Togo

68

Miksi maassa vainotaan kristittyjä?

Autoritaarinen hallitus asettaa rajoituksia, jotka vaikuttavat erityisesti kirkkoihin ja kristillisiin yhteisöihin. Tämä tekee lähes kriittisten mielipiteiden vapaan ja turvallisen ilmaisun lähes mahdottomaksi.

Painostus on erityisen yleistä Togon pohjoisosissa, missä muslimiväestö muodostaa enemmistön. Uskonnollinen syrjintä on muuttunut voimakkaammaksi, mikä vaikuttaa kristittyihin monissa eri arkipäivän tilanteissa.

Islamista kääntyneet kristityt saavat osakseen erityisen ankaraa vainoa. Pelätessään kostoa perheiltään ja yhteisönsä jäseniltä käännynnäiset päätyvät usein harjoittamaan uskoaan salassa. Kun huomioidaan laajemmin Länsi-Afrikan alueella toimivat radikaali-islamilaistiset ryhmät, tilanne on entistäkin vaikeampi.

Perinteiset etniset johtajat ovat avoimen vihamielisiä kristinuskoon kääntymistä kohtaan. Näin on erityisesti silloin, jos uudet kristityt eivät ole halukkaita sisällyttämään voodoo-rituaaleja uuteen uskoonsa. Vihamielisyys näkyy usein sosiaalisena eristämisenä ja toisinaan jopa väkivaltana.

Korruptiota esiintyy sekä valtion rakenteissa että yhteiskunnassa. Jo yli 50 vuotta hallinnut Eyademan perhe on sekaantunut lukuisiin laittomuuksiin, jotka ulottuvat kaikille hallinnon aloille. Korruptiolla on suora vaikutus uskonnonvapauteen. Olipa kyse oikeuslaitoksesta tai muista uskonnonvapauteen liittyvistä toimialoista, kristityt huomaavat usein olevansa epäsuotuisassa asemassa. Institutionaalinen korruptio on luonut kristityille pelottavan ympäristön, joka estää heitä harjoittamasta uskoaan vapaasti ja altistaa heidät monenlaiselle hyväksikäytölle.