Niger 16.10.2020
Valeuutisilla on suuri vaikutus monissa maissa, kuten Nigerissä. Jotkut sanovat koronaviruksen olevan länsimainen hyökkäys islamia vastaan, toiset pitävät sitä Allahin rangaistuksena islamista luopuneille. Näiden huhujen keskellä kristittyjen häirintä on lisääntynyt. Rukoillaan, että totuus pääsee esiin ja oikea tieto viruksesta lisääntyy.

Mark. 13:5-6, 13 Jeesus alkoi puhua heille: »Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: ’Minä se olen’, ja eksyttävät monia. — Kaikki vihaavat teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.”

Kuvalähde: Nigerian hallitus yrittää vapauttaa kristityn teinin

Irak 11.09.2020

Turkin hyökkäykset Pohjois-Irakiin ovat saattaneet paikallisväestön ja pakolaisleirien asukkaat jälleen hengenvaaraan. Jotkut kristityt perheet ovat lähteneet pakoon. Pyydetään, että Herra armahtaa ja antaa rauhan ja vakauden palata alueelle.

2. Kor. 1:10-11 Me luotamme siihen, että hän on pelastava meidät, kun tekin autatte meitä rukouksellanne. Näin nousee monista sydämistä kiitos Jumalalle siitä armosta, jota hän on osoittanut meitä kohtaan.

Kuvalähde: Lähi-idässä vanhemmuus on vainon puristuksessa

Nigeria 29.07.2020

Kiitos Jumalalle, että OD ehti juuri ennen koronarajoituksia toimittaa ruoka-apua 1500 kristitylle perheelle, jotka olivat paenneet kodeistaan fulaniheimon taistelijoita Benuen osavaltiossa Nigeriassa. ”Tänään iloitsen sydämeni pohjasta”, sanoi pastori Sunday. ”Tämä ratkaisi sekä fyysiset että henkiset tarpeemme! Kuulin, miten ihmiset toistelivat toisilleen: Herra elää! Hän on vastannut rukouksiimme ja lähettänyt meille apua.”

Ps. 89:53 Ylistetty olkoon Herra ikuisesti! Aamen, Aamen.

Kuvalähde: Nigerian kristityt hyökkäysten kohteena tänä jouluna