• Brunein nuorten rohkeus

Paikalliset kumppanimme kertoivat hiljattain iloisen uutisen Bruneista, Borneon saarella olevasta Kaakkois-Aasian valtiosta.

Vuosien varrella he ovat järjestäneet nuorten leirejä, opetuslapseusohjelmia ja johtajuuskoulutuksia. He ovat rukoilleet hartaasti ja kutsuneet Kristuksen maailmanlaajuista ruumista rukoilemaan Brunein nuorten puolesta. 

Pitkään edistys vaikutti hitaalta, mutta Jumala teki työtään.

Nyt aiemmin pelokkaik­si tai pidättyväisiksi kuvatut nuoret astuvat rohkeasti esiin. He myös johtavat seurakuntaa. Eräs pastori kertoi: ”Olen niin iloinen, että seurakuntani nuoret palvelevat. Nuoreni pyörittävät seurakuntaa.”

Pastorit kertovat nuorten sanovan: ”Haluan palvella seurakunnassa.” Toiset myöntävät: ”En tiedä, miten tämä tehdään, mutta haluan oppia, jotta voin palvella Jumalaa.” Heidän halukkuutensa astua tuntemattomalle alueelle ja ottaa vastaan uusia tehtäviä pelkästään rakkaudesta Kristukseen on herättänyt seurakunnassa iloista hämmästystä.

Brunein kansalliset lait ja linjaukset pyrkivät juurruttamaan islamilaista opetusta yhä syvemmälle koulutukseen. Toiveena on vetää nuoria islamin puoleen. Siitä huolimatta tapahtuu päinvastaista.

Ajautumisen sijaan nuoret nousevat esiin. He johtavat jumalanpalveluksia, organisoivat palvelutyötä ja vievät seurakuntaa eteenpäin innolla. Menetetyksi pelätystä sukupolvesta on nyt tulossa seurakunnan selkäranka. Heidän innokkuutensa ja rohkeutensa todistavat, ettei Jumalan Henkeä voi vaientaa.

​​​​​​​• Rukoile näille nuorille jatkuvaa rohkeutta, että he pysyisivät lujina ja pelottomina Kristuksen palvelemisessa rajoituksista huolimatta.

• Rukoile paikallisten seurakuntien pastoreiden ja johtajien puolesta, kun he kasvattavat, ohjaavat ja rohkaisevat tätä uutta sukupolvea.

• Rukoile näille nuorille kristityille suojaa vastustukselta. Pyydä, että Jumala antaa heille viisautta selviytyä haasteista.