista huolimatta.

Room. 15:13 Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Laos 21.08.2019

Nathee on entinen animisti, joka päätti seurata Kristusta ja koki terveytensä paranevan merkittävästi. Nyt hän käy kylissä rukoilemassa sairaiden puolesta. Rukoillaan hänelle turvaa ja pyydetään myös, että Herra antaisi hänelle ja hänen vaimolleen lapsen.

Room. 8:25 Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti.

Intia 19.08.2019

Rukoillaan Intian johtajien ja poliittisen tilanteen puolesta. Pyydetään, että Herra tekee työtä heidän sydämissään ja muuttaa suhtautumista kristittyihin, niin että kristittyjä vahingoittavat suunnitelmat tulevat torjutuiksi.

Room. 12:14 Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko.

Intia 17.08.2019

Kristityksi kääntyneitä syrjitään ja heidän on vaikea saada työtä. OD auttaa heitä perustamaan pienyrityksiä, joista he voivat saada elannon. Rukoillaan, että ne menestyvät ja tuovat siunausta myös ympäristöönsä.

Room. 15:7 Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi.

Guinea 29.07.2019

Rukoillaan, että Herra varjelee eteläguinealaisen kylän kristittyjä, jotka heimouskon kannattajat haluaisivat raivata pois. Kiitetään Häntä näistä rohkeista todistajista ja rukoillaan, että he esimerkillään johdattavat muitakin Hänen luokseen.

Room. 15:7 Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi.

Sri Lanka 26.07.2019

Rukoillaan pääsiäissunnuntain pommi-iskujen uhrien ja heidän läheistensä puolesta. Pyydetään, että Herra siunaa ja lohduttaa kärsiviä, parantaa traumoja ja antaa voimaa toipumiseen.

Room. 12:21 Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.

Kiina 11.07.2019

Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää, mitä Kristuksen seuraaminen vaatii vainon maissa. Buddhalaistaustainen Jacob* aikoo perustaa Länsi-Kiinaan kirkon, seurauksista välittämättä. Rukoillaan, että Pyhä Henki johdattaa ja rohkaisee häntä.

Room. 8:26 Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.

Somalia 24.06.2019

Rukoillaan, että Somalian kristityt saavat kokea Jumalan läsnäoloa ja rohkaisua palvellessaan Häntä yhteisöjensä vihamielisyydestä huolimatta. Pyydetään heille jatkuvaa Jumalan suojelusta.

Room. 5:3-4 Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa.

Indonesia 15.06.2019

Rukoillaan Läntisessä Nusa Tenggaran maakunnassa järjestettävän naisten retriitin puolesta. Alueella on muslimienemmistö ja kristityillä on harvoin mahdollisuus tavata toisiaan ja kasvaa yhteisessä uskossa.

Room. 15:13 Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Intia 11.06.2019

Rukoillaan kristittyjä vainoavien ja vainoja tukevien poliittisten johtajien puolesta. Anna Jumala valosi heidän sydämiinsä ja muuta heidän suhtautumisensa kristittyihin.

Room. 12:18 Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.

Tunisia 07.06.2019

Rukoillaan, että Tunisian tämänvuotiset vaalit helpottavat kirkon elämää ja parantavat kristityksi kääntyneiden oikeuksia. Nyt islamista kääntyneiden lailllinen asema on hyvin heikko.

Room.12:14 Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko.

Intia 16.05.2019

Rukoillaan huhti- ja toukokuussa järjestettävien parlamenttivaalien puolesta. Odotettavissa on paljon muutoksia Intian poliittiseen, uskonnolliseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen tilanteeseen. Salli Herra niiden koitua kansan parhaaksi.

Room.8:28 Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jmalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.

Uzbekistan 21.02.2019

Rukoillaan pienen uskovien ryhmän puolesta, jonka kokoontumiseen poliisit ryntäsivät ja pidättivät kaikki ryhmän miehet. Nyt kaikkia 15 ryhmän jäsentä seurataan tarkasti ja kokoontuminen ei toistaiseksi onnistu.

Room 8:38-39 Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Brunei 08.02.2019

Rukoillaan, että maan pastorit saisivat opetuslapseuskoulun luontevaksi osaksi seurakunnan toimintaa. Pyydetään osallistujille intoa toteuttaa opetuslapseuskoulussa oppimiaan asioita.

Room. 12:11 Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa.

Niger 28.12.2018

17-vuotias Amara* koki perheen uhkailua ja painostusta, kun hän tuli uskoon. Hän asuu nyt toisen kristityn perheen luona. Hän kaipaa omaa perhettään mutta haluaa olla uskollinen Kristukselle. Rukoillaan hänelle Jumalan hyviä lahjoja, uskonkasvua ja perheen pelastumista.

Room. 10:9 Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva.

Laos 15.12.2018

Muistetaan Laosin kristittyjä, jotka aikovat joulunaikaan levittää sanomaa Jeesuksesta
mm. äänitteiden, kotikäyntien ja erilaisten tapahtumien kautta. Joulun alla viranomaiset yleensä
kiristävät sääntöjä rajoittaen kirkon toimintaa.

Room. 8:31 Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla
meitä vastaan?

Israel 09.12.2018

Kristityt Gazassa kokevat monenlaista puutetta ja vastoinkäymisiä arjessaan. Pyydetään, että heidän uskonsa ja toivonsa Jeesukseen pysyisi kirkkaana, erityisesti nyt joulunaikaan.

Room. 15:13:
Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.

Israel 08.12.2018

Israelissa ja palestiinalaisalueilla on Jeesukseen uskovia hyvin erilaisista taustoista ja eri uskonnoista. Rukoillaan heille kaikille voimaa ja rakentumista uskossa sekä ymmärrystä Kristukseen uskovien ykseydestä.

Room. 15:5–6:
Jumala, jolta kestävyys ja rohkaisu tulevat, antakoon teidän olla keskenänne yksimielisiä Kristuksen Jeesuksen tahdon mukaisesti,niin että te yksimielisesti, yhdestä suusta ylistäisitte Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää.

Indonesia 23.11.2018

Pyydetään Samarindan ja Surabayan kirkkopommi-iskuissa kärsineille fyysistä, henkistä ja hengellistä toipumista. Rukoillaan heille Jumalan lohdutusta sekä perheille ja ystäville voimaa ja kärsivällisyyttä tukea heitä.

Room. 12:15 Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.