Saudi-Arabia

13

Miksi maassa vainotaan kristittyjä?

Saudikristittyjen pieni joukko on kasvanut hitaasti. He ovat rohkaistuneet kertomaan uskostaan muille sekä verkossa että satelliittitelevision välityksellä. Kaikella on kuitenkin hintansa.

Islamista kristinuskoon kääntyminen on islamin lain mukaan kiellettyä. Sitä pidetään yhtenä vakavimmista synneistä, joihin muslimi voi syyllistyä. Kääntymyksen paljastuessa miehet ja pojat todennäköisesti häädetään kodeistaan. Naiset ja tytöt yleensä eristetään kotiinsa ja heitä pahoinpidellään. Kaikki kääntyneet ovat vaarassa tulla tapetuiksi perheen kunnian palauttamiseksi.

Vaikka osa saudikristityistä kertoo avoimesti uskostaan, suurin osa päättää pitää uskonsa salaisuutena. He eivät jaa sitä edes omien lastensa kanssa, jotteivät nämä vahingossa paljastaisi vanhempiensa uskoa.

Ulkomaalaiset kristityt voivat kohdata samanlaisia haasteita. He eivät saa kertoa uskostaan muslimeille, ja seurakuntien kokoontumiset ovat kiellettyjä. Kieltojen rikkominen voi johtaa pidätykseen ja maasta karkottamiseen. Aasiasta ja Afrikasta tulleet työntekijät kohtaavat jatkuvasti sanallista ja fyysistä kaltoinkohtelua. Syynä on heidän etninen taustansa ja alhainen sosiaalinen asemansa. Myös kristillinen vakaumus saattaa vaikuttaa heidän kohteluunsa. Kristityn työntekijän muslimitausta voi pahentaa vainoa.

Saudi-Arabiasta kuuluu myös rohkaisevia uutisia. Yhteiskunnasta on tullut avoimempi uusien ajatusten ilmaisulle ja tutkimiselle. Jotkut saudit ovat tutustuneet kristinuskoon. Raporttien mukaan monet nuoremman sukupolven edustajat eivät vastustaisi kirkkorakennuksia maassaan. Jumala toimii painostuksen ja vainon keskellä.

Miten tilanne on muuttunut edellisestä vuodesta?

Tilanne ei ole juurikaan muuttunut kuluneen vuoden aikana. Kristittyjen yhteisöön kohdistuvassa väkivallassa on kuitenkin lievää nousua. Kruununprinssi Mohammed bin Salman on ilmaissut haluavansa palauttaa Saudi-Arabian "maltillisen" islamin piirin. Hän suunnittelee uudistuksia, jotka antaisivat naisille oikeuden ajaa autoa. Myös joitakin viihteen muotoja sallittaisiin. Viime vuosina uskonnollisen poliisin toimivallan rajoittaminen on vähentänyt julkista islamin valvontaa. Tämä on antanut sekä Saudi-Arabian että muiden maiden kansalaisille enemmän vapauksia. Uusiin ajatuksiin, ideologioihin ja uskontoihin on voinut tutustua aiempaa vapaammin. Ateismi ja esoteeriset ideologiat ovat nousseet muotiin. Suhtautuminen kristilliseen uskoon ei ole kuitenkaan muuttunut merkittävästi avoimemmaksi. Toisaalta islamista luopuneet ovat osissa Saudi-Arabiaa voineet kertoa perheelleen uudesta uskostaan ilman merkittäviä seuraamuksia. Uusista vapauksista huolimatta heimon ja yhteisön arvojen ja uskomusten vaikutukset eivät ole vähentyneet.

Millaista maassa on elää kristittynä?

Saudi-Arabiassa kristittyihin kohdistuva vihamielisyys on kaikkialla pääosin yhtä vakavaa. Tilanne saattaa kuitenkin olla akuutimpi maaseudulla. Alueellisena poikkeuksena voivat olla länsimaisten asuinalueet. Niissä ei ole niin vahvaa painetta noudattaa islamilaisia normeja.

Islamista kristinuskoon kääntyneet saudit ovat alituisen ja äärimmäisen paineen alla. Maassa on suhteellisen vähän kristityiksi kääntyneitä saudeja. He harjoittavat uskoaan yleensä salassa. Jos usko paljastuu, miehet ja pojat joutuvat usein jättämään kotinsa. Naiset ja tytöt eristetään ja heitä pahoinpidellään kotona. Sekä miehet että naiset ovat vaarassa tulla tapetuiksi perheen kunnian palauttamiseksi. Haavoittuvimmassa asemassa ovat islamista kääntyneet, alhaisen tulotason maista tulleet ja kristityt siirtotyöläiset.

Millaista maassa on elää miehenä?

Saudi-Arabia on miesvaltainen yhteiskunta. Kristityt saudimiehet joutuvat maksamaan kovan hinnan, mikäli heidän uskonsa paljastuu. Paljastuessaan heitä syytetään perheensä häpäisemisestä. Tämä on yksi pahimmista asioista, minkä isä tai poika voi perheelleen tehdä.
Islamista luopuneita naisia vainotaan salassa suljettujen ovien takana. Miehiä kohtaa usein julkinen tai perheen sisäinen rangaistus. Se voi tarkoittaa uhkauksia, fyysistä väkivaltaa ja vangitsemista.

Kristittyä miestä voidaan painostaa palaamaan islamiin. Hänelle tarjotaan materiaalisia kannustimia tai viedään vierailulle šeikin luokse. Kääntyneet miehet saatetaan pakottaa eroamaan vaimostaan ja evätä heiltä pääsy tapaamaan lapsiaan. Mikäli perhe epäilee miespuolisen jäsenensä kääntyneen, se voi todisteita etsiessään tutkia tämän puhelimen ja tietokoneen.

Yleensä perheet peittelevät todellista syytä, miksi ne kohtelevat kaltoin miespuolista jäsentään. Eräs perhe katkaisi välit kristittyyn perheenjäseneen ja häpäisi häntä lisää valehtelemalla välien katkaisemisen syyn. Se jopa levitti jäsenestään valheita sosiaalisessa mediassa.

Millaista maassa on elää naisena?

Saudi-Arabia on vahvasti islamilainen ja patriarkaalinen yhteiskunta, jossa naisten ja tyttöjen ääni pääsee tuskin kuuluviin. Kristittynä eläminen vie käytännössä naiselta sananvallan.

Islamista luopuneet naiset voidaan laittaa kotiarestiin. Heitä saatetaan pahoinpidellä sekä fyysisesti että henkisesti. Islamin hylännyt nainen voidaan myös pakottaa naimisiin muslimimiehen kanssa ja joskus hänen toiseksi vaimokseen. Islamin hylänneistä, jo naimisissa olevista naisista voidaan ottaa avioero. He ovat vaarassa menettää lastensa huoltajuuden.

Uusi lakimuutos mahdollistaa nykyään naisten matkustamisen ilman miehen lupaa. Käytännössä pakeneminen on kuitenkin harvoin vaihtoehto. Naisen passi, rahat ja muu omaisuus voidaan helposti takavarikoida. Myös ilmoitukset seksuaalisesta väkivallasta ovat yleisiä ulkomailta Saudi-Arabiaan kotiapulaisiksi tulleilta ei-islaminuskoisilta naisilta.

Miten Open Doors auttaa suoraan tai yhteistyökumppaniensa kautta maassa?

Open Doors tukee Kristukseen uskovia Arabian niemimaalla organisoimalla esirukousta, jakamalla Raamattuja sekä kouluttamalla kristittyjä ja pastoreita.

Rukoile:

Rukoile, että uskonsa salassa pitävät löytävät muita kristittyjä.
Rukoile, että kristittyjen yhteisöillä olisi kykyä ja rohkeutta erottaa uskovat vakoojista.
Pyydä, että Jumala johtaisi kristityt totuuden etsijöiden luokse.
Rukoile, että Jeesuksen seuraajien määrä voisi kasvaa.
Rukoile, että Saudi-Arabia avautuisi ja sallisi ihmisten seurata Jeesusta vapaasti.