Traumakuntoutus tukee vankeudesta vapautuneita

Yli 30 uskonsa vuoksi vankeudessa ollutta iranilaista on voinut osallistua Turkissa järjestettyyn traumakuntoutukseen tänä vuonna. Tässä heistä kolme kertoo kuntoutuksen merkityksestä.

Saman (nimi muutettu) toimi aiemmin kotiseurakunnan johtajana, nyt hän palvelee Turkissa.
– Ehkä Jumala opettaa minulle täällä jotain, mitä voin hyödyntää palattuani takaisin Iraniin.
– Kuntoutus tarjosi minulle pitkäkestoista virkistystä. Olen edelleen yhteydessä muutamiin pastoreihin, jotka tapasin siellä, ja he auttavat minua. Ystävieni mielestä minusta on tullut vahvempi kuntoutuksen ansiosta.
– Rukoilen Jumalaa tulevaisuuteni puolesta. Se on hänen käsissään. On vaikeaa elää pakolaisena Turkissa, mutta lännessä olevat ystäväni kertovat elämän olevan siellä niin kiireistä, että uskovilla on hädin tuskin aikaa rukoilla ja ylistää päivittäin. En halua sellaista.
– Haluaisin palata Iraniin ja palvella Herraa siellä, mutta Iranissa minua odottaa vankeustuomio. Äitini ei kestäisi sitä, jos olisin vankilassa. Valinta on vaikea.
– Kuntoutus rohkaisi minua, niinkuin teidän vierailunnekin. Näin tarinani jaetaan ja ihmiset rukoilevat puolestani. Ette voi kuvitella, kuinka tärkeää minulle on tietää, etten ole tilanteessani yksin.”

Wahid oli aiemmin kotiseurakunnan johtaja, nyt johtajana 200 jäsenen seurakunnassa.
– Kuntoutus teki minusta vahvemman johtajan. Entisenä vankina olen usein kokenut itseni yksinäiseksi ja ajatellut, ettei kukaan välitä minusta. Kuntoutuksessa tajusin olleeni väärässä.
– Minun on vaikea kertoa vankeusajastani, sillä se tarina on kauhea. Johtajilla on myös suuri kiusaus teeskennellä olevansa vahvempia kuin oikeasti ovat.
– Kuntoutuksessa tapasin heitä, jotka ovat kokeneet saman kuin minä. Ymmärsimme toisiamme ja opimme toisiltamme. Itkin paljon, mutta sain myös paljon lohdutusta.
– Parantuminen on tuskallinen prosessi. Jotkin haavat ovat parantuneet, toiset eivät vielä. Mutta kuntoutuksessa kokemani ja oppimani kautta minusta on tullut vahvempi johtaja.

Mojtaba, aiempi kotiseurakunnan johtaja, auttaa nyt farsinkielisiä uskonsisariaan Turkissa:
– Kuntoutus oli hyvä alku paranemisprosessilleni. Päivä päivältä haavani paranevat. Vankeusaikani jälkeen muistoista johtuva stressi aiheutti minulle huimausta. Se katosi joksikin aikaa, mutta aktivoitui uudelleen alettuani auttaa uskonsisariani Turkissa, sillä työssäni joudun kohtaamaan paljon tunteita.
– Kuntoutuksessa opin, kuinka pystyn luomaan itselleni turvallisen tilan. Auttaessani ihmisiä he joskus vetävät minut mukaan ongelmiinsa, mutta olen oppinut säilyttämään tietyn välimatkan. Pitkällä tähtäimellä se merkitsee, että voin tehdä enemmän heidän hyväkseen. Viime kuukausina olen myös pysynyt terveenä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, enkä saa enää huimausoireita.
– Vankeusajastani kertominen on muistuttanut minua siitä, mitä Jumala opetti minulle silloin: ”Ole hiljaa, minä olen lähelläsi.” Yritän jälleen soveltaa tätä elämääni.
– En halua, että minua pidetään tärkeänä sen vuoksi, että olen ollut vankilassa uskoni vuoksi. En ole yhtään sen kummempi kuin muutkaan kristityt: tarvitsen Jumalaa kuten me kaikki. Siksi yritän keskittyä Häneen.”