20.06.2022

YK:n pakolaisjärjestön mukaan maailmassa on yli 26 miljoonaa pakolaista, ja sadat tuhannet heistä ovat kristittyjä, jotka ovat lähteneet vainoja pakoon. Siunaa Herra Open Doorsin paikalliskumppaneita, jotka jatkavat työtä kotinsa jättäneiden uskovien parissa antaen hätäapua ja hengellistä tukea.

Ps. 56:9–10 Pakolaisuuteni päivät sinä merkitset muistiin. Kokoa kyyneleeni leiliisi, merkitse ne kirjaasi. Kun pyydän sinua avukseni, viholliseni pakenevat. Silloin minä tiedän, että Jumala on puolellani.

Burkina Faso 10.05.2022

Suljetaan rukoukseen Martine, joka on saanut Open Doorsin hätäapua ja traumahoitoa sissien hyökättyä hänen kirkkoonsa ja tapettua hänen isänsä, miehensä ja veljensä. ”Olen löytänyt ilon uudelleen”, hän kertoo. ”Täällä annettu opetus on uudistanut elämäni. Rukoilkaa, että opetus voi lievittää sydämen taakkoja ja parantaa haavojamme.”

Jes. 40:29Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa.

Burkina Faso 09.05.2022

Kiitos Herra, että Open Doors on voinut antaa hätäapua ainakin 2 100 perheelle, jotka ovat joutuneet pakenemaan väkivaltaa. 87 leskeä on saanut traumahoitoa. Varjele ja turvaa niitä, jotka vievät hätäapua epävakaille alueille.

Sananl. 11:25Joka toisia ruokkii, syö itse kyllin, joka tarjoaa vettä, saa itse juoda.

Mosambik 08.04.2022

Lorenan* kotikylään hyökänneet kapinalliset tappoivat hänen miehensä. Lorena pakeni, mutta usko Jumalaan säilyi: ”En luota kehenkään muuhun kuin Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen. Hän ei jättänyt minua.” Open Doorsin paikalliskumppanit ovat antaneet perheelle hätäapua. Herra, salli Lorenan toipua ja saada takaisin se, mitä hän on menettänyt.

Ps. 3:5–6 Minä huudan avukseni Herraa, ja hän vastaa minulle pyhältä vuoreltaan. Minä menen levolle ja nukahdan, sitten herään taas aamuun. Koko yön Herra suojelee minua.

Kamerun 17.08.2021

Jatkuva turvattomuus estää kristittyjä viljelemästä maitaan ja elättämästä perheitään. Kiitetään Jumalaa, että Open Doorsin kumppanit pystyivät toimittamaan hätäapua yli 300:lle kotinsa jättäneelle perheelle. Rukoillaan, että apu rohkaisee heitä. ”Nuorten leskien tilanne on vaikea”, sanoo seurakunnan vanhin, Pierre. ”Rukoilkaa, etteivät he menetä uskoaan, vaan luottavat Jumalaan, joka auttaa heitä kasvattamaan lapsensa.”

Jes. 33:6 Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa. Siionin aarre on Herran pelko.