Uutiset
03.09.2026

“En voi koskaan kieltää Kristusta” – bangladeshilaiset kristityt pysyvät lujina vainon kiristyessä

  • Bangladeshilainen kristitty nainen lukee Raamattuaan.

Kuulumiset Bangladeshista kertovat vaikeuksista: uhkauksista, hyökkäyksistä sekä pakkosiirroista pois kotoa ja yhteisöstä. Kaiken keskellä elää kuitenkin rohkeita kristittyjä, jotka osoittavat uskollisuutta kriisissä. Sellaisia ovat Anis, Ripon ja Anish.

”En voinut kääntyä pois Hänestä, joka pelasti minut.” — Anis*

”Jumala antoi minulle rohkeuden kertoa isälleni, etten voi koskaan kieltää Kristusta.” — Ripon*

”En tingi 27 vuoden uskostani.” — Anish*

Nämä Bangladeshin kristittyjen sanat kuvaavat heidän uskollisuuttaan ja kykyään selviytyä. He kohtaavat yhä enemmän painostusta puolustaessaan itseään ja päätöstään seurata Jeesusta.

Anis joutui eroon perheestään

Anis on entinen muslimi ja nykyinen evankelista. Hän on palvellut Kristusta Open Doorsin paikallisen kumppanin työssä viimeiset 10 vuotta. Vuosien varrella hän ja hänen perheensä ovat kohdanneet uskonsa tähden eriasteista painostusta. Kesäkuun 10. päivästä lähtien tilanne on kärjistynyt merkittävästi. Anisin on ollut pakko muuttaa pois kotoaan ja eroon perheestään.

Painostus alkoi, kun paikalliset muslimijohtajat kutsuivat Anisin kokoukseen. He uhkasivat karkottaa hänen perheensä kylästä, ellei hän luovu uskostaan Kristukseen ja palaa islamiin. Anis kieltäytyi jyrkästi.

”En voinut kieltää Herraa”, hän kertoo. ”En voinut kääntyä pois Hänestä, joka pelasti minut.”

Anis ei voi palata yhteisöönsä. Hän on saanut turvapaikan toisen kristityn luota kaupungissa. Hän joutuu kuitenkin olemaan erossa vaimostaan ja pojastaan. Silti hän on sitoutunut palvelemaan Herraa ja rohkaisemaan muita kristittyjä.

”Tiedän, että Jumala varjelee perhettäni siipiensä alla. Jopa 10-vuotiaalla pojallani on usko, jota mikään myrsky ei horjuta”, hän sanoo ja lisää, että ero perheestä on raskasta.

”Isänä tunnen suurta tuskaa, kun en voi olla heidän kanssaan tänä vaikeana aikana. Tiedän myös, että Taivaallinen Isämme näkee kaiken, mitä tapahtuu.”

Isä uhkasi itsemurhalla Riponia

Ripon on buddhalaisen perheensä ensimmäinen kristitty. Hän kohtasi Jeesuksen kolme vuotta sitten, ja hänestä on kasvanut paikallinen nuorisoevankelista. Vaikka hän kohtasi alussa kovaa painostusta perheensä taholta, Jumala käänsi hänen vanhempiensa, sisarensa ja vaimonsa sydämet. Hänen buddhalaisenemmistöisen yhteisönsä tarina Kaakkois-Bangladeshissa on kuitenkin ollut toisenlainen.

Kun paikalliset saivat tietää, että Riponista oli tullut kristitty, he painostivat häntä luopumaan uskostaan. He varoittivat, etteivät kristityt ole tervetulleita heidän kyläänsä ja sanoivat, ettei hänen annettaisi kristittynä enää asua siellä. Ripon kieltäytyi luopumasta uskostaan ja selitti, että jokaisella ihmisellä on oikeus valita oma uskontonsa.

Kun yhteisön johtajat ymmärsivät, etteivät he onnistu suostuttelemaan häntä, he uhkasivat karkottaa koko perheen. Ripon muistelee yhtä tuskallisimmista hetkistään: ”Kun he painostivat isääni, hän tuli luokseni ja sanoi tappavansa itsensä, jos en luovu Kristuksesta. Hän sanoi, että minun pitäisi astua hänen ruumiinsa yli päästäkseni ulos talosta. Tämän kuuleminen mursi sydämeni.”

Jumala antoi Riponille rohkeuden kertoa isälleen, ettei hän voi koskaan kieltää Kristusta. ”Samalla kerroin, etten koskaan jätä häntä, koska Raamattu opettaa minua kunnioittamaan vanhempiani.”

Ripon hymyilee muistellessaan, kuinka Jumala muutti hänen isänsä sydämen. ”Nykyään isäni on jopa parempi kristitty kuin minä. Hän rohkaisee minua käymään säännöllisesti seurakunnassa, ja aina kun matkustan palvelutyön tai seminaarien vuoksi, hän huolehtii rakastavasti kahdesta tyttärestäni.”

”Nyt melkein kaikki kylässä tietävät, että on olemassa joku nimeltä Jeesus.”

– Ripon

Viime kuussa paikalliset buddhalaiset munkit kutsuivat koolle kyläkokouksen. Jälleen kerran Riponia painostettiin luopumaan uskostaan ja lopettamaan nuorten kokoontumisten järjestäminen.

”Olin itse asiassa iloinen, että kokous pidettiin, koska nyt melkein kaikki kylässä tietävät, että on olemassa joku nimeltä Jeesus”, hän sanoo. ”He eivät ehkä vielä tunne Häntä, mutta ainakin he ovat kuulleet Hänen nimensä. Uskon, että tämä tekee jatkossa puhumisen Hänestä heidän kanssaan helpommaksi.”

Anishin koti joutui hyökkäyksen kohteeksi

Lounais-Bangladeshissa asuva Anish luopui islamista ja alkoi uskoa Kristukseen 27 vuotta sitten. Pitkällä matkallaan Jeesuksen kanssa hän on kohdannut perheineen runsaasti painostusta. Viime aikoina vastustus on kasvanut ja muuttunut jopa tappouhkauksiksi.

Pari kuukautta sitten 1015 muslimijohtajan ryhmä tuli Anishin talolle aikaisin aamulla. Aseistautuneena puukoin ja kepein he hakkasivat ovea ja vaativat häntä tulemaan ulos. Anish soitti nopeasti tuntemalleen poliisille.

Konflikti oli alkanut kiihtyä sen jälkeen, kun Anish jakoi rohkeasti uskoaan julkisessa keskustelussa ja eikä suostunut kieltämään Kristusta muslimijohtajien edessä. Heitä oli ollut paikalla ainakin 10.

Kuten apostoli Paavali Suuren neuvoston edessä, Anish selitti, miksi Jeesus on ainoa tie pelastukseen ja miksi Raamattu on hänen ainoa totuutensa. He koittivat haastaa Anishia, mutta eivät saaneet häntä perääntymään yhtään. Hän pysyi lujana ja järkkymättömänä.

Kotiinsa kohdistuneen hyökkäyksen jälkeen Anishin perhettä on uhkailtu, hänen poikaansa on häiritty sosiaalisessa mediassa ja he ovat saaneet häädön vuokra-asunnostaan. Perhe on rajoittanut liikkumistaan, ja Anish on lähettänyt vanhemman poikansa turvaan sukulaistensa luo. Hänen nuorempi, 13-vuotias, poikansa on pelon takia lopettanut koulunkäynnin. Anish ei pysty käymään töissä ja pysyttelee sisätiloissa vaimonsa ja heidän poikavauvansa kanssa.

Tästä huolimatta Anish pysyy lujana uskossaan ja luottaa edelleen Jumalan suojeluun.

”En tingi 27 vuoden uskostani edes 27 sekunniksi, vaikka minun pitäisi kuolla sen vuoksi”, hän sanoo. ”Vain Jumala voi taata turvallisuuteni. Hän on taannut sen minulle ja perheelleni viimeiset 27 vuotta ja tiedän, että Hän tekee niin tulevaisuudessakin. Tiedän, ettei riski ole vähentynyt vaan kasvanut. Uskon myös, että mitä suuremmat haasteet, sitä suurempaa on Jumalan huolenpito.”

Kasvava islamisaatio

Kristittyjen vaino Bangladeshissa lisääntyy ääriliikkeiden toimiessa yhä avoimemmin. Yhteiskunnallinen ilmapiiri on muuttumassa kaikkialla maassa. Uskonto on tullut julkisesti näkyvämmäksi elokuun 2024 poliittisten muutosten myötä.

Uskonnolliset iskulauseet, uskon julkinen ilmaiseminen ja islamististen puolueiden vaikutusvalta politiikassa lisääntyvät kaikkialla maassa. Kalema Tayyiba -lippuja (joissa on islamilainen uskontunnustus: ”Ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja Muhammad on hänen lähettiläänsä”) voi nähdä ympäri maata teillä, silloilla ja julkisissa kulkueissa.

Joitakin huolestuttaa se, että järjestäytyneet ryhmät voivat käyttää uskonnollisia symboleja edistääkseen jyrkkiä ideologisia päämääriä. Osa lipuista muistuttaa tunnettujen ääriliikkeiden käyttämää kuvastoa. Mustia lippuja valkoisella arabiankielisellä tekstillä ovat käyttäneet esimerkiksi ääriliikkeet al-Qaida, Isis ja Boko Haram.

Monille kristityille ja muille uskonnollisille vähemmistöille kyse ei ole pelkästä symboliikasta. He kohtaavat uskonsa vuoksi jo valmiiksi painostusta, pelottelua ja syrjintää. Kun ääriliikkeiden kuvastoa muistuttavat symbolit näkyvät yhä enemmän julkisissa tiloissa, osa vähemmistöistä pelkää ympäristön käyvän entistäkin syrjivämmäksi ja turvattomammaksi.

Open Doorsin paikallinen kumppani kertoo havainnoistaan: ”Uskonnollisten vähemmistöjen pelot ovat toteutumassa. Paine islamisaatiolle kasvaa. Islamilaiset uskonnolliset instituutiot, kuten madrasat (islamilaiset koulut), edistävät ja levittävät asiaansa vahvasti. Heitä on niin valtava joukko kaikkialla maassa, että heitä on aika lailla mahdotonta hallita. Vallassa oleva hallitus ei myöskään vaikuta olevan kiinnostunut puuttumaan asiaan.”

Rukoile Anisin, Riponin ja Anishin kanssa

Maailmanlaajuisen seurakunnan rukousten ja taloudellisen tuen avulla Open Doorsin paikalliset kumppanit voivat olla läsnä Anisin, Riponin ja Anishin elämässä. Voimme olla tukemassa heitä ja heidän perheitään, jotta heidän palvelutyönsä menestyisi ja he saisivat tarvittavaa apua. Rukousten avulla voimme varustaa ja vahvistaa heitä pysymään lujina uskossaan.

  • Rukoile Jumalan suojelusta Anisille, hänen vaimolleen, pojalleen ja iäkkäille vanhemmilleen. Rukoile, että perhe voisi olla yhdessä turvallisessa paikassa.
  • Rukoile, että Anis pysyisi vahvana uskossaan ja että Jumala käyttäisi häntä jatkossakin todistajana ja rohkaisuna muille kristityille vainoista huolimatta.
  • Rukoile laajemmin alueen kristittyjen turvallisuuden puolesta ja että Jumala estäisi uudet uhkaukset, pelottelun ja painostuksen heitä kohtaan.
  • Rukoile, että Jumala vahvistaisi Riponia, hänen perhettään ja paikallisia kristittyjä, kun he kertovat evankeliumia alkuperäiskansojen yhteisöille asuinpaikassaan Chittagong Hill Tractsissa.
  • Rukoile, että Jumala avaisi buddhalaisten johtajien, kylän vanhinten ja alueen nuorten sydämet ja että monet tulisivat tuntemaan Jeesuksen Kristuksen Riponin palvelutyön kautta.
  • Rukoile, että Jumala suojelisi Anishia, hänen vaimoaan ja poikiaan kaikelta pahalta. Olkoon Herra heidän turvansa ja kilpensä tänä vaarallisena aikana.
  • Rukoile erityisesti Anishin poikien puolesta, että Jumala suojelisi heitä heidän opiskelussaan ja arjessaan.
  • Rukoile, että Anish ja hänen perheensä pysyisivät lujina uskossaan jatkuvasta painostuksesta ja uhkauksista huolimatta.
  • Rukoile, että Jumala huolehtisi heidän taloudellisista tarpeistaan, koska Anish ei pysty käymään töissä. Rukoile myös, että Jumala toisi rauhan alueelle ja että totuus ja oikeudenmukaisuus voittaisivat yhteisössä.
  • Rukoile, että Bangladeshista tulisi maa, jossa ihmiset uskontokunnasta riippumatta saisivat elää rauhassa ja vapaasti ilman pelkoa tai pelottelua.

*Nimi/kuva muutettu turvallisuussyistä.