Dema*, hiljainen ja lempeäpuheinen viisissäkymmenissä oleva nainen, näytti säteilevältä seistessään auringonvalossa. Hänen kermanvärinen puseronsa korosti hänen olemuksensa lämpöä. Hän oli matkustanut useita tunteja bussilla vain tavatakseen minut, ja hänen kasvonsa kirkastuivat lempeään hymyyn, kun lähestyin häntä. Lyhyen esittelyn jälkeen istuuduimme mukavasti teekupin äärelle, ja Dema alkoi kertoa elämästään bhutanilaisena kristittynä.

Jeesus parantaa

Dema ei ollut vastikään uskoon tullut – itse asiassa hän oli alkanut uskoa Jeesukseen jo vuosia sitten, hyvin nuorena. Hän pysähtyy muistellessaan yksityiskohtia:

”Lapseni sairastelivat jatkuvasti; tein kaikenlaisia rituaaleja heidän parantamisekseen, mutta mikään ei auttanut. Silloin joku kehotti minua rukoilemaan Jeesusta. Kun rukoilin, he paranivat – ja lakkasivat kokonaan sairastelemasta.”

Tämä oli käännekohta Deman elämässä, ja hän päätti seurata Jeesusta. Mutta uskolla oli hintansa. Hän muistelee: ”Kun päätin antaa elämäni Jeesukselle, tunsin sydämessäni suurta, selittämätöntä rauhaa. Elämästäni mieheni ja yhteisöni kanssa tuli kuitenkin yhä vaikeampaa.

Kyläläiset pilkkasivat minua ja alkoivat eristää minua. Kaikki sukulaiseni hylkäsivät minut, ja mieheni kiusasi minua pilkallaan yötä päivää.”

Vaino kovenee

Deman mies uhkaili häntä jatkuvasti: jos tämä aikoi pitää kiinni kristillisestä uskostaan, mies ei antaisi hänen enää asua talossaan, ja jos hän haluaisi pitää lapset, mies ei tukisi heitä millään tavalla.

Eräänä päivänä mies lopulta pakotti Deman ja lapset lähtemään kotoa.

Deman ääni käy yhä hiljaisemmaksi hänen muistellessaan tuota kohtalokasta päivää: ”Hän ajoi minut ja lapset ulos ja lukitsi talon ovet. Sitten hän vain lähti ja sanoi: ’Teillä ei ole enää asiaa tänne, sinulla ja sinun lapsillasi.'”

Naapurit katsoivat hiljaa vierestä ikään kuin Dema olisi itse aiheuttanut kaiken tämän. Se oli äärimmäisen raskasta Demalle, sillä hänen lapsensa olivat hyvin pieniä. Hänellä oli viisi tytärtä, joista yksi oli vasta yksivuotias.

Hänen silmänsä kostuvat hänen kertoessaan: ”Vaikka mieheni oli uhkaillut minua pitkään, en koskaan uskonut, että minulle voisi todella käydä näin. Pääni oli aivan tyhjä, mutta minulla oli pienet lapset huolehdittavanani enkä saanut olla heikko.”

Dema asettui lastensa kanssa pieneen tilapäiseen majaan miehensä peltojen lähelle. Muutama sukulainen tuli avuksi tuoden hieman riisiä ja patjan.

Hän jatkaa synkästi: ”Päivät kuluivat, eikä mieheni koskaan palannut katsomaan, miten me pärjäämme. Aloin tehdä pieniä töitä siellä täällä ansaitakseni ruokaa ja vaatteita lapsilleni. Pesin astioita ihmisten kodeissa ja autoin perheitä kotitöissä vaatimatonta korvausta vastaan.”

Usko vahvistuu rukouksessa

”Muistan erään päivän, jolloin olin todella masentunut. Oli hyvin kylmä eikä meillä ollut ainoatakaan peittoa. Huusin Jumalan puoleen rukouksessa ja kyseenalaistin hänen rakkautensa. Ihmeellisesti muutamaa minuuttia myöhemmin eräs sukulainen ilmestyi ovelleni suuren, lämpimän peiton kanssa. Siitä päivästä lähtien uskoni vahvistui.”

Elämä yksinhuoltajana on ollut pelottavaa Demalle, mutta ajan myötä hänen rohkeutensa vain kasvoi. Haasteet olivat todellisia. Hän huokaisee muistellessaan: ”Oli päiviä, jolloin lapseni lähtivät kouluun tyhjällä vatsalla, koska kotona ei ollut ruokaa.

Äitinä tämä on ollut todella raskasta. Joskus heillä ei ollut kenkiä tai koulupukua. He kysyivät usein, miksi meillä on niin vaikeaa, ja oli lähes mahdotonta selittää pienille lapsilleni uskon hintaa.

Silti tyttäreni selvisivät kaikista vaikeuksista, ja kasvaessaan he alkoivat ymmärtää enemmän Jeesuksesta. Aina kun he näkivät minun rukoilevan, he liittyivät mukaan. Monesti he jopa lohduttivat minua.”

Deman elämä on ollut jatkuvaa uskon koettelua. Hän kertoo: ”Vaikka jotkut yhteisön jäsenet ovat silloin tällöin auttaneet minua, useimpien ihmisten taholta koen jatkuvaa eristämistä ja sosiaalista boikottia. Jotkut pilkkaavat minua yhä Jeesuksen seuraamisesta ja kieltäytyvät tulemasta kotiini tai edes lähelleni.”

Nyt kun Deman tyttäret ovat aikuisia, kaksi heistä on avioitunut buddhalaisiin perheisiin, kaksi asuu itsenäisesti ja viides asuu hänen kanssaan. Tämä tytär on suorittanut opintonsa ja etsii parhaillaan työtä. Deman on kuitenkin yhä jatkettava kovaa työtä elättääkseen itsensä.

Open Doorsin paikallisten kumppanien apu

Open Doorsin paikalliset kumppanit saivat yhteyden Demaan muutama kuukausi sitten hänen paikallisen pastorinsa kautta ja auttoivat häntä avaamaan pienen kaupan.

Hän kertoo iloisena: ”Kiitos todella paljon pienestä kaupastani. Nyt pystyn ansaitsemaan noin 300 BTN (noin 2,7€) päivässä, mikä on valtava apu minulle. Olen jo maksanut takaisin monia velkojani.

Te annoitte myös ruokaa perheelleni ja maksoitte tyttäreni koulumaksut. En pysty kiittämään tarpeeksi kaikesta, mitä olette tehneet hyväkseni.”

Tehtävää on kuitenkin vielä paljon. Dema ei ole lakannut toivomasta, että hänen miehensä muuttuisi. Hänen uskonsa on horjumaton. Hän pyytää rukoustukea: ”Rukoilkaa, että Herra avaisi mieheni silmät näkemään hänen totuutensa ja rakkautensa jonain päivänä.

Rukoilkaa myös tyttärieni puolesta, että he kasvaisivat jatkuvasti uskossa.” Hän toivoo, että hänellä olisi jonain päivänä oma koti, sillä paikka, jossa hän nyt asuu, on tilapäinen, ja häntä on pyydetty pian lähtemään sieltä.

Vaikka Dema ei ole käynyt paljon kouluja, hän lukee Raamattua hitaasti ja osaa useita jakeita ulkoa. Hänen rukouspyyntönsä ovat yksinkertaisia ja sydämestä nousevia; silti rukous jättää pysyvän vaikutuksen, kun hän lisää hiljaisella vakaumuksella: ”Raamattu sanoo hyvin selkeästi 1. Samuelin kirjassa 2:2, ettei ole ketään meidän Jumalamme kaltaista. Ymmärsin tämän entistä syvemmin, kun aloin tutkia Ilmestyskirjaa koronasulun aikana. Tämä oivallus on antanut minulle paljon luottamusta uskooni.

Kiitän Jeesusta siitä, että hän puhuu meille sanansa kautta, eikä ole ketään hänen kaltaistaan.”

*Nimi muutettu turvallisuussyistä.