Rukousaiheet
13.07.2021

13. Rukoile seurakuntajohtaja Sameerin* puolesta

Kun Sameer* oli päättänyt opintonsa raamattukoulussa, hän perusti pienen seurakunnan kaukaiseen kylään. Pian seurakunnassa oli yli viisikymmentä jäsentä, ja he rakensivat olkimajan, jossa uskovat voisivat kokoontua.

Paikalliset äärihindut eivät olleet seurakunnan kasvusta mielissään, ja he alkoivat uhkailla Sameeria ja seurakuntalaisia. Paikallisvaalien aikaan tilanne kärjistyi. Äärihindut syyttivät Sameeria ja muita kristittyjä “vieraan uskonnon omaksumisesta” ja siitä, että nämä painostivat muita asukkaita äänestämään paikallista hindupuoluetta vastaan. Äärihindut myös polttivat seurakunnan olkimajan. Sameer kertoo olleensa sokissa ja pelänneensä jatkaa seurakunnan toimintaa.

Open Doorsin paikalliset kumppanit tapasivat Sameerin, rukoilivat hänen kanssaan ja rohkaisivat häntä. He myös auttoivat seurakuntaa rakentamaan uuden kokoontumispaikan. “Uskoamme rohkaisi valtavasti tieto siitä, että toiset uskovat seisovat rinnallamme”, Sameer kertoo. “Äärihindujen painostuksesta huolimatta kukaan uskova ei kääntänyt selkäänsä Jeesukselle. Itse asiassa suuremman kirkkorakennuksen ansiosta yhä useammat ihmiset käyvät seurakunnassamme.”

Lue Psalmi 66:12b

“Me olemme joutuneet tuleen ja veteen, mutta sinä olet avannut meille jälleen tien.”

Rukoile:

– Rukoile pastori Sameerin ja hänen seurakuntalaistensa puolesta, sillä he asuvat edelleen samassa kylässä, jossa heidän kirkkonsa poltettiin. Rukoile heidän turvallisuutensa puolesta.

– Rukoile, että he voivat pysyä vahvoina uskossaan, sillä heitä syrjitään yhä ja heidän yhteisönsä painostaa heitä.