Sarjana Magar* syntyi hinduperheeseen Nepalissa. Hän kantoi aina sydämessään pelkoa, mutta otettuaan Kristuksen vastaan rauha saapui hänen elämäänsä. Sen myötä tuli kuitenkin vainoa, mikä pakotti perheen lähtemään kotipaikkakunnaltaan. Uudella paikkakunnalla Jumala antoi Sarjanalle ja hänen perheelleen uuden alun.

Kätketty pimeys

Nimeni on Sarjana Gharti Magar*. Synnyin Lumbinin provinssissa Nepalissa. Ulkoisesti elämäni näytti tavalliselta: olin vaimo ja tytär, tein kovasti töitä ja hoidin kotitalouttamme viljelemällä pienimuotoisesti ja hoitamalla karjaa. Silti sydäntäni painoi selittämätön pelko ja pimeys, josta en päässyt eroon.

Minulla ei koskaan ollut mahdollisuutta käydä koulua, meidän aikanamme ja seudullamme kun tyttöjä harvoin laitettiin kouluun. Sain kuitenkin kansaltani jotain arvokasta, nimittäin identiteetin ja magar-heimon taidot, erityisesti kudontataidon.

Olemme hinduperheestä ja olimme omistautuneita hinduja, jotka uskollisesti noudattivat perinteisiä rituaaleja ja antoivat uhrilahjoja uskonnollisten tapojemme mukaisesti. Toimeentulomme perustuu tyypillisesti maanviljelyyn, pääasiassa oman kotitalouden tarpeisiin.

”Tunsin oloni toivottomaksi, kuin olisin kävellyt kohti jyrkännettä ilman paluuta.”

Sarjana

Ennen kuin opin tuntemaan Kristuksen, hämmennys ja pelko hallitsivat päiviäni. Sain huolestuttavia kohtauksia. Vaeltelin ja nukuin metsissä, kun perheeni epätoivoisena haki apua noidilta ja maksoi uhreista, jotka eivät tuoneet helpotusta. Tuskin muistan, mitä tein tai miten käyttäydyin.

Muistan kuitenkin, kuinka kyläläiset tulivat kotiimme kertomaan perheelleni, kuinka olivat nähneet minut metsässä. Toiset sanoivat minun olevan hullu, toiset pitivät minua juopuneena ja toiset sanoivat minun olevan kirottu tai pahan hengen vallassa.

Äitini halusi auttaa minua ja vei minut noitien luo, jotka väittivät voivansa poistaa kirouksen. He vaativat salaa uhriksi vuohia ja rahaa ja varoittivat perhettäni, että kuolen, jos kieltäydymme. Me tottelimme toivoen rauhaa. Sen sijaan tilani paheni.

Tilanne pysyi samana myös avioliittoni jälkeen. Viha leimahti, riitelin mieheni kanssa mitättömistä asioista, kodissamme oli vain vähän rauhaa. Tunsin oloni toivottomaksi, kuin olisin kävellyt kohti jyrkännettä ilman paluutietä.

Vastahakoisesti seurakuntaan

Alueellamme asui muutamia kristittyjä, joista äitini sai kuulla. Epätoivoissaan hän meni kälyni kanssa seurakuntaan ja pyysi kristittyjä rukoilemaan puolestani. He kehottivat minua lähtemään mukaan, mutta vastustin.

Kannoin sisälläni vihaa, ja aina kun harkitsin seurakuntaan menemistä, jokin voimakas työnsi minut takaisin. En ymmärtänyt, miksi pelkkä ajatus noista ovista sisään astumisesta teki minut levottomaksi ja vastahakoiseksi.

Sitten tuli päivä, jolloin tunsin olevani hyvin lähellä kuolemaa. Varjot painoivat raskaammin kuin koskaan ennen, eikä minulla ollut suunnitelmaa eikä toivoa. Lähes vuoden vastustelun jälkeen seurasin äitiäni seurakuntaan, koska en enää jaksanut pitää itseäni koossa.

Kun astuin sisään, pastorit ja johtajat laskivat kätensä päälleni ja rukoilivat. Heidän rukoillessaan ruumiini alkoi vapista, kun raskaat kahleet sisälläni näyttivät yksi kerrallaan katkeavan.

”Varjot painoivat raskaammin kuin koskaan ennen, eikä minulla ollut suunnitelmaa eikä toivoa.”

Sarjana

En osaa täysin selittää, mitä tapahtui, mutta voin kertoa, mitä tunsin: vuosien taakka nousi hartioiltani, pimeys hellitti otteensa ja pelko, joka oli painanut rintaani, suli pois. Rukouksen jälkeen tunsin oloni kevyeksi, kuin sydämeni lukittu ovi olisi avautunut ja raikas ilma virrannut sisään.

Sinä päivänä paranin paitsi ruumiillisesti myös mielessäni ja hengessäni. Kävelin ulos ulkoisesti samana naisena, mutta sisäisesti olin uusi. Rauha tuli sydämeeni ja myrsky tyyntyi.

Jätin taakseni pahat tapani kuten paikallisen viinan juomisen ja hävyttömät sanat. Jopa itsemurha-ajatukset jättivät minut. Viha, joka oli hallinnut minua, menetti valtansa. Riidat kotona loppuivat.

Mieheni, joka oli rohkaissut minua etsimään Kristusta, näki muutoksen, ja myöhemmin hänkin otti Kristuksen vastaan.

Hylkääminen pakotti jättämään kodin

Kun kyläläiset saivat tietää, että olimme kääntyneet kristityiksi, viha ja syrjintä kasvoivat ympärillämme. Naapurit eivät halunneet koskea meihin ja kieltäytyivät ruoasta ja juomasta, jota olimme koskettaneet. Toiset kuiskivat: ”Jos kuolette, emme koske ruumiiseenne.” Meidät jätettiin juhlien ulkopuolelle. Sukulaisetkin pitivät etäisyyttä, koska emme enää osallistuneet rituaaleihin ja uhrimenoihin.

Parantuminen oli helpotus, mutta omien ihmisten hylkäämäksi tuleminen oli tuskallista. Öisin itkin ja esitin Jumalalle kysymyksiä.

Syrjintä kävi niin ankaraksi, että minä, mieheni ja 9-vuotias tyttäremme päätimme lähteä kotipaikkakunnaltamme. Vanhempi tyttäremme oli tällöin jo avioitunut. Lähdimme lapsuutemme mailta, talostamme, pelloiltamme ja osasta identiteettiämme uskoen, että Jumala johdattaa meitä.

Kun muutimme kaupunkiin, saimme eräältä henkilöltä maapalan hoidettavaksi ja asuttavaksi. Rakensimme talon bambusta ja muovipeitteistä. Sadeaikana katto vuoti. Teimme töitä tiilitehtailla, mutta se oli raskasta. Oli aikoja, jolloin pöydällämme ei ollut ruokaa meille eikä tyttärellemme. Sydäntäni särki nähdä oma lapsi nälkäisenä.

Viljelin vihanneksia, kuten tomaatteja ja saagia (sinapinlehtiä), ja kävelin lähes tunnin myymään niitä paikallisella torilla perheeni elättämiseksi. Vaikka elämä oli kamppailua, emme menettäneet toivoamme Herraan. Heikoimmillakin hetkillä uskomme antoi meille voimaa ja toivoa paremmista päivistä.

Eräänä päivänä lähellämme asuvat kristityt kutsuivat meidät seurakuntaansa. Aloimme käydä siellä. Seurakuntalaiset kävivät luonamme, seisoivat rinnallamme ja tukivat meitä. Ajan myötä meistä tuli seurakunnan jäseniä, ja siitä tuli meille toivon ja voiman paikka samalla kun taloudellinen kamppailumme jatkui.

Toivon kutomista

Ikääntyessämme taloudelliset vaikeutemme pahenivat. Useimmat työnantajat kieltäytyivät palkkaamasta minua tai miestäni edes päiväpalkkatöihin, koska olimme yli kuusikymppisiä.

Eräs tiilitehtaan omistaja palkkasi meidät töihin seitsemäksi kuukaudeksi, mutta työn tehtyämme hän kieltäytyi maksamasta palkkojamme, koko ajalta. Päätimme olla nostamatta oikeusjuttua häntä vastaan ja antaa anteeksi. Satoi rankasti, kun palasimme sinä päivänä kotiin kyyneleet silmissämme.

Päästyämme viimein majaamme näimme, että muovikatto oli lentänyt pois kovien tuulten vuoksi. Paikkasimme kuluneet muovipeitteet ja jäimme majaan. Kaiken tämän keskellä päätimme olla valittamatta ja luottaa Jumalaan.

Juuri tuolloin Open Doorsin yhteistyökumppanit ottivat meihin yhteyttä paikallisen pastorimme kautta. He toimittivat meille rakennusmateriaaleja, kuten peltilevyjä muovikaton tilalle.

Open Doorsin paikalliset kumppanit tukivat toimeentuloamme myös pienen kudontaprojektin avulla. Kudonta on suosittu taito, jota monet kansalaisjärjestöt opettavat kyliemme asukkaille. Open Doorsin kumppanit hankkivat kangaspuut ja materiaalit tätä hanketta varten. Tuntui kuin Jumala itse olisi kutonut uutta toivoa elämäämme.

Heidän perustamassaan kudontakeskuksessa vainoa kohdanneita naisia tuetaan hankkimalla heille kangaspuita ja kudontalaitteita. Vaikeimpinakin aikoina Jumala palautti arvokkuutemme. Seurakunnan johtajat ja Open Doorsin paikalliset kumppanit seisoivat rinnallamme, rukoilivat ja auttoivat meitä käyttämään taitojamme.

Kudontakeskuksesta on kasvanut yhteyden ja keskinäisen tuen yhteisö. Työskentelemme yhdessä sisarina, jaamme taakkoja ja juhlimme pieniä voittoja.

Valmistamme monenlaisia perinteisiä paitoja, huiveja, mattoja ja muuta vastaavaa. Rukoilkaa, että Jumala laajentaisi työtämme ja avaisi uusia ovia mattojemme ja huiviemme myymiselle. Näin kudontakeskuksestamme tulee todistuksen paikka, jossa monet voivat nähdä Kristuksen rauhan.

Open Doorsin kumppanit ovat auttaneet perhettämme myös pienimuotoisen sikalan perustamisessa. Kun aloitimme, karjatauti levisi ja monet siat kuolivat. Se aiheutti meille noin kahdeksan lakhin Nepalin rupian (5 400 USD) tappiot. Oli tuskallista katsoa kaikkien suunnitelmiemme romahtavan.

Monet siankasvattajat kärsivät tuolloin, ja jotkut turvautuivat sairaiden sikojen myymiseen torilla kertomatta asiakkaille sikojen sairaudesta taloudellisten tappioiden välttämiseksi. Me päätimme olla pettämättä asiakkaitamme ja hautasimme sikamme niiden kuoltua.

Näimme, ettei Jumala jättänyt meitä: eloon jääneet siat saivat porsaita, ja nyt noin viisikymmentäyksi porsasta täyttää karsinamme. Kun näen ne, näen toivoa. Kasvatamme myös vesipuhveleita ja vuohia. Rukoilemme niiden terveyden puolesta, sillä ne auttavat ylläpitämään toimeentuloamme.

Matkasta on tullut todistus

Koska en ollut koskaan käynyt koulua, osallistuin Open Doorsin paikallisten kumppanien tarjoamille aikuisten lukutaitokursseille. Nyt osaan lukea Raamattua itse. Tarvitsen silmälaseja ja luen hitaasti, mutta osaan lukea Jumalan sanaa, mikä on minulle suuri ilo ja ylpeyden aihe.

Raamatunjakeet kuten Matteus 7:7 (”Pyytäkää, niin teille annetaan”) ovat heränneet eloon elämässäni. Psalmi 91 on ollut turvani vaikeina aikoina. Kun pelko yrittää ottaa vallan, avaan nuo sivut ja rauha palaa.

”Pyytäkää, niin teille annetaan”

Lukutaitokurssit opettivat minut lukemaan, kudontakeskus palautti arvokkuuteni, tila on palauttanut toimeentulomme ja kristittyjen yhteys palautti rohkeutemme ja uskomme.

Ihmiset, jotka kerran vastustivat meitä, näkevät nyt Jumalan armon vakaan hedelmän. Vähitellen jotkut sukulaisistamme näkivät muutoksen elämässämme ja tulivat Kristuksen luo. Äitini, joka ensimmäisenä meni seurakuntaan rukoilemaan parantumiseni puolesta, on nyt yli 100-vuotias, yhä elossa ja yhä kristitty.

Kiitos ja rohkaisu

Oman kokemukseni perusteella haluan rohkaista jokaista, joka kärsii uskonsa vuoksi Jeesukseen. Et ole yksin. Ihmiset saattavat hylätä sinut, mutta Jumala näkee kyyneleesi ja kuulee rukouksesi.

Älä luovuta, sillä uskostasi voi tulla voimallinen todistus. Monet, jotka kerran vastustivat minua, uskoivat myöhemmin nähtyään, mitä Jumala teki elämässäni. Kun tunnet itsesi heikoksi, muista että veljesi ja sisaresi rukoilevat puolestasi ja taivaallinen Isäsi on lähellä sinua. Jatka kävelemistä, vaikka tie on vaikea. Edessä on valoa.

Samalla haluan ilmaista sydämellisen kiitollisuuteni pastoreillemme ja johtajillemme heidän näystään ja rohkaisustaan. Kiitän kaikkia kristittyjä, jotka rukoilivat ja antoivat omastaan. Rukouksenne kannattelevat meitä enemmän kuin voitte kuvitella.

Olen syvästi kiitollinen veljille ja sisarille, jotka kävivät luonamme, uskoivat meihin ja tukivat kudontaprojektiamme. Tukenne ansiosta seisomme jälleen – työskentelemme, ansaitsemme ja kasvamme. Tunnemme olomme arvostetuiksi ja rakastetuiksi.

Se mitä meillä on tänään, ei johdu omasta voimastamme vaan Jumalan armosta ja Hänen kansansa ystävällisyydestä. Tulkaa käymään luonamme. Otamme teidät mielellämme vastaan, näytämme kangaspuumme ja laulamme kanssanne työmme lomassa. Tämä paikka on lahja Herralta. Tunnemme Hänen ilonsa ja rauhansa täällä.

Open Doorsin paikallisen kumppanin huomautus: Osa vainoa kokeneista naisista eli äärimmäisessä köyhyydessä ilman vakaata toimeentuloa ja turvallista suojaa. He kamppailivat selviytyäkseen ilman asianmukaista tukea. Vastauksena tähän Open Doorsin paikalliset kumppanit tukivat heitä tarjoamalla ensin turvallisen asumisen. Myöhemmin kudontaprojektia tarvittiin vastaamaan näistä syrjityistä ja vainotuista yhteisöistä tulleiden iäkkäiden naisten vakaviin sosioekonomisiin vaikeuksiin.

*Nimi muutettu turvallisuussyistä.

Rukoile

• Rukoile voimaa kristityille, jotka kohtaavat hylkäämistä ja syrjintää, etteivät he menettäisi uskoaan ja että Jumalan rauha kantaisi heitä.
• Rukoile suojelusta perheille, joita uhataan heidän uskonsa vuoksi. Pyydä, että Jumala varjelisi heidän kotejaan ja toimeentuloaan. Rukoile rohkeutta, että uudet kristityt pysyisivät lujina Kristuksessa ja kasvaisivat syvemmälle uskossaan.
• Rukoile, että kutomisprojekti auttaisi Sarjanan kaltaisia ihmisiä löytämään toivon ja seisomaan vahvoina Jumalassa. Yhteytensä ja taitavuutensa kautta he saavat nauttia työnsä hedelmistä ja myös kirkastaa Jumalaa todistuksellaan ja työllään.
• Rukoile viisautta, taitoa ja huolenpitoa kristityille naisille, jotka etsivät työtä ja vakautta. Rukoile, että Herra avaisi ovia ja siunaisi heidän kättensä työn.
• Rukoile sydänten muuttumista yhteisöissä, jotka vastustavat kristittyjä. Rukoile, että epäluulo muuttuisi ymmärrykseksi ja viha kunnioitukseksi.
• Rukoile yhteyttä ja rauhaa perheisiin, joita usko jakaa, että Jumalan rakkaus yhdistäisi heidät. Rukoile, että monet tulisivat Kristuksen luo kärsivällisyyden ja ystävällisyyden vaikuttamina ja että heidän tarinansa kantaisivat toivoa kylien ja sukupolvien yli.